Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Aika ajoin mulle iskee väsymys, turhautuminen ja itkuisuus tunne valtaa mielen.

Tuntuu etten oo hyvä äiti ja en pärjää vauvan kanssa.

Kun poika vaan jaksaa huutaa ja huutaa enkä aina tiedä mikä on " vialla" . Ainut miten saan pojan hiljenemään on kun otan sen rinnalle ja imetän! Mutta, kun ei jaksaisi koko ajan olla makkarissa makaamassa sängylläkään, kun en osaa (vielä) imettää istualleen. Ja imetyskään ei lähtenyt aluksi helpolla käyntiin!!

Olen aina halunnu äidiksi, koko ikäni ja en tosiaan osannut odottaa, että se olis NÄIN rankkaa ja uuvuttavaa.

Toisinaan tulee jopa tunne etten rakasta poikaani, kun turhaudun.

Ja tulee kurja tunne toisinaan siitäkin kun pojalla on nälkä ja se vaan itkee ja rimpuilee noin 5-10 min ennekuin ottaa rinnan suuhunsa ja rauhottuu syömään.

Aion kyllä ensi viikolla jättää pojan isänsä kanssa pariksi tunniksi kaksin ja meen itse lahja ostoksille!! Et saan vähän " tuuletettua" päätäni ja jaksan sitten taas paremmin...!



Onko muille tuttua tämä??



On siis ensimmäinen lapsi meillä.



Kaisa ja poika (huomenna) 3 vko.

Sivut

Kommentit (32)

Meillä poika on nyt 4 kk ja vaikeitakin jaksoja on ollut. Pojan ollessa 1-2 kk iässä en juuri muuta tehnyt kuin imetin. Tuntui että päivä meni vaan imettäessä ja pukluja korjaillessa. Hetken kun oli rinnalta pois, niin heti alkoi huuto ja päiväunet kestivät korkeintaan 45 min (yleensä 15-30 min). Tosin tuolla välillä poika sitten kasvoikin 1,5 kg.



Kuukausi sitten pojan päiväunet taas hävisivät ja yötkin olivat katkonaisia ja samalla olin flunssassa. Nyt taas poika syö yöllä kahden tunnin välein, joten en saa juurikaan nukuttua. Välillä taas on päiviä jolloin poika vaan hymyilee ja nukkuu yölläkin 3-5 tunnin pätkiä. " Huonompina" päivinä taas mies löytää töistä tullessan minut vauva sylissä itkemästä sohvan nurkasta.



Muutaman aamuna (kun olin flunssassa) mies lähti pojan kanssa äidilleen ja minä sain jäädä nukkumaan. Kyllä auttoi. Olen myös muutaman kerran käynyt jumpalla tai miehen kanssa syömässä niin että poika on ollut tädillään tai isoäidillään hoidossa. Näistä ainakin minä olen saanut lisävoimia.



Jaksamista sinulle!

Meillä tyttö nyt 8kk ja nukkuu omassa sängyssä ja omassa huoneessa ja hyvin menee. Kolme ekaa kuukautta nukkui osan yötä vieressämme, osan yötä sängyssään jossa oli vaunujen koppa. Eli koppa sänkyyn, sieltä löytyi mukava pesä :) Mutta aamuyön syötön jälkeen nostin aina meidän väliin.

Meillä siis toimi tämä systeemi että osa yöstä vieressä. Ja kyllä ne ajan kanssa sinne omaan sänkyyn oppii. Ystäväni teki juuri " vieroituksen" 9kk pojalle ja pari yötä oli hankalampia. Tässä oli pienoinen ongelma jo se että pojalla oli voimakas " tapatissi" pitkin yötä vaikka ei tasan ollut nälkä! Ja vieressä kun on niin ruokahan se siinä haisee! :)

Mutta jokainen tekee omat " vieroituksensa" ajallaan, ihan varmasti ne joskus onnistuu, lapsesta riippuen, viimeistään kouluiässä :-D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Paremmin meillä nyt menee =)

Varsinkin, kun alan oppia tuntemaan vauvaani paremmin ja sen tarpeita. Ja just nyt tuli käsky syöttämään ;)



Kaisa

tulin toivottelemaan sulle voimia!

et varmasti ole huono äiti,varmasti jokainen turhautuu ja väsyy jos ja kun vauva itkee,valvottaa jne.

en itseasiassa itsekään muistanut neljän vuoden tauon jälkeen kuinka rankkaa on vauvan kanssa,varsinkin kun univelat painaa.

se väsymys kun tekee kaikesta vielä raskaampaa..

onko teillä mahdollista saada kodinhoitajaa avuksi arkeen(tai perhetyöntekijä-nimikkeellä nykyään).meillä on joskus käynyt" pattitilanteissa" ja on ollut avuksi.auttaa lastenhoidossa ym.kodin askareissa.maksu määräytyy perheen tulojen mukaan.

kysäisepä neuvolasta!saisit päivällä omaa aikaa tai yhteistä aikaa miehen kanssa..

nopeasti kuitenkin aika rientää,kyllä se ajan mukaankin helpottaa,tulee selkeät rytmit vauvalle jne.

lippu korkealle vaan,olet varmasti paras mahdollinen äiti lapsellesi! :)



jaksuja meille kaikille!!!



-nasuli ja kirppis 4vkoa ja 4pvää

Itse olen ollut paljon tekemisissä vastasyntyneidenkin kanssa ja hoitanut vauvoja työkseni, mutta kun oma tuli toukokuussa, todellisuus iski rankasti päin kasvoja. Itse olin hormonihuuruissa ja ensimmäiset 4 kk tyttö nukkui päivisin vain sylissä tai rintarepussa, vaikka ekan kuukauden koitin opettaa nukahtamaan sänkyyn tai vaunuihin, mutta lopulta lopetin kun tyttö vain huusi ja huusi ja huusi eikä nukahtanut edes siihen loputtomaan huutamiseen. Yöt meni alusta asti suht kivasti, eli nukkui söi nukkui söi, ei siis ollut samaltaista kanniskelua kuin päivisin, muuten olisin varmaan jo ottanut itseni päiviltä... Puolilta päivin aloin aina odotella kauhulla sitä että kello tulee kolme iltapäivällä ja 5-7 tunnin loputon huuto alkaa... Siinä tuli itsekin itkettyä monet kerrat että en mä jaksa enää, mutta jotenkin sitä sitten aina jaksoi.



Lopulta 3,5 kk iässä iltahuuto lopulta loppui kuin seinään, tyttö alkoi nukkua vaunuissa 4 kk iässä ja viihtyä muuallakin kuin sylissä tai rintarepussa. Nyt lattialla istuu 6 kk ikäinen aurinkoinen tyttö joka itkee vain jos uni menee yli. Vasta viimeisen kuukauden on ollut sellainen olo, että tosiaan rakastan vauvaa ehdoitta ja kun tyttö hymyilee tai painaa pään rintaa vasten, tuntuu, että sylissä on mun oma taivas, että siinä on se, minkä vuoksi kannattaa herätä aamuisin. Iltaisin kun tyttö nukahtaa, tulee ihan ikävä sitä ähinää ja puhinaa mikä kuuluu päivisin kun tyttö touhuaa leluineen lattialla. Alku oli rankka ja äidinrakkaus syttyi hitaasti, mutta en vaihtaisi sitäkään aikaa mihinkään.



Kyllä se arki siitä helpottaa, vaikka nyt susta ehkä tuntuukin toivottomalta. Jos joku on päässyt helpommalla vauva-aikana, ne itkut on edessä myöhemmin, niin mä uskon :-) Voimahali.



Kaisu


Edellisten kirjoitukset olivat hyviä, ei ole mitään lisättävää. Aika auttaa ja kun vauvasi on muutaman kuukauden ikäinen, alat nauttimaan hänestä ihan uudella tavalla. Meillä helpotti ensin kun vauva oli 3 kk (masukivut loppuivat) ja sitten taas helpotti kun vauva oli 6 kk (vuorovaikutussuhde oli kehittynyt valtavasti). Nyt poikamme on 7 kk ja todella nautin hänestä ja yhdessäolosta.



Tuo alku on useimmilla rankkaa aikaa mutta se helpottaa ihan varmasti. Olet takuuarmasti erittäin hyvä äiti lapsellesi! Mene päivä kerrallaan eteenpäin, pian huomaat että kaikki on helpompaa kuin alussa.



Tsemppiä!



Onnea pienestä pojasta! Minullekin tuli vauva-arki ja omat tunteet täytenä yllätyksenä! En tietenkään ollut kuvitellut että koko ajan olisi elämä ruusuilla tanssimista, samoin kun olin tietoinen että vauvat itkevät.



Kuitenkin esikoinen itki ns. koko ajan, imetys ei onnistunut kun vasta kuukauden päästä, sillonkin vain makuultaan, tyttö oli tosi herkkä enkä olisi mitenkään voinut lähteä kaupungille tms hänen kanssaan. Väsytti, itketti ja tuntui että kaikki muut vauvat on helppoja ja että olen täysin epäonnistunut äitinä. Rakkaus vauvaan heräsi vasta kun pieni oli 3kk ja sen jälkeen tunne onkin pysynyt =) Tuo pieni vauva on nyt ekaluokkalainen tuplaisosisko ja tiedän että olen lapsilleni paras äiti. Tiedän myös etten tehnyt mitään väärin esikoisen kanssa, hän vaan oli kuin pienin siskonsa, vaativa ja herkkä. Ja nyt kun katson tuota tytteliä niin en usko että hän on kärsinyt alun vaikeasta taipaleesta.



Sinua ei tietenkään helpota kuulla että kuuden vuoden päästä menee hyvin, tiedän. Meillä rupesi kuitenkin koko ajan helpottamaan ja erityisesti kun vauva lähti liikkeelle nelikuisena ja siitä onkin ollut vain ylämäkeä. Halusin myös kertoa ettei sinussa, tunteissasi tai vauvassasi ole mitään vikaa, alku voi itkuisen vauvan kanssa olla aika takkuamista ja ympäristö ei aina välttämättä ole kovin kannustava.



Kaikkea hyvää teidän perheelle!

Äitiyden ensimmäiset viikot ovat rankempia, kuin kukaan osaa ikinä varoittaa. Fyysinen kunto on synnytyksessä romahtanut alle nollan, jolloin siksikin lepo olisi tarpeen. Sitä ei kuitenkaan saa, kun lapsi tarvitsee huomiota tunnin välein. Uni pätkittyy, kävelykin on rankkaa, hartiat jumiutuvat ennenkuin oppii rennon syöttö- ja kantamisasennon...

Mies hehkutti, miten rakkaus vauvaan syttyi ensihetkellä. Itse olin liian väsynyt rakastuakseni ja sitten viikkoja liian väsynyt nauttiakseni vauvan suloisuudesta. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, etten ollutkaan enää itkenyt (kirjaimellisesti) väsymystäni ihan joka päivä, pian itkuja (siis omiani) ei tullut ihan viikoittainkaan... Koko ajan vauva kehittyy ja opit kommunikoimaan hänen kanssaan. Itse totut pätkittäisiin uniin ja opit ottamaan itsekkäästi päikkärit parikin kertaa päivässä. Pian vauva viihtyy jo itsekseenkin selällään, kun sängyn päällä tai leikkimaton päällä riippuu leluja, pian hän viihtyy jo pidempiä aikoja mahallaankin. Yöunetkin paranevat, kun jossain vaiheessa huomaat saavasi nukkua kolmekin ruhtinaallista tuntia yhteen menoon. Fyysinenkin kunto kasvaa ja jaksat jo virkistyä vauvaa vaunuissa lykkien. Ja jossain vaiheessa vauvasikin alkaa jo paremmin (meillä vasta yli 4-kuisena) viihtyä vaunuissa, joten voit jopa shoppailla hänen kanssaan jonkun verran.

Joo, sitten tulee takapakkia. Vauva kyllästyy selinmakuulla leikkeihin. Ja jossain vaiheessa yöunet taas häiriintyvät, kuten meillä nyt tunnin pätkiin (5 kk). Mutta ne ovat vaiheita, joista selviää.

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että työmarkkinoilla ei ole ymmärretty naisten vahvuutta. Kuka tahansa, joka selviytyy tästä läpi, on aika prässin käynyt ja työhaasteet ovat tähän verrattuna pientä.

Juuri tuollaista meilläkin oli. Kakan tultua vauva kuin uusi ihminen. Meillä välillä piti auttaa tyttöä pinnistämään kakkaa, ei yksin jaksanut ponnistaa mutta jaloille antaessa vastuksen sai itse pinnistettyä. Meillä neiti yhä viihtyy paremmin mahallaan. Meillä oli myös tuo mallasuute-luumumehu rumba. Tuli näin jälkeen päin ajateltuna kiukkuisemmaksi. Meillä molemmat vanhemmat allergisia, joten epäily heräsi meillä herkästi. Kannattaa miettiä oisko fiksua käydä näyttämässä vauvaa, jollekin lääkärille. Eihän tuo harvoin kakkaaminen sinäänsä ole mikään ongelma, mutta meillä tyttö kirkui kivusta ja naama meni melkein liilaksi pinnistäessä. Nyt kakkaa keskimäärin kaksi kertaa päivässä, joten tuo ummetus oli meillä paha ongelma.



Yleensä mun käsittääkseni allergia aiheuttaa löysän vatsan ja olin siksi hiukan epävarma miten helposti diagnoosi tulee, mutta noin puolen tunnin altistus teki selkeät iho-oireet (2 milliä Nannia riitti). Nyt ruoka apteekista.



Mielestäni ei ole tyhmää varmistaa asiaa, mutta kaikki riippuu sinusta. Mieti kuinka pahana ongelmaa pidät ja jos vähänkin mietityttää, niin käytä varmuuden vuoksi lääkärissä. Jos antaa kolikki-diagnoosin, niin saat varmaan voimia, kun ajattelet et menee ohi sitten 3 kuukaudessa.


Tuttua hommaa varmaan meille kaikille, ainakin jossain määrin.



Ei ollut helppoa meilläkään alkukuukaudet. Mä ainakin kärsin tosi kovasta baby bluesista, joka oli pelkkää itkua (siis minä lähinnä itkin) ja kiukkua, toivottomuutta ja jopa välinpitämättömyyttä lasta kohtaan. Ja kaikki tämä tietysti x2 kun vauva oli kiukkuinen ja itkuinen. En minäkään tiennyt äitiyden alkavan ihan noin rajusti... Eikä kysymys ollut todellakaan siitä, ettenkö olisi halunnut lasta.



Tosi tärkeää onkin, varsinkin siinä alkuaikoina mun mielestä, että ÄITI käy TUULETTUMASSA tarpeeksi usein! Pumppaa maitoa talteen tai osta korviketta ja lähde ulos, vaikka vaan kauppoihin / kahviloihin pariksi tunniksi, tai uimaan tai JOTAIN, kunhan lähdet. Lapsi voi sillä aikaa hyvin isän tai mummon tai muun läheisen kanssa. Ja tekee muuten isällekin TOSI hyvää olla ihan vaan kahden pienen vauvansa kanssa. Kyllä ne isit pärjää, vaikka tuntuukin ehkä siltä, että pitää koko ajan neuvoa tms. Sitten kun jäävät vauvan kanssa kahden, niin muuttuvat ihan itse ajatteleviksi otuksiksi ;)



Jaksakaaa, ja puhukaa pahasta olosta. Se on ihan normaalia. Kohta jo helpottaa...



Aurinkoista loppuviikkoa toivottaa o-felia ja poika 10,5kk





Riippuen suhtautumisestasi imetykseen tässä sinulle yksi neuvo, jos vain sopii sinun " elämänkatsomukseen" . Itse annoin pojalle korviketta pullosta siinä vaiheessa kun jatkuva imetys alkoi tuntua enemmän taakalta ja tunsin, että imetys suorastaan aiheutti vihaa ja riittämättömyydentunnetta! Neuvon sain neuvolasta sekä lääkäri-ystävältäni.



Jokaisen äidin sekä perheen tulee löytää oma kultainen keskitie, että perhe voi hyvin. Muutama korvikeateria ei pilannut imetystä, mutta itse sain henkireiän sekä ennen kaikkea " vapautuksen" pakkoimetykseltä. Jätin lapsen kolmeviikkoisena isän ja pullon kanssa ja lähdin kampaajalle. Kotiin palatessa odotti tyytyväinen isä ja poika. Poika on nyt 6 viikkoa ja saa korviketta esim. kun tarvitsen itse pidemmät yöunet ja isä antaa minun nukkua tai käyn kaupassa, jos nälkä pääsee juuri silloin pojalla yllättämään.

Mä olen näin jälkeenpäin todennutkin, että vaikka loppuraskaus oli aika vaivalloista aikaa ja vaikka mitkä oksentelut yms, kyllä musta kaikista vaikeinta aikaa oli noi 3 ekaa viikkoa: Vauva oli vielä uppo-outo, Rakkaudentunne ei ollut ehtinyt muodostua, minä en osannut syöttää, vauva ei osannut syödä, minä en osannut nukuttaa, vauva ei uskaltanut päivällä nukkua jne... Raskainta taisi olla se, että joku vei mun kaiken ajan ja hallinan aikani suhteen (=vauva) ja minulle ei jäänyt aikaa edes vessassa käydä!



Mutta nyt poika on 3,5 kk ja niin rakas. Päivällä on rytminsä, minä olen tottunut siihen että omia asioita tehdään jos ehditään ja nyttemmin ehditään yhä enemmän...:) Kaikki menee hyvinja en enää pelkää " vahingoittavani" poikaa omalla hoitamisella...tosin nyt on täällä pientä rintalakkoilua, mutta nyt siihen osaa suhtautua ajtuksella : SE MENEE OHI! niinkuin kaikki vaiheet näiden pienten kanssa!

Meilläkin oli alku hieman kangerteleva. Itkin joka päivä, kun tuntui ettei tiennyt mitä pitää tehdä vauvan kanssa. Noin kuukauden iässä meidän neiti asui tissillä..se oli tosi rankkaa.



Mutta odotas kun viikot ja kuukaudet kuluu, niin sitten helpottaa. Vaikka se ei auta tähän hetkeen. Yritä nukkua tai ainakin levätä tarpeeksi. Itse en ole saanut nukkua kunnon yöunia kolmeen kuukauteen...nyt ei edes tule uni öisin, vaan nukun vauvan kanssa päikkärit vain, kaikkeen tottuu... =)



Taika ja Nti 3kk

Tosi kiva kun imetys sujuu nyt istualtaan, mä en ikinä sitä oppinut esikoisen kanssa...



Halusin vielä vaan sanoa että älä huoli viereen nukuttamisesta ja tottumisesta. Toiset lapset tottuvat helposti omaan sänkyyn ja nukahtavat itse, toiset eivät. Meidän pienin on ollut sellainen huutaja ja itkijä että olen ollut kiitollinen että olen saanut hänet jotenkin päin nukkumaan ja yhdessä nukutaan vieläkin =)



Esikoinen sai nukkua vieressämme kolmivuotiaaksi koska se oli kaikista mukavaa, keskimmäinen siirtyi omaan sänkyyn 9-kuisena ja pienimmän siirrän kun siltä tuntuu. Taapero tulee vielä joskus aamuyöllä viereen tai patjalle. Ja vauva nukahtaa aina tissille, hän ei tottunutkaan kuten isommat sisarukset nukahtamaan muuten.



Itkuisten vauvojen vanhemmille sanonkin usein että unohda ainakin ekaksi vuodeksi kaikki hyvät neuvot mitä vauvan kanssa ei missään nimessä saisi tehdä ja tee niin miten vauvan saa parhaiten pysymään tyytyväisenä. Se ei ole vauvan piloille hemmottelemista vaan vauvan tarpeisiin vastaamista!

Tuskin kovin montaa äitiä onkaan, joka väittäisi päinvastaista eli olisi helpompaa ollut kuin kuvitteli!! Ja vielä vaikka onkin jo kaksi isomapaa poikaa, voin sanoa etten muistanutkaan kuinka masentunut ja " huonoäitiolo" voikaan olla ajoittain. Lisäks miehelle tulee kiukuteltua turhaan ja vaikka mitä...



Vauva palkitsee monia uurastamisia aikanaan hymyillään ja kehityksellään. Vasta nyt tämän kolmannen (ja viimeisen?) kanssa yritän nauttia niistä vähemmän ihanistakin hetkistä, koska haikeus vauvavaiheen ohikiitämisestä vaivaa jo nyt :' )



Halaus ja voimia. T. lokalahjan 1,5kk äiti

Eli " taas yksi neuvoja lisää" .... Heti alkuun sanottakoon, että eiköhän tuollainen väsymys tule itse kullekin välillä. On hienoa, että ihmiset imettävät lastaaan mahdollisimman pitkään, mutta oikeasti kannattaa osata luovuttaakin. Imetin esikoista 3-kuiseksi, sitten rupesi tuo tissillä juokseminen olemaan tunnin välein ja väsyin. Rupesimme antamaan korviketta ja ruokavälit piteni, jonka seurauksena omakin mieleni koheni. Ja ihan terve sekä reipas yksilö tuosta on kehittynyt.



Nyt sitten pikku kakkosen kanssa haaveilin imettäväni tuon saman kolme kuukautta. Toisin kävi. Ihmettelin laitoksella kun toinen itkii yhden yön ja oli rinnaalla koko ajan. Pulautusten perusteella uskottiin et saa tarpeeksi ruokaa. Kotona eräänä yönä taas tajuton rumba ja sitten heräsi epäilys. Rinnat tuntuivat täysiltä ja kun vähän puristeli, niin vaivoin sain muutaman tipan ulos. -> Rintatulehdus ja siirryin pulloon. Sainpahan nukkua öitä välillä kun isäkin pystyi osallistumaan syöttöön. Hetken näytti jo hyvältä kunnes itkut kl.19- 24 alkoivat ja yöt oli sitä sun tätä. Epäilin aluksi koliikkia... Kun sitten huomattiin et kakkaa piti pinnistellä tuskallisen kovaa ja oli kiinteetä tankoa, niin päädyttiin lääkärin juttusille. Muutaman lääkärireissun jälkeen saatiin viralliset paperit et kakkonen kärsii lehmänmaitoallergiasta (diagnoosi 1,5 kuukauden vanhana). Nyt sitten erikoiskorvikkeella ja on huomattavasti helpompi sekä iloisempi (nyt jo 3-kuinen).



" Misuli79" : mitkä oireet teillä viittaa mahavaivoihin. Jos vauva korvikkeella ja paljon erilaisia oireita sekä suvussa allergiaa, niin kannattaisi ehkä käydä lääkärissä varmuuden vuoksi, jollei nyt sitten muuten ajan kanssa helpota.



Ja muille äideille... Kyllä se oikeasti helpottaa kun pääsee rytmiin. Ihan rauhassa ja positiivisin mielin. Ei teistä kukaan ole huono äiti, sillä jo teidän huolestuminen osoittaa, että haluatte lapsellenne vain kaikkea parasta ja se on paljon se. Koittakaa nauttia, aika parantaa muistot. Ja tuttipullo on aina hyvä vaihtoehto... ei kannata itseä ruoskia jos ei imetäkkään.



Hilla03+ leijona 3kk+ esikko 2v6kk







Mä sain esikoiseni huhtikuussa. Alkuun itkin ja raivosin, olin aivan varma etten suoriudu vauvan hoidosta ja kaikesta muusta kunnialla. Kuvittelin että kaikki hoituu niin kuin ennenkin, vauvan hoidon lisäksi.

Puolet tosta pahasta olosta voi laittaa hormoonien piikkiin, se tasottuu aikanaan. Osa on tietysti tottumattomuutta, onhan elämänmuutos melkoinen!

Lepää, anna itsellesi aikaa tutustua vauvaan. Kun saat varmuutta vauvan hoidossa, opit tuntemaan hänen viestinsä, helpottaa jo paljon. Yritä luopua kaikesta ylimääräisestä, tärkeintä on nyt keskittyä omaan ja vauvan hyvinvointiin. Kotihommat voi odottaa (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty)!



Tsemppiä, pärjäät varmasti ja jaksat! Nauti vauvasta, aika rientää!

Täällä toinen jolla ihan samoja ajatuksia. Poika täyttää huomenna 2 viikkoa, ja välillä tuntuu etten osaa olla äiti... Poika jos itkee lohduttomasti eikä syli, pullo tai tutti auta, alan itsekin itkeä... vieläpä hysteerisesti.

Viimeks tänään tuo rulianssi käytiin läpi, pojalla kovat masuvaivat... Pelkäämpä että koliikkia.



Samat tuntemukset on siis mullakin, rakastanko tuota pientä otusta jonka olen tähän maailmaan saattanut, tulee mieleen miksi yleensä halusin lasta! Karmeita ajatuksia... ja välillä menee hermot niin että on vaan pakko lähteä ulos talosta.

Mies onneks jaksaa tukea, ilman häntä olisin varmasti jo luovuttanut!



Parempaa ilmeisesti kuitenkin on tulossa, joten sitä odotellessa :)



Misuli ja poju 1 vko 6 pvää

Luettuani kirjoitukset sain jo niistä voimia jaksaa, kun näkee etten ole ainut jolla vastaavia tunteita ja fiiliksiä.

Ja nyt kun istualleen imetyskin sujuu on minussa uutta voimaa jaksaa, kun ei tarvii koko ajan enää olla makuuhuoneessa imettämässä. Nyt voin esim. lukea samalla tai katsoa telkkaa!

Ja olen oppinut tuntemaan ja ymmärtämään poikaani ja hänen tarpeitaan. Mm. hän ei suostu nukkumaan omassa sängyssä vaan nukkuu parhaiten mun vieressä ja mussa kiinni! Joten annan hänen siinä sitten nukkua, kun on lähellä ja tuntee olonsa turvalliseksikin.

Vaikka aluksi olinkin sitä vastaan, että nukutan viereen. Mutta koska vauva rauhoittuu vain ja ainoastaan siihen niin miksi kiusaisin sitä panemalla väkisin omaan sänkyyn?!

Vaikka aikanaan ehkä tulee olemaan vaikeaa opettaa se omaan sänkyyn...!!



Kaisa ja poika 3vko+3vrk

juu meillä kuukauden vanha poika ja suht helpolla ollaan päästy. Eli ei pahemmin huuda, ainoastaan jos kakka tiukassa tai ulkoilun jälkeen hillitön nälkä....

Mutta mutta, nuo kaisan fiilikset on niin tuttuja....mietin monesti että pitäisikö soittaa jollekin osastolle että tulevat korjaamaan talteen vähäks aikaa, teki niin kovasti mieli aina torkahtaa muttei poju ollut samaa mieltä.Imetin ruhtinaalliset kolme viikkoa, sitten mieli murtui täysin, kun tissiä olisi pitänyt antaa puolen tunninkin välein, poika saattoi syödä yli tunnin ja silti oli nälkäinen. Pumpatuksi sain vain joitain millejä, silloin siirryin korvikkeeseen suosiolla.

Se etu siitä todella on, että voin jättää lapsen isälle ja mennä rakkaan hevosharrastukseni pariin jossa saa ihanasti raitista ilmaa joka tuulettaa aina masennuksen mennessään..

Ihanat mummot ovat myös ottaneet poikaa hoitoon, ollaan saatu miekkosein kanssa olla ihan kahdenkin välillä, ja ah-niitä ihania unosia jotka ovat tarpeeseen tulleet!

Ja se on todellakin hienoa kun huomaa ettei enää itketäkkään joka päivä, eikä edes joka viikko. Meillä oli ja on edelleenkin tilanne että mies tekee 6 päiväistä työviikkoa, eli ei isyyslomia eikä vapaapäiviä-ihanaa yrittäjän arkea. Eli alusta asti olen vauvelin kanssa ollut kahden kaikki päivät, syksyn pimeys ei auttanut asiaa, ja tuntui ettei synnytyksen jälkeen ollut enää kavereita....vain minä ja minun vauva. Mutta tässä siis joitain minun alkufiiliksiä. Odotan vain että lapsi on siinä maagisessa 3 kk:den iässä jolloin monien mukaan alkaa tulemaan kunnon yöuniakin:)

Hyvää joulun odotusta!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat