Vierailija

Kommentit (15)

Ainoastaan ponnistaminen yllätti rankkuudellaan, olin kuvitellut että kohdun supistukset ovat niin voimakkaita ettei itse tarvitse tehdä paljon työtä... tosin mulla oli aika heikot ponnistussupistukset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ärsytti jälkikäteen ku kaikki oli pelotellu ja kertonu kauhutarinoita. Olin jo ihan paniikissa synnärille mennessä. Mutta kuinkas ollakkaan. Kaikki oli ihan muuta mitä mulle oli kerrottu. Seuraavia sitten osasinkin mennä synnyttämään eri asenteella.

olin kyllä ajatellutkin, että se sattuu, mutta sitä kipua en voinut kuvitella....

itkin, huusin, ja nyt myöhemmin tuntuu etten ole ollut ihan tajuissanikaan.

ja se miten kauan se kesti.... sitä en olisi voinut kuvitellakaan että synnytyssalissa voi joutua olemaan päiväkausia, ja kun rukoilet sektiota käy lääkäri nauramassa sinulle.



kätilökin oli ilkeä, ja kävi vielä asiakseen osastolla vittuilemassa kun olit niin huono synnyttäjä =(



ei ikinä enää!

Toiseksi lievässä kipushokissa ihmiselle kerääntyy niin paljon adrenaliinia ja kipua lievittävää hormoonia kehoon, että kivut lievittyy itsekseen. Keskityin vauvaan ja hengittämiseen ja siihen, että ei mene enää kauaa kun hänet nään... T: Lapsia 2

Synnytys oli suht nopea, ilokaasu ja miehen käsi riittivät kivunlievitykseksi. Ponnistusvaihe oli vaikein, muttei sekään niin hirveä kuin olin kuvitellut. Vauvan synnyttyä sanoin varmaan kymmenen kertaa: " Tässäkö se oli, eikö se ollut tämän kauheampaa?" : ) Jos lisää lapsia tulee, synnytystä en ainakaan pelkää (vaikkei tietenkään voi olettaa että kaikki synnytykset menevät saman kaavan mukaan).

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat