Vierailija

Olen naimisissa ja meillä on 2 lasta (4v ja 2v). Minun ja mieheni väliltä on kaikki rakkaus kuollut. Olemme kasvaneet niin sanotusti erillemme. Suhteessa ei ole väkivaltaa, alkoholismia eikä pettämistä, mutta en ole onnellinen mieheni kanssa enkä usko, että tulen koskaan olemaankaan. Väsyttää ja masentaa tämä tilanne, että asun saman katon alla sellaisen ihmisen kanssa, jolta en saa rakkautta ja jota en itse rakasta. Lapsille isä on rakas. Olen joskus kysynyt lapsilta ihan muina miehinä, että olisiko kiva, jos meillä olisi kaksi taloa: äiti asuis toisessa ja isi toisessa. Ei kuulemma olisi. Aistin lapsista, että he kärsisivät erosta. Nykyisessä tilanteessa emme riitele. Emme juuri edes puhu, muuta kuin pakolliset, sovitaan mitä syödään ja milloin ja hoidetaan käytännön asiat. Muuten vietämme aikaa enimmäkseen eri huoneissa ja kahden kesken emme ole koskaan.



Haluaisin olla vielä joskus onnellinen ja tässä suhteessa se ei varmaankaan ole mahdollista. Kuitenkin vielä enemmän haluan olla hyvä äiti ja haluan, että lapset ovat onnellisia. Tuntuu, että lasten takia minun on pysyttävä mieheni kanssa ja uhrattava oma onneni lasten ja hyvän äitiyden takia. Samalla pelkään, että jos uhraudun lasten takia, minusta tulee katkera. Ahdistaa tämä tilanne, kun en tiedä, mitä tekisin.



Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Kommentit (13)

Välillä tekee mieli vielä yrittää, välillä ahdistaa kauheasti. Sain ainakin pikkiriikkisen toivoa teiltä. En ole varma, haluaako mies muutosta, koska kaikki muutosyritykset on aina tehty minun aloitteesta. Pitää nyt vielä miettiä tätä tilannetta. Kiitos teille rohkaisusta.



ap

ja siksi teidän on puhuttava. jos ette kumpikaan halua edes yritttää eläkää molemmat " tyytyväisinä" lastennen vuoksi, mutta jos tilnne tälläisenään painaa edes toista jonkin verran on " pelisäännöt" puhuttava puolison kanssa jotta molemmat tietää missä mennään.



Ota askel rohkeasti ja avaa keskustelu miehesi kanssa. kysy alatteko tehda asialle jotain ja alatte myös molemmat tehdä asialle jotain,etsimällä vaikka niitä hyviä puolia toisesta.( joskus puolison päähän unohtuu lasit joiden läpi näkee puolisonsa vain negatiivisessa valossa, sillloin on tietoisesti taistelta lasit pois silmiltä). vai alatteko katsella eri asuntoja. mut tehkää pätös yhdessä ja sitoutukaa molemmat siihen mikä se onkin..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

jos eroaisitte. Lapset aistivat kyllä tuollaisen ilmapiirin.



Luulen että olisit kuitenkin yksin onnellisempi ja onnellisena se hyvä äiti.

Ensimmäisenä tuli ajatus: eroatte tai ette, se ei ole eikä saakaan olla lasten päätettävissä!! Et ehkä tarkoittanut sitä niin, mutta kirjoituksestasi saa kuvan, että olet siirtänyt vastuun mahdollisesta eroamisestanne lapsillenne kysymällä että haluaisivatko he että isä ja äiti asuisivat eri paikoissa.



KUKAAN lapsi ei sellaista halua! Paitsi ehkä jonkun psykopaatin, väkivaltaisen tai alkoholistin lapsi, jotka kaikki ovat kokeneet elämässään liian kovia. Kukaan normaalin perheen lapsi ei halua että vanhemmat asuvat eri osoitteissa!!



Siinä teit minusta väärin. Älä missään tapauksessa sysää vastuuta erostanne lapsille. Minä en puhuisi lasten kanssa tässä vaiheessa mitään, vaan vasta jos olette sopineet miehen kanssa erosta. Mutta tässä vaiheessa puhuisin miehen kanssa sitäkin enemmän. Teidän suhteessa on kaksi aikuista, joitten kuuluisi käyttäytyä kuin aikuiset.



Tiedäthän että elämässä ei kaikki ole ruusunpunaista ja pelkää aurinkoa. Suhdetta täytyy varjella ja hoitaa, muuten suhde kuin suhde kaatuu. Teillä on nyt tylsää ja hiljaista, mutta sen sijaan että lähdet suinpäin, eikö olisi nyt aika oikaista väärin menneet asiat ja yrittää saada suhde toimimaan. Teidän aikuisten takia yhtä lailla kuin lastenkin! KOKO perheen!



Väkisinkin herää kysymyksiä: miten voi olla että rakkautenne on kuollut noin lyhyessä ajassa? Oletko ihastunut toiseen? Eikö tärkeintä olisi lasten JA teidän takia, että yrittäisitte pariskuntana saada elämänne raiteilleen ja onnelliseksi jälleen? Koska et varmasti olisi tehnyt tämän miehen kanssa kahta lasta, jollette joskus olis olleet onnellisia.



Lapset kyllä aistivat rakastavatko vanhemmat toisiaan. Onnellisuus tietysti näkyy ulos asti. Lapsista on ihanaa kun vanhemmat halailevat ja pussailevat, nukkuvat ja heräävät yhdessä, hymyilevät ja vitsailevat. Siis sellaista normaalia arkea. Jos näin ei ole, lapset saattavat alkaa syytää itseään! Se on tässä se pahin. Äläkä luulekaan etteivätkö lapsesi aisti sitä kun äiti on onneton. Teillä varmaan isäkin on. No sitten lapsetkin ovat. Sitä ei ehkä päällepäin näe, mutta niinhän te omalla käytöksellänne annatte mallia....



Tsemppiä. Tee ja tehkää miehenne kanssa jotain, ennenkuin on liian myöhäistä.

Meillä ei isä ja äiti koskaan pussailleet tai halailleet lasten nähden ja oli myös riitoja. Silti meillä oli onnellinen perhe ja vanhemmat pysyivät yhdessä vaikka yhteiselo oli juuri tuota pakollista keskustelua. Lapsi ei kuitenkaan tiedä, että äidin ja isän pitää halailla, niille riittää että kaikki asuu saman katon alla ja tulee kutakuinkin toimeen keskenään. Näinhän ap:nkin taloudessa on!. Kun ei ole riitoja tms. niin lapset luulevat että kaikki on hyvin. Näkisin ap:n tapauksessa että lapset kärsisivät enemmän jos isä muuttaisi pois. Eri asia on perhe, jossa näkyvästi tapellaan. Sinuna ap odottaisin muutaman vuoden, koska pienten lasten perheessä ei aina tahdo riittää aikaa vanhempien keskinäisen suhteen hoitamiselle. Suurin osa eroistahan tapahtuu kun lapset on pieniä. Jos jaksatte odottaa ja lapset kasvaa, voi teille taas avautua uusi maailma kun saatte olla enemmän keskenänne. Maltti on valttia!


Rakkaus ei ole synonyymi sanalle rakastuminen. Rakkaus on pitkällä aikavälillä ennemminkin tahtotila. Välillä on pitkiäkin kausia, jolloin tunteet tuntuvat olevan kadoksissa - mutta ne voi löytää! Itse asiassa on yleensä jopa helpompi löytää hyvä olo uudestaan oman puolison kanssa kuin yksin tai uutta etsien. Mutta se vaatii tahtoa, aikaa ja vaivaa. Sekä usein ulkopuolista apua, esim. parisuihdeterapiaa tai vähintäänkin avioliittoleirejä tms.



Etenkin lasten ollessa pieniä arki voi alkaa ahdistaa. Moni ajattelee sen johtuvan yksin parisuhteesta, vaikka syy on paljon moniuloitteisempi. Toinen kriisin paikka on yleensä se, kun lapset alkavat pärjätä enempi omillaan. Parisuhde on monesti muuttunut huomaamatta arkiseksi ja tunteettomaksikin, mutta siihen havahtuu vasta lasten kasvaessa. Siksi on erityisen tärkeää, että lapsiperheissä mietittäisiin mahdollisen eron syitä ja seurauksia tosi tarkkaan etukäteen. Ja haettaisiin ensin kaikki saatavilla oleva apu!



Älä luovuta, vaan taistele: vasta nythän sitä tahtoa kysytäänkin teiltä molemmilta. Toivoa on!!

Siis meidän perheessä lapset olivat onnellisia ja tänäkin päivänä muistelen onnellista lapsuutta, jossa koko perhe asui saman katon alla. Tämä siitä huolimatta että vanhempien välit oli viileämmät ja eivät tosiaan lasten nähden osoittaneet hellyyttä toisilleen. Sitä ei lapsi kuitenkaan osaa kaivata, vaan lapsi kaipaa hänelle kohdistettua rakkautta ja molempien vanhempien läsnäoloa!

on saanut apua pariterapiasta. Ei mistä tahansa, vaan esim. HMNKY:n avioliittoleirit ja Haikon kartanossa pidettävät " mennään eteenpäin" -viikonloput ovat tuottaneet tulosta.



Kuulemma kyse on lähinnä siitä, että saa solmun pään auki. Jos toiseen on joskus rakastunut, niin se rakkaus on löydettävissä uudestaan. Juuri sen kommunikaation avulla.

Kotona kahden kesken ei tule keskusteltua henkevästi, vaikka kuinka yrittäisi. Mutta kun ryhmän edessä annetaan vakava asia keskusteltavaksi, niin sitä on pakko yrittää. Ja sieltä sanojen kautta löytyy puolisosta se jokin. Pakosti.



Käsittääkseni nämä leirit auttavat juuri parhaiten näihin pareihin, jotka ovat ajautuneet erilleen.

Toisinaan jotkut eroavat leirin jälkeen kaikesta huolimatta. Se tulee sitten, kun he syvällisten keskusteluiden jälkeen tulevat siihen tulokseen. Mutta AINA kannattaa ensin yrittää muuta.



Näin paljoa hyvää en ole kuullut mistään väestöliiton parisuhdeneuvonnasta. Se kun ei ole yhtä intensiivistä.

parempi jos saat miehesi siihen leikkiin mukaan että hän miettii niitä sinusta. sano sanat ääneen miehellesi ettei tilnne voi tälläisenä jatkua ja alatte molemmat tehdä asioita suhteenne eteen, edes lasten vuoksi. molemmat yritätte kovasti ainakin vuoden niin uskon et tilanne silloin parempi. puhukaa ja puhukaa mitä haluatte toisin. ja miettikää molemmat mitä itsessänne voittte muuttaa jotta toisella olisi parrempi olla.muutoshan lähtee itsestä! jos etsimällä etsii positiivista toisesta niin kohta niitä ei tartte enää etsiä vaan näkee toisen rakkaana jollaisena hänet on aikojen alusta nähnytkin. koskettelu pitää ottaa mukaan " päivärutiineihin" . t' ytyy huolehtia et koskettaa toista.alussa voi tuntua teennäiseltä enkä tarkoita et tarvitsee halailla tennäisesti tms.pienet kosketukset käsivarsille,hartioillen jne tekevät ihmeitä ajankuluessa.hierontaa ym pientä jonka voi tehdä ystävänäkin.



teidän tulee molempien ymmärttää että on tärkeää tehdä edellä mainittuja asioita suhteenne eteen. ilman tekoja suhde ei toimi, ei kenenkään suhde. mutta jos suhteenne riittää molemmille täälisenaan oleete jo taivaassa :) keskustelkaa mitä haluatte, kahden kesken tiuskimatta, syyttämättä. puhukaan omien tunteidennen kautta " minä haluaisin että hellyyttä olisi enemmän" , " minusta tuntuu että.." jne



tsemppiä ja työn iloa! jos jaksatte selviätte mutta yhdessä, yksin et voi ponnistaa molempien puolesta!



T: I´ve been there..

Hei,

meillä on ollut samanlaista jo muutaman vuoden. Lapset 6 ja 4 v. Ikävä kyllä taitaa olla niin, että alamäki vain jyrkkenee, mit enemmän aikaa kuluu. Kyllä meillä jo lapsetkin kärsii tästä. Isompi osaa jo ihmetellä, miksi isä ja äiti ei ikinä juttele eikä naura. Itse kärsin jo masennuksesta ja työkyky alkaa mennä. Kotona ei kukaan viihdy. Kumpikin laskee tekemiään kotitöitä ja yrittää päästä mahdollisimman vähällä. Ja koti on sitten sen näköinen.



Eli mitä yritän sanoa: ei ero ole aina oikea ratkaisu, mutta en usko että sinnittely pystyyn kuolleessa liitossa on kenenkään etu. Lpaset eivät opi rakastamaan, jos eivät näe vanhempien rakkautta. Väkisinkin katkeroituu ajan myötä. Mietin eroa päivittäin, mutta samaa tuskaa tunenn minäkin lasten vuoksi. Ehkä siksi minäkin vielä roikun naimisissa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat