Seuraa 

Hei



Tsekatkaapa tämä keskustelu tuolta av:sta. Mitä mieltä olette kristityt sisaret?



http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=5563953&p=&mpage=1&tmode=1...

Kommentit (15)

Silkkiuikku:

Lainaus:


Mutta vielä minua kiinnostaa se, että annatko sinä (ja muutkin!) lopullisen päätösvallan miehelle kaikissa perheen asioissa? Esimerkkejä voisi olla esim. asunnon valinta ja hankinta, lasten päivähoitopaikka, kotihoidon pituus, kuukausittainen rahankäyttö, kesäloman vietto, joulun vietto jne?




Meillä ei varmastikaan koskaan päätettäisi eikä muutettaisi yhtään mitään, jos mies olisi yksin vastuussa päätöksistä.

Käytännössä meillä perheasioiden päätöksenteko jakautuu siten, että minä päätän ja visioin kaiken.



Mies osallistuu tuomalla realiteetit esiin, eli käytännössä ne resurssit, joilla päätöksiä voi lähteä toteuttamaan. Tietenkin tällä hetkellä elämäntilantesta johtuen hän myöskin tarjoaa lähes yksin ne resurssit. Miehen vaatimuksesta hänen rahansa ovat meidän rahoja ja minun rahani ovat minun. On kuitenkin (minun vaatimuksestani) sovittu, että minun rahani ja säästöni ovat perheeen " katastrofirahasto" ilman mitään muttia.



Mutta priorisointi, siis päätösten toteuttamisjärjestys, lankeaa myös minulle ja tällä tavalla voisin halutessani olla aikamoinen pirttihirmu. En kuitenkaan ole, vaan yleensä valmistelen vaihtoehtoja ja niistä keskustellen haemme molemmille mieluisat vaihtoehdot. Kun minulla on nyt enemmän aikaa kuin vaativaa työtä tekevällä miehellä, on aika luonnollistakin, että minä pidän kotipesää pysyssä ja vien sitä eteenpäin kuin elämäntyötäni. Monet hankinnat teen myös itsenäisesti, kun mies ei niistä niin tiedä eikä ehdi perehtyä. Omien rahojeni käytöstä en neuvottele kenenkään kanssa.



Riitoja ei ole, ja luottamusta löytyy. Mies on enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen ja elämä sujuu ihan hyvin. Kun aiemmin Silkkiuikku kyseli, että mitä kukin kokee miehen tottelemisen olevan, niin omalta kohdaltani se on perheemme hyvinvoinnin ja virikkeiden järjestelyä niin, ettemme joudu konkurssiin ja kaikki kokevat olevansa tärkeitä ja huomioituja.



Henkilökohtainen vapauteni sen sijaan on aivan älyttömän suuri. Kaiken edellämainitun lisäksi mies tekee noin puolet kotitöistä, esim, käy ruokakaupassa ja siivoaa keittiön. Minä viihdyn sillä sotkevalla puolella, eli teen ruoat. Mutta tämäkin on sovittu juttu. Teen älyttömän hyvää ruokaa, mutta taiteilijan tavoin tarvitsen otolliset olosuhteet ;)

Amenhotep:

Lainaus:

Meillä ei varmastikaan koskaan päätettäisi eikä muutettaisi yhtään mitään, jos mies olisi yksin vastuussa päätöksistä.

Käytännössä meillä perheasioiden päätöksenteko jakautuu siten, että minä päätän ja visioin kaiken.




Ihan kuten meillä!

Mies on sellainen jahkailija, että mitään ei ikinä tapahdu ellen minä pistä pyöriä pyörimään. Minä heittelen ideoita ilmaan, mies esittää omat näkökantansa ja tyrmää huonot ideat, ja minä teen lopullisen päätöksen jäljelle jäävistä ideoista.



Lainaus:

Mies osallistuu tuomalla realiteetit esiin, eli käytännössä ne resurssit, joilla päätöksiä voi lähteä toteuttamaan. Tietenkin tällä hetkellä elämäntilantesta johtuen hän myöskin tarjoaa lähes yksin ne resurssit.




Juuri näin meilläkin.

Mies on tietyllä tapaa realistisempi ja varovaisempi. Minä ottaisin päättömänä riskejä, mies hillitsee.



Lainaus:

Miehen vaatimuksesta hänen rahansa ovat meidän rahoja ja minun rahani ovat minun. On kuitenkin (minun vaatimuksestani) sovittu, että minun rahani ja säästöni ovat perheeen " katastrofirahasto" ilman mitään muttia.




Me emme vielä asu yhdessä, mutta jo nyt näyttää siltä, että näin tulee meilläkin olemaan.



Lainaus:

Mutta priorisointi, siis päätösten toteuttamisjärjestys, lankeaa myös minulle ja tällä tavalla voisin halutessani olla aikamoinen pirttihirmu. En kuitenkaan ole, vaan yleensä valmistelen vaihtoehtoja ja niistä keskustellen haemme molemmille mieluisat vaihtoehdot. Kun minulla on nyt enemmän aikaa kuin vaativaa työtä tekevällä miehellä, on aika luonnollistakin, että minä pidän kotipesää pysyssä ja vien sitä eteenpäin kuin elämäntyötäni. Monet hankinnat teen myös itsenäisesti, kun mies ei niistä niin tiedä eikä ehdi perehtyä. Omien rahojeni käytöstä en neuvottele kenenkään kanssa.




Justiinsa näin meilläkin. Minä otan selvää eri vaihtoehdoista, esitän ne miehelle ja yhdessä pohditaan mikä on paras. Mies saattaa sanoa että " A, B ja D ovat hyviä ideoita" ja minä sitten vaikka että " otetaan B" .



Lainaus:

Riitoja ei ole, ja luottamusta löytyy. Mies on enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen ja elämä sujuu ihan hyvin.




Näin meilläkin, ja toivon että jatkossakin asiat sujuu hyvin. Jos mies ei päätöksestäni pidä, niin asioista keskustellaan. Kumpikin perustelee oman kantansa. Yleensä niissä tilanteissa mies ei ole ottanut kantaa, minä olen tehnyt päätöksen siis yksin. Mies on oppinut olemaan " kiukuttelematta" jos kerran ei ota kantaa.



Lainaus:

Kun aiemmin Silkkiuikku kyseli, että mitä kukin kokee miehen tottelemisen olevan, niin omalta kohdaltani se on perheemme hyvinvoinnin ja virikkeiden järjestelyä niin, ettemme joudu konkurssiin ja kaikki kokevat olevansa tärkeitä ja huomioituja.




Tässä tulee ensimmäinen eroavaisuus. Minä en koe tottelevani tai olevani " alamainen" . Olen osa tiimiä - meidän tiimiä.



Lainaus:

Henkilökohtainen vapauteni sen sijaan on aivan älyttömän suuri. Kaiken edellämainitun lisäksi mies tekee noin puolet kotitöistä, esim, käy ruokakaupassa ja siivoaa keittiön. Minä viihdyn sillä sotkevalla puolella, eli teen ruoat. Mutta tämäkin on sovittu juttu. Teen älyttömän hyvää ruokaa, mutta taiteilijan tavoin tarvitsen otolliset olosuhteet ;)




Ja näin meilläkin :) Tietysti siis silloin kun mies on luonamme. Kuten sanottua, emme vielä asu yhdessä, mutta olemme jo yhtä porukkaa, mutta kahdessa eri asunnossa. Toistaiseksi ;)



Selvennän vielä, Amenhotep, että siksi juttusi lukeminen oli niin " pelottavaa" koska se oli ihan kuin meidän elämästä :)



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olimme sitten kristittyjä tai ei. Aika kiva oikeastaan tuo AV:n keskustelu. Useinhan unohtuu, että Raamatussa annetaan ohjeita sekä miehelle että vaimolle (nyt en muista sanatarkasti, mutta jotenkin niin että miehen pitää rakastaa vaimoaan kuten Kristus seurakuntaansa. Aika iso velvoite siis.). Väärin on, jos nostetaan esiin vain tuo mies on perheen pää -periaate, ja siihen vetoamalla alistetaan naista.





Sanoo viisas anoppini. :)



Minä yritän opetella hänen hienoja kikkojaan, joilla nainen saa tahtonsa läpi ja kotirauha säilyy.



Mutta valitettavasti olen siihen vielä toistaiseksi a.) liian kärsimätön b.) liian suulas c.) liian skandinaavi. :)



Olen tosin jo oppinut, että kun miehelle syöttää asiat tietyssä muodossa, esim. niin että hän luulee keksineensä jonkin asian itse, homma rokkaa kuin hirvi. :) Siinä pitää vain unohtaa oma kunnianhimonsa ja antaa kunnia partnerille - aina joskus. ;)



Eli juu, kyllä mies on perheen pää, mutta nainen on kaula, joka sitä päätä kääntää. ;)





Lienee suhteellinen tässäkin tapauksessa. Meitä on moneen lähtöön, on dominoivia ja alistuvia ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi tuota kaikkea värittää muut luonteenpiirteet, kasvatus, ympäristö, you name it.



Onni on sellaisella, joka on osannut valita itselleen sopivan puolison, oli se perheen " pää" sitten nainen tai mies. Kunhan homma toimii ja päätökset saadaan tehtyä ajallaan.

Keskustelin tästä erään ystävänikin kanssa ja hänen ajatuksensa kyllä olivat aika pitkälle sitä, mitä itsekin olen asiasta ymmärtänyt, eli perheen päänä oleminen olisi enemmänkin sellaista viime käden vastuun kantoa kuin vain sanelemista tai yksinoikeudella asioista päättämistä.



Perheen pään rooli on palvelutehtävä. Kuten Paavali kirjoitti, että Kristus on seurakunnan pää, niin miehenkin tulee olla perheen pää, eli Kristushan nimenomaan palveli seurakuntaa ja muita.



Mutta silti meillä ei kyllä käytännössä mene noin. Käytännössä minä olen se, joka kannan viimekädessä vastuun kaikesta eikä meillä mikään oikein toimisi ilman minua (tai niin ainakin haluan ajatella ;-)). Minuakin siis kiinnostaisi tietää, että miten käytännössä toteutuu miehen rooli perheen päänä. Isot päätökset ym. tehdään aina yhdessä, mutta monista käytännön juoksevista asioista kannan minä kyllä viime käden vastuun. Ja minä olen se joka sanon että tämä ja tämä asia tulee nyt hoitaa pikimmiten. Jos en sano, se ei tule hoidetksi.

Tuittupäälle:

Silloin sitä ei ole iloiten alamainen miehelleen - tai siis minä en ainakaan ole! Niinä aikoina, kun meillä ei ole sitä luottamusta ollut, me olemme joutuneet sooloilemaan ja päättämään molemmat yksin omat asiamme. Meneehän se suhde niinkin, mutta minä en sellaista suhdetta toivo. Onneksi luottamusta voi rakentaa.



Silkkiuikulle:

Niin, voi olla että sanoilla tarkoitetaan tosiaan eri asioita. Mulle tämä " alistuminen" on oikeastaan sitä, että en suostu tekemään isompia päätöksiä yksin eikä minun siis tarvitse niistä myöskään yksin kantaa vastuuta. Vastuun pakoilua? Ehkä. Mutta miehelleni taas on tärkeää saada kantaa vastuuta perheen asioista.



Meillä ei oikeastaan ole tällaisia " aluejakoja" sen suhteen, kuka päättää viimekädessä mistäkin. Itse huolehdin ja murehdin raha-asioita miestäni enemmän, eli ehdotan asioita sillä alueella miestäni useammin. Mutta päätökset ovat viimekädessä hänen - hyvä, sillä mä hosuisin niiden asioiden kanssa liikaa.



Mutta meillä ei ole vielä lasta (tai siis masussa tulossa vasta), eli en tiedä, vaikuttaako hän näihin asioihin... sitten.

että mitä teidän mielestänne tarkoittaa ihan käytännössä se perheen päänä oleminen? Minulle asia ei oikein ole valjennut. ;) Tuntuu, että lause on sanahelinää, jota viljellään teoreettisella tasolla, mutta olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne ihan käytännön tilanteista, joissa mies on teillä perheen pää.



Minusta meillä on mieheni kanssa hyvin tasa-arvoinen suhde ja se toimii. Kumpikaan ei näytä kotona kaapin paikkaa eikä meillä ole mitään sellaista asetelmaa, että toisen vastuulla olisi tehdä päätökset perheessä. Kumpikaan ei määrää eikä päätä asioista yksin, vaan kaikista isommista jutuista neuvotellaan ja tehdään yhteinen päätös. Pienemmissä ja toista koskemattomissa asioissa voi toki päätöksiä tehdä yksinkin.



Raamatussahan puhutaan siitä, että miehen tulisi rakastaa vaimoaan ja vaimon kunnioittaa miestään. Minusta pyrimme tähän mieheni kanssa kyllä puolin ja toisin: täytyyhän minunkin vaimona rakastaa miestäni ja hänen miehenä kunnioittaa minua. Siksi en oikein ymmärrä, millä tavalla mies olisi tässä asetelmassa " pää" .



Noin ylipäätään olen hirveän allerginen sellaiselle, että miehet päättävät ja pomottavat ja naisten osa on vikistä. Muutun yhteistyöhaluttomaksi, jos esim. töissä aistin tällaista. Jos minuun haluaa tehdä vaikutuksen (ei siis romanttisessa mielessä), niin on paras suhtautua kuin tasa-arvoiseen osapuoleen. ;)



Pimahtaisin varmaan kotona, jos mies yrittäisi laittaa minua ruotuun. Onneksi miehellä ei näytä olevan sellaiseen tarvettakaan. ;)



Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. (1 Kor.11:3).



Näinkin asiaa voi ajatella:



Naisen on siis Paavalin mukaan oltava miehelle alamainen perheessä ja seurakunnassa, koska mies on hänen päänsä. Mutta mitä tarkoitetaan sanalla alamainen? Naisen ei kai ole määrä olla miehen alistama. Mutta miehen on kannettava perheestä vastuuta samalla tavalla kuin Jeesuskin teki: rakastamalla, palvelemalla ja uhrautumalla. Niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan " alistua hänen tahtoonsa" .



Paavali käski kristittyjen miesten rakastaa vaimoaan kuten Kristus rakasti seurakuntaansa. Voisiko rakkauden ihannetta enää sen korkeammalle asettaa! Tällainen rakkaus motivoi meitä naisia alamaisuuteen, komenteleminen ja sortaminen nostattaa meidät vain kapinaan. Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta... Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään (Ef.5:25-28).

En tosin ole kristitty sisar, mutta aloittaja ei varmaan pahastu ;)



Ei meillä varsinaisesti mies ole perheen " pää" , mutta kuitenkin vastaan kyselyihin (kun joku keksii asiaa udella), että " juu, mies päättää kaapin paikan" .



Tämä meillä muodostuu siitä, että annan mielelläni miehen vastata arkielämän päätöksen teosta. Niistä pienistä merkityksettömistä asioista, kuten missä kaupassa käydään, koska tankataan, missä välissä käydään harrastamassa, mitä ohjelmaa katsotaan telkusta jne. Ilmaisen kyllä kantani, mikäli minulla on erityisiä toiveita ja sitten tietenkin keskustellaan. Meillä on aika pitkä suhde takana ja ehkä se juuri takaakin, että tämä järjestely toimii meillä ilman suurempia ongelmia. Mies tuntee minut jo niin hyvin, että osaa huomioida minut ilman kysymistäkin ja toki kyseleekin välissä. Hyvä parisuhde on myös tärkeä pohja, tällöinhän molemmille toisen onnellisuus on tärkeää.



Minusta nykyaikana Suomessa perheen pää -titteliä ei tarvitse ajatella mustavalkoisesti. Mielestäni titteli muodostuu enemmänkin niin, kumpi päättää enemmän (miten se sitten mitotaankaan). Enkä tarkoita, että joka perheessä tämä asia olisi määriteltävissä tai olisi tarpeen määritellä, kumpi päättää enemmän.



Meillä tämä menee näin, koska minä olen toivottoman hidas päättämään ja neuroottisen tarkka kantamaan vastuun mitä mitättömimmistä asioista. Minä olen tyytyväinen, kun mies päättää, että käydään Prismassa ja minun ei tarvi laskea, saisinko sittenkin haluamani ostokset euron tai kaksi halvemmalla Citymarketista :D

No kääntöpuoli asialle on se, että minä otan isoihin hankintoihin enemmän kantaa kuin mies, sen vuoksi, että minä hoidan sitten kilpailuttamisen, arviot ja mitä erilaisemmat laskelmat, kun mies ei jaksa kiinnostua niin paljon. Kyseiset hankinnat ovat vain harvinaisia.



Niin, eli aika tasa-arvoista meille sopivalla tavalla loppujen lopuksi ;)



-Nokkonen-

punatintti:

Lainaus:


Mies ilman muuta kuuntelee minua, kunnioittaa mielipiteitäni ja antaa niiden vaikuttaa. Usein hän päättää ehdotukseni mukaan.




siitä, että eri ihmiset ymmärtävät käsitteet " päättäminen" tai " päätösvalta" eri tavoin. Minulle nimittäin tuo kirjoittamasi merkitsee yhdessä päättämistä, koska siinä molemmat saavat sanoa mielipiteensä eikä vain toisen (=miehen) mielipide automaattisesti ole se lopullinen. :)



Mutta vielä minua kiinnostaa se, että annatko sinä (ja muutkin!) lopullisen päätösvallan miehelle kaikissa perheen asioissa? Esimerkkejä voisi olla esim. asunnon valinta ja hankinta, lasten päivähoitopaikka, kotihoidon pituus, kuukausittainen rahankäyttö, kesäloman vietto, joulun vietto jne?



Meillä on lopullinen päätösvalta jonkin verran jakautunut niin, että mies tekee lopulliset ratkaisut rahankäyttöön liittyen, minä taas lasten hoitoon liittyen. Lomien ym. suhteen mies saattaa olla minua aktiivisempi paitsi päättämään, myös ehdottamaan. Erityisesti isoista asioista, kuten lapsiin tai rahankäyttöön liittyvistä, keskustelemme aina yhdessä, mutta tosiaan se, kuka tekee ihan sen vihoviimeisen päätöksen, vaihtelee asian mukaan. Tämä työnjako on langennut meille aika luonnostaan ja mielestäni se toimii ihan hyvin. Se, kuka on piirun verran enemmän ekspertti, saa päättää. ;)

En tiedä onko tämä nyt riittävän konkreettista sinulle, mutta koitan kuvata sitä, mitä tämä meillä tarkoittaa: Kun minä luotan mieheni rakastavan minua vilpittömästi ja haluavan minulle hyvää, niin minulle ei ole mikään " ongelma" luovuttaa päätösvaltaa yhteisissä asioissa hänelle. Mies ilman muuta kuuntelee minua, kunnioittaa mielipiteitäni ja antaa niiden vaikuttaa. Usein hän päättää ehdotukseni mukaan.



Mutta aina emme kuitenkaan ole samaa mieltä. Silloin jonkun on tehtävä päätös ja kannettava siitä vastuu. Keskinäinen rakkaus ja luottamus mahdollistaa sen, että seisomme yhdessä saman päätöksen takana, vaikka päätös olisikin mieheni.



Meille tämä sopii ja meillä tämä toimii. Suhteemme alussa me molemmat teimme päätöksiä tahoillamme " tasa-arvoisina" , mutta se ei rakentanut yhteistä suhdettamme, vaan johti useinkin riitoihin ja ristiriitoihin.

Nella1971:

Lainaus:


Niin kauan kuin nainen saa kokea miehensä taholta uhrautuvaa rakkautta, hän kunnioittaa tätä ja iloitsee saadessaan " alistua hänen tahtoonsa" .



Tällainen rakkaus motivoi meitä naisia alamaisuuteen,




Mitä tarkoittaa KÄYTÄNNÖSSÄ se, että " alistut" tai olet alamainen? Anna jokin konkreettinen esimerkki! :)

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat