Vierailija

Lapseni täytti juuri 2 vuotta ja on aika uhmakas. Päätin vieroittaa hänet tutista. Viikon hän oli ilman tuttia ja se viikko oli KAUHEA. Lapsi huusi, heitteli kaikkea, oli aggressiivinen ja ei suostunut ollenkaan päiväunille. Väsyneenä sitten oli entistä vihaisempi. Lapsi oli selkeästi ahdistunut ja purki sitä monin tavoin.

Sitten tulin siihen tulokseen, että tämä ei nyt onnistu ja annoin tutin takaisin. Sen jälkeen lapsi on ollut oma itsensä ja käyttäytynyt normaalisti.



Olikohan vieroituksen ajoitus jotenkin pielessä?



Vai teinkö mokan, kun annoin tutin takaisin?

Sivut

Kommentit (24)

ohjeita ettei periksi saa antaa. Minusta ap. tekosi oli ihan ymmärrettävä. Nähtävästi lapsesi haluaa vielä syödä tuttia ja mikäs siinä. Itse sain lapsena syödä tuttia silloin tällöin aina 4-vuotiaaksi saakka ja ihan itse pienen suostuttelun jälkeen siitä sitten luovuin. Hampaat on hyvät, ei tullut syöppöä eikä juoppoa vaan akateeminen onnellista ja tasapainoista perhe-elämää viettävä ihminen.Meillä poika syö vielä tuttia 2-vuotiaana yöllä ja päiväunilla ja vieroitus tehdään sitten kun siihen ollaan valmiita.

Ensimmäisenä yönä huusivat lapsi ja mies - molemmat tuttia takaisin. Minä en antanut. Siitä alkoi meidän 6v nukutusrumba. Suurin tyhmyys oli ottaa samalla uniliina pois - lapsi oli silloin vajaa 2v ja se oli tosi tärkeä, mutta minä tyhmä suutuin, kun heitti sitä jatkuvasti sängystä. Sanoin kyllä mitä teen, jos vielä heittää, mutta se tyhmyys oli siinä, että eihän alle 2v sitä tajua. Uniliina meillä tuli takaisin - vasta 4v jälkeen. Voi sitä onnen päivää! Ja pois en aio enää ottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ainoastaan siinä että lapsesi saa taas syödä tuttia vaan myös siinä että nyt se hokas että " ahaa, pikkasen kiukutellaan niin äiti antaa periks ku ei jaksa!" ...sorry to say, se on totuus...oisit vaan pysyny tiukkana, ois se unohtunut pian.

Täällä on näköjään paikalla enimmäkseen piinkovia rauta-äitejä, jotka eivät anna periksi tuumaakaan, kun ovat kerran jotain päättäneet. No, minä tunnustan antavani periksi aina silloin tällöin, ihan vaan säästääkseni omia hermojani ja voimiani.



Omat lapseni eivät ole tuttia syöneet, mutta tuttipulloa senkin edestä. Ja jokainen on aikanaan heivannut pullon pellolle suht oma-aloitteisesti ja aika normaaleilta tenavilta vaikuttavat, joten luulempa ettei mitään vahinkoa ole tullut. Ja murrosikään kuuluu muutenkin rajojen kokeilu, ilman että tutista vieroitus olisikin mennyt vähän poskelleen. Eli jos hampaat eivät ole vaarassa, niin antaisin lupsutella tuttia kaikessa rauhassa vielä. Kaikki aikanaan ja todennäköisesti paljon vähemällä vaivalla ihan itsestään.



t. neljän tenavan äiti

minä söin tuttia vielä 5 vuotiaanakin kunnes tätini tuli kylään ja kannusti minua heittämään tutin pois. sitten tulikin ongelmia hampaiden kasvun kanssa .. ne kasvoi vinoon ja päällekkäin ja monen vuoden oikomishoidot jouduin kestämään.. se kyllä kannatti koska nyt on kauniit hampaat eikä purentavikoja jotka aiheuttais päänsärkyä yms. että kannattaa ennemmin ehkäistä nuo purentaviat jo pienenä ettei syö tuttia kovin vanhaksi kun siihen on mahdollisuus. eikös ne suositukset ole että viimeistään 2 vuotiaana tutti pois ihan hampaiden takia!?

Vierailija:

Lainaus:

Kylläpäs täällä tulee taas " täydellisten kasvattajien"

ohjeita ettei periksi saa antaa.




Mun mielestä ap kysyi että " teinkö mokan?" , johon silloin vastataan niin kuin itsestä tuntuu.



-5-

Poika vois tavallaan ilahtua kun saa auttaa tonttuvauvoja tuteillaan, tyhmää rikkoa rakas esine leikkaamalla se pilalle.



Jos poika ei vielä valmis luopumaan tutista niin älä kiirehdi, se oikea aika tulee. =)

ja seuraavan kerran kun ne halusivat tutin suuhun niin annettiin katkaistu tutti,mutta eivät enää halunneet sitä suuhunsa kun puolet oli siitä poissa,että kokeile samaa jos auttaisi.

Meille sanottiin jo 10kk hammastarkastuksessa että tutista olisi hyvä luopua vuoden iässä, viimeistään kuitenkin 2v. ikään mennessä. 1-vuotiaalta oli helppo ottaa tutti pois, kun muisti on lyhyt ja ymmärrys vähäinen :) Yksi yö ja päivä meni tutin unohtamiseen...



Kysymys: Miksi rääkkäätte itseänne ja lastanne tutin kanssa noin pitkään? Toki tutista tulee koko ajan tärkeämpi, kun lapsi alkaa tajuta siitä enemmän! Minusta oli ihanaa huomata, että ei sitä tuttia enää tarvitakaan lohduksi, riittää että on äidin tai isän syli! Minusta on parempi antaa lapsen ymmärtää, että turva ja lohtu on vanhemmissa, ei muovin palassa. Toki kaikilla ei ole halua olla lapsilleen tärkeitä, jos jokin kapine ajaa saman asian.

lapsesi tietää että kiukuttelemalla saa tahtonsa läpi. Valitan, mutta johdonmukaisuus on tärkein ohjenuora kasvatuksessa :(



Mitäs sitten kun uhma tulee? Lapsi saa kiukuttelemalla tahtomansa? Oot kyllä tosi k*sessa sitten..

TOiselle käy toinen ja toiselle toinen... en osaa sanoa, teitkö oikein vai väärin, katso peiliin ja kysy sieltä ?!



Sitä vaan kysyisin, että onko näillä tuttiin tai unirättiin tms. turvautuvilla lapsilla joku vinoutuma vanhemmilta saatuun turvallisuuden tunteeseen kun täytyy turvautua " korvikkeeseen" ...? Siis eikö vanhemmat ole kyenneet luomaan tätä tunnetta vuorovaikutussuhteessa lapsiinsa, kun heidän täytyy sitä muualta hakea...? Äh, enpä tiedä...


Onko se nyt hyvät mammat oikeasti kuoleman vakavaa jos parivuotias syö vielä tuttia esim unille mentäessä tai kun itkettää??? Minä olen ainakin huomannut, että minun ( 1v8kk ) lapseni saa kaipaamaansa turvaa tutista ja sylistä yhdistettynä.



Ei minulla ole ainakaan mikään kiire saada tutti lapseltani HETI JA KOKONAAN pois. Olen toki periaatteessa vieroitellut pikkuhiljaa tutista, eli saa tosiaan tutin vain nukkumaan mennessä tai jos on tosi iso hätä. Muuten on tutitta.

Eiköhän tässä keritä seuraavan vuoden - puolentoista vuoden aikana hiljaa hissukseen saamaan tutti osaksi historiaa meidänkin perheessä, mutta ei sen tarvitse tapahtua kerralla yht´äkkiä!! Eihän 2 vuotias oikeasti edes ymmärrä jos yrittää selittää että " orava vei " tai " tutti hävisi "



On hei niitä vakavampiakin asioit maailmassa. Miettikää nälkää näkeviä lapsia, joilla ei ole vaatteita...

Mitä sitten kun lapsi on isompi, murrosikäinen ja saa samanlaiset raivarit jostakin kieltämästäsi asiasta? Perutko sittenkin sanasi ja annat lapselle periksi?



Kun tällaisia konflikteja tulee väistämättäkin jokaisen vanhemman eteen,ja paljon!, olisi mielestäni erittäin tärkeää lapsen ymmärtää jo pienestä pitäen, että äiti ei anna periksi vaikka kuinka huutaa ja möykkää ja on kuriton.



Enkä nyt tarkoita, että lapsi pitäisi jättää yksinään sen ahdistuksen ja muun kanssa, totta kai äidin niinkuin isänkin tulee tukea lasta parhaan kykynsä mukaan tällaisissa tilanteissa. Lapsen tulee huomata, että paikalla ollaan vaikka huudetaan ja möykätäänkin, periksi sillä vaan ei saa mitään...



Itse olen poikani näin kasvattanut ja ovat oppineet sen, että äidin kanssa on turha yrittää jankuttaa. Ja ovat tällä hetkellä 9 ja 12-vuotiaat eli murrosikä lähenee... :)

Lainaan meidän lapsemme hammaslääkäriä joka sanoi että kukaan ei ole mennyt kouluun tutti suussa.

Meilläkin jäi esikoisella tutti pois 2-vuotiaana, mutta kun vauva syntyi, " lipsuimme" ja annoimme isoveljenkin syödä taas tuttia. Poika on nyt 4v. ei tuttia, eikä vikaa hampaissa, eikä myöskään saa kiukuttelemalla mitään periksi ja senkin tietää ihan hyvin.

Mukavaa ja rauhallista jatkoa ap:lle!



Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat