Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Kaksi pientä lapsostamme kinasteli tänään keskenään ja pienemmälle sattui kaatuminen ja hän alkoi itkeä. Itse en ollut paikalla, mutta heidän isänsä karjaisu ja luunappi isomman otsalle sai minut hetkessä toteamaan tilanteen. Olin tietenkin tyrmistynyt, koska en itse salli mitään vastaavaa. Miten kestätte tämmöiset tilanteet, jossa miehenne toimii näin, vaikka itse kannatatte järkevästi selittämistä, että näin ei saa tehdä ja pienempiä ei saa kiusata. Tämä oli vasta ensimmäinen kerta ja toivottavasti viimeinen.

Kommentit (3)

Minä en hyväksy missään nimessä luunappia. Esikoisen kohdalla aikanaan mies kerran antoi luunapin pojalle, kun ei uskonut. Olisiko poika ollut n.2v. Mies ei kuitenkaan karju tms. vaan on muuten rauhallinen, oli vain oppinut tuon luunapin kasvatusmenetelmänä. Kun näin tilanteen, niin kerrankin keskustelin rauhallisena miehelle (yleensä kun en ole maailman rauhallisin) ja sanoin etten missään nimessä hyväksy luunappia. Selitin perusteluineen ja sanoin että sai olla viimeinen kerta kun käyttää luunappia. Vaadin ja pyysin mieheltä vahvistuksen ettei meillä enää käytetä enää koskaan luunappia. Mies uskoi ja tuo oli viimeinen ja ainoa kerta kun meillä on luunappia käytetty. Siitä on nyt sitten aikaa noin 4v. Muuten en halua ihan suoraan miehen kasvatustapaan lastemme osalta puuttua (keskustelemme sitten kyllä että olemme suht samalla linjalla), mutta tuon luunapin osalta sitten kyllä puutuin ja vaadin.

Ollaan miehen kanssa päälle kolmekymppisiä ja meidät on kasvatettu luunappien, tukistusten ja piiskan pelossa. Tosin myönnettäköön että monesti ne tulivat ihan aiheesta, eivät koskeneet liikaa ja jollain tavalla niillä saatiin synninpäästö kun tiedettiin tehneemme tahallaan luvattomia.

Mutta nykyään on eri metodit ja pitää keksiä eri tavat saada lapsi kunnialliseksi aikuiseksi. Mun mies vielä herkästi uhkaa alle 2-vuotiasta uhmista tukistuksella ja muutaman varoituksen jälkeen nappaakin tyttöä tukasta hiukan kiinni. Olen yrittänyt vähän neuvoa ettei sitä tavaksi ottaisi, mutta kyllä itsekin olen siihen välillä TOSI huonona hetkenä sortunut. Lapsi saattaa tahallaan satuttaa vauvaa eikä ehkä tajua miltä vauvasta tuntuu kun koskee. Pieni dilemma siinä tilanteessa, ennen sai tuta nahoissaan saman mitä toiselle teki. Puhe kun ei aina mene jakeluun.



Meillä on lasitettu parveke ja olen pitänyt sitä jäähypaikkana. Jään oven viereen odottamaan niin että lapsi näkee minut koko ajan, hetken päästä raotan ovea ja kysyn loppuuko lyöminen. Toistaiseksi on tehonnut. Talvella pitää vaan äkkiä nakata takki päälle..

Miehelle olen opettanut että ensin pitää varoittaa, se kun meinaa rankaista välittömästi. Eli uhataan parvekkeella jos vielä kerran tekee luvattomia, ja korostan sitä että lapsen täytyy tietää itse tekevänsä kiellettyä asiaa. Jos vain uteliaisuuttaan kiipeää pöydälle niin en tohdi siinä tilanteessa muuta kuin nostaa pois ja selittää kerta toisensa jälkeen ettei saa kun voi pudota.



Eilen sattui hyvä tapaus: taapero oli kiivennyt tuolille kirjahyllyn edessä ja räpläsi stereoiden nappeja. Kielsin monta kertaa ja komensin alas, mutta eipä tullut. Ykskaks lapsen sormi sattui painamaan jotain nappulaa ja vieressä olevasta kaiuttimesta tuli tosi kova meteli kun radio meni päälle nupit kaakossa. Lapsi säikähti kyllä niin maan perusteellisesti ettei ole sen jälkeen mennyt lähellekään stereoita ;).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minäkin otin mieheni puhutteluun, en myöskään hyväksy sitä enää toista kertaa tapahtuvan. Vaikka hän on rauhallinen ja hauska isä lapsilleen, tuo " karjaisu" oli sellainen äkillinen huuto, kun luuli että jotain ikävämpää tapahtui siinä kaatumisessa ja luunappi isommalle ikään kuin refleksinomainen tapahtuma. Täytyypä vielä käydä keskustelua uudestaan tämmöisistä tapauksista, että jatkossa ei enää koskaan, eikä minkäänlaista fyysistä rangaistusta!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat