Vierailija

Mies siis on pettänyt. Päätimme yhdessä yrittää jatkaa, ja mies on kai kovasti yrittänyt, mutta ei tämä taida onnistua. Lapsille isä on tärkeä, mutta surettaa tämä parisuhteen malli, jonka lapset saavat. En usko pystyväni enää rakastamaan miestäni. Tunteeni ovat kuolleet pikku hiljaa tässä parin viime vuoden aikana, suhteen tultua ilmi.



mies sanoo yrittävänsä rakastua minuun uudelleen ja välittävänsä minusta paljon (säälittävää itse asiassa). Emme riitele paljon, mutta tämä on tällaista ihan arjen pyöritystä. TOisaalta on minusta parempi, ettemme eronneet heti pahimmassa kriisissä. mutta nyt tuntuu, että loppu tämä on. Vai onko kukaan todella onnistunut ikään kuin aloittamaan alusta?

Kommentit (5)

ja ajan kanssa. Meillä tarvittiin asumusero ja sitä kautta minä ja mies saimme varmuuden että yhdessä on kuitenkin parasta. Vaikeaa tämä on vielä ja aikaa menee mutta nyt on luottamustakin saatu parannettua ja ennnen kaikkea mies on oppinut puhumaan ja huomioimaan minunkin olotilaani. Parhaiten se onnistuu kun kummatkin sitoutuvat asiaan.

Oletteko kokeilleet pariterapiaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niin, meillä siis on jo pari vuotta siitä, kun miehen suhde tuli ilmi; loppui sitten muutamassa kuukaudessa ja nyt uskon, ettei mitään yhteydenpitoa ole ollut.



Mihinkään terapiaan en ole halunnut lähteä. Joskus aikaisemmin kävimme, mutta koin, etten saanut sieltä mitään tukea. Oli kyllä sellainen terapeutti, ettei meillä oikein ollut yhteistä. En vain jaksaisi ehkä enää yrittää, vaikka järjellä tiedän, että pitäisi. Tai kai pitäisi, lasten ja meidän pitkän yhteisen historian takia.



mutta ehkä sitten ole kovin anteeksiantamaton ihminen, kun koen, että mieheni on tehnyt niin pahasti. Vaikka ehkä voisin luottaakin häneen jo, niin tuntuu, että minusta on tullut tunteeton. Tai tunteet ovat jotenkin kuolleet, laimentuneet. Olen itkenyt ja kärsinyt tarpeeksi, en jaksa sitä enää. Mutta en kai enää rakastakaan.



Lasten kanssa on kiva olla, on mukava liikkua. En oikein jaksa kotia hoitaa tai ainakaan sisustaa tms, teen v ain välttämättömät asiat. kun jotenkin tuntuu, ettei tämä ole enää ihan oikea koti. Välillä ajattelen olevani masentunutkin, koska olen aika harvoin iloinen nykyään. En tiedä. Tuntuu, etten vain jaksa tätä enää.



Mies sanoo että se on minun päätökseni , jos eroamme nyt. hän ei halua erota. Mutta minusta hän teki sen päätöksen silloin pari vuotta sitten. Ei kai hän voi olettaa minun haluavan jatkaa sen jälkeen? SIis voi toivoa, anella jne, mutta ei voi pitää sitä varmana!



Äh, pitää kait tehdä töitäkin.

Meillä miehen uskottomuuden jälkeen, tapahtui näin..

Heitin miehen ulos, ei pystynyt puhumaan asioista kanssani. Sovimme jo lapsen yhteishuoltajuuden ja elatusmaksut ym.

Pari kk:ta erossa oltuamme alkoi vonkua takaisin pääsyä. Tapailin toista miestä silloin enkä suostunut paluuseen, halusin itsekin kokeilla jotain uutta.

Nooh, kului vielä pari kk:ta ja usein mies soitteli ja pyysi ulos ym, että pääsisi juttelemaan kanssani. Käytiin pari kertaa treffeillä ja saatiin asioita puhuttua ja selvitettyä. Rakastuttiin toisiimme uudestaan!

Sitten palattiin takaisin yhteen ja ainakin toistaiseksi kaikki hyvin. Toki mulla aina takaraivossa jonkinlainen pelko, en halua kokea sitä uudestaan. Täytyy vaan molempien yrittää tehdä parhaansa suhteen eteen, viettää myös ihan kaksistaan aikaa.

Nyt meille tulossa toinen lapsi, saa nähdä pärjätäänkö hyvin. Siis henkisesti!

Mutta siis vastaus: KYLLÄ suhde voi palata hyväksi, mutta vasta kun pystyy antamaan anteeksi ja selvittämään vaikeat asiat!!!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat