Seuraa 

Just lähti vieraat..appivanhemmatkin olivat käymäs, ja piru, meinas tulla lauottua pari kertaa et pää kiinni. Veljen lapset myös oli täällä ja teki mieli sanoa appivanhemmil et älkää koskeko heihin, on heillä omatkin isovanhemmat ja vielä paikan päällä. argh. kuullostaa ehkä joo tyhmält mut oon kyllästyny siihen et anoppi höösää jne koko ajan. Mies ei taas oo moksiskaan, anopille kun tää on eka lapsenlapsi ni tietty miehenikin on mielissään kun äitensä on innoissaan pikkusista ja tulevastakin. Mut mä en jaksa. Jouluaatoks pitäs mennä heille ja voi turkanen. :( haluan omaan kotiini.



no joo, sit toinen asia. olo on tuskanen, supistelee ja vihloo mut niistäkään ei tunnu olevan mitään hyötyä et synnytys jo alkais. seksiä koitetaan harrastaa jotta ärsyttäs paikkoja, lenkillä käydään, saunotaan ja puuhastelen nyt muutenkin ku hullu mut mikään ei tehoo. tiedän, vkoja ei oo viel tarpeeks, 37+3 mut kauanko ihmisen pitää sietää kipuja ja vaivoja. vauvan parastahan kaikki aattelee mut entäs sen äidin paras. mulla on ollu koko raskausajan todella hankalaa, niin fyysisesti kuin henkisesti mut kaikki tuntuvat vain vähättelevän. Paitsi oma äitini ja mies. mut sehän kovin lohduttaa ku eivät he sitä tuolt millään pihalle saa. Tuntuu et pää hajoaa ihan totaalisesti pian. Yritän olla virkeä ja esittää iloista kun mieskin on taas sairas, mutta ei tätä jaksa. Pelkään myös että vauva on kovin iso enkä jaksa punkea sitä ulos ja sektioon en tahtoisi. kukaan ei myöskään tee mulle painoarvioo vaikka peloistani puhun ja sf-mitta menee reippaasti yläkäyrillä, hieman ylikin. mikä siis neuvoksi?? masennuslääkkeitäkö taas saa alkaa syömään että jaksaa aamusin ees herätä??



no, kai tää täst joskus helpottaa. tuntuu vaan et kaikki muut synnyttävät, etuajassakin. ja monet joilla ei oo ees supistellu saati ollu mitään vaivoja. mä sit kai kärvistelen viel joulukuussakin tän olon ja jumppapallon kans. ei auta itku markkinoilla mut eipä jaksa pidätelläkään.



-neitoperhonen ja Toukka 37+3

Kommentit (18)

olipa tuttu pohdinta joulun viettämisestä! Meillä se tilanne, että minä jouluihmisenä tykkään ikivanhoista perinteistä joita meillä kotona on aina noudatettu. Anoppilassa joulu ei tunnu joululta, koska siellä ei juuri mitään perinteitä ole. Siellä ei ole jouluvaloja juuri laisinkaan, kuuseen ripustetaan kymmenkunta valjua palloa, kinkun tuoksua ei tule koska se on paistettu etukäteen eikä kinkun leikkaustakaan saa harrastaa koska anoppi on viipaloinut sen millintarkoiksi siivuiksi jo valmiiksi. Haudoilla ei käydä jne. Anoppilan jouluina kaipaan kovasti kotiin perheemme jouluperinteiden pariin.



Koska välimatka on pitkä, olemme joutuneet viettämään joulut vuorovuosin anoppilassa ja minun kotonani. Vaikka systeemi on kaikkien tiedossa, joka syksy alkaa sama kysely: kai te tulette meille jouluksi? Tänä vuonna varsinkin, kun kyseessä on kummankin perheen ensimmäinen lapsenlapsi, on kyselyt suorastaan taistelun asteella: kai te tulette meille sitten jouluksi, tulette tietysti!!



Olemme tehneet kuitenkin päätöksemme ja vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissamme oman perheemme kesken. Olemmehan perhe ensimmäistä kertaa =) Mitään jouluruokia en varmasti jaksa laittaa, koristelut jää vähiin ja muutenkin voi olla hakusessa mitä tullaan pitkinä pyhinä tekemään. Mutta ajatuksena oisi tästä eteenpäin alkaa rakentaa meidän joulua, jatkossa on sitten perinteitä kun lapset alkavat ymmärtää joulupukin ym. päälle =)



Kitty

Tosin mulla ei ole kokemusta anopista, tai siis hän nukkui pois keväällä -01, mutta appeni uusi muija... Mrrrr... Ja mieheni sisko...



No, siis mieheni sisko asuu (luojan kiitos!) tuon pienen lätäkön takana, Ruotsin puolella ja ovat tulossa meille koko Jouluksi, siis hänen uusi mies ja tyttö ja tietenkin mieheni veli (hänestä ei kylläkään ole pahaa sanottavaa on ihan eri maata kuin siskonsa), ihan kiva nähdä niitä pitkästä aikaa, mutta kun mä olen jouluna varmaankin jo suhteellisen " iso" , ja tiedän että he kuvittelevat tulevansa tänne viikon lepolomalle... Sanoin kyllä miehelleni, että saavat varautua etten tee jouluruokia, meillä kun noita paikkoja on missä syödään (viisi kappaletta... mitenhän niihinkin repeää...), ja kyllähän mä voin ruokaa tehdä, jos olen siinä kunnossa, mutta passaamaan en rupea! EN! Niin ja sitäkin teen vain jos ollaan ite kotona... Jouluna kun ollaan yleensä menossa ympäri Hämettä ja ehkäpä Helsingissäkin poiketaan... Niin siinä on ihan tarpeeksi meikäläiselle ison mahansa kanssa...



Ja sitten tämä " uusi anoppini" luulee että hänestä tulee mummo! Tosin hänellä on omat kaksi lastenlasta, ja meidän lapsellemme hänestä ei koskaan tule mummoa! Hän jo höseltää siihen malliin kuin omakin äitini... Tulee pahasti pettymään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

lisäksi miehen kanssa ongelmia jne. hermot riekaleina. Lapsille tulee äksyiltyä ja olo on siis kauhea ison mahan kanssa. Nyt siis rv 39 ja supistelee mehevästi eli ukko siis tuli kotiin kaatokännissä joten riitahan siitä tuli. Ei tajunnut et laps voi syntyä vaikka yöllä, niin kännisellekkö jättäisin 4v ja 2v lapset? Ei tajunnut kun eihän vielä ole se laskettu päivä. Voi hemmetti!Kyllä voi mies olla tyhmä! Lisäksi sitten alkoi vonkaamaan seksiä. No sehän tässä onkin ekana mielessä.



Voi helvetin kuustoista.



Nyt pitää vaan yrittää rentoutua ettei se synnytys alkaisi. vaikka yleensä sitä toivon, mutta en nyt, sattuneesta syystä :-(

älä ihmeessä pilaa välejä anoppi-puoleesi, anna hänen vaan olla mummona vauvallenne jos hän niin tahtoo. Mieti päinvastaista tilannetta, mitä sitten sanoisit? Jos hän viisi veisaisi lapsestasi? En usko kenelläkään olevan " varaa" potkia läheisiä pois, ei niitä nyt NIIN paljoa ole, vai?

Toinen juttu on sitten se, jos tulevat isovanhemmat eivät anna mitäan rauhaa nuorelle perheelle, silloin pitää jotain rajoja vetää tietysti, kaikkien parhaaksi. Joku tuossa aiemmin mainitsi joulunvietosta, ettei kiinnostais olla anoppilassa, miksi sitten ei ole kotona? Kai jokainen voi tehdä itse päätökset oman joulunvieton suhteen, käy sitten vaikka jouluvierailulla ennen joulua tai joulun jälkeen, jos on pakko tavata. Aatto ja pyhät on varmasti lupa rauhoittua kotona, jos itse niin tahtoo? Asioista voi yrittää sopia...

Samoja fiiliksiä tääläkin käydään läpi..

Laitoin itsekin samasta aiheesta aloitetta, mutta ihmiset taitaa vähän pelätä tätä aihetta... kun luulona on yleensä se, että koko raskaus on yhtä iloa ja auvoa. Onneksi ne omat miehet ymmärtää...

Kipeä olen minäkin ja viimeisimpänä on tullut kivut käsiin/sormiin. Nivelet on ihan tukossa ja kipeet, sormet turvoksissa kun mitkäkin! mikään ei pysy käsissä kun sormien päissä ei mitään tuntoa jne.

Olen menossa tiistaina sairaalaan vauvan isokokoisuuden vuoksi. Toivon todella että saan jäädä sinne samantein. Välillä tuntuu ettei jaksa enää tätä raskautta hetkeäkään enempää! Mutta onneksi tästä sentään on jotain ihanaa luvassa palkinnoksi :) Vaikka välillä siitäkin tulee olo että mihin helvettiin sitä on päänsä pistänyt! Varsinkin sillon kun on helkkarin väsynyt huonosti nukuttuje öiden takia, tulee mietittyä että miten sitä jaksaa vauvan kanssa kun nyt jo on näin poikki!



Mutta VOIMIA kaikille sitä tarvitseville! Yritetään jaksaa nämä viimeiset viikot.



äiskä ja muru

sulle Neitoperhonen! Menet neuvolaan ja kerrot selvin sanoin millainen olo sulla on. Ammattilainenkaan ei aina huomaa pahaa oloa, jos toinen ei kerro siitä. Voit olla pirteän oloinen, joten siksi masennusta ei oteta puheeksi. Saat varmasti ajan äitipolille ja sieltä ajan käynnistykseen, jos lääkärit toteavat sen tarpeelliseksi.



Synnytys ei välttämättä auta olotilaasi kuin hetkellisesti. Hormoonit menevät sekaisin synnytyksen jälkeen ja jos sulla on vähänkään taipumusta alakuloisuuteen esim menkkoja ennen, voit kärsiä masentuneesta olosta vielä vauvankin kanssa. Siksi olisi tärkeintä, että saat hoitoa siihen jo nyt, kun vauva on vielä mahassa. Hakeudu synnytyksen jälkeen johonkin tukiryhmään, niistä saat tietoa neuvolasta. Kuvaamasi oireet ovat vakavia varoituksia, varsinkin kun olet sairastanut masennuksen.



Tsemppiä ja onnellista joulunaikaa sulle ja perheellesi!

mut valitettavasti sekään ei jaksa enää piristää. aiemmin kun luki muidenkin ongelmista jne. oma olo tuntu siedettävämmältä mut suoraan sanottuna musta on tullut katkera ja kateellinen. pitäisi osata iloita muidenkin ilosta ja elämästä mutta katkeruus vie voiton. palstan lukeminenkin alkaa ahistaan kun lukee kuinka muut ovat jakautuneet, meistä marraskuisista moni jo viime kuussakin. kai se oma aikakin joskus koittaa, kukaan ei oo kuulemma mahaan jääny mut jos oisinkin eka jonka muksu ei oo tehty syntyväks. vaan ikuiseks masuasukiks..joo niin varmaa..mut polla täs sekoo.



-nepe ja Toukka

ahdistaa kamalasti ja yrittää tankata rasvapurkista aina ohimennessään, mutta silti kun istahtaa hetkeksi alas alkaa vaavi pitää kuperkeikkaharjoituksia.. navanseutu repsahtanut jo paistavaksi auringoksi, miltäköhän sen näyttää vatsan kutistuessa..? täytyy tulla pian uudestaan raskaaksi jos se näyttäis sit taas hienolta.. ;)



vaikka kärsivällisyyttä on harjoiteltu jo paljon niin nyt menee kyllä hermot jo joka ilta viimeistään. harmittaa paljon ja kaduttaakin kun esikoiselle tulee lauottua tiukkoja kommentteja.. ;( Ymmärtääköhän sekään miksi äiti on niin kiukkuinen ja miltäköhän sitten tuntuu kun vauva on paikalla.. toivottavasti hermot on silloin kurissa.. :S



muuten mennyt ihan kivasti, kun saa päivät olla omissa oloissaan. ei millään jaksais odottaa sinne joulukuulle asti, vaikka tämäkin voi periaatteessa venähtää aattoviikolle asti.. 8(



J 35+5

ja ihan siitä syystä, että tämän äidin oli niin paha olla.



Mutta voi olla että ton raskaus" kärsimyksen" pitää olla enemmän fyysistä kuin henkistä. Mene ja tiedä mutta ota ihmeessä selvää.



Mä en itse näe tässä raskausajassa vauvan lisäksi oikeen mitään muuta positiivista kuin että hiukset kasvaa nopeasti ja on upeassa kunnossa. Mutta onhan tuo palkinto sitten sitäkin suurempi!!!



Tsemppiä!

En sitten viitsinyt eilen edes pinoutua - ollaan nimittäin " tapeltu" miehen kanssa koko viikonloppu. Mies tulee pe iltana kotiin ja istuu parvekkeella puhelimessa koko armaan illan ja vetää siinä sivussa kännit. Ja minä kun suunnittelin ehkä viimeistä kahdenkeskistä viikonloppua... Tuntuu että koko suhde on kämppäkaveriluokkaa - kunhan nyt asutaan saman katon alla ja hoidetaan hommat suht puoliksi. Seksiäkin harrastetaan sillon tällön vaan sen takia ettei tarvitse mennä muualta hakemaan. Mitään muuta läheisyyttä ei sitten olekaan. Työasiat ja kaverit tuntuu olevan todella tärkeitä hänelle - kaikki vauvaan liittyvät asiatkin olen itse hoitanut kun ei miehellä riitä kiinnostus. Mulla tuo pe ilta jotenkin napsahti enkä oo osannu olla ees kotona samaan aikaan miehen kans - tuntuu vaa et on pakko päästä pois. Lisäksi suoraan sanoen vituttaa kun tää tilanne itketyttää koko ajan ja sitähän mä en miehelle näytä. Tiedän et oon ihan kahjo mut mä en voi ittelleni mitään. Tuli ihan sellanen tunne et onkohan tää koko suhde nyt tässä...mitä sitä itteensä kiusaa.



katzuska&bebe, 39+4

Heips,

En yhtään halua vähätellä sun pinnan tiukkuutta, mutta nyt kun mulla itselläni on vaihteeks harvinaisen hyvä päivä, niin tuntuu että ne mun kiukkuisimmat ja vi*maisimmat päivät on melkein naurettavan lapsellisia... Niin ne hormoonit vaan heittää häränpyllyä, ja tietty nukkumattomat yöt ja fyysiset kivut vaikuttaa tosi paljon tohon psyykkiseen puoleen. Silloin kun esikoista odotin niin vollotin joka ikisestä mahdollisesta asiasta--- Teho-osasto oli varmaan pahin, ja jopa Salaiset Kansiot oli katottava valoisaan aikaan koska se sai aikaan paniikkia sekin kaikessa typeryydessään :-)

Tän raskauden aikana olen itkeyt vaan syystä, eli semmoisissa tapauksissa kun normaalistikkin olisin kyynelehtinyt, mutta nyt on siis kiukkuiluna purkautunut paha olo. Osansa on saanut sekä mies että esikoinen. Miehelle olen kiukunnut mm siivouksesta ja tiskaukseta (huom! tekee siis kumpaakin mutta mun mielestä väärällä tavalla), esikoiselle kun se ei kuuntele mun ohjeita (jotka varmaan menis perille jos puhuisin nätimmin...).

Onneksi raskausaika lähenee loppuaan. Vaikka mäkin toivon että se lapsi tulis just nyt tähän paikkaan (ok - olis toki kiva ehtiä sairaalaan), niin toivon kuitenkin että lapsi olisi mahdollisimman täysiaikainen jotta ei saa mitään komplikaatioita ennenaikaisesta synnytyksestä. Vaikka rv 37 on jo tosi hyvä aika syntyä, ja riskit minimaaliset, niin sen lapsen on kuitenkin paras olla kohdussa kasvamassa niin kauan kun mahdollista ellei sitten äidin terveys todella ole vaarassa.

Itse olen myös sitä mieltä, että jos en kunnalliselta puolelta saa tarpeeksi tyhjentäviä vastauksia mun mietteisiin, niin nipistän sen satkun ihan mistä vaan muusta ja käyn yksityisellä oman mielenrauhan takia.

Tsemppiä viimeisiin päiviin!



mä vaan tahtoisin mennä aatoksi omien vanhempieni luokse. tämä järjestely ei kuitenkaan passaa miehelle kun siellä juuri viime aaton vietimme. olen tottunut niin erilaiseen joulun viettoon kun mitä mieheni kotona ja siksi tämä ahdistaa. myös tieto siittä et siellä kaikki hösäävät vauvamme kimpussa ja porukkaa on kuin pipoa. vanhempieni luona minulla kun oma huone johon sulkeutua kun muiden seura alkaa ahdistamaan ja vanhempani myös antavat olla rauhassa. mietinkin siis mitä tehdä, ollako töykeä ja ajatella omaa napaa ja ilmoittaa että menen kotiini aatoksi vauvan ja koiramme kanssa vai hammasta purren ja itkun kanssa mennä appilaan. omassa kodissa kun emme aattoa vietä sillä en itse osaa saati jaksa ruveta jouluruokia väsäämään. no, on tässä vielä hetki aikaa miettiä, ei vaan tiedä mitä tehdä kun ei ole ketään kenen kanssa asiasta keskustella.



Minä koitan säteillä sulle voimia ~~~~~~



Eilen tuli itku, että kuinka paljon ihmisen pitää raskauden takia kärsiä. Koko aika on ollut alusta loppuun vaivaa toisensa perään, kun yksi vaiva helpottaa niin toinen vaiva tulee tilalle. Kaikki alkoi rv6+ ympärivuorokautisella väsymyksellä, pahoinvoinnilla ja jatkuvalla oksentamisella, sen jälkeen liitoskivut veivät liikuntakyvyn, sitten närästys ja lihaskrampit ilmestyivät kuvaan, issias pakotti lopulta jäämään saikulle rv29 alkaen. Nyt viimeiset viikot ovat olleet pohjatonta närästystä, joka polttaa nielussa aamusta iltaan ja nostattaa oksennuksetkin aina silloin tällöin, liitoskipujen takia kumartuminen on historiaa eikä edes omia housuja saa enää jalkaan sukista nyt puhumattakaan, yöt ovat risaiset ja univelkaa jo valmiiksi. Kaiken lisäksi olen nyt viikon ollut flunssassa, hikoilen ämpäritolkulla, kurkku on kuin kaktuksen syöneellä ja läähätän suu auki kun nenä on räkää täynnä enkä jaksa enää edes niistää. Mustat silmäpussit vain ovat silmien alla, tukka on liimautunut rasvaisena päähän kiinni ja mitään en pysty enkä jaksa, istun tai nukun sohvalla päivästä toiseen.



Eilen tuntui jo etten enää jaksa, eikö kärsimyksellä oo mitään rajaa? Kuka hemmetti on sanonut raskautta elämän ihanimmaksi ajaksi? Kuka hullu tästä voi nauttia?



Ainut joka ymmärtää, on oma mies. Mutta hänkään ei voi silittää päätä ja halia koko aikaa, työssä on käytävä, hänellä on omat harrastukset ja kaverit enkä luonnollisestikaan pakota häntä luopumaan niistä. Kaikki muut suhtautuvat mitä kummallisemmilla tavoilla. " Nauti nyt viimesistä viikoista täysillä, eihän sulla nyt vielä kiirettä synnyttämään ole!" Joopa joo. Luopuisin mahasta koska tahansa, koska raskaus riittää mulle tältä osin. Myös täällä on yritetty kaikki mahdollinen ja mahdoton, että saataisiin jotain toimintaa aikaiseksi. S:t ja lenkit on kokeiltu, mutta ei niin ei. Tiedän toki, että vauva tulee tasan sitten kun on valmis ja noita viikkoja taitaa olla liian vähän, mutta silti haluan yrittää nopeuttaa tulemista kaikin mahdollisin tavoin.



Pelkkä ajatuskin yliaikaisuudesta ja mahdollisesti jopa neljästä (!!!!) jäljellä olevasta viikosta ahdistaa syvästi.



Mutta mitäs me voidaan muuta kuin oottaa kiltisti... Päivä toisensa jälkeen. Jokainen ilta on pettymys, ei tänäänkään, ja jokainen aamu on pienen pieni plussa, taas yksi päivä vähemmän. Voimia sulle!



Kitty rv 38+2



Raskaus oli henkisesti ja fyysisesti tosi rankka. Olen (tai siis ennen raskautta olin) pieni kokoinen ja valtava vatsa oli tiellä koko ajan. Mitenkään ei ollut hyvä, ei voinut nukkua, ei jaksanut valvoa. Vitutti ja väsytti koko ajan. Teki kipeetä, painoi, ahdisti ja kaikkea mitä itsekkin kerroit.



Itse kuuliaisena odotin että synnytys käynnistyi itsestään rv:40+4 ja siitä eteenpäin onkin oikeastaan ollut ihan päinvastaiset fiilikset ja nyt odotetaan perheeseen toista vauvaa.



Kuulin vasta synnärillä ollessani että jos äiti oikeasti kokee loppu raskauden raskaana, rankkana ym. niin synnytyksen käynnistämiselle ei ole mitään estettä rv:38 eteenpäin. Että jos ja kun kuulostat todella ahdistuneelta tuosta olostasi niin mene synnärille juttelemaan asiasta ja pyydä käynnistystä. Kun olisin tuon tiennyt niin olisin minäkin mennyt, olin oikeasti todella poikki.



Voimia sulle jaksamaan viimeiset viikot vaikka tiedän että ei tämä paljon lohduta... Tässä tapauksessa " pahimmassa" tapauksessahan sulla on raskautta vielä 4 vkoa jäljellä :)



En tiedä muuten auttoiko mulla synnytyksen käynnistymiseen mutta edellisenä päivänä siivosin koko kämpät lattiasta kattoon ja luutusin kaikki 80m2 käsin kontillaan. *winkwink*



Mutta jos tuntuu niin mene ihmeessä synnärille ja VAADI käynnistystä, ei kenenkään tarvi kärvistellä ja kiukuta, se ei ole hyväksi lapsellekkaan.



T:HP,tyttö 7kk ja " pikkuinen 6+5"

Odottamista ja odottamista. Maha supistaa, tosin kivuttomasti, mutta koko ajan on piukka maha ja vaikea tehdä mitään sen kanssa. Öisin pissattaa koko ajan ja kääntyminen yhtä tuskaa. Huonoa oloa pukkaa koko ajan ja makeanhimo valtava. Mulla sokerit korkealla ja pelko isosta vauvasta koko ajan... Sf mitta huitelee kan käyrien yläpuolella ja maha tiellä siis koko ajan.

Olisin jo NIIN valmis koetokseen..

Päivät on pitkiä, viikot vielä pidempiä.

Onneksi meitä on muitakin, ettei yksin tarvitse näiden ajatusten kans olla ;)



Tsemppiä ja vointeja....

-marica ja elmeri 37+1

Välillä tekee ihan tosissaan jo mieli lyödä hanskat tiskiin.Joku viikko/päivä sitten alottelin vähän samasta aiheesta pinoa..Eli pinna on kireellä jatkuvasti!!Lähinnä siksi että koko ajan johonki sattuu.Eniten kärsin kamalista selkäkivuista (koko selkä siis paskana) Ja kaikista muista mahdollisista loppuraskauden vaivoista :( Henkinen puoli on välillä niin ahtaalla kun mistään ei meinaa löytyä lohtua.Onneksi mies jaksaa kuitenkin kuunnella ja silittää päätä,hieroa selkää ja rohkaista..Yksin en jaksais millään.Yöt alkaa tosiaan olee levottomia ja unettomia ja päivällä olo on ku zombiella :O

Huomaan vaan vajoavani johonkin omaan maailmaan enkä jaksaisi enää vastailla kavereiden ja sukulaisten typeriin kysymyksiin saati sitten kuulla mitään tyhmää kommenttia ulkonäöstä :( Otan niin herkästi kaikki itteeni.

Itkuun meinaan pillahtaa vähän väliä ties mistä syystä...

Kuitenkin jotenkin sitä vaan sinnittelee nää päivät..puuhastellen kaikkea pientä..ja eniten lohduttaa ajatus omasta pienestä nyytistä jonka toivottavasti saisin jo pian kainaloon :' )

Musta on ihana kun voi tulla tänne palstalle lukee muiden odottajien tuntoja ja huomata ettei tod. oo ainut näitten kremppojen kanssa..Ja että saa purkaa myös omaa pahaa oloaan tietäen että tulee OIKEASTI ymmärretyks.

Kaikki tsempit sulle Neitoperho..ihan pian tapaat Toukkasi ja kärsimyksesi saa uuden merkityksen!! ♥

Vielä hetki tätä piinaa...



-Tiggr&Nasu 36+2



ps.Mullakin supistelee jo siihen tahtiin että toivoisi pian jo synnytyksen käynnistyvän..Tosin jotenki koko ajan ollu semmonen olo että yli menee mun tuurilla.Plääh,toivon ettei maksimia kuitenkaan!!!! :P

Joo tuo on monella tuo joulu-ongelma, et kummankos kotona sitä taas tänä jouluna oltaiskaan?

Ja siihen ei niin yksiselitteistä olekaan löytää ratkasua... Paitsi jos kylmän viileesti periaattella; joka toinen joulu siellä ja joka toinen täällä... Toki jokainen osaa omalta osaltaan ajatella, että MINUSTA olis parasta olla omien vanhempieni luona, mutta ku parisuhteessa ei oo pelkästään minä vaan me ja sitku kumpiki ajattelee, et MINUN kotona paras! Me ollaan tehty periaatepäätös heti alusta alkaen, joulut ollaan meidän yhteisessä kodissa keskenään ja piste. Välttyypähän joka jouluiselta (tai joka toinen) ahdistukselta, että pitää joulu viettää paikassa, jossa ei sitä tahdo viettää. Mutta tottakai reilu peli puolin ja toisin täytyy olla, jos toinen jousti viime jouluna, mä joustan nyt...



Mut on teillä nyt hieman eri tilanne kuin viime jouluna, kun on se vauveli kuvioissa, vai oliko sulla neitoperhonen jo yksi lapsi? Mä en muista... Toisaalta tuore äiti saa kyllä olla hieman ekstra-itsekäskin, jos ei tarvi toisia ruveta ihan kamalasti loukkaamaan sen kustannuksella... Ainakin mun mielestä; 9 kk odotus-kärsimys (jos onnikin!) ja synnytys-kärsimys ja sit vielä valvomis-kärsimystä riittää vauvan kanssa; eli on syytä olla itsekäskin kaikkien näiden " kärsimysten" jälkeen. Heh. Tottakai se on myös täydellistä onnea välillä; ihana oma rakas lapsi joka lahjaksi on saatu, ei omilla ansioilla... Mutta ei se vähennä sitä työn määrää, joka lapsen saantiin sisältyy!

Mutta jaksamista sulle! Ja valoisia joulu-aatoksia, polttele kynttilöitä ja kuuntele kaunista rauhallista joulumusiikkia, se rentouttaa kireimmätkin ajatukset, ainakin hetkeksi.

Itse olen menossa Jorviin ja tuntuu että tällä seudulla vähät välitetään mistään. neuvolalääkärikin sanoi että painoarvioo ei tartte tehä saati synnytystapa-arvioo ellei mennä yläkäyril ja meillähän mennään. en tiiä sit kuin paljon pitäs huidella yli et jotain huomioo sais. muutenkin ihmettelen hoitohenkilökunnan suhtautumista muhun ja vointiini, mulla oli vaikea masennus ennen raskautta ja nyt kukaan ei tunnu asiaa muistavankaan.



koen itseni huonoks ihmiseks kun en enää jaksais tätä raskautta vaikka niin toivottu ja rakastettu lapsi onkin tulossa. tosin ehkä tätä iloa himmentää se että rakas mummoni kuoli pari kuukautta sitten ja samaan syssyyn miehelläni todettiin elinikäinen sairaus ja pelkään päivää jolloin todetaan ettei hänenkään kohdalla ole enää mitään tehtävissä. hän on taas huonona ja mun yksin pitäisi koti ja koira hoitaa mutta aika heikkoa kun on en saa edes sukkia saati housuja enää jalkaani. turvotuskin on massiivista samoin muut vaivat mut eipä ketään kiinnosta. kotona en halua enää marista kun tiedän mieheni voivan tarpeeksi huonosti ilman munkin ongelmia. siksi tosissaan toivon että vauva jo syntyisi jotta mustakin olisi kotona hieman enemmän hyötyä.



huomenna on neuvola, jos siellä saisi suunsa taas auki, tosin tuskin siittä mitään hyötyä on. eilen oli olo että voi kun voisin vain nukkua pois ja herätä joskus kun tää kaikki paha on ohitse..en varsinaisesti ajatellut kuolemaan, jonkinlaista välitilaa. itseäni ajatuksenikin ahdistavat koska tuo itsemurha on ollut aikanaan pariinkin kertaa käsillä. mutta ketäpä muuta se kiinnostaa kun miestäni. ei ketään.



-neitoperhonen ja Toukka 37+4

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat