Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Jossain ketjussa tuli esille näkemys, jonka mukaan esimerkiksi me islamiin kääntyneet olisimme ikäänkuin etsineet omia näkemyksiämme miellyttävää jumalkuvaa omaavaa uskontoa - " shoppailleet" uskontojen supermarketissa etsien sitä oikeaa, itselleen sopivaa - tekemässä omaa rusinapullaa, miten sen sitten haluaakin ilmaista.



Olisin tästä näkemyksestä kovin eri mieltä. Sillä jos ajattelee tuolla tavalla, silloin kieltää täysin mahdollisuuden valita toisin kuin vanhempansa. Sillä silloinhan tuon ajatusmallin mukaan lähtee " shoppailemaan" .



Toisaalta, tuon ajatusmallin mukaan ihmisen olisi alistuttava olemaan sitä uskontoa, mille alueelle sattuisi syntymään. Koska muutoinhan sitä taas lähtee leipomaan omaa rusinapullaa.



Tästä tulee vain mieleeni Koraanin jae, jossa sanotaan käännettynä näin:



" Kun heille sanotaan: »Noudattakaa, mitä Jumala on ilmaissut», he vastaavat: »Ei, me tahdomme noudattaa niitä tapoja, jotka olemme havainneet isillämme olleen.» Entä silloinkin, kun heidän isänsä eivät mitään ymmärtäneet eivätkä olleet oikealla tiellä?" [2:170]



Mitä ajatuksia muissa herättää kommentti uskonnon " shoppailusta" ?

Sivut

Kommentit (34)

Kyllä allekirjoitan tuon sanoneeni (mitä Mircos tuossa aiemmin tapaili) - tarkoitin sillä lähinnä sitä, että MINÄ itse olen sen verran " hömppä" ihminen, että elän kokolailla muissa sfääreissä - en niinkään ole kiinni tässä arjen todellisuudessa (tyypillisenä kalana). Tämän seikan vuoksi se on loppujen lopuksi aika marginaalinen alue mistä riittää juteltavaa / yhtäläisyyksiä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei usko mihinkään abstraktiin asiaan / todellisuuteen / ilmiöön. Mistä me keskustelisimme? Uuden Teema-sarjan mukien väreistäkö?



Morre:

Lainaus:


Mitä vikaa on tuossa tavassa?




Hmmm... en nyt todellakaan halua taaskaan loukata ketään/ arvostella toisten elämänkatsomusta tms. Vastaan siis vain tähän kysymykseen sillä tavalla mitä itse ajattelen:



Minä olen itse omalla kohdallani kokenut, että tuolla rusinat pullasta -menetelmällä todellisen uskon ja varmuuden löytäminen on vaikeaa tai mahdotonta. Jos ihminen todellakin toimii näin, että hän poimii parhaat palat kaikista tuntemistaan uskonnoista ja kehittää niistä itseään miellyttävän sekahdelmäsopan, eikö häntä vaivaa jatkuva epäilys? Eihän ihminen voi oikeasti ajatella, että juuri se oikea sekahdelmäsoppa on ilmoitettu yksin juuri hänelle ja että hän on onnistunut löytämään juuri ne oikeat helmet sieltä uskontojen " vääristelyjen" joukosta?



Itselleni toi aivan mahtavan uskonvarmuuden ja helpotuksen se, että tajusin, että minun ei tosiaankaan tarvitse rakennella itse jotain omaa, individualistista uskontoani, vaan voin hyväksyä valmiiksi rakennetun ja asettua luottavaisena ajattelemaan, että minua viisaammat ihmiset ovat vuosituhansien kuluessa tämän ajattelumallin hyväksi havainneet. Että minun ei todellakaan tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Että Jumala on jotain niin suurta ja ihmisaivoilla käsittämätöntä, että jopa maailman viisaimmat jumaluusoppineet ovat joutuneet nostamaan kätensä ylös ja nöyrtymään tämän totuuden edessä ja myöntämään, että yksinkertaisesti emme tiedä ja emme ymmärrä. Voimme vain uskoa, nöyrtyä ja antaa mennä.



Ja tästä pääsimme yhteen mieliaiheeseeni, nimittäin nöyryyteen. Minulle se ainakin oli koko uskon löytämisen kynnyskysymys (ja todella vaikeaa). Minusta nöyryyttä on se, että hyväksyy uskontonsa totuudet kyseenalaistamatta, vaikka ne eivät aina sopisikaan omaan, aikaisempaan elämänkatsomukseen. Nykypäivän omilla aivoillaan ajattelmaan tottuneelle, individualistiselle ihmiselle tämä voi olla vaikeaa, mutta oman käsitykseni mukaan se on todellisen uskon edellytys. Usko on luottamista ja heittäytymistä, sananmukaisesti uskomista. Ei siis kyseenalaistamista vaan lähinnä sen vastakohta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niin, minusta nöyryyteen kuuluu myös se, ettei oleta olevansa oikeassa. Enhän minä voi tietää, vaikka olisinkin ihan väärällä polulla. Ehkä Taivaan portilla saankin kuulla, että oikea vastaus olisikin ollut mormonit (niin kuin joskus South Parkissa kävi)!



Mutta asian ydin onkin se, että luottaa ja uskoo. Voihan olla, että loppujen lopuksi on sama mihin luottaa ja uskoo, kunhan vain osaa olla uskossaan " lapsen kaltainen" , niin kuin Kristus opetti. Minusta Oktis tiivisti omatkin ajatukseni todella hienosti: " Ja, päinvastoin kuin zkelvin kirjoittaa, minusta se nimenomaan pakottaa itsetutkisteluun: nöyrtyminen sen ajatuksen edessä, ettei itse millään voi tietää ja ymmärtää kaikkea, nimenomaan saa ihmisen ymmärtämään ettei hän itse voi olla aina oikeassa. Ja se jos mikä on oppimisen arvoinen asia tässä maailmassa."



Toki pidän itsekin ongelmana, jos herkästi johdateltavat ihmiset päätyvät johonkin Daavidin oksa -tyyppiseen lahkoon. Joku tolkku toki kritiikittömyydessäkin pitää olla. Mutta itse näen kyllä nykypäivän ihmisten ongelmana enemmänkin liiallisen kriittisyyden ja kyynisyyden. Kriittisyys on toki hyvä asia, kun puhutaan vaikkapa yhteiskunnallisista asioista, mutta uskontoon se ei mielestäni sovi. Ymmärrän kyllä, että tämä asenne voi monesta kuulostaa hirveältä ja patavanholliselta ja sokealta. Minusta liiallinen kriittisyys ja liian älyllinen suhtautuminen asioihin on usein henkisen rauhan löytämisen este.



Minulle vaikeita uskonnon " dogmeja" ovat olleet esim. kirkon suhtautuminen naispappeuteen, esiaviollisiin suhteisiin, aborttiin ja homoseksuaalisuuteen. Minun on kieltämättä ollut pakko " tarkistaa" omaa kantaani kyseisiin asioihin. Ja omasta mielestäni tämä pohdiskelu on laajentanut näkökantaani. Minulla on kuitenkin edelleen tuoreessa muistissa se miten aiemmin näistä asioista ajattelin, mutta nyt näen asioissa myös toisen puolen.

Mutta elämänkatsomuksena pitäisi siis kuitenkin olla tasa-arvoinen kuin uskonnot (" hyvässä" muodossaan siis, ateistinkin pitää tunnustaa, että ihmisillä on kuitenkin henkisen elämän tarve).



Lähinnä mietin, että vaikka miten yrittäisi ympätä kaikki maailman uskonnot samaan syssyyn (mikä minun mielestäni ei välttämättä ole hyväksi, koska silloin kielletään niiden eirtyispiirteet), niin silti ulkopuolelle jää ateismi. Eli jotakin kaikenkattavaa maailmankuvaa/selitystä ei kuitenkaan saa aikaiseksi, ei vaikka miten yrittäisi.



Uppo-Nallelle: ei kai nyt niin mustavalkoisesti voi ajatella, etteikö muka ateistilla voisi olla henkisiä arvoja? Kyllähän humanistiset arvot ovat henkisiä.



kosmomamma:

Lainaus:


Tarkoitin lähinnä uskontoja. Ateismi ei kaiketi ole uskonto, vaan jumaluskon puuttumista.



Mutta itse näen sen niin, että me kaikki, myös ateistit jossakin vaiheessa, pohdimme samaa peruskysymystä: onko jumalaa/Jumalaa/jumaluuksia/jotakin tajuntamme ulkopuolella olevaa voimaa olemassa vai eikö ole? Pyrimme ratkaisemaan tämän yhtälön - tavalla tai toisella. Ateistit sillä toisella. Sekin on siis tietoista pyrkimystä selvyyteen ja jonkinlaiseen tietoisuuteen jumalan/Jumalan/jumaluuksien/voiman olemassaolosta.

Kosmomamma on oikeassa, ateismi ei ole millään tavalla uskonto, vaan elämänkatsomus. Ateismin virallinen määritelmä on todellakin jumalauskon puuttuminen.



Voisin kyllä allekirjoittaa loputkin kosmomamman tekstistä. Tuota pohdintaa olen minäkin suorittanut.

Hyvä ettei menneet vanhat keskustelut hukkaan ;) Siinäpä tuli todistettua, että kyllä voi näinkin erilaiset ihmiset saada keskustelua aikaan :)

Ja, päinvastoin kuin zkelvin kirjoittaa, minusta se nimenomaan pakottaa itsetutkisteluun: nöyrtyminen sen ajatuksen edessä, ettei itse millään voi tietää ja ymmärtää kaikkea, nimenomaan saa ihmisen ymmärtämään ettei hän itse voi olla aina oikeassa. Ja se jos mikä on oppimisen arvoinen asia tässä maailmassa.



Minusta zkelvin et joko oikein ymmärtänyt Magdalenan kirjoituksia tai et lukenut niitä kunnolla. En tiedä kuulostaako pahalta kun näin suoraan sen kirjoitan, mutta oletan että sinunkin elämänkatsomukseesikin kuuluu itsensä tutkistelu, joten varmasti kestät myös tällaista pientä " kritiikin" poikasta (tai miksi sitä nimittäisi)? : )

Eli kun puhuin tuosta " shoppailusta" , en tarkoittanut teitä muslimeita. Yritin selittää jotain tuollaista mitä moomaxkin äsken toi esille, kun puhuin ns. " rusinat pullasta" -uskovaisista. Kyse oli siis asiasta, mihin itsekin olen joskus syyllistynyt: Siitä, että otetaan joka uskonnosta itseä millyttävät piirteet ja kehitetään niistä ihan oma, oman itsen näköinen uskonto. Että esim. ollaan kristittyjä, mutta uskotaan jälleensyntymään. Tai ollaan kristittyjä, mutta ei uskota Jeesuksen olevan Jumala tms. Varmasti muslimienkin joukossa voi olla joitain henkilöitä, jotka suhtautuvat uskontoon tällä tavalla, mutta ei varmasti sen enempää, kuin muidenkaan uskontojen piirissä. Ja luulenpa, että luterilaisten tapakristittyjen joukosta näitä ainakin löytyy ennätysmäärä.



Jos ajateltaisiin kaikkien käännynnäisten olevan näitä " shoppailijoita" , silloinhan itsekin lukeutuisin tähän porukkaan. Olenhan vaihtanut luterilaisen kirkon ortodoksiseen.



Tarkoitus ei siis todellakaan ollut syyttää teitä muslimeja tästä! Taidan olla aina välillä ulosanniltani aika heikko :(. Ja välillä tulee kirjoitettua näitä viestejä liiankin kovalla kiireellä.

Lueskelin tätä ketjua jo tuossa ennemmin, mutta en ehtinyt vastaamaan. Niin, miksi ei voisi " shopata" ja poimia vaikka joka uskonnosta parhaat päältä?



Monessa kohtaa Raamatussa (en nyt jaksa etsiä kohtia) varoitetaan eksytyksestä. Eksytyksestä puhutaan esim. siihen tapaan, että joku kovaan ääneen julistaa, kuinka tekee Jeesuksen nimissä jotain, mutta opettaakin sitten jotain ihan Raamatun vastaista, kenties jopa päinvastaista. Eli juuri tällaiset ääripäät, kuten jälleensyntymäopin yhdistäminen kristinuskoon tms. liittäisin tähän. Eli kristinuskon perusperiaatteisiin kajotaan, uusi oppi jollakin tapaa naamioidaan " kristilliseksi" , ja sitten liitetäänkin oppiin jotain ihan muuta.



Juuri eksytyksen takia Raamatussa kehotetaan " erottelemaan henget" . Eli ei pidä joutua jokaisen saarnamiehen pauloihin, joukossa kun saattaa olla vaikka mitä, jossa ei tärkeimpänä tavoitteena olekaan evankeliointi, vaan esim. oman kassan kartuttaminen.

Minä taisin tulkita sen vähän niin kuin ilkeilyksi, enkä sitten lähtenyt sitä kommentoimaan.



zkelvin:

Lainaus:


Ilmeisesti Oktikselta jäi nyt lukematta tekstini alusta lause: " Joillekin tuollainen nöyryys voi sopia, muttei kaikille." Sekä Magdalena että sinä lähdette siitä ajatuksesta, että te olette oikeassa. Verhoatte sen siihen, että kristinuskon jumalakuva on tietynlainen ja se pitää hyväksyä, mutta siihen on sisäänrakennettuna ajatus, että te olette oikeassa ja muut väärässä. Osoitatte nöyryyttä jumalanne edessa, muttette lähimmäistenne, noin karkeasti kärjistettynä.




Tuo kirjoittamasi pätkä on kyllä nyt omaa tulkintaasi ja oletuksiakin on mukana. Ensinnäkin: minkälainen on kristinuskon jumalakuva? En ole siitä mitään tässä kirjoittanut. Eivätkö juuri muutkin tällä palstalla ole peräänkuuluttaneet sitä, ettei loppupelissä kai kukaan voi tietää olevansa oikeassa? Vai tiedätkö sinä olevasi oikeassa?

Asmaa:

Lainaus:


Mutta mielestäni tuon esille tuomasi ajatuksen lisäksi siellä toisessa keskustelussa vilahti ajatus siitä, että me muslimit ikäänkuin olisimme etsineet omaa " jumalkuvaamme" miellyttävää uskontoa, kun emme sitä kristinuskosta löytäneet ja toisinsanoen olisimme myös " shoppailleet" tässä mielessä.




Niin. Kyllähän siellä kieltämättä tuollainen asennekin vilahti... Mutta siis haluan korostaa, että itse olen ihan vihoviimeinen teitä tuomitsemaan, sillä jos te muslimikäännynäiset olette " shoppailijoita" , olen sitten minäkin. Itse asiassa innostuin kirjoittamaan koko keskusteluun siksi, että tietyllä tavalla pystyn samastumaan teihin, koska olen itsekin mennyt vaihtamaan kirkkokuntaani. Minun muutokseni oli toki paljon vähemmän radikaali, mutta kuitenkin.



Itse asiassa olen tosi paljon kysellyt motiivejani ja yrittänyt olla kriittinen itseäni kohtaan, koska en missään nimessä haluaisi ajatella, että teen tällaisen muutoksen vain jonkun erikoisuudentavoittelun tms. vuoksi (niin kuin itse asiassa eräät lähipiirini ihmiset ovat epäilleet). Eräs oli itse asiassa jopa ällistynyt, kun tajusi, että minä ihan oikeasti uskon Jumalaan, enkä siis ryhtynyt ortodoksiksi vain siksi, että ortodoksina on kivaa tms. :)



Oma kokemukseni on kuitenkin se, että kuului mihin kirkkoon tai uskontoon hyvänsä, aina löytyy asioita, joita on vaikea purematta niellä ja hyväksyä. Eli jos tuollaiseen asiaan törmätessään aina miettisi uskonnon vaihtamista, olisin minäkin varmaan ehtinyt jo koluta aika monta lahkoa ja seurakuntaa ;). Eli siis nöyryys on tärkeää ja se asioiden hyväksyminen. Uskoo nöyrästi siihen mihin uskoo ja tyytyy siihen, ettei meille tämän parempaakaan tietoa Jumalasta ole annettu. Siksi voimme aihan hyvin tyytyä tähän ja laittaa kriittisyytemme narikkaan ainakin näissä uskonasioissa, vaikka sen muussa elämässämme säilyttäisimmekin.



Magdalena.:

Lainaus:

Siitä, että otetaan joka uskonnosta itseä millyttävät piirteet ja kehitetään niistä ihan oma, oman itsen näköinen uskonto.




Mitä vikaa on tuossa tavassa? Miksei oman itsensä näköistä uskontoa saa rakentaa jos ei " valmispaketeista" löydy sitä omaa polkua?

Se on kyllä tosiaan hölmöä, että kutsuu itseään jonkin uskonnon edustajan nimiseksi (esim. kristitty) ja uskoo silti vaikka mainitsemaasi jälleensyntymään, joka ei kristinuskoon kuulu.

Jos on oman uskontonsa rakentanut, niin pitää keksiä joku sopiva nimitys itselleen tai kertoa vaikka että " olen tällainen uskontomiksailija" :)

Magdalena, varmasti sinulle ja monille muillekin kritiikitön suhtautuminen uskontoon sopii. Kaikille se ei kuitenkaan sovi. Nöyrtyminen asioiden edessä voi olla hyvä asia, mutta myös huonokin. Se, mitä minä näen huonona tuonkaltaisessa nöyryydessä ja kaiken hyväksymisessä on itsetutkiskelun loppuminen ja sitä kautta suhteellisuudentajun menettäminen.



Joskus kauan sitten kysyin, mitä uskovat tekevät, jos uskonnon dogma joltain osalta sotii omaa sisäistä moraalia vastaan. Kukaan ei vastannut, jostain syystä. Hyväksytkö silloin uskonnon kannanoton omaasi paremmaksi, vai kyseenalaistatko?



Minun mielestäni itsetuntemusta ei kannata hukata minkään aatteen varjolla.

Asmaa:

Lainaus:


Mitä ajatuksia muissa herättää kommentti uskonnon " shoppailusta" ?




En tykkää maksalaatikosta. En edes syö maksaa. Kaikki Saarioisten maksalaatikot maistuvat samalta. No joo, vertaus ehkä hipoo hyvän maun rajoja, mutta olen tänään vähän tavallista epädiplomaattisempi.



Minusta [b]uskonto[/b] on kuin einesmaksalaatikko, kompakti pakkaus, jonka ainesosat on joku muu tarkkaan määritellyt. Kaikki eivät pidä samasta maksalaatikosta. Einesmaksalaatikkojakin on montaa eri merkkiä, joku tahtoo tehdä sen alusta saakka itse. Minä teen mieluummin kasvispataa ;D. Siksi olen mieluummin [b]uskonnoton[/b], sanotaanko vaikka etsijä. Tämä ei minun mielestäni tarkoita sitä, että rakentaisin itselleni täysin oman uskonnon (=maksalaatikon). Minun maailmankatsomukseeni kuuluu vapaus ottaa asioista selvää, hankkia lisää tietoa ja sitten punnita tuota tietoa sydämessäni. Mikä tuntuu oikealta, sen hyväksyn osaksi maailmankatsomustani.



Se, että jokin on totta ja oikeaa, ei tarkoita sitä, että se olisi automaattisesti myös helppoa. En siis koe" poimivani rusinoita pullasta" (anteeksi,

Lainaus:

maksalaatikosta

). Tahdon oikeasti pyrkiä kohti toimivaa ja hyvää maailmankatsomusta ollakseni sovussa itseni ja maailman kanssa. Pelko tai palkkioiden tavoittelu ei saa olla minua ohjaava periaate, vaan toiminnan tässä elämässä ja hetkessä täytyy syntyä siitä spontaanista tunteesta, että teen niin kuin oikein on.



Minä en kyllä sitten oikein ymmärrä koko ajatusta " shoppaamisesta" , kaikki uskonnotkin perustuvat aiemmille ajatuksille. Mahtavatko useimmat krisityt esimerkiksi tietää, miten monta ihmiseksi tullutta jumaluutta on uhrannut henkensä ihmisten edestä ennen Jeesusta? *ihmettelen minäkin*. Tai miten vaikka buddhalaisuuden periaatteiden voidaan nähdä kehittyneen alueen luonnonuskonnoista. (Huono esimerkki, kun buddhalaisuus ei oikeastaan ole maksalaatikkoa ;D) Ja niin edelleen.


Kun ei sitä yhtä vastausta ole olemassakaan, enkä kirjoja kumarra, kutsuisin sitä etsimiseksi, epäilyksi tai kyselyksi.



Ja sinä päivänä, kun joku yksi oppi/suuntaus/uskonto antaa vastauksen kaikkeen, etsintä varmaankin loppuu. Siihen en kyllä usko.



Miten vain, mutta jonkun kuvailemaa shoppailua elämänkatsomus ei ainakaan minun kohdallani ole; en poimi rusinoita pullasta, enkä mitään myöskään purematta niele.



Minulle tuosta shoppailusta tulee enemmankin mieleen ne akkainlehtien " hoida kokonaisvaltaisesti" -jutut. Niissa vilistaa niita varahtelytasoja ja energioita, joita pannaan kohdalleen milloin mitenkin (ja usein niihin liittyy ihan rahallakin tehtavaa shoppailua...). Ihan (nain fyysikkona) vatsaa kaantaa se terminologia ja selityksen...:). Niista sitten voi kasata itselleen sopivan holistisen sopan (yleensa kasvisruoka, homeopatia, suolalamppu, joku amuletti ja paalle vyohyketerapiaa ja intialaista paanahan hierontaa)



(listassa on asioita, jotka sinansa ovat varmasti terveellisia, mukavia ja/tai rentouttavia, ei siina mitaan)



Tuota " oikeisen" uskontojen shoppailua esiintynee eniten teinina, kun hakee sita identiteettia ja miettii syntyja syvia. Ja silloin kaveripiirikin vie useita, vaikkei sita omaa katsomusta niin olisikaan, jonkinlaista ryhman painetta ja (jopa) massahysteriaa. Myohemmin muutokset ovat ehka perustellumpia, eika niita tehda kovin helposti tai nopeasti.

Morre:

Lainaus:




Hassua niputtaa tällaisessa asiassa " me ihmiset" yhteen nippuun. Osa ihmisistä huomaa oman sokeutensa, osa ei huomaa ja osa ei ole sokeita lainkaan.

Katson, että osaan itse ajatella asioista toiselta näkökulmalta. Se on vieläpä hyvin mielenkiintoista! Usein vain kehoitus " katso asiaa minun näkökulmaltani" tarkoittaa että " ala olemaan samaa mieltä kuin minä" .

Itse rakastan väittelyä jopa siinä määrin, että saatan olla vastakkaista mieltä ihan vain väittelyn ilosta, vaikka todellisuudessa olisinkin samaa mieltä kiistakumppanin kanssa.

Pöljää, mutta hauskaa :)




Käytin sanontaa me ihmiset, koska en halunnut osoittaa ketään sormella. Ensinnäkin ajatus tulee oikeasti siitä, miten näen, miten omat sisareni käyttäytyvät. Teitä en tunne tarpeeksi hyvin. Toisaalta en halunnut poistaa itseäni pois laskuista. En viime aikoina hurjasti ole ollut erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joten ei ole siinä mielessä edes vertailukohtaa. Jos mietin sitä, että olen samaa geeniperimää sisarteni kanssa, niin en voi koskaan olla varma, olenko yhtään avarakatseisempi kuin he ovat. Tai osaanko yhtään paremmin kuin sisareni keskustella ihmisen kanssa, joka ajattelee eri tavalla; sitä en pysty vannomaan.

tuhve:

Lainaus:


Kun on tottunut kuuntelemaan tällaista filosofointia sisarustensa suusta ja sitten tulee sanoneeksi mielipiteen, joka on heidän ajatusmaailmaansa vastaan ja saakin huomata, että toinen ei edes halua kuulla niin herää kysymys: huomaammeko me ihmiset edes omaa sokeuttamme? On hienoa ja fiksua sanoa tällaisia kauniita asioita, mutta olemmeko todellisuudessa kuitenkaan niitä, jotka kuuntelemme toistemme mielipiteitä? Siinäpä kysymys...




Hassua niputtaa tällaisessa asiassa " me ihmiset" yhteen nippuun. Osa ihmisistä huomaa oman sokeutensa, osa ei huomaa ja osa ei ole sokeita lainkaan.

Katson, että osaan itse ajatella asioista toiselta näkökulmalta. Se on vieläpä hyvin mielenkiintoista! Usein vain kehoitus " katso asiaa minun näkökulmaltani" tarkoittaa että " ala olemaan samaa mieltä kuin minä" .

Itse rakastan väittelyä jopa siinä määrin, että saatan olla vastakkaista mieltä ihan vain väittelyn ilosta, vaikka todellisuudessa olisinkin samaa mieltä kiistakumppanin kanssa.

Pöljää, mutta hauskaa :)

Ilmeisesti Oktikselta jäi nyt lukematta tekstini alusta lause: " Joillekin tuollainen nöyryys voi sopia, muttei kaikille." Sekä Magdalena että sinä lähdette siitä ajatuksesta, että te olette oikeassa. Verhoatte sen siihen, että kristinuskon jumalakuva on tietynlainen ja se pitää hyväksyä, mutta siihen on sisäänrakennettuna ajatus, että te olette oikeassa ja muut väärässä. Osoitatte nöyryyttä jumalanne edessa, muttette lähimmäistenne, noin karkeasti kärjistettynä.



En väitä, ettäkö itsetutkiskelu ei voisi jatkua missä tahansa uskonnollisessa yhteisössä, mutta on ihmisiä, jotka hyväksyttyään jonkun (toisen muodostaman) ajatuksen ja mielipiteen, seuraavat sitä sokeasti seurauksia ymmärtämättä ja niistä välittämättä. Mainstream-uskonnollisuudessa tämä ei ole ongelma kuin korkeintaan henkilökohtaisella tasolla, mutta kun siirrytään marginaaleihin, on olemassa vaara, että pääsee syntymään Daavidin oksa -tyyppisiä yhteisöjä. On siis sattuman kauppaa, osuuko tällainen " herkästi johdateltava" henkilö vastuunsatuntevan, hyväätarkoittavan ja hyvän ymmärtävän yhteisön piiriin, joka jopa aktiivisesti kannustaisi juuri tuohon itsetutkiskeluun vai autoritääriseen, ihmisiä hyväksikäyttävään yhteisöön, joka on vahingollinen sekä itselleen että ympäristölleen.



Tämä ketju käsitteli uskonnollista shoppailua, ja kirjoitin tuon kommenttini vastineeksi siihen, että on pahasta etsiä itselleen sopivaa polkua. Tinuri kirjoitti aiheesta varsin osuvasti tuossa aikaisemmin.



Dogmalla tarkoitan uskontoon liittyviä olennaisia oppeja ja kirjoituksia, joiden perusteella ihmiset elämäänsä ja olemistaan järjestävät, jotka vaikuttavat heidän asenteisiinsa ja toimintaansa.



Ja joo, olen aina ollut huono häviäjä eikä nöyryys ole muutenkaan kuulunut synnynnäisiin hyveisiini. Sitä on täytynyt opetella. Mummoni, maailman viisain ihminen, toteaa usein, että elämä opettaa hiljaa kulkemaan.

Taidamme olla niitä ihmisiä, jotka nyt eivät vaan ymmärrä toisiaan. Minulla ei ole tapana ilkeillä kenellekään. Se ei ole minun elämänkatsomukseni mukaan sopivaa.



Pitää kai alkaa käyttää enemmän hymiöitä.



Et määritellyt kristinuskon jumalakuvaa, vaan tuo lause oli nyt hiukan abstraktimpi viittaus siihen, että aikaisemmin todettiin, että ihmisen pitää nöyrtyä ja hyväksyä, että jumala nyt on jonkinlainen (en tiedä siis minkälainen) ja että hän on ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella. Magdalena totesi, että on hyvä ja helpottavaa, kun voi nöyrtyä ja jättää etsiskelyn siihen ja hyväksyä jumala ja uskonto sellaisenaan. Ja tätä peilasin Tinurin tekstiin, joka taas oli enemmänkin henkilökohtaisen valinnan ja itsetutkiskelun kannalla.



Jo tuossa aikaisemmassa viestissä totesin, että se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Uskoisin, että siitä voisi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että en usko olevani oikeassa, mitä tulee sinun tai jonkun muun elämänkatsomuksellisiin valintoihin.



Minun elämänkatsomukseni lähestyy elämän suuria kysymyksiä vähän eri lähtökohdasta kuin sinun, joka mitä ilmeisimmin olet kristitty. Minun kohdallani se on oikein ja toimiva, ja uskoisin, että tässä asiassa voin aika turvallisesti väittää olevani oikeassa. ;)

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat