Seuraa 

Nyt sitten kävin hakemassa työterv.lääkäriltä yskänlääkettä ja tietysti sanoin raskaudesta. Hän määräsi Toclasea.

Ja nyt kun kuvittelin että VIIMEIN saisin vähän nukkua, niin havaitsin että ohjeessa sanotaan että käyttöä raskausaikana pitäisi välttää. Netistä löysin myös että Pharmaca Fennican mukaan tutkimustietoa ei ole tarpeeksi sikiövaikutuksista, joten lääkkeen käyttöä tulisi välttää!



Enpä nyt uskalla tuota sitten ottaa kun ei ole hengenlähdöstä kyse kuitenkaan. Ottaa vaan päähän kun tuli ostettua tuo lääke ihan turhaan (ja huomasin että ihan samaa olisi ennestäänkin ollut jo kotona).



Varmasti ois ollut muitakin lääkkeitä mitä se ois voinut määrätä raskausaikana, joku esim. puhui täällä jostain Cocillanasta. Sitäkin löysin meidän kaapista, mutten uskalla omin päin ottaa, etenkin kun päiväys mennyt umpeen 02/05.



Voikohan tuosta valittaa mihinkään, että ostatti turhaan lääkkeen jota en voi käyttää??



Kaiken lisäksi valitin siitä että inhoan Toclasen makua enkä haluaisi sitä, mutta muuta ei tarjottu tilalle. Nyt löysin netistä että ihan samaa Toclasea saa myös makeutettuna mintunmakuisena versiona, ja myös tabletteina!!! Eli jo tämä ottaisi päähän, että määrätään karseen makusta lääkettä jos parempaakin tarjolla.



Antibiootinkin määräsi ikäänkuin varuiksi, kysyin onko se ihan pakko ottaa, vastaus oli " sinä sen itse päätät" . Kiva... ois ollut kiva edes tietää esim. kuuluko keuhkoista paljoa mitään epätavallista vai ei, eli miten pahana piti tätä juttua... en vielä ostanut sitä antibioottia, ajattelin katsoa pari päivää.



Myös oon ollut tosi tiukilla monella elämänalueella jo jonkin aikaa, ja itku kurkussa kerroin myös tilanteesta (ja lähinnä siitä että nyt kun en saa yskän takia nukkuakaan en kohta tosiaan jaksa!).

Kommentit oli " onko lapsi toivottu" , ja " teidän pitäisi saada sovittua asioita, koska kohta mies jättää sut muuten" . Just.. nyt mua kävi ahdistaan ihan sikana toi. Kai nyt ollaan yritetty sopia yhteisiä asioita, ei se niin helppoa oo. Ja perheterapia johon me nyt päästään ei lääkärin mielestä olisi toimivaa, koska sitä tekee opiskelevat (jotka myös työskentelee jo alalla).

(Eipä se kyllä ehdottanut mitään konkreettisia muitakaa paikkoja, sanoi vaan että teidän pitäis käydä jossain puhumassa).



Sairista se ois kirjottanu tavalliset 3 pv, mutta kun epäröin ja mietin että torstaina ois kyllä yksi tärkeä juttu töissä, niin tokaisu oli " pannaan sitten vaan 2 päivää" .



Tästä lähtien en kyllä voi luottaa mihinkään lääkäreihin, kyseessä kuitenkin yksityinen lääkäriasema (Dextra) vaikka työterv.lääkäri olikin.



Mutta uskallanko ottaa noita Toclasea tai Cocillanaa omin päin, vai nielenkö vaan tappioni (eihän se lääke maksanu kun reilu 5 eur) ja yskin vaan, vai meenkö terveyskeskuslääkäriin vai mitä?

Kommentit (4)

Molempien edellisten raskauksien aikana sain karmean keuhkoputkentulehduksen, joitten ansiosta yskin kylkiluitten väliset pikkulihakset rikki (infernaalinen kipu muuten!). Ja molemmilla kerroilla sain lopulta Toclase Mint -yskänlääkettä, jota join ainakin pullollisen per raskaus. Terveet tenavat tuli, ja lääkäri sanoi, että se on ainut yskänlääke, mitä hän uskaltaa kirjoittaa.

Bonita

Nyt vähän kuulosti siltä, että lääkärillä taisi olla itsellään huono päivä. Ei tietysti oikeuta häntä toimimaan tylysti ja epäasiallisesti, mutta ihminen siellä valkoisen takian alla vain on.



Toclasesta sanotaan kuten useimmista muista lääkkeistä: " käytöstä raskauden aikana on neuvoteltava lääkärin kanssa" . Eli lääketehdas sälyttää vastuun lääkärille, joka päättää voiko lääkettä käyttää vai ei. Toclase voi kuulua tuon kyseisen työterveyslääkärin paljon käyttämiin lääkkeisiin, vaikka useimmiten kuitenkin reseptivalmisteista määrätään Cocillanaa. Siinä on kodeiinia, samaa mitä on Panacodissa, kipulääkkeessä jota voi myös turvallisesti käyttää raskauden aikana. Ja huom (!) Panacod on myös tästä syystä aivan loistava yskänlääke, on saanut tänä vuonna ihan virallisen indikaationkin että sitä saa luvan kanssa käyttää hankalan yskän hoitoon. Vanhentunutta Cocillanaa en voi suositella varmuudella, tuskin siitä myrkkyä on tullut mutta kuitenkin. Soita apteekkiin ja kysy, ottavatko avaamatonta pulloa takaisin.



Antibiootin kirjoittaminen on vähän kyseenalainen teko, kun saatteeksi annetaan " päätä itse käytätkö" . Lääkäri on ilmeisesti ajatellut, että tulit näyttämään räkätautiasi juuri saadaksesi kuurin (niin kuin useat tekee). Jos sinulla ei ole selkeä poskiontelontulehdus (pää kovasti kipeä silmien seudusta, märkäinen erite nenästä, paha maku nielussa) tai korvatulehdus (kipu, huono kuulo), niin tuskin kuuri on tarpeen. Keuhkoputkentulehdukset, kovat yskät, pitkittyneet nuhat ja tavalliset vihreät paksut räät ovat virustautia jota nyt on kovasti liikkeellä. Niihin ei antibiootti tehoa, aika parantaa.



Kommentit vaikeasta perhetilanteestasi olivat asiattomia, väsyneen/tympääntyneen ihmisen kommentteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yksityisellä lääkäriasemalla sitä määrättiin, enkä sen kummemmin lukenut tuoteselostetta. Luotin lääkärin ammattitaitoon ettei määrää sellaista mitä ei saa ottaa. Tuoteselosteessa tosiaan lukee, että käyttöä pitäisi välttää raskauden aikana...

toiseen. Minulle kävi kerran noin, tosin silloin imetin ja apteekki otti lääkkeen takaisin eikä velottanut minua siitä. Maksoin vain uudesta lääkkeestä josta sain uuden reseptin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat