Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Aina välillä lukee jonkun kertovan kuinka on välillä vaikea öytää tunteita omaa lasta kohtaan. Tämä on minulle aivan käsittämätöntä! Toinen on se, kuinka kerrotaan, ettei lapsi tuo onnea tai oikein säväytä millään lailla..



Itse miehen kanssa olemme varmaankin liiankin rakastuneita, hullaantuneita ja sitoutuneita lapsiimme.. Kuten myös toisiimme. Välillä juuri tunti lapsen nukahtamisen jälkeen tulee ikävä jo tätä..



Sanoin en voi kuvailla tunteitani lasta kohtaan.. onneksi meillä sitten näytetään se..



Mitä muissa herättää nämä tunteettomat vanhemmat`?

Kommentit (11)

En tunne erikoisesti rakastavani ketään, paitsi ehkä itseäni. En tunne rakkautta miestäni, en lapsiani enkä ketään muutakaan ihmistä kohtaan.

En ole koskaan sanonut miehelleni tai lapsilleni että rakastaisin heitä, koska minusta on falskia valehdella sellaista.

En koe silti olevani huono äiti. En myöskään mollaa enkä tuomitse lapsiani, kuuntelen heitä aina, otan huomioon heidän pyyntönsä ja tarpeensa mahdollisuuksien mukaan, kannustan ja autan heitä. Minusta enempää ei voi vaatia. Tää lasten kanssa oleminen on mun duuni, ei enempää eikä vähempää...

että he eivät ole tunneihmisiä.



Ihmiset voidaan jakaa tunne-, järki- ja vaistoihmisiin. Yleensä yksi dominoi ihmistä. Minä olen vaistoihminen. Teen ratkaisuja vaistonvaraisesti ja intuitiivisesti. En ensisijaisesti ajattele tunteella. Tosin, en ole tunnekylmä lapsiani kohtaan, mutta ehkä en sitten ole niiiin vaistoihminen. Tai jotain...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että ihminen, joka ei ole lapsuudessaan saanut emotionaalista läheisyyttä tai jonka tarpeisiin ei ole vastattu tarpeeksi nopeasti oppii, ettei ihmisiin voi luottaa ja rakastaminenkin on vaikeampaa. On myös olemassa ihmisiä, joilla on persoonallisuushäiriöitä esim. narsistinen persoonallisuushäiriö on hyvä esimerkki. Silti esim. vanhempien yletön alkoholinkäyttö ja lasten laiminlyöminenkään ei välttämättä tarkoita sitä, että lapsesta tulisi tunneköyhä, koska lapsi voi sitoa tunnesiteen johonkin muuhun aikuiseen ja kasvaa sitä kautta eheäksi. Toisaalta ulkopuolisten silmissä ns. hyvä koti voi hyvinkin olla tunneköyhä koti, jossa ei ymmärretä lasten tarpeita tai ei kyetä solmimaan tarpeeksi läheistä tunnesidettä lapsiin.

Pisti lääkäriajan ja siitä sitten lähti. :) Kävin kerran viikossa n.5viikon ajan juttelemassa terkalle. Sain masislääkkeitä mitä söin 3kk ja hormonilaastarin ja aloitin e-pillerit. Auttaa väsymykseen.

mutta joskus vaan väsyttää. Voi muten olla masennuksenkin oire. Kun mun esikoinen syntyi, olin todella kauhuissani kun en tuntenutkaan sitä ylitsepursuavaa rakkautta. Olin vain väsynyt, itkuinen ja kaduin lapsen hankkimista. Olin masentunut, hain siihen apua ja jo kuukauden päästä oli ihan toiset fiilikset. Nyt oma lapseni on maailman ihanin asia ja rakastan häntä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon!! :)



Älä tuomitse ennenkuin tiedät taustoja. Ihanaa kun oma vauvanne on teille noin tärkeä. :)

mutta sanoisin, että eiköhän meillä kaikilla ole joskus hetkiä, jolloin tunteet omaa kumppania, lasta, sisarusta, vanhempaa tms. kohtaan on hiukan hukassa.



Meillä on ns. vaativa vauva jota on saatu kanniskella yökaudet alusta alkaen eikä mulla ole omaa vapaa-aikaa muulloin kuin iltayhdentoista jälkeen. Olen usein miettinyt kun olen tuntitolkulla kuunnellut vauvan itkua että rakastaisinkohan lastani enemmän jos hän olisi helpompi vauva... Juuri sillä hetkellä saattaa tuntua että kyllä, hyväntuulista ja hyväunista vauvaa on helpompi rakastaa. Mutta sitten kun vauva rauhoittuu ja nukkuu suloisesti tuhisten kainalossani, vastaisin että en ikinä voisi rakastaa enemmän kuin rakastan tätä ihanaa pientä ihmistä.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat