Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

olen naimisissa oleva alle kolmekymppinen kahden lapsen äiti. tuntuu että olen rakastumassa työkaveriin ja samanlainen tunne on myös työkaverilla jolla on myös lapsia. Omassa suhteessa meillä on ollut ylä ja alamäkiä-ihan normaalisti. Mieheni on täysin minun vastakohta. Hän ei arvosta lapsiamme eikä ole nk isähahmo, mitä lapsilleni toivoisin.

Työkaverin kanssa on arvomaailma samanlainen ja muutenkin meillä on jutut menneet yhteen. Ei se ruoho vihreämpää ole aidan takana välttämättä mutta jotenkin tuntuu että olenkohan kuitenkaan sen oikean miehen kanssa... Minulle ovat lapset tärkeitä ja lapsia tässä olenkin ajatellut, mutta eiköhän omat tunteet kuitenkin täydy laittaa etusijalle?

Kamalaa puhua näin...

Kommentit (8)

Helpompihan on ajatella eroavansa, jos on turvallinen syli ottamassa vastaan. Voi olla että olet tällä hetkellä ihastunut tuohon ihastumisen tunteeseen, enemmän kuin ihmiseen itseensä. Onhan se sykähdyttävä tunne pitkän arkiintuneen suhteen jälkeen. Kielletyn maku tekee siitä kaksin verroin houkuttelevampaa.



Onko miehesi suorastaan ilkeä lapsille? Vai vaan viileä ja etäinen? Rakastatko häntä?



En kirjoita moralisoiden, kunhan kyselen. Täytyy mennä, lapset huuteleee,,,

Pitäisikö kuitenkin panostaa siihen omaan parisuhteeseen (jos ei ole jo myöhäistä), varmaan tuollaisia ajatuksia on kaikilla, mutta ne yleensä menevät ohi ja sitten huomaa tehneensä jotain peruuttamatonta. Voisi olla vakavan keskustelun paikka kotipuolessa sen katsomiseksi mitä on pelastettavissa. Se on vaikeampi ratkaisu, mutta mun mielestä se ainoa oikea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

siis en missään nimessä syöksyisi uuteen suhteeseen heti. mutta kamalalta tälläinen tuntuu..kaksi yötä menny jo miettiessä ja olen kyllä sitä luonnetta etten olisi koskaan itsestäni uskonut että tunteet saa vallan tällä tavalla. miehellä ei ole mitään aavistusta tästä. joskus mies kysyi minulta että olenko onnellinen ja siihen vastasin silloin myöntyvästi, mutta nyt vastaukseni olisi ihan erilainen. Mieheni oli jossain vaiheessa itse lopettamassa suhdettamme, hän ei vaan ollut onnellinen kanssani. En tiedä mikä on tilanne nyt, näköjään ainakin vielä vierelläni. Vaikea elää toisen kanssa kun hän ei tunteistaan puhu...saatika halua viettää yhteistä aikaa minun ja lapsien kanssa...



on tää vaikeeta!!!

pitäisi sitten tyytyä kohtaloonsa...ei ne lapset siitä kärsi...parempi niiden on elää vaikka yksin mun kanssa ku huutavan isän...mä oon

kerrassaan tympiintynyt siihen että lasten isä huutaa lapsilleen senkin

vähän ajan mitä se niitä näkee!!! kurjaa kuunneltavaa:-(

OIKEESTI! Sää SEURUSTELET! Puhu sille miehellesi. Ainoa jolle sun pitäisi puhua ja sää pidät sen pimennossa..



Kannattais muutenkin miettiä millasen miehen ottaa ENNENKÖ niitä lapsia hankkii tai menee naimisiin. Miksi olet ottanu sen miehesi jos sanot ettei teillä ole yhteisiä juttuja vaan jonkun työkaverisi kanssa sitten olisi??? HALOO??



Ihmissuhteilla on tapana lössähtää. On eri asia rakastaa ja rakastua!



Mutta hauskaa lukea ettei tiedä onko suhteessa kumppani onnellinen, kertoo paljon teistä! -Tai no miehesi sentään on aito kun kertoo milloin on surkeaa; sinä valehtelet hänelle ja rakastut toisiin! Ja jos mies ei sano olevansa onneton niin et tiedä onko hän onnellinen..



Avaa suusi ja korvasi -miehellesi!

Yleensäkään en suosittele syöksymistä suoraan suhteesta toiseen; VARSINKIN jos lapsia on jutussa mukana molemmilla. Ihan omien lastesi kannaltakin on parempi, jos eivät tapaa jokaista uutta miestäsi, joten senkin vuoksi suosittelen että aloittelette tämän työkaverin kanssa hitaasti ja katsotte miten käy. Itsessään en tuomitse ihastumistasi,mutta muista kuitenkin että teet nyt päätöksen joka vaikuttaa myös lastesi elämään.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat