Seuraa 


Sunnuntaina (23.10) heräsin aamuyöstä noin kello 04.00 aikaan kamalaan selkäkipuun. En saanut kunnolla enää nukuttua sinä aamuyönä. Supisteluja tuli jonkin verran, mutta ei mitään selkeitä ja säännöllisiä. (Nyt en enää muista tarkkaan sinne asti, kun siitä on jo melkein pari viikkoa aikaa)

Koko päivän oli hassu olo selässä. Seuraava yö meni taas huonosti nukkuen. Sain nukuttua aina kerrallaan jonkun tunnin, max. kaksi tuntia, kun heräsin kamalaan selkäkipuun ja supisteluun. Mutta ne ei vieläkään ollut säännöllisiä. Nukkumisesta ei tullut mitään. Särkylääkkeet ei auttaneet. kuin pienen hetken...

Pikku hiljaa alkoi pinna palamaan, kun en taaskaan saanut unta, seuraavana yönä ja nyt oli jo toinen huonosti nukuttu yö (ma-ti). Selkäsärky kävi jo TODELLA sietämättömäksi.

Soitin sitten isälleni jos hän veisi minut sairaalaan. Noin klo 16 olin sitten äitipolilla. Mut laitettiin käyrille ja olin siellä varmaankin tunnin, tai siltä se ainakin tuntui!!

Sitten jouduin odottamaan muutaman tunnin ajan, että lääkäri tarkistaa tilanteen ja saanko jäädä osastolle.

Kesti kyllä ikuisuuden ennenkuin pääsin tutkittavaksi ja nälkäkin alkoi jo vaivaamaan... onneksi kahvila oli vielä auki ja sain edes yhden kökkösen leivän... ja vähän limsaa.

Lääkäri tutki tilanteen ja sanoi, että kohdunkaula on kokonaan jo poissa, mikä on HARVINAISTA ensiodottajalla, mutta paikat vielä kiinni. Kysyi, että mitä oli arvioitu vauvan painoksi noin pari viikkoa sitten ja sanoin et vähän yli 3kg. Ja tämä lääkäri vaan hymähti et joo ei tule pitämään paikkaansa, kun hän sai painoksi n. 2,9kg. Ajattelin mielessäni et ompas tyhmä lekuri, jos todella luottaa tuohon koneeseen noi paljon!!!

En muutenkaan tykännyt kyseisestä naislääkäristä...

Hän sanoi, että voisit kyllä mennä kotiin, kun mitään ei ole tapahtunut! Ja siihen mä ärähdin, et vain jos saan todella vahvoja lääkkeitä selkäkipuihin!!! Ja lääkäri sit saneli tekstiä nauhuriin ja sanoi sinne et " rouva -piip- jää osastolle 5 ja aamulla tarkkaillaan tilannetta uudelleen."

Osastolle pääsin kello 20:00 aikaan muistaakseni.

Sain osastolla pari kipulääkettä, mutta niistä oli apua vaan hetken ajan. Tunsin, kuinka kivut yltyi ja menin kysymään, jos saisin vaikka kuumavesipullon selkääni.

Hoitaja/kätilö kysyi et ottaisinko mielummin vahvempaa särkylääkettä ja unilääkkeen et saan nukuttua? Ai et ottaisinko??? KYLLÄ!!!

Mut hän antoikin vaan särkylääkkeet ja sanoi, et katotaan nyt hetki et antaa sit vähän myöhemmin unilääkkeen, et jospa ne särkylääkkeet auttaisi mua nukkumaan. Koska liika lääkitys on haitaksi vauvalle.

Kipu helpotti... mutta vaan hetkeksi ja nyt ne palasi kaksi kolme kertaa pahimpina!!! ...äitii.... :' (

Kävelin pitkin käytävää ja hieroin alaselkääni... itkuhan siinä pääsi, kun univelkakin oli jo pahasti kasaantunut! Menin kätilöltä pyytämään nyt sitä unilääkettä, jotta saisin edes hetken nukuttua.

Kätilö ei suostunut vielä antamaan vaan laittoi mut ekaksi käyrille, et näkee tilaneen. Muutama supistus piirtyi paperille. Ja sanoi katsovansa myös tilanteen onko edistytty yhtään...

Eka kommentti oli " tyttö, etpähän taida nukkua tänäkään yönä!!! Synnytys on lähtenyt jo käyntiin! Olet 3,5cm auki.! Kaikki tämä tapahtui vain 2 tunnissa!!! Onneksi pidin pääni ja sain jäädä sairaalaan!

Siinä sitten kätilö kehoitti mua soittamaan miehelle, et lähtee tulemaan ja antaa vasta sitten peräruiskeen.

Soitin ja mies ei meinannut uskoa... =)

Oli kuulemma juuri tullut töistä kotiin, käynyt just suihkussa ja oli paistamassa muikkuja (!!!), joista ehti syödä vaan yhden, kun lähti tulemaan.

Mies tulikin todella nopsaan paikalle, kello oli jo nyt noin 23 ja jotain päälle.

Kasasimme tavarat mukaan osastolta (minne ne jäi vielä hetkeksi, ettei tarttenut ottaa niitä synnäriin) ja lähdimme KÄVELLEN synnytys osastolle!

Selkään sattui maatessani, mutta onneksi mieheni hieroi ja se auttoi pahimman yli.

Kuulimme, että edellisenä yönä oli ollut kamala ruuhka sairaalassa. Kaikki salit täynnä sekä osastot. Sinä yönä oli syntynyt 16 vauvaa!!! Onneksi poikamme ei siis syntynyt laskettuna päivänään. Koska nyt tänä yönä olimme ainoat synnyttämässä.

Mulle laitettiin tippa ja sain myös ilokaasua, siksi aikaa kunnes epiduraali laitettiin. Ja ai ihanaa, kun sen sain... kaikki kivut hävisi!!! Ja ajattelin et nyt olisi hyvä aika nukkua, mut ei...!!! =) Mä en enää ollutkaan uninen... heh.

Aika tuntui kuitenkin menevän nopsaan... Seurassamme oli mukava ja puhelias kätilö.

Ja nyt vaan odottelimme, että paikat aukenee...

Kätilö vaihtui aamusta, klo 07:15 aikaan. Paikalla oli nyt kätilö ja kätilö-opiskelija. Multa puhkaistiin kalvot ja vedet lähti tulemaan.

Yhdessä vaiheessa huoneeseen oli tullut sama lääkäri, joka oli tutkinut mut illalla ja olisi laittanut mut kotiin! Ja oli tosi hämmästynyt, et kaikki olikin lähtenyt käyntiin niin nopsaan.

Itse en sitä ollut kuullut, mut kuulin tämän myöhemmin mieheltäni (kun olin niin tokkurassa ilokaasusta!); lapsivesi oli ollut vihreää ja nyt oli joku ns. tilanne päällä. Kuulin itse vain et ne puhui jotain mun supistelevan edelleen ja samaan aikaan kuitenkin jo ponnistelin vauvaa ulos.

Viimein keskusteluiltaan, he kurkkasivat tilanteen ja totesivat et " ai... täällähän näkyy jo pää!" ... Lääkäri lähti pois ja kätilöt käskivät mua nyt ponnistelemaan. Otin oikean asennon ja niin se sitten alkoi, ponnistus vaihe!

Ja se tuntui siltä kuin olisi kamala ummetus ;) Mutta hieman rankemmalta kylläkin... Mies joutui poistumaan välillä salista ponnistettaessani, kun hänen teki pahaa. Ja oli järkyttynyt aiemmista puheista, että meneekö kaikki varmasti ok?!!

Kun hän palasi saliin oli poika jo syntynyt, kello 07:28. Kätilö-opiskelija kysyi mieheltäni, josko tämä haluaisi leikata napanuoran. Mutta miehen kädet tärisi jännityksestä (ja alhaisesta verensokerista, kun ei ollut ottanut evästä mukaansa!) ja hän kieltäytyi. Johon kätilö sanoikin nopsaan opiskelijalle, ettei nyt ole aikaa hukattavissa vaan leikkaa äkkiä se napanuora. Eli päällä oli kamala kriisi, josta itse olin täysin tietämätön, vaikka olinkin tajuissani, mutta niin haltioissani vauvasta ja sydämessäni tiesin kaiken olevan ok!

Mies tietenkin säikähti tätäkin kommenttia ja meni pois salista.

Vauva ei itkenyt, vaan ekana kun oli ulkona aivasteli neljä kertaa! =)

Häntä yritettiin saada itkemään keinolla millä hyvänsä. (mies säikähti taas, että onko kaikki ok, nyt varmasti)

Kun mies palasi saliin oli siellä nyt toinen lääkäri (mies) joka " herätteli" vauvaa itkemään ja tulihan sieltä se parkaisu, kun nenää putsattiin. Pian sain nyytin rinnalleni ja peittoa hänen päälle, kun lämpö alkoi laskemaan pojalla. Siinä hän tuhisi ja valutti itsensä ihan mun leukaan kiinni :)

Ja samaan aikaan mua ommeltiin, kun oli pitänyt leikata välilihasta!

Yritettiin imettämistä ainakin tunnin, mutta se ei onnistunut.

Synnytys kesti kaiken kaikkiaan 10,50 tuntia, eli se alkoi siinä klo 21:00 aikaan edellisenä iltana.

Mies sai sen jälkeen kahvia ja leipää, että pystyi lähtemään autolla kotiin nukkumaan, koska hänkään ei ollut nukkunut moneen tuntiin.

Vauvan paino oli syntyessään 3220, pituutta 49cm ja päänympärys 33cm. Meidän pieni mies, joka syntyi siis 26.10 ja viikoilla 40+1.

Koska isä ei ollut paikalla opiskelija pesi vauvan, josta poika ei tykännyt :) vaan rupesi huutamaan.

Pääsin suihkuun ja sain ruokaa, vauvan ollessa kapalossa sängyssään.

Syötyäni meidät siirrettiin osasto 6:een. Jonne pääsin sänky kyydillä käärö kainalossani.

Vastaan otto ei ollut kovin lämmin... tai siltä se tuntui sillä hetkellä... Hoitaja kysyi haluanko vauvan viereeni, mutta kieltäydyin ottamasta. Huomasin vierastavani häntä ja pelkäsin koskea häneen. Mutta myöhemmin hänet nostettiin viereen, että saisin imetettyä. Koska se ei onnistunut vauvalle annettiin muutamaan otteeseen korviketta. Jopa silloinkin, kun maitoa lähti tulemaan, mutta sitä ei tullut riittävästi.

Pyysin, että vauva olisi yön poissa, jotta saisin nukuttua. Mutta mulla oli koko ajan kamala ikävä. Onneksi kuitenkin sain nukuttua.

Sairaalassa pidettiin myös silmällä pojan sokeriarvoja, kun pisteet oli 6/9. Keltaisuuttakin epäiltiin, mutta ei onneksi ollut.

Aamulla olin jo kuin eri ihminen ja käsittelin vauvaa jo äidillisin ottein!

Imetys alkoi onnistua sunnuntaina paremmin ja kotiin pääsin maanantaina.

Kotona on nyt oltu jo viisi kokonaista päivää ja aika menee nopsaan ja rutiinilla. Nyt poika on nukkunut jo kaksi yötä pitkillä unilla, jopa 3-4 tuntia putkeen.

Poika on tosi tomera ja neuvolassa th:kin jopa kehui miten komea poika meillä on ja miten viikon ikäinen jo katselee niin tarkkaan äänen suuntaan, sekä osaa kääntää itsensä selältä kyljelle!!! Kyllä tuli ylpeä olo, et olen tuon pojan äiti! <3

Painoa edelleen tarkkaillaan, että varmasti saa tarpeeksi maitoa. Mutta eiköhän, kun päivisin saa imettää noin tunnin välein ja tyytyväiseltä vaikuttaa poika :)



Kaisa ja poika 10 päivää vanhana

Kommentit (5)

Uskon, että sulla ollut tosi raskasta toi avautumisvaihe, kun kesti noi selkäkivut pari yötä. Sehän se just on kun toisilla on synnytys alkaa selkäkipuna ja toisilla taas tulee kauheet mahakivut ensin. Ihana, että kaikki meni hyvin. Mukavaa joulunodotusta teille !

Itse odottelen malttamattomana, milloin meidän kakkonen päättää syntyä. Nyt mennään rvk 37+5.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Ihana synnytyskertomus, kiva kun jaksoit kertoa noin tarkasti!



Ihan ei osuttu samaan aikaan sairaalaan, me nimittäin lähdettiin jo kotiin osastolta 6 silloin 26 päivä. Hyvin meni meilläkin.



Vielä kerran siis tosi paljon onnea koko teidän perheelle ja nauttikaa täysin siemauksin pitkän odotuksen parhaasta mahdollisesta palkinnosta!!



Virve + neiti 15 päivää

tippa linssissä luin synnytyskertomuksesi..kiitos siitä! :' )

ja onnea vielä pikku-prinssin syntymän johdosta koko perheelle!

jatketaan juttua vauva-puolella..



-nasuli ja kirppu tasan 3vkoa



* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat