Seuraa 

Meidän tyttö on 1 v 7kk, eikä vieläkään kävele ilman tukea tai talutusta. viikko sitten otti ensi askeleet, käveli viisi askelta mutta sen jälkeen ei ole juuri suostunut edes yrittämään. Heti jos päästää käsistä irti, laskeutuu maahan. Eli kävelee kyllä tukia pitkin, taaperokärryllä, ja yhdestä kädestä taluttamalla, mutta ei itse. Kaikki tutkimukset on tehty eikä mitään " vikaa" ole löydetty. Nyt alkaa kuitenkin meiltä vanhemmilta jo into loppua kannustamiseen ja uusien houkuttelukeinojen keksimiseen, on myös kokeiltu antaa asian vain olla, oltu kannustamatta ja kiinnittämättä asiaan huomiota, mutta mikään ei tuota tulosta. Lasta ei lainkaan innosta käveleminen ja sen harjoitteleminen. Miten te muut olette saaneet lapsen irroittamaan tuesta ja kävelemään omin neuvoin? Pitäisikö kannustaa kävelemiseen ja harjoituttaa sitä koko ajan, vai antaa kaiken mennä omalla painollaan?

Kommentit (14)

mutta ekana tuli mieleen, että onko kehittyny jossain muussa tosi hyvin eli esim. kiinnostaako puhuminen? Itse olen oppinut puhumaan tosi aikaisin ja kävelemään opin vasta 1v5kk iässä ja hyvin olen ehtinyt.



Toinen mikä tuli mieleen niin minkä ikäisenä sinä tai lapsen isä on oppinut kävelemään? Silläkin voi olla vaikutusta. Meillä poika oppi kävelemään 1v2kk (korj.) iässä enkä olis ollut huolestunut jos olis menny pidempäänkin. Meille neurologi tosin antoi ohjeeksi, että jos lapsi ei kävele 1,5 vuoden iässä niin mennään lasten polille käymään. Oletko puhut asiasta neuvolassa?

Meillä poika alkoi kävelemään 1v5kk iässä puheen kehitys on ollutkin sitten paljon nopeampaa. Jotkut lapset saattavat oppia kävelemään vasta

2 vuoden tietämillä, mutta kurovat sitten tuota motorisen kehityksen vajetta umpeen siten että ovat leikki-iässä samalla tasolla kuin muutkin.

Hyvä että tilannetta kuitenkin seurataan.

Yksi keino mitä voit yrittää, on antaa lapsen pitää esim. kirjasta tai kynästä kiinni kun kävelee. Sinä voit pitää aluksi kiinni esim. kirjan toisesta laidasta. Lapsi luulee että hänellä on suurempikin tuki ja rohkaistuu ottamaan askelia paremmin. Kannattaa kokeilla, niin sain oman

poikani houkutelluksi ottamaan ensi askeleet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

... joten kovin tutulta kuulostaa. Kävimme neurologilla 1v2kk iässä, jolloin kaveri ei edes kontannut tai juurikaan kiivennyt tukea vasten. Kaikki testit tehtiin eikä mitään löytynyt. Diagnoosi: laiska, löysä ja varovainen. Mitään vartaloataksiaan liittyvää (=fyysistä kehityksen estettä) ei siis löytynyt. Oli siinä vanhemmilla ihmettelemistä ja varsinkin isä stressasi asiasta aikalailla. Kukaan kummankaan vanhemman suvussa ei ole ollut näin myöhään liikkeellä. 1v3kk iässä poikanmme sitten rohkaistui ja alkoi ensin kiipeämään tukea vasten (myös portaat yms.) ja heti perään konttaamaan. Kävely tuen kanssa alkoin 1v4kk iässä ja vaati vähintään yhden sormen tuen (mutta esim. kävelykärryn kanssa homma sujui jo tosi hyvin), että ylipäätään suostui ottamaan askelia. Jos yritti huijata jollain tavalla tuon tuen antamisen suhteen, niin loukkaantui kyllä todella pahasti.



Nyt nuori mies (1v 8kk) on kävellyt ihan ITSE kuukauden verran. Ensiaskelita ei varsinaiseti ollut lainkaan, vaan hän lähti suoraan kävelemään. Nyt hän siis kävelee ulkonakin pitkiäkin matkoja ja mm. käytävät ovat tosi kivoja, mutta toisaalta välillä on vieläkin hyvinkin epävarma esim. kynnysten suhteen (menee aina karmin kautta tukea ottamalla) eikä vieläkään nouse lattialta ilman tukea seisomaan ja siitä kävelemään, vaan aina ottaa tuen jostakin, kun lähtee liikkeelle. Useimmiten joudumme kannustamaan varsinkin sisätiloissa, että kävelisi itse tai muuten menee konttaukseksi. Yrittää usein siis mennä siitä, mistä aita on matalin ;-).



Poikamme on isokokoinen (1,5v 14,5kg/90,5cm), mutta lääkärien mukaan sillä ei ollut juurikaan vaikutusta asiaan. Sanoja tulee kymmenkunta ja omaa pulinaa sitäkin enemmän - nyt siis odottelemme sitä " ruuneperi-vaihetta" , jolloin puhetta alkaisi tulla enemmänkin. Poikamme on kuitenkin opettanut meille kärsivällisyyttä näissä kehitysasioissa ja tekee varmasti kaiken aikanaan ja ottaa ikätoverit kiinni, kun hänestä siltä tuntuu - ja niin varmasti myös muut tässä ketjussa myöhään liikkeelle lähtevät/lähteneet tekevät!



KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.

kun tyttö oli 1v5kk, käveli ihan hyvin vaikka vaan yhdestä sormesta pitämällä mutta ei missään nimessa muuten (sattaa muuten toisinaan olla jokseenksin rasittavaa.... sen myönnän). SItten eräänä päivänä käveli muutaman kerran pari metriä mutta sen jälkeen mnei kuukausi taas eikä mitään, oikeastaan käveli tukiakin vasten entistä vähemmän. Mutta sitten kuukauden päästä noista ensimetreistä pomppasi jaloilleen ja lähti kävelemään eikä ole kaatuillut kertaakaan. Tällä vaan sitä että se " ratkaiseva askel" voi tulla ihan yllättäen teilläkin - nojoo, tosi " yllättäen" ;) Meille silloin sanottiin että kun lihasjäntevyys on ok niin vasta 2v iässä tutkitaan tarkemmin. Ja lääkäri myös sanoi että yleisempää on että hitaasti liikkeelle lähtevät usein myös puhuvat myöhemmin.

Minä äitinä olen kovin huolissa ja niin on muutkin sukulaiset mutta eivät sano sitä ääneen ja yrittävät rauhotella.Esikoinen oli erityisen taitava kaikessa liikkumiseen liittyvässä ja käveli jo 10 kk eli ehkä on huono vertauskohta. Kuopuskaan ei ole ollut mikään laiska mutta paljon rauhallisempi kylläkin.Muu fyysinen kehitys tapahtui ajallaan,keskitasoa aavistuksen aikasemmin mutta kävely on junnannut paikallaan jo puoli vuotta! Ei ole paljon eroa 10 kk -1,5v...?Poika on tooosi varovainen ja aina odottaa että saa pitää kiinni molemmista käsistä jos talutetaan.Ei seiso tuetta.Kaikki mahdolliset käveluapuvälineet on kokeiltu.Häntä ei homma edes kiinnosta,vaikka harjoittamalla voisi ehkä oppia nopeastikin kävelyn.Näin pientä ei varmaan voi treenatakaan ja jos koko ajan yrittää houkutella niin häviää mielenkiinto täysin.Neuvola lähestyy 1,6v ja tottakai ajattelin ottaa puheeksi asian mutta osaatteko neuvoa pitäisikö vaatia jotain lääkäritarkastuksia yms? Huh,rauhoittaa kyllä tietäminen että samanlaista on muillakin eikä mitää vikaa sinänsä ole...

Meillä poika alkoi kävelemään 1v5kk iässä puheen kehitys on ollutkin sitten paljon nopeampaa. Jotkut lapset saattavat oppia kävelemään vasta

2 vuoden tietämillä, mutta kurovat sitten tuota motorisen kehityksen vajetta umpeen siten että ovat leikki-iässä samalla tasolla kuin muutkin.

Hyvä että tilannetta kuitenkin seurataan.

Yksi keino mitä voit yrittää, on antaa lapsen pitää esim. kirjasta tai kynästä kiinni kun kävelee. Sinä voit pitää aluksi kiinni esim. kirjan toisesta laidasta. Lapsi luulee että hänellä on suurempikin tuki ja rohkaistuu ottamaan askelia paremmin. Kannattaa kokeilla, niin sain oman

poikani houkutelluksi ottamaan ensi askeleet.

Meillä poika lähti 1 v 3 kk iässä kävelemään. Halusin vain kommentoida tuohon, kun kirjoitit, että ensiaskeleista on viikko. Meilläkin ensiaskeleiden jälkeen meni useampi viikko ennen kuin otti seuraavat. Siitä hetken verran ja sen jälkeen meillä on kävelty. Vielä meni pari viikkoa ja konttaus jäi siirtymämuotona kokonaan.



Meillä ensiaskeleet tulivat jo 1 v 2 kk iässä, mutta reilua kuukautta myöhemmin käveltiin sitten ihan " oikeasti" .



Kun teillä on ensiaskeleet kuitenkin otettu - sinuna odottelisin ihan rauhassa. Kyllä se sieltä tulee se kävelykin.

lähti kävelemään 1v4kk iässä. Ennen sitä kulki kyllä tukia pitkin ja taaperokärryn kanssa, mutta ainuttakaan askelta ilman tukea ei ottanut. Kun sitten lähti, niin lähtikin kunnolla, eli todella vakaasti ja pitkiä matkoja kerrallaan. Ennen kävelyyn lähtöä varastossa oli jo useita sanoja, jotka jäivät samantien kun oppi kävelyn salat. Toisin sanoen jalat veivät mennessään. Muutenkin kaveri on ollut asiassa kun asiassa hyvin varman päälle ottavaa lajia, mitään taitoa ei ole " harjoitellut" , vaan kun on ollut " varma" että osaa jotakin, niin sitten on tehnyt esimerkkinä konttamaanlähtö, itse nokkamukista juominen jne. Viimeksi kun oltiin neuvolassa (1v3kk), niin terkkaritäti sanoi mulle, huolestuneelle äidille, että on vaan varovaisempi luonne. Ja tietty perimäkin vaikuttaa, itse ollut 1v3kk ja mies 1v4kk kun on lähdetty kävelemään. Nyt poika siis 1v5kk ja ottaa jo juoksuaskeleita.

1v4kk iässä lääkäri oli huolissaan kun poika ei puhunut eikä kävellyt,

konttaili vain ja meni tukia pitkin.



Mutta sitten alkoi valtavalla vauhdilla kaikki ja sitten alle 2 vuotiaana alkoi puhuminen hurjalla vauhdilla ja nyt 2v6kk iässä puhuu kuin ruuneberi. Tulee tosi pitkiä lauseita jne..



Mutta sitten taasen esim meillä ei osata vielä hypätä tasajalkaa jne.



Eli kaikki aikanaan mutta tuo on hyvä merkki että kumminkin harjoittelee tuota kävelyä ja jos huolettaa kannattaa toki mainita neuvolassa niin saa tarvittaessa lähetteen fysioterapeutille.



Me kävimme siellä kerran kun poika oli 11 kk ikäinen ja ei vielä ryominyt, pyori vain lattialla. tai kieri.



jaksamisia =)

Nyt han on ekaluokkalainen. Mitaan vikaa ei missaan vaiheessa ollut eika löytynyt. Puheen kehitys oli hanella pienena normaalia paljon edella, ja siinakin suhteessa ero ikatovereihin on kuroutunut umpeen eli nyt 7-vuotiaana on ihan " keskiverto" lapsi.

ja hän ei kävele ilman tukea. Konttaa kyllä kovaa vauhtia ja kävelee tukea pitkin sekä työntää taaperokärryjä, jotka myös kääntää itse. Mutta jos pitäisi ottaa vaikka kaksi askelta ilman tukea, niin ei ota. Myöskään sanoja ei vielä tule. Kävimme viime kevättalven fysioterapeutilla, jossa tilannetta seurattiin. Käynnit lopetettiin kesän ajaksi, ja nyt puolitoistavuotisneuvolassa saimme uuden ajan fysioterapeutille lähinnä siksi, että minä olen tilanteesta jonkin verran huolissani. Neuvolassa ei nähty tarvetta neurologikäyntiin, en tiedä sitten, voiko fysioterapeutti antaa lähetteen, jos hänen mielestään on tarvetta. Fysioterapeutti on parin viikon päästä, katsotaan sitten, missä mennään.

Viime viikolla olimme neurologilla, joka tuli siihen tulokseen että pojalla on alentunut lihasjänteys (hypotonia) lantion seudulla. Se ei ole mikään vakava vamma, pojasta vaan ehkä ei tule " suurta atleettia" . Kehitys etenee ja on edennyt koko ajan mutta hitaasti.



Lantioselkään tehdään magneettikuvaus, josko jokin syy löytyisi (todnäk ei löydy).



Edessä myös fysioterapeutin tehojumppakuuri. Lisäksi hankitaan erikoistukevat sandaalit myös sisällä pidettäviksi, että saadaan toinen nilkka oikeaan asentoon.



Poika alkoi kontata 1v2kk iässä. Kun 1,5-vuotiaaksi ei tullut mitään olennaista lisäkehitystä, päätettiin itse käydä ortopedillä joka ei löytänyt mitään. Ja nyt sitten käytiin neurologilla neuvolan lähetteestä. Poika on ollut hitaan liikkumisen kehityksen takia " erityisseurannassa" 8 kk:n ikäisestä.





POika puhuu paljon, laittaa sanoja peräkkäin ja ilahdutti muutenkin neurolgia valtavasti selviämällä palikkatesteistä loistavasti :)



Näin meillä, niitä varsinaisia kunnon ensiaskelia odotellessa.



Me vanhemmat olemme kävelleet jo alle vuoden ikäisinä, samoin esikoisemme alkoi kävellä tasan 1-vuotiaana.

liikkuminen on ollut hitaanlaista, kiertäminen vähäistä ja myöhäistä, kontaamaan kun ikää 12kk2 viikkoa ja nyt siis odotetaan ensimmäisiä askeleita. Kävelee tukia pitkin, kärryllä jne. mutta ei seiso eikä kävele itsenäisesti . Olen kyllä aika huolestunut ja jopa ärsyyntynyt, meidän ympärillä ei siis yhtään samanikäistä, joka ei kävele. Suurin osa lähti kävelemään n. 1 v iässä. Voinkohan itse tehdä jotain vai ainoastaan odottaa?

kiitos kaikista neuvoista ja lohdutuksesta, yritän olla kärsvällinen edelleen. Sinulle joka kysyit pitäisikö vaatia lääkärintarkastusta, niin eikös teillökin ole lääkärintarkastus 1, 5 vuotis neuvolassa? Siinähän myös kävelytaitoa voidaan katosa ja varmasti lääkäri laittaa jatkotutkimuksiin jos on aihetta. Kyllä ne ainakin minun omaa mieltä rauhoittivat kun tehtiin kaikki tutkimukset.



Tänään neiti taas otti muutaman askeleen kun olin ihan muutaman sentin päässä ja otin vastaan. Eli taitaa vaan olla kovin pelottavan tuntuista hänelle tuo kävely. Täytyy vain aloittaa pienestä, onhan yksikin askel jo jotain ja sitten askelia varmaan tulee lisää....mutta mistähän äiti saisi tuota kärsivällisyyttä hieman lisää, se ei ole niitä parhaita puoliani.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat