Seuraa 

Ei vielä pinoa?

Sivut

Kommentit (37)

Tätäkä on parhaimmillaan elämä taaperon kanssa? Ihan selvä ero Onnissa kun on nukkunut hänkin hyvän yön. Tokin aamulla jo puoli 10 kun otti huikan maitoa, alkoi silmien hierominen, näin käy aina kun juo maitoa. Mutta uimassa Onni hörötteli niin iloisena ja siitä näki että nautti olostaan. Tultiin kotiin, syötiin purkillinen valmispöperöä ja hedelmäsosetta päälle. Pientä konttailua ja naureskelua ja kakka. Sitten äidin lahkeeseen. Ulkona sataa joten pitkästä pitkästä aikaa päätin yrittää sisäunia. Ja päätin, että jos ei onnistu, ei saa hermostua. Sitten ulos vaunuja lykkimään. Mutta sielläpä se tuhisee, äitin pikku ukkeli onnellisena omassa pinniksessään. Mitähän unelmaa nyt eletään:)



Aika kurja on tuo ilmanala. Ei tässä paljon joulumieli pääse valtaamaan, tosin ei nyt ihan vielä ole aikakaan. Vaikka luntakin satoi välillä, mun orvokit sinnillä kukkii. Muut kukat on kyllä jo mädäntyneet. Ens lauantaina pitää ostaa kanervat ja laittaa nuo kukat pois. Sain vapaata töistä, kun kaveri tekee lauantain ja minä myöhemmin hänen iltavuoronsa kuun lopulla.



Huh huh. Neljäksi pitää tänään töihin. No, onneksi ei väsytä ollenkaan niin on kiva mennä. Tai no, ei ainakaan harmita:/



Pitää alkaa soittaa eläinlääkäriin. Ajattelin vielä soitella kun lupasivat, että saa soittaa. Muutama asia askarruttaa tuossa Tikrun syövässä. Ja serkullekin pitää rimpauttaa. Palasivat eilen häämatkalta ja uteliaana kysymään, miten " hanimuuni" meni.



T-P

Olipa kiva aloittaa pinonluku T-P:n iloisella kirjoituksella, kyllä se on niin että loistavan yön jälkeen on elämä ihanaa :))



Lintsuakin on tainnu nukkumatti kalauttaa kunnolla, la aamuna herättiin 9.50 !! äiti oli ihmeissään ja tänään 9.30 kuului pinniksestä juttuja, hurjaa. Lintsu menee ysin aikaan illalla nukkumaan joten vedelly yli kellon ympäri yöunia, yleensä nukkuu 10 tuntia.



Ynis, vai jumissa miehen kainalossa, ei todellakaan...

Meillä on yhteinen sävel hakusessa, jäiköhän ukon sävelet sinne Japaniin... en tiedä.

Mun töihinmeno takkuaa miehellä selvästi, tiedän että on kummallekin raskasta seuraavat 8 viikkoa. Kun ukko tulee töistä niin minä ampasen töihin samalla oven avauksella, siis parina arki-iltana viikossa ja tulen kotiin vasta kun ipanat on jo nukkumassa ysin jälkeen. Viikonloppuisin la tai su on töitä, koko päivän. Joutuu siis isäntä pyörittää huushollia yksinään niin ei taida olla mielissään siitä, oman työnsä päälle.

Tainnu mies päästä liian helpolla tähän mennessä huushollaamisesta, no nyt saa maistella kotielämää lasten kanssa oikein urakalla.



MimmuK, tsemppiä miehen työ/opiskeluhommiin, toivottavasti pääsette johonkin ratkaisuun joka sopii kummallekin.

Meillä sama homma kanssa edessä joulukuun aikana, miehen töissä loppuu hommat täällä hesassa ja vaihtoehtoina on joko lomautus tai lähteä töihin Turkuun tai Raumalle ja tulla viikonlopuiksi kotiin. Viimeksi reissutyötä oli noin kolme kuukautta, en tiedä monestako kuukaudesta on tällä kertaa kysymys.



Ayap kuulosti ihanalta teidän loma.



Hilu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kepa unilla, kunpa nukkuisi. Eilisyö oli taas heräilyä kahden ihanan yön jälkeen. Mutta ihmeesti töissä jaksaa, kun siellä on NIIN rauhallista, että ah!



Ayap, ihanalta kuulosti teidän viikonloppu. Jospa mekin miehen kanssa vielä joskus hamassa tulevaisuudessa.



Kukkuu, samoja keskustelunaiheita meilläkin. Vielä tilanne ei ole kärjistynyt, kun olen niin vähän aikaa ollut töissä.



Mimmu, minä ainakin olisin ihan kauhuissani, jos mies ilmoittaisi tuollaista. eikä miehesi ymmärrä, että sinulla voi tulla jaksamisen raja vastaan tuollaisessa tilanteessa? Toivottavasti asia järjestyy parhain päin. Minä olen jo miehen iltatöistä ihan vihaisena, vaikka rahaahan se tietää. Mutta kun ei jaksa, niin siinä ei rahakaan auta.



UniG: Kepa nukkuu unipussissa, vaikka aika lailla sen kanssa veuhtaakin. Alle riittää pitkähihainen body. Ei ole tyynyä.



Meillä kovin allergiareaktio tuli toissailtana. Kepa oksensi omenan palat pois. Saattoihan tuo olla omenan happamuuttakin. Hassua, että oksensi vain omenan, vaikka oli just syöty iso satsi puuroa ja omena jo tunti ennen sitä!



No juu, näihin juttuihin on hyvä päättää,



Moikka,



Leppis

sori olen vaan taustailliut, ja sitäkin vähän huonosti, aika ei riitä enää mihinkään.



Pojan napaa ja kuulumisia sen verran, että poju on kävellyt jo pari viikkoa ja nyt alkaa enempi pysyä pystyssäkin... Joitakin sanan tapaisiakin on yhtäkkiä ilmaantunut, mutta top suosikki on edelleen " kiitti" joka tulee tosi selvästi. Ja suurin osa on sitä kak-kak-kak-kaa-juttua.



Potalla käydään kun muistetaan ja yleensä sinne kakka tai pisu lirahtaa, mutta laiska äiti ei aina muista tarkeeksi ajoissa potalle viedä ja kakat ehtii housuun. No, onhan tätä aikaa.



Hampuja on nyt alkaalla 3 ja ylhäällä 2. Ja lisää on kai tulossa.... Taannoinen flunssa on nyt parantunut mutta jonkin verran rohinaa jäi päälle antibiooteista huolimatta. Toivottavasti se menee ohi itellään.



Omaa napaa sen verran että mielialat uusivauva/työ vaihtelee edelleen lähes päivittäin, mutta vauvakuume on ainakin vielä voitolla. Yritys alkaa tälläviikolla toden teolla, eli isä saa isänpäivälahjan meillä ainakin jossakin muodossa.... ;) Muuten en ole mitään lahjaa vielä keksinytkään, mitähän sitä voisi kehitellä???



Päässä ei liiku nyt mitään, joten lyhyestä virsi kaunis. Pitää mennä imuroimaan. Palataan!



äitikuu ja poju kohta jo 1 v 2kk


Niin se viikko alkaa taas harmaana :-(



Ihanaa T-P et teillä ollu hyvä yö ja aamu :-)



Viimeyön typyläinen nukku,nyt túllu nukahtaminen ongelmaks.Suurella työllä saatii nukahtaa itekesee ni nyt pitäs taas ravata koko ajan siellä..Venyttää sitä omaa nukkumaan pääsyä ku ei saa juttuja tehtyä.



Poika oli tänää reipas,söi ja puki :-) Ei onneks tarhamatkalla satanu,tehtii samal typyn kans pieni lenkki ku aattelin et saa edes vähä ilmaa jos koko päivän sataa..Yöllä heräilin satakertaa ja kuuntelin sadetta ja mietin et en jaksa niitä kuravaatteita alkaa pukemaan..Miten se onko et jos typy nukkuu ni ite heräilee :-/



Typy tossa yrittää kakkaa tehä,masu kovalla-eilen tuli vaa pikkunokare..Harvinaista meillä!



eipä nyt tämän tärkeempää,joten mukavaa päivää kaikille!



jatu


Esikoinen kikkailee minä ehtii nukkumaanmenon kanssa. Kohta tunti mennyt taistellessa, kun tyttö vaan tulee sängystä pois ja huutelee meitä. Untahan ei tarvis, kun on kipeänäkin ollut. Ei taida kovin kipeä enää olla, kun ei nukuta yhtään.



Mimmu, mun mielestä on väärin ajatella vain rahaa. Ymmärrän, että miehes voi haluta tehdä mielekkäämpää työtä, mutta jos se tehdään perheen kustannuksella, niin se ei ole kivaa. Palkastakin sen verran, että kannattaa muistaa suomalainen verotus, eli pitää olla paljon tuloja lisää, että se verojenkin jälkeen vielä näkyy kunnolla.



Tealle sikiämissäteitä:) Samoin muille kuumeilijoille!



Pikkurinsessa nukkuu meidän huoneessa pinniksessä. Melkein ikkunan vieressä. Päällä on yöpuku ja sukat. Peittona äp:n täkki, mutta ei koskaan pysy päällä. Jos tarvii laittaa tuttia yöllä, niin mies yleensä tarvittaessa kääntää oikein päin ja laittaa peitonkin päälle. Muuten ei paljoa puututa nukkumiseen. Kylmä ei tunnu olevan, vaikka tuuletusräppänäkin on pinniksen yläpuolella. Itseä hirvittää talven tulo kuitenkin.



T: Ynis



Ps. Böö! :)

Yökkäri useimmiten terällinen ja peitto käytössä. Aikaisemmin oli iki-ihana unipussi, mutta nyttemmin Typy niin kova liikkumaan, että unipussi ei kovin toimiva.

JatkoG: onko monilla jo tyyny käytössä?

Meillä on sängyssä olemassa, mutta harvemmin vielä oikeasti pään alla käytössä. Typy muuten rakastaa tyynysotaa :-)



Pehmusteita ei pinniksessä enää ole pariin viikkoon ollut , kun tuntui, että niistä huolimatta kolisutti itseään aina johonkin suuntaan pyöriessään. Oli kierrätyspehmusteet enkä oikein koskaan tykännyt niistä. (Nyt pistin uudestaan kierrätykseen, kun äidin naapurin tytär raskautettuna ja naapuri ruinasi vauvakamaa äidiltäni.)



K & T

Hämmästytitte minut eilen myönteisellä suhtautumisellanne, olin odottanut vähintään julkista lynkkausta kirjoitukseni seurauksena :-) Kyllä syysmammat sitten on ihania!



T-P, onnea kokonaisesta yöstä.



Yniäinen, kiitos kysymästä, ei ole mitään perinteitä. Joillain on, ja erilaisia juhlia järjestetään pitkin kaupunkia, mutta minulle se on vaan liputuspäivä muitten joukossa.



Meillä oli kamala yö. Pari tuntia huutoa silittelystä huolimatta. Aaargh! No, Lillillä on nuhaa joten se voi selittää osan. Ja sitten toisaalta, tämä elämä on aika hektistä nyt, isiä ei juuri kotona näy kun on koko ajan remppaamassa ja mummu ja vaari pyöri tässä viikonlopun ja äiti vaan pakkaa ja siivoaa... Toivottavasti ensi yö on silti parempi!



Mimmu, kyllä minäkin hermostuisin tuollaisesta! Sitä paitsi, mieshän vieraantuu lapsista, lapset alkavat vierastaa häntä, ei kuulosta kovin mukavalta lasten kannalta. Etkö saisi miestäsi muuttamaan mieltään?



Nyt täytyy suunnata kohti koulua - alkaakohan tuo meidän koululainen ikinä kulkemaan koulumatkoja itsekseen vai saatanko minä häntä vielä lukiossakin! ;-)



T. Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥


Mimmu.k, minä samaa mieltä, että toi on oikeasti ongelma. Älä vähättele sitä suotta! Koita pitää pintasi, jos tuntuu mahdottomalta ratkaisulta.



Ankkis, minäkin ihmettelin, että miksi lynkattais ruotsinkielisestä tekstistä!



Nyt katosikin ajatukset päästä. Isorinsessa on ollut kotona tänään, kun flunssa vaivaa. Menen seuraksi taas...



T: Ynis


Meillä on taas lunta..! :D



Antsa esitteli äidilleen tänään taitojaan. Halusi välttämättä syödä itse ja oikein komeasti söikin :) Kun kovasti kehuin poikaa, katsoi vinkeästi ja alkoi taputtamaan käsiään yhteen, kikattipa vielä hersyvästi perään :DD. Sitten osoitti lamppua ja kertoi :" Laäm" . Kovasti oli hyvällä tuulella poika koko illan.



Isommat sen sijaan rassasivat äitiraukkansa hermoja. Kikattivat ja käkättivät sängyissään, meinasivat herättää pikkuveljensä ja jouduin aivan hurjistumaan, kun puhe ei auttanut. Nyt on raukoilla karkkipäivän karkit puolitettu (julma äiti...).



Mies on tämän illan reissussa sukulaisissaan, tulee huomenissa. Yh-elämä ei tosiaankaan ole kadehdittavaa (ymmärryssäteitä teille, jotka joudutte tekemään sitä useammin). Tulee mieleen, kun tyhmän harkitsemattomasti kerran sanoin kahden lapsen yh-äidille (vieläkin hävettää), ettei minusta i-k-i-n-ä olisi yh-äidiksi. Hän totesi siihen, ettei hänestäkään olisi ollut, mutta pakko mikä pakko :( (arrgghh..sarjassamme harkitsemattomia kommenttejani).



Antsa nukkuu samassa huoneessa isompien sisarustensa kanssa (=eri huoneessa kuin vanhempansa), terällisessä tai terättömässä kokopuvussa. Ensin peitto päällänsä, mutta lopulta yleensä ilman. Yöllä laitan herätessäni peiton päälle, mutta aamulla se on taas pois. Ja kuumaverinen on meidänkin poika (niinkuin Pönkyrä ja kumppanitkin). Tyynyä ei ole käytössä.



Uni-böö vielä syysmammoille höystettynä hyvinnukkumis-säteillä syystaaperoille ♥-----♥



Saamuska


Lila: Kuura Orkidea olisi minusta vallan kaunis nimi :) Pistinpä eilen illalla vielä mietintämyssyn päähäni ja mietin Sinin siskolle kivaa nimeä. Tässä listaani:



Aava, Aasa, Unna, Hely, Helinä, Helmi, Iisa, Iris, Kaisla, Kiira, Kielo, Keiju, Kukka, Lilja, Liila, Muusa, Meini, Mimosa, Niini, Oona, Oosa, Roosa, Rosa, Rauha, Seela, Senja, Tuike, Henna



:)

Pikaisesti pinoon pomps.

En taas oo ehtiny vähään aikaan kirjoittamaan. Päivät Veetin kaa on sen verta kiireisiä. Iltasin kyllä luen pinot mutta en enään jaksa itse kirjoittaa. ja nyt oon sen verta väsyny etten muista mitä piti kommentoida.

Taidan mennä nukkumaan ja palata huomenna virkeämpänä.





Öttis ja Veeti

Ihanalta kuulosti Ayapin viikonloppu! Kiva, että oli mukavaa. Kyllä sitä varmasti jaksaa paremmin tuota arkeen paluutakin, kun on ollut kivaa miehen kanssa;)



Mimmu. Juu, et ainakaan mun mielestä turhasta kanna huolta. Minä en ikikuuna päivänä alkais siihen, että mies olis jossain muualla ku kotoa arkisin. Tai siis arki-iltaisin.



Ihana kuulla, että Pönkyrä on terve ja nukkuu! Toivotaan, että päivärytmin muutos sujuu sutjakasti.



Meillä Onni nukkuu terällisessä yökkärissä ja peittona äp:n täkki. Peittelen, jos kuuluu ääniä ja käyn katsomassa. On aikamoinen vilukissa, joten nukkuu paremmin kun peitto on korvilla. Ja kuten viime yönä, jos poika on ihan missä sattuu, korjaan paikan ja asennon. Harvoin on noin kaukana oikeasta unipaikasta, että jalkopäässä asti.



Palelee. Pitäs keittää kaiketi kahvit kun kylmä kaakao tuli nautittua tunti sitten.



T-P

Hienoa, t-p! Ja kiitos pinon aloituksesta. Käykäähän kaikki laittamassa ees pikakuulumiset päivän piristykseksi.



Meen laittamaan isompia pihalle. Pekan kanssa en jaksa mennä, kun on vielä niin puolikuntoinen. Huomenna täytyy sitte varmaan hetki ulkoilla, kun kuitenkin pitää esikoista viedä kerhoon.



Väsyttää.



Palailen.



T@hti

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat