Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 


Onko oikein vai kauhean väärin? Ainut keino, jolla 2,2 v edes jollakin tavalla uskoo? Siis vaikka on kielletty 3-5 kertaa ensin ja ei usko saatetaan räväyttää " ei kovasti" vaan niin, että hiukan tuntuu? Mitä mieltä?

Sivut

Kommentit (22)

Ninni-03 kirjoitukseen ei ole paljoakaan lisättävää mutta Ninni, johan se maine on;) kiitos edellisten aihetta käsittelevien ketjujen joihin kommentoitu.

Ehdotonta nollatoleranssia noudattavat ja sen perään huhuilevat ovat saaneet kuulla olevansa ainakin " kukkahattutätejä" , " vapaan kasvatuksen kannattajia" , " suhteellisuudentajun puutteesta kärsiviä" , " lain kirjainta tuijottavia" ja ties mitä.



Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on vähintään yhtä suuri kuin aikuisen, ellei suurempikin koska hän on aina siinä tilanteessa se altavastaaja ja hän on se " kasvava ja oppiva alusta" joka oppii kotonaan mm tavat miten toimia ja kohdella muita ihmisiä.

Silloinkin kun oikein potuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

No, kun se luonto tuli mukaan vedettyä, niin eiköhän ne leijona- ja karhuemot ihan sen vuoksi niskasta niitä pentujaan rettuuta, kun ei ole käsiä, millä kantaa. Siksi noilla pääasiallisesti nelinkontin liikkuvilla peukuttomilla elikoilla on sellainen niskapoimu, josta se pennun (ja isommankin) kiikuttaminen oikealla otteella onnistuu täysin kivuttomasti. Ja käsittääkseni siitä niskavärkistä roikotellaan enimmäkseen tosi " vauvavaiheessa" enemmänkin poikasen siirtämisen kuin kasvattamisen vuoksi. Vai olenko väärässä?



Jos olen eläimellinen, niin leikkisästi murahdan: " mur, kohta äiti suuttuu" , tai joskus kiiivastun karjaisemaankin ; ). Meillä isukki sitten muuten hermostuu tuosta jos lapselle karjun ja ihan aiheellista sekin on.. jos meinaan on tarkoitus lapsi ihmiseksi kasvattaa eikä joksikin muuksi.



Pääasiallinen kasvatuskonsti tiukimmissa tilanteissa mulla on se, että tosiaan KANNAN lapsen pois, jos ei muu auta. Ja jos ei ole juuri auton alle juoksemassa vaan tavallinen kasvatustilanne, niin ilmoitan, että " äiti laskee kymmeneen ja sitten XXXXX on äidin sylissä." - Mikä usein johtaakin siihen (lapsen opittua siitä, että kympistä en jousta mihinkään suuntaan ja kannan/otan syliin vaikka väkisin), että lapsi tultuaan tolkkuihin itse rupeaa käyttäytymään järkevästi tai kipuaa syliin - tulee luokse, kun vasta ensimmäisiä lukuja luettelen..



- Tiina -

Siis lyöminen ja räpsiminen on kaksi eri asiaa ja lyömistä, hakkaamista ja väkivaltaa EN hyväksi. Mutta kun esimerkiksi luontoa seuraa vaikkapa karhun poikasia emoineen tai leijonan pentuja niin, kyllä emo saattaa välillä ottaa poikasiaan niskavilloista kiinni ja ns " kurittaa, opettaa" pentujaan, jotta uskovat. Siis todellakaan EN tarkoita kovaa lyömistä. Itse olen saanut ns. koivuniemenherraa lapsena 5-7 v ja en koe saaneeni mitään traumoja.Päinvastoin olen ollut hyvin kiltti ja kunniallinen tyttö. Siis räpsiminen tai tukkapölly kaikkien kieltojen jälkeen ja tietenkin sortuu siihen mahdollisimman harvoin, mutta joskus voi olla pakko hiukan ns. ojentaa. Ymmärrän myös ,että 2- v on vielä liian pieni ymmärtämään asiaa, mutta 3-4 vuotias on jo eri asia.

Minusta on ihan kamalan vaikea uskoa, että aikuinen ei saa lasta tottelemaan muulla kuin fyysisen peloitteen avulla. Vaikka kyseessä ei olekkaan varsinainen " hakkaaminen" niin silti minusta tuo pepulle " räväyttäminen" ei todellakaan ole oikein. Noissa " räväyttämisissä" ja vastaavissa on sitäpaitsi se vika, että nekin menettävät tehonsa jossain vaiheessa ja mitä sitten? Kovempia otteitako?

Olen aiemmin osallistunut keskusteluun fyysisestä kurittamisesta ja silläkin uhalla, että saan kukkahattutädin maineen, toistan mielipiteeni.

En hyväksy fyysistä kurittamista missään tapauksessa. Pidän sitä väkivaltana. Tämä ei poissulje sitä, etteikö väkivalta voisi olla henkistä. En hyväksy sitäkään.



Vaikkei kurittamisesta tulisi sen kummempia traumoja, riski on silti olemassa. Ja entä sitten, kun ¿pieni räpsiminen¿ ei enää auta? Lisäksi monet vanhemmat lasta kurittaessaan eivät tee sitä ¿lapsen parasta ajatellen¿ vaan itsekin kiihtyneinä ja suutuspäissään. Liian helppoa ja pidemmän päälle tehotonta.



Muita keinoja on (puhuminen, estäminen, huomion kiinnittäminen muualle, riidan aiheuttanut lelu jäähylle jne.), vaikka ne ehkä vievät enemmän aikaa, kysyvät hermoja ja vaativat pitkäjänteisyyttä. Mutta sitä lastenkasvatus mielestäni on. Nämä asiat ovat pitkälti kotoa opittuja. Itselläni on neljä sisarusta emmekä ole olleet ihan rauhallisimmasta päästä, mutta silti meillä on ollut itsestään selvää, ettei fyysinen kurittaminen ole sallittua. Ja selvää se on ollut mullekin. Miehelleni myös. Häntä on lapsena kuritettu ja siitä jäi ikävät jäljet, noin henkisesti.



2-vuotias on tosi pieni vasta. Ei tuonikäisellä ole kovin paljon kykyä aina ymmärtää, miksi jokin asia on kielletty tai miltä muista tuntuu. Lapsi ei kerta kaikkiaan ole kypsä siihen. Vaikka lapsi jotain jo ymmärtäisikin, muisti on kovin lyhyt. Mielestäni on aika utopiaa odottaa parivuotiaalta tottelemista. Kaikki ei voi olla sallittua, mutta vanhemmat näyttävät niin hyvässä kuin pahassa esimerkkiä siitä, miten ihmisten kesken toimitaan.

En hyväksy minkäänlaista fyysistä kurittamista, en edes pientä läpsäisyä pepulle.



Jos lapselle yrittää opettaa, että toisen läpisiminen/lyöminen on väärin (tuotahan pienet lapset tekevät), miten hänelle pystyisi perustelemaan, että äidillä on kuitenkin oikeus tehdä niin? Vai meneekö se niin, että ne lapset, joita kotona vanhemmat läpsivät, ovat sitten niitä, jotka huitovat/lyövät/läpsivät/tönivät muita lapsia päiväkodissa ja puistossa?

vaikkei sitä hampaat irvessä teekään. Itse en voisi kuvitella tekeväni niin. Minulla kolme lasta, joten tiedän mitä on, kun lapsi ei tottele tai temppuilee ja itsellä hermot kireällä. Mutta lyömistä ja läpsimistä vierastan.

Ongelmanahan tuossa " pikku" läpsyssä on se että kynnys laskee käyttää kovempaa läpsyä ja missä se raja menee? Ja lisäksi jo pienikin läppäisy horjuttaa lapsen perusturvallisuuden tunnetta ja pidemmällä aikavälillä luo enemmän ongelmia. Omasta kokemuksesta vielä voin sanoa, että jos on fyysisesti pitänyt puuttua tilanteeseen, niin silloin on itse ollut hukassa lapsen alkukantaisen raivon ja ärsyttämisen edessä. Itselle ainakin se on todella ollut kova kasvun paikka ihmisenä, että osaa laskea siihen kymmeneen ja kaikin keinoin välttää fyysisen puuttumisen. Omassa mielessään tietty voi ajatella kaikki kamaluudet, mutta ei saa koskea lapseen!!



Mutta mitä sitten tehdä? Itsellä käytössä: oma rauhoittuminen tilanteessa (vaikeaa!!!!): laskee kymmeneen, jos mahdollista poistuu tilanteesta. Laskeutuu lapsen tasolle, katsoo silmiin, kieltää tiukasti. Mahdollisimman vähän huomiota huonolle käytökselle, ei puhetta ei katsekontaktia, lopetetaan vaan lapsen toiminta esim. pitämällä kiinni, tai puetaan ne vaatteet itse hiljaa ollen päälle ja ajatellaan jotain ihan muuta itse. Ja PALJON huomiota positiiviseen käytökseen, muistuttaa ihan erikseen itseään että pitää kehua. Ja omasta jaksamisesta huolehtiminen, omaa aikaa ja tarpeeksi lepoa mahdollisuuksien rajoissa.

että kivun tuottaminen on ainoa keino millä saa lapsen kuuntelemaan itseään. Ei missään tapauksessa hyväksyttävää! Lapsesi oppivat pelkäämään sinua, ei kunnioittamaan.

Lapsesi luottaa ja rakastaa sinua ehdoitta. Häpeäisit ja opettele olemaan aikuinen.



Ota lapsi tilanteesta pois ja keksi hänelle muuta tekemistä. Ei ole kovin vaikea homma tuon ikäiselle, joka kiinnostuu kaikesta.



Se on kyllä kumma miten nämä fyysisten kurituskeinojen käyttäjät aina puolustautuvat sillä, että enhän minä lyö, vaan vähän läpsäisen, räppäisen, näpäytän jne. Ihan sama mitä sanaa siitä asiasta käyttää, tarkoitus on opettaa lasta aiheuttamalla hänelle kipua.



Ei ole uhmaikäisen kanssa aina helppoa, mutta muita keinoja pärjätä, pitää löytää. Käy vaikka neuvolassa keskustelemassa, he osaavat tarjota sinulle parempia työkaluja lapsen kasvattamiseen.

.. tuon riiviön kanssa. Mutta kyllä vaan ne muilla konsteilla paremmat (ja pysyvämmät) tulokset syntyvät.



Jos nyt tarvitsee lasta läpsiä pepulle, niin millä sitten, kun lapsi on isompi - halolla vai?



Lyhyellä aikajanalla tuollainen saattaa VAIKUTTAA hyvältä ja tehokkaalta, mutta mites sitten pidemmällä aikajanalla?



Kannattaisikohan näidenkin asioiden tiimoilla ensin tutkia, sitten hutkia? Tästä maasta pursuaa neuvolat, lastensuojeluliitot, lapsilehdet.. vaikka mitkä tahot hyviä neuvoja, joita kannattaa hyödyntää.



Tässä näin alkuun:



http://www.mll.fi/kasvattajan_tietokulma/kasvatusvinkkeja/neuvoja_piente...





Neuvolasta ja/tai Mannerheimin lastensuojeluliitosta saa myös hyvän oppaan kustakin ikäryhmästä, myös 2v. joka meillä koettu tosi hyväksi, auttavaksi ja avartavaksi.



Itse tilasin Lastensuojelun keskusliiton nettisivuilta itselleni Sariolan Kekseliäs kasvatus -oppaan, josta tässä on tiivistelmä ja sivun alareunassa olevan linkin kautta pääset oppaan tilaamaan. Ei ole tarvinnut pepulle räpsiä tms. kun tuon kunnolla on tavannut (ja tarvittaessa useampaankin otteeseen), miettinyt oikein kunnolla, sisäistänyt asiat ja toteuttanut niitä käytännössä ja soveltaenkin : )



http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=50



Ethän läpsi lastasi pepulle? Se on rikos häntä kohtaan, joka saattaa hänelle pysyviä ongelmia koko loppuelämäksi - tavalla tai toisella. Suomen lain mukaan olet myös syyllistynyt rikokseen.



- Tiina -

Oma on 2.5 vuotias, ja kyllä sattuu tilanteita, ettei kiellot kertakaikkiaan mene perille vaikka mikä olisi. Lyöminen ei mielestäni ole kuitenkaan ratkaisu vaikka sillä saisikin lapsen tottelemaan.

Mutta, jos totta, niin olethan sinä kärsinyt lapsuuden kotisi väkivallasta: sä et kykene kasvattamaan pientä lasta ilman fyysistä kipua. Sä räpsit omia lapsiasi, jotta he tottelisivat sinua. Aika säälittävää. Lainaten xcsx:ää---- meni heti lääkäriin, olet sairas!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat