Seuraa 

Meillä on kaksi makuuhuonetta. Tyttö on 8,5 kk ja poika reilu 2v. Poika nukkuu omassa huoneessaan, tyttö vielä meidän vanhempien makkarissa. Poika nukkuu yhdet päikkärit, tyttö useimmiten kolmet. Tyttökin on hiljattain alkanut nukkua yön katkotta, mutta on vielä aika herkkäuninen, poika nukkuu nykyään aika sikeästi, mutta yö- ja päiväunille nukahtaminen vie usein aikaa ja unta odotellessa poika leikkii sängyssä ja höpisee omiaan. Olemme hiljattain alkaneet lukea pojalle iltasadun, kun hän nyt jaksaa sen verran kuunnella tarinaa. Tyttö nukahtaa sänkyyn laitettaessa melkein saman tien itsekseen. Yöunille mennään klo 20 (mutta poika nukahtaa siis vaihtelevan ajan päästä tästä), aamulla tyttö herää n. klo 7, poika 7.30-8 (ja heräisi varmaan tytön ääniin, mikäli nukkuisivat samassa huoneessa). Millaiset huonejärjestelyt teillä muilla on/mitä meille suosittelette? Toiveena olisi tietty saada vanhempien makkari pian taas vanhempien omaan käyttöön.

Kommentit (4)

alkoivat nukkua samassa huoneessa. Nopeasti tottuivat toisiinsa ja eivätkö heräilleet toisen touhotuksiin. Nuorempi yleensä alussa nukahti heti ja vanhempi vasta hetken päästä. Myöhemmin nukahtelivat vaihtelevasti. 3 vuotta asuivat samassa huoneessa ilman mitään ongelmia. Nyt uudessa kodissa saivat omat huoneet ja ensin vanhempi hieman kaipaili pikkusiskoa, mutta sopeutui nopeasti.

iässä aloitettu molemmille jonkinmoinen iltasatu.



Ja öiden rauhoituttua (eli 1 v tienoilla vasta) on siirrytty pois vanhempien huoneesta. Ensin esikoinen omaan huoneeseen ja nyt se on sitten molempien lasten yhteinen huone. Kolmas sinne vielä tulee aikanaan vuodeksi-kahdeksi ja sitten pitääkin kohta alkaa järjestellä vanhimmalle jo koululaisen huonetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla


Eli teillä on vain yksi huone lapsille?



Oma mielipiteeni on, että niin kauan kuin lapsi heräilee öisin niin pitäisi nukkua vanhempien kanssa samassa huoneessa. Sen jälkeen siirtäisin lapset yhteiseen makuuhuoneeseen. Itse en laittaisi lasta nukkumaan yksinään ennen kouluikää.



Meillä on 2-3 lastenhuonetta ja 3 lasta. Pienempi lastenhuone toimii lasten makuuhuoneena ja se isompi on leikkihuone. Leikkihuone on oikeasti kaksi huonetta, joista on jätetty seinä rakentamatta. Kun lapset kasvavat niin isoiksi että tarvitsevat omat huoneet, rakennetaan sitten se seinä.



Minusta on työyä lokeroida pienet lapset kukin omaan huoneeseensa. Se luo turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Mielestäni lapset tarvitsevat nimenomaan lähellä olevien ihmisten tuomaa turvaa ja pienelle lapselle " omaksi reviiriksi" riittää oma sänky ja ehkä joku pieni lokerikko jossain, mihin voi kerätä omia aarteita. Omaa huonetta lapset alkavat tarvita aikaisintaan kouluiässä.



Olen myöskin lukenut aiheesta psykologien ja lastenpsykiatrien kirjoituksia ja esim. Lea Pulkkinen oli jossain jutussa sitä mieltä, että lapset tarvitsevat nimenomaan läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä eivätkä yksityisyyttä. Hän mm. ehdotti olohuoneen sisustamista liukumäellä jne. jotta perhe viihtyisi samassa tilassa.

Ja jatkossa tullaan siirtämään omaan mutta samaan huoneeseen, vanhemmat omassaan, lapset yhteisessä omassaan. Tilanpuutekin tällä hetkellä sanelee tuon, mutta jos hankitaan isompi asunto, niin silti meinataan laittaa samaan nukkumaan, kunnes menevät kouluun tai itse vaativat omia huoneitaan. Ja leikkihuone sitten erikseen siitä toisesta huoneesta sitä odotellessa, jos sitä tilaa on...

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat