Vierailija

Vanhanen paras johtajatestissä

03.11.2005 09:33

Keskustan presidenttiehdokas, pääministeri Matti Vanhanen menestyi parhaiten presidentinvaalien kärkiehdokkaista Johtamistaidon opiston (JTO) johtajatestissä.



Suomen Kuvalehden teettämässä arviossa Vanhanen arvioitiin keskikastiin eli kolmen tähden arvoiseksi. Kokoomuksen Sauli Niinistö sai kaksi tähteä viidestä mahdollisesta.



Sdp:n ehdokas, presidentti Tarja Halonen arvioitiin kaikista heikoimmaksi eli vain yhden tähden veroiseksi. Yhtä huonon sijoituksen kuin Halonen on saanut vain yhdeksän prosenttia JTO:n kolmen viime vuoden aikana arvioimista yli 4 000 johtajasta, torstaina ilmestyneestä Suomen Kuvalehdestä selviää.



Vanhanen on oikeudenmukainen ja asiantunteva



Vanhanen sai johtajatestissä hyvät arviot muun muassa pyrkimyksestä yhteisymmärrykseen päätöksenteossa, oikeudenmukaisuudesta ja asiantuntemuksesta tavoitteiden saavuttamiseksi. Pääministerin heikkouksiksi arvioitiin muun muassa tunnustusten jako ihmiselle, alaisten innostaminen ja rohkeus puuttua vallitseviin epäkohtiin.



Halosen heikkouksia olivat muun muassa lähestyttävyys vaikeissa asioissa sekä alaisten tukeminen ja arvostaminen. Niinistön heikkouksiksi listattiin alaisten innostaminen, lähestyttävyys vaikeissa asioissa ja kyky muuttaa joustavasti toimintatapaansa huomatessaan olevansa väärässä.



Halonen ei suostunut arvioimaan esimiestaitojaan



Suomen Kuvalehden mukaan Halonen ei suostunut arvioimaan omia esimiestaitojaan, Vanhanen ja Niinistö sen sijaan antoivat oman arvionsa.



Kunkin ehdokkaan johtajantaitoja arvioi testissä 4-6 hänet tuntevaa työtoveria. Halosta koskevat arviot kerättiin tämän aikaisemmista työpaikoista eduskunnasta, SDP:stä ja ulkoministeriöstä. Halosen kohdalla arvioijia oli neljä, Niinistöllä ja Vanhasella kuusi.



JTO:n vuodesta 1977 käytössä olleella testillä on selvitetty noin 50 000 suomalaisen johtajan valmiudet ja kehitystarpeet esimiehenä.

Kommentit (1)

Halonen on mitä suurimmassa määrin lähinnä Conaninpunainen pelle.



Hyvä että Conan laittaa Haloskan sille paikalle mille kuuluu, pelleksi klovnien joukkoon.



Menee näin parhaiten kansan tajuntaan, että presidenttinä oleminen ei ole mitään sketsiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat