Vierailija

En tiedä henkisesti raskaampaa " ammattia" kuin kotiäitiys ja samalla aliarvostetumpaa.



Kaikkein vaikeinta on kestää se jatkuva, 24 tuntia kestävä läsnäolo ja se, että on oltava aina valmiina lapsen tarpeita varten. Yöllä herätetään väjhintään joka kolmas tunti, joko vauvan nälkään tai uhmiksen univaikeuksiin. (Minulla on " vain" kaksi lasta, joista toinen elää pahinta uhmaansa ja toinen vielä vauvavaihetta.)



Vauva ei suostu olemaan muualla kuin minun sylissäni, isä ei kelpaa, ei kukaan. Minä kanniskelen siis kuumaa painavaa vauvaa päivät hartiat jumissa, (vauva nukkuu kaksi kertaa päivässä puolen tunnin unet) yrittäen viihdyttää uhmista. Kun lähdemme johonkin, uhmaikäinen sinnittelee pukemista, olemme molemmat hikisiä, itkemme ja puemme uudelleen ja uudelleen vaatetta päälle vauvan säestäessä sivussa stressaavalla itkullaan, koska ei saa olla sylissä.



Uhmaikäinen ei suostu käyttämään vaippoja (repii ne jossain vaiheessa aina pois vaikka mikä olisi) eikä osaa silti vielä kakata pottaan vaan kakkaa housuunsa pahimmillaan 3krt päivässä, istuu sen päällä ja minä saan pestä pyllyyn lujasti kiinni tarttunutta kakkaa yökkien pois, pestä liimautuneen kakan housusta, jne....ja vauva huutaa kun ei ole sylissä:(



Jos vauva on joskus satunnaisesti lattialla, uhmis ehtii siihen tekemään temppujaan, ei välttämättä tahallaan mutta siten, että satutaa vauvaa jotenkin, astuu esim. käden päälle.



Kotityöt on jätettävä iltaan, koska niitä ei voi eikä pysty tekemään muulloin. Vauva menee nukkumaan kello 23 ja me miehen kanssa siivotaan noin tunnin jälkiä, että järjestys olisi edes jonkinlainen seuraavaa päivää varten. Seksiäkö? Älkää naurattako.



Minä rakastan lapsiani, rakastan todella, mutta välillä tulee varsinkin uhmista kohtaan niin suuria vihan ja ahdistuksen tunteita, kun toinen juoksee ylivilkkaana, ei usko mitään, satuttaa vauvaa, ei syöeinukueipottaile, eten tiedä miten käsitellä näitä. Uhmaikäinen pyyhkii räkänsä ja likaiset kätensä vaikka minuun kasvoihini, jos ei muuta ole. Kun imetän vauvaa, uhmis huutaa haluavansa minut seurakseen vessaan, huutaa voinko pyyhkiä kymmenettä kertaa kaatuneen maidon, milloin pissa on tullut housuun ja vaatteet vaihdettava.......



En ehdi syödä, käydä vessassa, harrastaa mitään.



Aamulla kahdeksalta show alkaa alusta. Minusta, sievästä työssäni menestyneestä naisesta on tullut lihavahko verkkarihirmu, jonka ääni nousee herkästi falsettiin ja jonka on joskus mentävä hetkekesi ulos itkemään äänetöntä itkua suu auki, hengittämään edes hetkeksi. En voi ainakaan tässä vaiheessa harrastaa mitään, lähteä mihinkään kotoa, sillä haluan että uhmis saa isältään edes hieman jakamatonta huomiota töiden jälkeen, kun minun on aina pideltävä vauvaa.



Hoidan lapseni kotona kolmevuotiaksi, hoidan kunnialla, rakastan heitä suuresti, mutta sen vain sanon, ettei mikään, ei mikään työ ole henkisesti raskaampaa, vaikeampaa ja vaativampaa kuin kotiäidin arki

Sivut

Kommentit (52)

Mahtavaa että löytyy kohtalotovereita :) Olen nimittäin viime päivinä miettinyt kokoajan sitä, että miten tämä lasten hoitaminen voi olla näin raskasta ja sitä, että voivatko muut olla näin poikki kuin itse olen. Tuntuu, että kaikki samassa tilanteessa olevat tutut ovat vain tohkeissaan kahden lapsen äidin roolista ja pärjäävät ihan hienosti.



Meidän esikoinen on 2 v 8 kk ja pikkuinen 3 kk. Esikoiselle vauvan tulo on ottanut todella koville ja käytös on ihan mahdotonta. Satuttaa vauvaa aina kun vaan voi ja uhmaa mua kohtaan todella paljon. Nyt ollaan menossa psykologin juttusille tästä tilanteesta, kun tuntuu että homma karkaa ihan käsistä ja omat keinot on loppu. Onneksi neuvolan täti ymmärsi tilanteen ja puuttui siihen.



Tuntuu, että pahinta tässä on juuri esikoisen käytös vauvaa kohtaan. Olisi niin paljon helpompaa, jos vauvan voisi laskea lattialle edes hetkeksi. Se helpottaisi kotitöiden tekemistä, mutta myös henkistä jaksamista. Esikoisen jatkuva hyökkäily vauvan kimppuun aiheuttaa ikävän kierteen: vauvan on pakko olla kokoajan sylissä ja se taas lisää vanhemman lapsen mustasukkaisuutta, joten hän hakee huomiota viskelemällä tavaroita ympäriinsä ja tekemällä kaikkea muuta kiellettyä. No, siinähän palaa äidin pinna täysin ja soppa on valmis. (Niin, ja kantoliina löytyy, mutta vauva nukahtaa siihen aina ja valvoo sitten yömyöhään.)



Kaikille teille, jotka kritisoitte, että tämä on ihan normaalia elämää eikä mitään helvettiä, niin pitäisi muistaa, että me ihmiset ollaan erilaisia. Toiset vaan kestää paremmin kaaosta ja lasten aiheuttamaa hässäkkää. Itse en ole koskaan voinut sietää epäjärjestystä ja hermot menee kiukuttelevaan lapseen todella nopeasti. Pitäisi yrittää muuttua, mutta vaikeaa on...



Tuttua on muuten myös tuo ulkonäköahdistus. Olen aina ollut hoikka, mutta nyt makkarat vyötäröllä vaan kasvavat ja kasvavat. Eikä mikään ihme. Kun lapset menevät vihdoin nukkumaan, niin meikäläinen lösähtää apaattisena sohvalle töllöttämään Big Brotheria ja vetämään herkkuja naamariin. Seksiäkään ei tee mieli yhtään, osittain juuri läskien takia. Kertakaan ei olla harrastettu vauvan syntymän jälkeen...



Koitetaan kestää! Kai tämä joskus helpottaa... Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yritä nyt ihmeessä rentoutua ja ottaa vähän iisimmin!



T: Kotiäiti, jolla 2v5kk ja 4kk:den ikäiset pojat, ja joka ehtii paitsi siivoamaan päivittäin, myös nauttimaan lapsistaan ja tästä kotiäidin elämästään.

ei se ole ihan tavallista että kakis (tai enemmän) lapsia valvottaa koko ajan! Kyllä tavallisessa lapsiperheessä voidaan nukkuakin. Niistä ei vissiin haluta puhua kun halutaan vain pitää yllä superäitimyyttiä että miten _kaikilla_ lapsiperheillä on yhtä rankkaa.



Olen välillä katsonut esimerkiksi kolmen poikalapsen perheitä ja sydäntä on kylmännyt kuinka pojat ovat äitiään pompottaneet. On EHKÄ vähän helpompaa kasvattaa omaa rauhallista tyttöäni, joka ymmärtää melkoisen hyvin järkipuhetta.



Ja hulluinta tässä on se, että vaikka minusta meillä on matkan varrella ollut perheen kokoon nähden helppoa, silti välillä olen niin väsynyt etten käsitä miten jaksan eteenpäin. Sitten taas otan järjen käteen ja vääntäydyn eteenpäin...

haluan hoitaa lapseni kotona. Olen vain välillä niin väsynyt...ei tämä ehkä ole kotiäidin helvetti, mutta ehkä minun helvettini. Työssä pääsee noin 1000krt helpommalla.

23-10 ja päivällä yhteensä ehkä tunnin. Esikoinen herää jo klo 8. Siitä se show pyörähtää käyntiin. Olen itse ihan mielettömän aamu-uninen. Rikkonaisista yöunista johtuen olen saatanan väsynyt mihinkään aamuisin silloin kun vauva nukkuu.

Mulla on ollut tänään itsesäälissä rypemisen päivä, jote tekstisi sai kyyneleet silmiin... mua stressaa taustalla myös se, ettei oo työtä, mihin palata. Tämän rumban keskeltä olis siis aikanaan hoidettava vielä työnhaku.



Tsemppiä!

minusta kotiäidin helvetti ei ole lapset, vaan suku ympärillä. SInulla ei liene suvusta rasitetta. MInä jaksan ja ymmärrän lapsen kitinät ja itkut, mutta että aikuiset ihmiset ja yllättäen miehen puolelta käyvät kitisemässä joka asiasta - en ole tottunut moiseen...



onhan tuo itseaiheutettuakin.. ei tietysti saisi sanoa, mutta moni tekee lapsia hirveän pienellä ikäerolla (onhan siinä toki paljon hyvääkin) ja olen miettinyt että yksi kannuste siihen on subjektiivinen päivähoito-oikeus... tosin itsekin varmaan käyttäisin ja käytän sen jos mahdollisuus olisi

On oikein että uskaltaa sanoa suoraan mitä tuntee. Minulla tuli itku kun luin tekstisi. Minä olin kolme vuotta sitten samassa tilanteessa. Suku, äidit, siskot jne puuttuu meidän pieneltä perheeltä joten jaksoin 110% yksin. Siitä seurasi se että väsyin totaalisesti ja jouduin suljetulle osastolle sairaalaan. Nyt olen täysin kunnossa mutta paranemisprosessi kesti vuoden. Olin niin uupunut, kävelin päin seiniä, puhuin mitä sattuu, olin yksinkertaisesti väsymyksestä sekaisin.



Pyydä apua. Sinun EI TARVITSE selvitä yksin. Ennen vanhaan oli suku ja mammat vierellä auttamassa. Nykyään äidit on niin yksin ongelmiensa kanssa. Ota hetki omaa aikaa, kyllä mieskin pärjää vauvan kanssa ja uhmis kattoo vaikka videoita. Kerran päivässä 15 min ei ole liikaa pois lapsilta. Jos et välitä itsestäsi, teet siinä kaikista pahimman virheen ja pahinta lapsillesi. Sinä olet etusijalla, sinä olet lapsille tärkein ihminen.



Jaksamista ja paljon voimia!

Miten teidän parisuhteenne kestävät? Meillä on tämä lapsiaihe ollut pidempään " tapetilla" ja mies hinkuu enemmän isäksi kuin minä äidiksi. Joka kuukausi ollaan silti käytetty ehkäisyä, vaikka aina tavallaan odotellaan seuraavaa mahdollista kertaa raskautua. Ja just tämän tyyppiset tarinat saavat harkitsemaan pitkään ja hartaasti, vielä.

Ei koskaan ehtisi tehda mitaan niinkuin oikeasti tahtoisi, olisi luotettava vieraisiin ihmisiin lastensa hoidossa ja opetuksessa, olisi revettava joka paikkaan.



Vahan aiheesta poiketen, mutta tuli vaan mieleen tuosta " kotiaidin helvetista" .

Itse olisin jo antanut ympäri korvia, jos oma muksuni olisi edes uhmavaiheessa tuollaisia tehnyt.



Minä olen ollut sen verran jämpti äiti alusta saakka, että lasten kiukuttelu loppuu yleensä siihen kun vähän ääntäni korotan. Kovempiin otteisiin ei ole ollut tarvetta.



Se on ihan omaa syytä jos mukulat elävät kuin pellossa.

vauva vielä kaiken muun lisäksi melko itkuinen ja vähäuninen... nyt jo helpompaa, tyttö 1v. silti jo kaipaan sitä ihan pientä vauvaa! =) mutta luulenpa että meidän lapsiluku on nyt täynnä...

mut kun vaan PITÄÄ!!!!!! Kuule, uskon että se sun uhmis olis aika paljon onnellisempi jos pääsis hoitoon purkamaan energiaansa!!!! Toi kotona väsyneen äidin ja huutavan vauvan kanssa on vahingollista esikoisellesi! Teet karhunpalveluksen tuolla tyhmällä asenteellasi.

Itselläkin kaksi erittäin vilkasta lasta ja mies töissä ulkomailla, mutta silti jää omaakin aikaa, johtuen osittain siitä, että lapset nukkuvat hyvin. Eli ensimmäiseksi kannattaisi jotenkin yrittää saada nuo nukkumiset sujumaan - miten, en tiedä?!?!



Meillä auttaa kun vilkkaan uhmiksen vie ulos pariksi tunniksi leikkimään, riehumaan ja rymyämään, on sitten kotona paljon rauhallisempi. Tosin pienempikin on aina viihtynyt ulkona eli sikälikin minun on helppo ulkoilla. En tiedä, miten sinun pienempi lapsesi, nukkuisiko päikkärit esim. ulkona paremmin? Meillä molemmat nukkuneet ulkona tosi hyvin ja pitkiäkin unia.



Saisitko välillä jonkun hoitamaan lapsia vähäksi aikaa, pääsisit itse tuulettumaan vähäksi aikaa ja jaksaisit kenties taas vähän paremmin kotona?



Tsemppiä!

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat