Vierailija

Kommentit (41)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minä hoidan kitisevää vauvaa ja mietin mitä tapahtui kaikille niille lupauksille, että kyllä minäkin pääsen sitten lähtemään ihan yhtä lailla kun vaan haluan ja mies hoitaa lapsia...

Lapset nukkumassa, vinkkulasi odottaa ja ruoan tuoksu tulvii keittiöstä.. Ei sitä aina tartte ulos lähtee että voi nauttia.. Nyt vaa joku leffa vielä kehiin ni joha o.

ulkomailla työreissulla, minä menossa lukemaan sängyn pohjalle, lapset nukkuu, koti tuoksuu hyvälle kun leivoin tänään ja saunaraikkaana olen- kyllä elämä on ihanaa

haluaisi viettää iltaa kanssani, vaikka martyyri minussa sitä kaipaakin. En siis valita, kun kotiin tulee, kun kuitenkin on ihan ok mies. Nykyään ajattelen vain, miten omalta osaltani voin tehdä lapsilleni hyvän kodin. He ovat mulle kaikki kaikessa.

Niin, mieheni kyllä tietää, että haluaisin olla kanssaan näin viikonloppuisin varsinkin, mutta en jaksa sitä enää " vaatia" kun katson, että aikuisena ihmisenä hän tekee kuitenkin ratkaisunsa. Jos ei seura kiinnosta niin sitten ei. Pidän huoleni omasta mielenkiintoisesta elämästä, johon ei siis baareissa käynti kuulu mutta esim. hyvä konsertit.

Moni mies ei varmaan tajua, kuinka vaimo/nainen kaipaa seuraansa. Tai sanotaan ei välitä.

Minä luovutin " pyyntöni" tässä.

Eli, varmaan voitte kuvitella miltä tuntui saada tuossa viesti äskön, että rakastaa mua ja on tulossa kotia päin kohta... So? no, kiva jos rakastaa, mutta se nyt ei vastaa mun kaipuuta viettää iltaa yhdessä.



Mutta niin kauan kun arki sujuu, kotityöt jaetaan, niin mikäs tässä, elämä on hyvää ilman romantiikkaakin - vaikkei täydellistä...

Mutta hyviä asioita omassa elämässä on NIIN paljon, ettei nyt viitsi enää pyytää miestä illan viettoon.

ja tää on jo s:tana ainakin kolmas kerta esikoisen syntymän jälkeen (2v). Ite join siiderin ja meni päähän-oli meinaan eka kerta esikoisen syntymän jälkeen (lopetin jälkimmäisen imetyksen pari viikkoa sitten-nyyh), Kattelin BigBrotheria, jota ilman ei ehkä ole elämää....

ei tuntuisi omat kaveritapaamiset niin pahalta ja piristyis mieskin!

Oikeesti järkkyy, kun itsellä on toimintaa sekä lasten kanssa että yksin. Muttä hänen viihdykkeensä löytyvät kotoa... Ei katkera tietenkään, mutta hölmö olisn jos en huomaa. Eli ei mitään tapahtumia.



Vedän kyllä mukaani, mutta alkaa ottaa pattiin. Ei mitään ehdottelua hänen puoleltaan. Kehitän myös kaikki meidän kahdenkeskeiset jutut.

Hän ei ole tyytyväinen, mitenkään päin. Saas nähdä miten käy. Lapsia kolme.



Pimeys vain pahensi asiaa. Mister flegmaattinen.

Joka ikinen kerta kun on " valtion palveluksesta" viikonloppuisin lomilla on joko baarissa kavereidensa kanssa tai pelaa kotona pleikkaria... Ja minä hoidan vauvaa...Ei pitäis valittaa kun kuitenkin nyt kotona on...:/

ongelma on vain erilaisuus. Toinen tykkää mennä toinen " jäädä kotiin" , pääasia, että asioista voidaan sopia ja arkea luovia yhdessä kunnioituksen hengessä

kyllä saatoin olla ahdistunut kun miestä ei kuulunut kotiin menoiltaan, kun olin lasten kanssa ja toinen vielä rintalapsi, mutta sitten tajusin ,että vaikka en puhunutkaan ahdistuksesta lapsilleni, että he voisivat sen jotenkin vaistota, ainakin niin, että helposti olen muissa ajatuksissa, enkä keskittyisi täysillä heihin. Niinpä päätin, että mieheni väärät valinnat ei saa olla lapsiltani pois. Eli itkuni itken ja pettymykseni puren vasta sitten kun lapset nukkuu.

Mies kuitenkin arkipäivässä hoitaa hyvin miehen ja isän roolin eli siinä mielessä ei viiti porua nostaa, ettei pysyty olemaan aina se unelmamies, joka veis mua kynttiläillallisille - elämää :)

Laittoi ensin esikoisen nukkumaan ja lähti sitten. Lupasin, että ei ole kiire kotiin kun kumminkin koko porukka nukutaan. Mukavaa, että saa keikan jälkeen ottaa vähän olutta ja olla kavereiden kanssa. VAuvan syntymän jälkeen ei ole käynyt missään (4kk).

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat