Vierailija

Inseminaatiohoidot aloitettu keväällä. Toisesta inseminaatiosta jäin raskaaksi, mutta sain keskenmenon rv6. Sen jälkeen kierto normalisoitui heti normaaliksi eli 27-28 päivää. Keskenmenon jälkeen odotettiin yksi kierto ja nyt uudesta kierrosta tehtiin jälleen inseminaatio kp14. Ovis ei ollut tapahtunut vielä silloin kun inseminaatio tehtiin. Yllätyin ikävästi kun kp 22 alkoi verinen vuoto joka jatkunut vielä seuraavanakin päivänä. Siteeseen asti ei tule vuotoa, mut joka kerta vessassa käydessä tulee punaista vuotoa välillä enemmän välillä ei juuri lainkaan. Alavatsaa jomottelee aina aika ajoin. Inseminaatio tehtiin luonnolliseen kiertoon. Olo alkaa olla epätoivoinen kun ei tiedä mistä moinen johtuu. Oma kroppakin on toiminut niin säännöllisesti tähän asti, mutta miksi ihmeessä veristä vuotoa alkaa tulla jo nyt? Onko kellään mitään kokemusta vastaavanlaisesta? Tai edes veikkausta mistä moinen voisi johtua? Mulla on esikoisen raskaus saanut alkunsa myös inseminaatiolla ja silloin oli myös tuota vuotoa, mutta ei noin runsaana eikä näin aikaisin.

Kommentit (6)

Eli kahden verisen vuotopäivän jälkeen ja kolmen tiputtelupäivän jälkeen vuodot ja tiputtelut loppuivat kokonaan ja tein kp 28 positiivisen raskaustestin. Enpä olisi ikinä osannut odottaa positiivista tulosta. Verinen vuoto oli kuitenkin sen verran runsasta että olisi voinut kuvitella kuukautisten alkaneen, mutta se olikin ilmeisesti kiinnittymisestä. Nyt varovasti eteenpäin, takana kuitenkin keskenmeno.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyvä että kaivoit sen kirveen pois kaivosta;) Mulla itseasiassa myös inseminaatiokierto meneillään, nyt kp 24 menossa, inssi tehtiin kp 15. Mutta mitään oireita ei ole eli tuskin on tärpännyt.

Toivottavasti sulla raskaus jatkuu loppuun asti;);)

Nyt taas iltaa kohti se vuoto näyttäisi hiipuvan. Eilen oli ihan samalla tavalla. Mut kovin outoa tämä on... Toiveita en oikein uskalla elätellä, mutta ehkä mä nyt sen kirveen vielä sieltä kaivosta ongin takaisin kuitenkin :)

Esikoisesta aikanaan vuoto alkoi 5. päivänä inseminaatiosta ja oli lähinnä sellaista tiputtelua. Välillä ruskeaa ja joskus veristä. Tuota vuotoa kesti silloin ihan sinne plussatestiin asti. Mut silloin tuo vuoto oli kyllä vähäisempää kuin nyt ja nyt tosiaan tullut veristä vuotoa koko ajan. Kirveen olen kyllä jo heittänyt aika syvälle kaivoon, epätoivo valtaa mielen :(

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat