Vierailija

Laihdutin keväällä 10kg ja toiset samanlaiset olisivat vielä jäljellä, mutta en saa otettua itseäni niskasta kiinni. Harmittaa kun vaatteet eivät mahdu päälle ja peilikuva ei tyydytä, mutta se ei riitä " motivaation" nostattajaksi.

Tsempatkaa, haukkukaa, kannustakaa!

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyviä vinkkejä oli Kiitos, mutta se että saisi itsestään revittyä sen verran, että jaksaisikin jumpata vaatii jotenkin nyt kohtuuttoman paljon.

Tuota mainostauko jumppaa voisinkin kokeilla. Lenkillä käyn päivittäin koiran kanssa.

Syön aika kevyesti ja herkkuja erittäin harvoin.

Entäs joku uusi liikuntaharrastus? Itse sain kannustetta, kun ostin uuden ulkoilupuvun ja se päällä olen tepastellut hyvillä mielin pitkin teitä ja polkuja.



Itse pääsen tosi huonosti kotoa minnekään säännölliseen, mutta lohduttaudun sillä että esim siivous kuluttaa yhtäpaljon kaloreita kuin kävelylenkki. Muutenkin kaiken puuhastelu saa ajan kulumaan eikä ehdi napsia mitään ylimääräistä.



Syön joka päivä lasten kanssa yhtäaikaa samaa ruokaa kuin he (ihan tavan kotiruokaa mutta silleen kevyesti ja monipuolisesti valmistettuna, meidän lapset onneksi rakastaa keittoja joten kevyttä ruokaa on helppo tehdä).



Makean nälkään pyrin syömään hedelmää tai teen hedelmäsalaattia. Illalla tv:n ääreen kaipaa jotain naposteltavaa. HUomasin että eihän sitä juurikaan tv:tä katsellessä edes mieti miltä se suuhun pantava maistuu, joten vaihdoin herkut veteen. Sipsejä ja popcorneja ostetaan nykyään TODELLA harvoin.



Joskus on kiva kyllä herkutella ja siihen ostan kyllä ihan rehellisesti kunnon suklaata tai irtokarkkia, mutta en kilotolkulla. Niitä puseeja ei ole pakko tyhjentää kerralla tai osta sitten niin vähän että tulee kuitenkin hyvä mieli muttei mene ihan mässytykseksi. Hyviä on myös suklaavanukkaat ja mousset (danonella taitaa olla sellainen kevyt suklaamousse), niissä on kuitenkin vähemmän energiaa kuin fazerin sinisessä ja suklaan himo tyydyttyy.



Niin ja mitä vähemmän kotona on mitään herkkuja ja vierasvaroja sitä vähemmän niitä tulee syötyä.



Jumppaa kotona vaikka mainoskatkojen aikana esim tunnin ohjelmassa on kaikki mainokset huomioiden 5 mainostaukoa ennen ohjelmaa yhdet ohjelman aikana 3 ja ohjelman jälkeen yhdet. Ennen kuin ohjelma alkaa teet kyykkyjä, ekalla tauolla vatsalihakset, tokalla selkälihakset, kolmannella punnerrat ja ohjelman jälkeen teet vaikka vatsat uudestaa tms. Nauhoita telkasta sitä jumppaa joka tulee perjantaisin ja sunnuntaisin kakkoselta. Minullakin oli ennen omat käsitykseni tv jumpasta mutta se kahden naisen jumppa tosi tehokasta. jumppa kestää vain puoli tuntia ja sitä voit tehdä vaikka joka ilta kun kun lapset on menneet nukkumaan ja sit rentouttavaan suihkuun.



Kerros AP saitko yhtään hyvää vinkkiä?!







Valitettavasti monen lenkkeily on juuri sellaista ettei sykenouse yhtään tai jos nousee niin se lopahtaa heti nousun jälkeen kun koira jää haistelemaan jotain keppiä. Osta kävelysauvat ja jätä koira kotiin. Kyllä sinä pystyt! Ajattele miten ihanaa on kun ensi kesänä olet paremmassa kunnossa ja paremman näköinen/tyytväisempi itseesi!





Vierailija:

Lainaus:


Hyviä vinkkejä oli Kiitos, mutta se että saisi itsestään revittyä sen verran, että jaksaisikin jumpata vaatii jotenkin nyt kohtuuttoman paljon.

Tuota mainostauko jumppaa voisinkin kokeilla. Lenkillä käyn päivittäin koiran kanssa.

Syön aika kevyesti ja herkkuja erittäin harvoin.




* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat