Seuraa 

Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. 7.5 kk ikäinen siro vauvamme on koko kiinteiden aloituksen ajan (4 kk iästä alkaen) syönyt huonosti lusikkaruokaa, joskin joitakin viikkoja syömisessä on koettu tähtihetkiä. Suurin määrä mitä hän on parhaimmillaan syönyt sosetta on yksi purkillinen, mutta näitä pieniä ihmeitä on nähty vain muutaman kerran. Syömismäärä on vakiintunut niin, että ruokaa uppoaa yleensä noin 1/3-1/2 purkkia ja olenkin tyytynyt tähän ja joutunut toteamaan, että ilmeisesti lapsemme on vähään ruokamäärään tyytyväisät sorttia, kun kasvu on ollut ok. Koskaan hänelle ei ole maistunut mikään vähänkään makea vaan parhaiten miedonmakuiset peruna-kasvissoseet ja puuro mutta ehdottomasti parhaiten äidinmaito rinnasta imettynä (pulloa ei huoli). Nyt hänelle tuli kuitenkin TOTAALINEN LUSIKKALAKKO. Hän ei ole kolmeen päivään huolinut mitään lusikalla annettavaa ruokaa. Naama vääntyy väärinpäin jo pelkistä syömistä edeltävistä toimenpiteistä, kuten ruokalapun laitosta. Mitään ei uppoa 1-2 lusikallisen jälkeen vaan paha mieli ja itku seuraavat. Olen koko ajan koittanut tehdä syömishetkistä hänelle mahdollisimman miellyttäviä ja nyt tuntuu turhauttavalta kun tuli näin kova takapakki jo jotenkuten sujumaan alkaneen syömiseen. Käy äidillekin raskaaksi kun käytännössä ollaan täysimetyksellä kun se pullokaan ei mene. Hiljattain olimme lääkärissä ja kaikki oli vauvalla kunnossa. Hampaita on nolla.



Mistähän tässä voisi olla kyse ja onko mitään tehtävissä? Onko kellään kokemusta vastaavasta? Olen tosi kiitollinen kaikista neuvoista ja vinkeistä!

Kommentit (4)

Meillä vauva 6,5kk. Vähän aikaa sitten vauva lakkoili rinnalla ja kun rinta alkoi kelvata, ei lusikalla tahdo mennä juuri mitään. Kiinteät aloitin 4-kuisena ja syömään oppiminen kesti 4-5vko. Nykyisellään sosetta on mennyt 1/3-1/2 purkkia kerrallaan ja joko vettä tai korviketta 50-75ml päälle tai useinmiten rintamaitoa x-määrä. Kerta-annos on siis ollut 70-150ml maksimissaan. Tuntuu välillä hurjalta lukea, miten joidenkin vauvat syövät jopa 250ml kerralla. Mutta siis meillä vauva ilmeisesti tapaus " ruokaa usein ja vähän kerrallaan" .

Hedelmät ja marjasoseet sekä puuro maistuvat paremmin mutta kasvissoseita/lihaa ei ole mennyt kuin teelusikallisia moneen päivään. Vauva kääntää pään pois ja napsauttaa suun tiukasti kiinni! Jos tuputan alkaa itkeä. Hampaita ei ole eikä näytä olevan tulossakaan.



Luotan kuitenkin vauvaan, että hän jo tietää koska on nälkä. Tarjoan ruoka-aikoina ja jos ei kelpaa niin annan sitten vain maitoa ilma sen kummempia häsläyksiä. En tuputa. Olen ajatellut että kyse voisi olla siitä, että vauva alkaa harventaa syömisvälejään, kun kasvaa ja suolisto kehittyy. Tähän asti syönyt 2h välein. Siis ehkä pitää vähän muuttaa nuota ruoka-aikoja. Meillä on myöskin tilanne etten oikein tiedä pitäisikö siirtyä kaksista yksiin päikkäreihin (kahdet on nukuttu tähän asti) joten voi olla että joudun vähän etsimään vauvalle muutenkin uutta rytmiä päivisin.

morjens



kuule, kuulostaa tutulta. Meillä on vähän nuorempi lapsi kuin sulla, mutta on kyllä sellasta temppuilua tuo kiinteiden ateriointi etten olis ikinä uskonu.Meidänkin pojalle tuntuis vaan rintamaito maistuvan. Pulloa ei huoli missään nimessä; nokallisesta tuttipullosta suostuu ottamaan vettä hörpyn kiinteiden lomassa. Se on meille iso voitto sekin.



Mutta hei, oliskos teillä ongelmana hampaiden puhkeaminen? Ainakin musta on tuntunut, että silloin kun poika ährää hampaitten tuloa, niin ruoka maistuu entistäkin huonommin. Ilmeisesti lusikka vaan tuntuu niin ikävältä vasten ikeniä ja ehkä paremmin uppoaa sellanen viileä, ei lämmitetty ruoka. Kokeile myös vaihtaa lusikkaa, jospas se auttais.



Kokeile vauvan ikeniä, ovatko ne turvonneet ja tuntuuko kovaa hammasta missään kohti. Hampaiden puhkeamisen kipua voi lievittää vaikkas tarjoamalla kylmää kurkkupalaa imeskeltäväksi.



Tsemppiä...



T:Samassa veneessä olija



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samaa mieltä kuin mlk, eli voisi kyllä olla hampaista kyse. Meillä tyttö nyt 7kk teki muutaman päivän totaalisen syömälakon (siis kiinteiden) alahampaiden puhjetessa. Ylähampaiden tullessa kenkkuiltiin eniten puuron kanssa, eli täysi stoppi. Taitaa olla lähinnä tuo puuron koostumus...? Minulla on se paha vika että on vaikea uskoa tytön kieltäytymistä, eli yritän tyrkyttää ruokaa. Ja kaikkihan sen tietää mihin se päättyy...(ei ainakaan happy endiin....) Kai se johtuu siitä ainaisesta huolesta, että saisi tarpeeksi ruokaa...Mutta, tsemppiä! Kyllä vaavi varmasti vielä syö.

Olisko tosiaan hampaita tulossa?



Oletko antanut vauvalle mitään sormiruokaa? Maissinaksut ovat siitä hyviä, että niiden syömiseen ei tarvita hampaita ollenkaan kun ne sulavat suuhun. Kannattaa kokeilla laittaa pöydälle pieniä paloja jotain mutusteltavaa ja siinä sivussa lusikoida ruokaa suuhun.



Vauvoille ja taaperoille tulee välillä jos jonkinlaista lakkoa. Minulla itselläni on 2 tyttöä ja ruokalakkoja muutama takana. Esikoinen oli vauva mallia " suu aukeaa kun käsillä on jotain tekemistä" ja kuopus " tahtoo samaa kuin muillakin tai en syö" . Kuopus on tosiaan 7 kk iästä syönyt miltei samaa ruokaa kuin muukin perhe kun silloin tuli totaalinen soselakko. Ainoastaan suolaa, voimakkaita mausteita ja lehmänmaitoa vältetään. Sen olen oppinut, että syömään ei kannata pakottaa, mutta houkutella voi. Tsemppiä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat