Seuraa 

Tämä viesti sopisi kaiketi myös tuonne seksi-osastolle, mutta sieltä saattaisin saada pelkkää törkyä vastaukseksi. Ja toisaalta, tämä asia koskee nimenomaa meidän parisuhdettamme.



Eli siis. Olemme olleet naimisissa 5 vuotta ja valitettavasti heti naimisiin mentyämme löysin tietokoneelta törkeitä pornokuvia. Se loukkasi minua kovasti. Tuntui, että mussa on vikaa, jos tarvitsee toisia katsella. Mieheni selitti, että miesten on masturboitava luonnollisista syistä ja kuvien katselu nopeuttaa asiaa. Ja sitten hän lupasi kauniisti olla katsomatta sellaisia kuvia enää, kerta se mua loukkaa.



Pari vuotta myöhemmin kun olin raskaana, jouduin palaamaan töistä kotiin huonovointisuuden vuoksi. Tarkoitus ei ollut hiipiä sisään, mutta mieheni ei kuullut (oli vapaapäivää viettämässä) ja sain hänet kiinni itse teosta. Katsomassa järkyttäviä kuvia, nuorehkoja tyttöjä (n. 16 v.) vanhojen miesten kanssa. Ja mieheni siinä masturboimassa. Mulla tuli oksennus hetipaikalla. Silloin itkin ja riehuin. Sanoin, että tuo on lapsipornoa kaiken lisäksi. Mies vakuutti uskovansa niiden olevan nuorennäköisiä naisia... Paha olo kesti pitkään, ja kuvat ovat syöpyneet mieleeni. Yök. Taas hän lupasi, ettei koskaan enää...(ja tietysti tajusin, että hän oli tehnyt tätä takuulla kaikkina näinä vuosina).



Välillä kyselen, vieläkö etsii pornoa netistä ja vannoo, ettei. En usko. Viime kuukausina hän ei pysty enää seksiin mun kanssa. Joko ei ollenkaan tai kesken kaiken halu lopahtaa. Voiko pornokuvien katselu vähentää haluja tavallisen naisen kanssa? Epäilykseni heräsivät ja tsekkasin tietokoneen historian. Sieltä oli poistettu kaikki, ei ollut mitään historiaa. Todella epäilyttävää. Mulla on nyt kamala olo. Mä rakastan miestäni, muttä mua sattuu se pornon käyttö kamalasti. Ja tietysti myös se, että hän valehtelee siitä. Eikai kukaan eroa pornokuvien takia, vai?



En tiedä mitä haluaisin kuulla muilta. Ehkä rohkaisun sanoja. Ehkä muillakin sama tilanne? Ja tietysti miehet ovat erilaisia kuin naiset...



Ai niin, ja vielä halusin sanoa, että nyt kun olen aivan vainoharhainen asiasta, aion tarkkailla mieheni tietokoneen historiaa useammin, ja mitä eniten etsin, on niitä nuorten tyttöjen kuvia. Se tässä kauhistuttaa eniten. Toivon tarpeen tullen olevani tarpeeksi vahva toimimaan oikein, jos niitä löytyy lisää.

Sivut

Kommentit (23)

voih, ymmärrän miltä sinusta tuntuu, ainakin osittain. ja ainakin itsestä tuntuu tosi p**kalle tollanen.

eli siis mekin oltu naimisissakin jo miltein neljä vuotta, ei vielä lapsia miehen toiveesta. luulin myös kun naimisiin mentiin, että minä riitän ja muita ei katsella, varsinkin kun itselläni on vahvasti hengellinen vakaumus (niin, ja jollekin kyselleelle, porno ei todellakaan kuulu kristillliseen avioliittoon, sopii katsoa mitä evankeliumeissa naisten kattomisesta sanotaan...)

kun oltiin oltu jotain vuosi naimisissa mies tunnusti oma-alotteisesti ja pyysi anteeksi, sattui itsea ihan älyttömästi, tunsin olevani petetty. varsinkin kun jälkikäteen ajatellen huomasi selkeän yhteyden miehen pornon katselun ja sen ettei hän minun kanssani jaksanut puuhastella välillä. mies lupasi ettei tee sitä enää. jäi taas kiinni jonkun vuoden päästä, tajusin itse kysyä. taas lupasi, sanoi että vähän livennyt vaan jotenkin. ja nyt taas vähän aikaa sitten, kun itse kysyin, niin tunnusti. sitä en käsitä, että kuinka raukka täytyy olla, ettei sitten edes kerro tollasesta asiasta? ihan vihaksi pistää.

ja olen kyllä sitä mieltä että väkisinkin tollanen kattelu vaikuttaa parisuhteeseen. voi miehellä " pikkasen" hämärtyä todellisuuden taju, kun kattelee koko ajan jotain vimosen päälle lekurissa leikeltyjä ja fiksailtuja pameloita, ei ymmärrä sitten hyvän, aidon naisen päälle... ja itse kuitenkin saan jatkuvasti kehuja ulkonäöstäni, että luulis että kelpaa. (ja toisaalta, parisuhteessa ois kait tarkotus olla vanhana ja ryppyisenäkin, eli miten sitten käy, saako sitten vaihtaa paremman näköseen nuoreen pimatsuun?) sekin selitys, että miehet mukamas ku ne on miehiä tarvii enemmän seksia on piiip puhetta... minä olen sillonkin kun mies ei oo mitään kuvia kattellu ni ollut paljon aktiivisempi ja tarvitsen varmasti seksiä enemmän kuin hän, en vaan harrasta fyysistä, enkä henkistä pettämistä. ja just henkistä pettämistä toi mun mielestä on, ja se vaikuttaa kyllä myös sitten fyysisesti. eli asia ei ole fyysinen juttu vaan psyykkinen juttu. ja ainakin itse uskon että omaan tilanteeseen vaikuttaa se, että mies on lukossa henkisesti, ei pysty päästämään lähelle, ei osaa puhua tunteistaan jne, porno onkin sitten oiva tapa tyydyttää tarpeensa mahdollisimman etäisesti ja tunneköyhästi ja kylmästi.

itse olen jopa miettinyt tilannetta, että löytäisin koneelta liian nuorten kuvia, ja olen päättänyt, että sillon heti soitto poliisille. olen soittanut lähisukulaisten rattijuoppoudestakin ni varmasti tostakin. vaikeeta se voi olla, mutta toisaalta edes oma mies/poikaystävä tms ei saa millään lailla edesauttaa lasten hyväksikäyttöä ja arvon alentamista (samaa mun mielestä kyllä porno tekee aikuisillekin, hei ne on oikeita ihmisiä, ei ne oo mitään esineiksi tarkotettuja!! ).

joku sano että hänelle sopii pornon kattelu, ok, kukin tavallaan, mutta jos toista loukkaa pornon kattelu niin sillon kyllä loukkaavan osapuolen pitäisi lopettaa mielestäni.



sen verran vielä tilitän, että meillä mies on sanonut osasyyksi että ollaan etäännytty toisistamme, joo varmasti ollaankin (jos on neljä vuotta jo naimisissa oltu, ni varmasti joku alkuhuumahehku on vähän viilentynyt mut silti), mutta ei pornon kattelu ainakaan tilannetta auta ja voi olla tilanteen syntyyn osasyynäkin (!!!!!) kun minä en enää kelpaa ja läheisyyttä haetaan omasta kädestä ruudun ääressä.



(ja tästä nyt saa varmaan sen kuvan että se on koko ajan koneella, sen verran paljon oon kotona et tiedän ettei se oo, mutta häiritsee jos käy kerran viikossa/kuukaudessa/vuodessakin...)



itse olen hyvin surullinen itseni ja muiden asiasta kärsivien puolesta... toivotaan että meidän miehet kasvaa aikuiseksi ja muista ihmisistä aidosti välittäviksi ihmisiksi. että suututtaa. mutta toivotaan että kääntyy asiat parhain päin. aion antaa miehelleni kasvuaikaa (nuoria ollaan vielä, että jos se tosta aikuistus) ja armahtaa vielä, mutta jos tulee taas ilmi niin on pariterapiaan lähtö heti, minä en millekään kuville aio kakkoseksi jäädä, eikä minun tarvitsekaan. minä olen arvokas ja ansaitsen että myös minua kunnioitetaan ja rakastetaan. muistakaa, sama pätee teihin. kenelläkään ei oo oikeutta kohdella teitä väärin!!!!

miehesi sai rohkeutta kysyä/ehdottaa jotain uutta sänkyelämäänne, koska olitte keskustelleet asioista.



Ymmärrän kyllä, että sinusta tuntui ajatus anaaliseksistä vastenmieliseltä. Reaktiosi (jos se oli hysteerinen/kauhisteleva tms.) kuitenkin etäännytti teitä taas hetkellisesti. Anaaliseksi käsittääkseni kuitenkin luetaan ihan normaaliin seksin muotoihin parisuhteessa. Eikä se välttämättä liity miehesi pornon katseluun millään lailla. Puhutaanhan siitä nykyisellään muutenkin paljon.



Jos sinua ajatuksena ällöttää moinen, voit kertoa sen kauniisti miehellesi. Mihinkään ei tietenkään tarvitse ryhtyä vastentahtoisesti seksissä. Yhdessä opettelemalla tosin saadaan aikaan ihmeitä :) Miehesi todenäköisesti ymmärtää , jos et halua kokeilla miehen ehdottamaa asiaa.



Avoin voi olla muutenkin kuin antamalla vaikkapa anaalia...Oletteko kokeilleet jotain seksileluja tai jotain muuta uutta juttua? Ehdota sinä jotain, miehesi lämpenee taatusti :) Pukeudu vaikka seksikkäästi ja viettele hänet.



Unohtakaa joksikin aikaa tuo pornosoppa. Tiedän itse mistä puhun, koska olin tosi ahdistunut synnytyksen jälkeen koko aiheesta. Meillä tosiaan sovittiin, että mies ei katsele niitä ja katsoo vasta sitten, kun minusta tuntuu taas " normaalille" . Tai sitten jättää " harrastuksen" kokonaan, jos homma häiritsee meidän elämäämme. Sopikaa pelisäännöt asioille. Moni täällä varmasti toteaa, että täysin kohtuutonta kieltää toiselta jotain tuollaista, mutta ei se niinkään mene. Parisuhde perustuu yhteisiin pelisääntöihin ja molempien tulee olla joustavia, jotta elämä sujuisi ilman suurempia sotkuja. Jos minun miestäni vaikkapa ahdistaisi jokin minun tekeminen niin paljon (vaikka palstailu täällä), ettei elämästä tulisi mitään, olisin toki valmis valmis luopumaan toista ahdistavasta tekemisestä.



Toki jousto on molemminpuolista. Itselläni ainakin helpotti, että sain rauhassa miettiä mitä mieltä olen koko pornosta ja kuinka paljon se, että mieheni katsoo sitä, loppujen lopuksi häiritsee. Onko se minulta pois vai kenties toisiko se jotain uutta elämäämme? Empä keksinyt mitään järkevää syytä sille, että kieltäisin sellaisen asian josta mieheni nauttii. Eriasia olisi, jos hommasta tulisi addiktio. Enää en edes välitä kysellä, onko katsellut tms. Alkuun tuli kyseltyä liikaa. Vaikka kysynys on toisen yksityisestä (masturbaatio) asiasta, mielestäni kaikkien pariskuntien kannattaisi kuitenkin puhua etukäteen noista pornon katselujutuista, sillä ne voivat ahdistaa ainakin naisihmisiä yllättävän paljon. Mua ei ainakaan raskausaikana olisi häirinnyt ollenkaan, vaikka mies olisi tumpannut joka suihkureissulla (niin, ei siihen aina sitä visuaalista nautintoa tarvita..), mutta nuo kuvat saivat mielikuvituksen laukkaamaan turhan vikkelään.



No olipas sepustusta...















Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maailmassa on kyllä niitä normaalejakin miehiä jotka arvostavat ja rakastavat naistaan.Jos itsellä on paha olo niin kannattaa lopettaa suhde heti.Se kirpasee, mutta on itselle parhaaksi.Meillä jokaisella on vain yksi elämä, ei tuhlata sitä tommosiin idiootteihin, jätetään ne omaan arvoonsa.

että sua kuvottaa ja on surullinen olo kun on pettynyt mieheensä. Mulla ihan sama tilanne:

Heti kihloihin menon jälkeen löysin mieheni koneelta sivuhistoriasta pornoa, kuvottavia kuvia! oli käynyt sivuilla kun olin töissä. suhteen alussa hän itse tuhosi kaikki porno-videokasetit, halusi niistä eroon enkä vastustanut. no tuon nettipornon katselun jälkeen asiasta keskusteltiin myös pariterapiassa (se yksi kerta on käyty kun paljon oli ongelmia), mieheni vannoi ettei sellainen enää kiinnosta eikä sellaisia katsele. menin siis naimisiinkin tässä uskossa..



nyt oltu melkein2v naimisissa,ja meillä pieni ihana 7kk poika. ongelmia on ollut paljon, eikä monestakaan syystä seksi hirveästi innostanut (valvomiset,imetyshuurut,hormonit ja ETENKIN mieheni mulle sanomat pahat sanat,huorittelut ym.), kerran viikossa kuitenki ollaan harrastettu, välillä aika nopsaan ja välillä vähän syvällisemmin, ja mies on sanonut että on tyytyväinen,että ymmärtää kun pieni lapsi niin ei tän " kummempaa" odotakaan.



Mutta viime perjantaina lähdin kauppaan ja apteekkiin,mies jäi hoitamaan sairasta lasta kotiin. olin vajaan tunnin poissa,ja näin jo ulkoa ikkunan läpi että katseli pornoa netistä, vauva makasi lattialla leikkimässä. mä olin tosi pettynyt ja vihainen,musta oli TÖRKEETÄ katsella vielä kun sairas lapsi vieressä. ensin mies väitti että näin harhoja,kielsi kaiken. sitten alkoi uhkailemaan että lähtee viikonlopuksi pois kotoa jos " järjestän kohtauksen" ja että mun kanssa ei voi puhua asiasta, kun olen niin tiukkapipo ym.



Päätettiin että mennään pariterapiaan, meillä paljon ongelmia ja tämä yksi. mutta nyt tänään kun asiasta puhuttiin, sanoin etten voi sitä pornon katselua hyväksyä, sanoi mies että SE ON MINUN VIKANI! jos meillä olisi parempaa seksiä,hän ei pornoa katselisi!

(perjantaina vielä sanoi ettei meidän seksielämä tähän liity mitenkään)

Siis nyt se on mun vika,että hän katsoo pornoa, vaikka itse loukkauksillaan on saanut mun halut hiipumaan (ja silti sanonut olevansa tyttyväinen).



Olen miettinyt asiaa joka kantilta, voisin antaa anteeksikin,mutta miehen mielestä porno täysin " normaalia" myös kristillisessä avioliitossa,eikä pyydä anteeksi vaan aikoo jatkAa sen katselua.

musta tuntuu että mua on huijattu; menin naimisiin siinä uskossa että tollasta ei enää tapahdu,luotin mieheeni!



no tässä tämä purkaus,pakko jonnekkin kirjottaa kun ei kelleen kehtaa kertoakaan. mieheni mielestä mulla on ongelma,kun pidän pornoa yököttävänä,ja mun pitäs mennä terapiaan sen takia!! inhottavaa syyttämistä,koko ajan saa kuulla miten kaikki mun syy ja mies jatkaa pornosivuilla surffailua..eikö ihme ettei haluta tuo mies..

ja ellei sinne pariterapiaan suostu,on ero edessä,parempi ennenkuin lapsi kasvaa isommaksi ja kärsii jatkuvista riidoista ja äidin itkuisuudesta. tässä mun " tarina" ,kurja olo mut tulipa purettua.

Eräänä iltana kun olin todella rauhallisella mielellä otin tämän asian puheeksi. Mieheni sanoi, ettei ole katsellut kuvia ikuisuuksiin. No, minullahan ei ole todisteita, sillä historiasivu oli tyhjennetty, mutta se oli mielestäni itsessään todiste. En kuitenkaan alkanut riidella. Puhuimme järkevästi. Kerroin jälleen kerran, että ne kuvat loukkaavat minua. MUTTA luettuani teidän kommenttejanne, olen yrittänyt funtsia, että miksi ne oikeastaan loukkaavat. Eihän hän petä minua. Kunhan masturboi, ja sitä tekisi joka tapauksessa esim. suihkussa (hän itse kertoi). Puhuin jälleen myös nuorista naisista ja teen sexistä, ja mieheni vastasi, kuten joku edellä, etteivät tytöt todellakaan ole ihan teenejä. No, enpä aina tiedä...Kyllähän mä sen 16 v. näin. (Onko se lapsipornoa?)



Yritän nyt olla järkevä. Suhteemme on mitä mainioin. Meillä on samanlainen huumori. Rakastamme samoja asioita. Juttelu on (yleensä) helppoa. Hän on loistava isä. Rakastelukin on taas sujunut hyvin sen muutaman huolestuttavan huonon kerran jälkeen. Haluan päästä eroon tästä vainoharhaisuudesta. Miehelläni on työhuoneessaan oma läppäri ja minä käytän meidän kotitietokonettamme. Viime yönä nousin kesken unien ja päätin mennä VIIMEISTÄ KERTAA katsomaan, onko hänen koneellaan mitään ikävää. Ei ollut. Piste. Minä haluan jatkaa nyt elämääni murehtimatta enää tätä asiaa.



Kiitos kommenteistanne. Sain paljon ajateltavaa. AP

En kyllä usko etttä miehesipornon katselu vaikuttais mitenkään negatiivisesti seksiin vaimon kanssa - päinvastoin! Kyllä potenssiongelmiin varmaan liittyy sitten muita asioita ja ongelmia mitkä sen aiheuttaa.

Täytyy tunnustaa, että meillä ainakin katsellaan välillä yhdessä pornoa " lämmittelymielessä" . Varsinkin synnytyksen jälkeen kun hormonit oli vähän kateissa, niin viriteltiin varsinkin mua katsomalla pornoa yhdessä. Miehiä nyt harvemmin tarvii paljon viritellä...

En mä ainakaan koe itse, että jonkun hirveän melan ;) katsominen vähentäis mun haluja mieheni kanssa...



Ja sen myös allekirjoitan, että miehillä vaan on tarve " tyhjentää" varastonsa aika ajoin. JOku tekee sen pornoa katsomalla, joku toinen fantasioimalla, joku käy private-showssa jne. Ei siinä ole mitään pahaa, eikä siitä kannata ottaa itseensä tai tuntea jotenkin huonommuutta.



Tämä on ollut useasti aiheena näillä palstoilla. Itsekin mietin aihetta kovasti raskauden aikana, jolloin törmäsin tosiasiaan, että ukkokultani katselee pornoa silloin tällöin :) Silloin asia satutti kovasti. Itselläni tuo liittyi hormoneihin ja omaan epävarmaan oloon. Vertasin itseäni noihin kuviin ja mietin, onko mies saanut tarpeeksi seksiä jne. Joskus seurustelun alkuaikoina löysin myös kotoamme pinkan jotain seksiromppuja, silloin ei asia hetkauttanut läheskään niin paljoa kuin nyt vanhempana.



Hirveästi pohdin asiaa ja meillä sovittiin, että mies ei katso pornoa niin kauan kuin olen asian itselleni selvittänyt ja sinut asian kanssa. Mieheni oli kuulema valmis lopettamaan koko touhun, jos minusta tuntuu siltä. Ei ollut arvannut, että reagoisin niin voimakkaasti asiaan kuin silloin raskaana ollessani, olenhan muuten aika suvaitsevainen ja avoin + nuorempana katsottiin joskus yhdessäkin pornoa. Mua ärsytti eniten, että mies ei ollut ottanut asiaa puheeksi, vaan katseli salassa eikä näinollen ottanut huomioon minun ajatuksiani aiheesta. Ilmeisesti asia oli kuitenkin hänelle itselleenkin sen verran arka ja henkilökohtainen, että ei halunnut puhua.



Asiaa pohdittuani ja huomattuani, että seksielämä luistaa meillä kuin ennenkin ja asia ei ole hänelle tärkeä homma helpotti. Enää ei minua haittaa, vaikka hän silloin tällöin katseleekin kuvia tai pornoa. Oikeastaan mua harmittaa vaahtoamiseni, koska menin vähän henkilökohtaisuuksiin raivoissani. No eipä hänkään paljon ajatellut asiaa etukäteen. Kannattaa lukea Kari Heusalan " miehen seksualisuus" . Pornon katsominen on miehillä huomattavasti yleisempää kuin ajatellaankaan. Olikohan peräti 70 prosenttia miehistä ainakin joskus katsonut.



Minusta asiasta tulee ongelma vasta, jos ihminen addiktoituu pornoon ja jos se häiritsee parisuhdetta. Toisaalta ongelma se on myös silloin, jos toinen kammoaa pornoa ja toinen sitä kuitenkin katsoo. Silloin minusta ehkä kannattaisi lopettaa pornon katselu tai sopia jokin kompromissi ratkaisu (katselee, jos on yksin kotona tms.). Jos asia on toiselle ylitsepääsemätön ei parisuhdetta kannata uhrata niin vähäpätöisen asian takia. kuvat ovat kuitenkin vain kuvia, eivätkä korvaa aitoa ihmistä. Tämä kannattaisi muistaa myös tosin päin eli vaikka mies katseleekin pornoa oma rakas on kuitenkin oma rakas eikä häntä verrata noihin povipommeihin (filmeistä löytyy ihan tavallisenkin näköisiä naisia sellluliitteineen) Ainakin meillä mies on sängyssä ihan täysillä mukana ja rakastelee minun kanssani. Joskus kyllä irrotellaan kertomalla jotain fantasioita tms.



Varmasti nettiyhteydet ovat tuoneet pornon tosi moneen kotiin. Ei meilläkään koskaan piiloteltu (minä siivoan yleensä kaapit) mitään pornolehtiä eikä mies ikikuunapäivänä olisi uskaltanut semmoista kaupasta edes ostaa. Ujo mies kuin on. Odotusaikana meille tuli laajakaista ja mies intoutui myös seksisivuilla vierailemaan, mikä lienee ihan luontaista uteliaisuuttakin. Myöhemmin itsekin tutuistuin tuohon tarjontaan miehen opastuksella ja täytyy sanoa, että mua ällötti just tuo " teen sex" homma jota kaupattiin lähes joka tuutista. Sellaisille sivuille voi joutua ihan tavallisista pornolinkeistäkin (ennenkuin soitatte poliisille) ja kyseessä ovat kuitenkin täysiikäiset naiset, jotka meikataan ja puetaan tytöiksi, tukat ponnarille ja sitä rataa... En usko, että noissa sivuissa on lapsipornoa. Sivut ovat kuitenkin kyseenalaisia ja niissä vedotaankin ehkä johonkin tosi kielletyn tuntuiseen (kun ei enää muuta olla keksitty). Minä tein selväksi, että jos mies hakemalla hakee sellaisia, niin en hyväksy. Tietysti joukossa voi olla nuoriakin naisia (siis kaikenikäisiä yli 18 v.), mutta pelkästään tuollainen " teen sex" homma ei mene läpi. Onneksi mies ei sellaisia ole hakenut ja itsekin ihmettelee suuntausta. Mulla on lapsuudesta sen verran ikäviä kokemuksia lähentelijöistä, että ei oikein nappaa, vaikka kuin on kyseessä täysikäiset näyttelijät.



Tuo uskonnollinen vakaumus on sitten eri asia. Meillä kummallakaan ei ole vahvaa uskonnollista vakaumusta, vaikka kristittyjä ollaankin ja kumpikin uskoo Jumalaan. Ymmärrän kyllä, että jollakin uskonnollinen vakaumus ei sulata pornoa. Aikuisten vastuulla on myös, ettei porno joudu lasten käsiin.





hei, ymmärrän täysin tunteesi. meillä käynyt samoin useammam kerran pornojuttujen kanssa.mies ei oo huomannut peitellä jälkiä ja koneelta löytynyt pornotähtien kuvia, myös teinityttöjen, ja se loukkaa ja loukkasi.toivon muk ei enää tee, ei ainakaan kotona meidän koneella jota lapsetkin käyttää. kerranlöysin mieheni runkkaamasta koneen ääressä ja kuukauden ikäinen vauva nukkui samassa huoneessa...yök. ja seurustelumme alussa hänellä oli sellainen ruudunsäästäjä, joka täynnä huorakuvia, vaihteli vaan koko ajan uusi vartalo. ollaan puhuttu asiasta ja mies muka lopettanut noita juttuja. tai ei nyt sitten ainakaan kotona pysty helposti tekemään,katselemaan. silti hän kyllä haluaa minuaakin, mutta loukkaahan tollanen.. ja lisäksi välillä sanon nyt kun meillä pikkutyttö, että haluaisko hän että vauvamme kunkasva olis tollanen tyttö jossain kuvissa jne!! ei tietenkään , se maailma muutenkin niin alarvoinen kenellekään ihmiselle, naisille tai miehille, olla tollasena seksiobjektina. turruttaa ne ja katselijat. mikään ei tunnut kohta miltään. extremeä sitten vain lisää ja lisää. yök. vaikka ollan me joskus yhdeskin jotain lehtiä tai videoita katseltu, mutta ei se oikein hyvä oo. mut ei se välttämättä miehille silti merkkaa ettei ne rakasta omia vaimoja,mutt kyllähän paha jos koukussa ovat!!!!!! väärin jne lisää ja lisää vaativat enemmän ja enemmän. ja pitäs VOIDA LUOTTAA SANAAN JA PUOLISOON, JOS JOTAIN LUPAA!!!!!!!!!meilläkin.......



jaksele!! toiv. saatte asiat kuntoon.

Ap jälleen.



Meillä meni viikko tosi hyvin. Keskustelumme jälkeen mieheni oli erityisen huolehtivainen ja romanttinen jne. Ja sitten äkkiä sängyssä hän ehdotti anaalia. Voi miten järkytyin! Minä kun olen sellainen normaalin seksin kannattaja. Ja hän tietää, etten tykkää sellaisesta. Kysyin, että sellaistako olet nyt katellut netissä... ja nyt ollaan taas lähtöruudussa.

Sen jälkeen hän on tullut makkariin klo 1.30 maissa. Mitä tekee siihen asti? Muka työjuttuja...



Eräs tuttuni kertoi, että hänen miehensä ostaa pornolehtiä pari kertaa kuukaudessa. Se on kuulemma ihan ok ystäväni mukaan. Hän ei piittaa.



Olenkohan vain mustasukkainen.



Lisää saa kirjoitella. Minä täällä sitten funtsin...

Minä en sallisi miehelleni pornon katselua. En ikinä!! Jos haluaa masturboida niin tehkööt sen sitten jossain muualla, mutta ei niin että minin siitä pitäisi tietää ja miksi pitäisikään? Ei ennenkään ollut mitään tietokoneita, miten miehet silloin sitten masturboivat? Ei kaikki varmaan mitään pornolehtiä ole ostaneet?! Ehkä sitten katsoneet jotain anttilan kuvastoa. Mutta sekin parempi kuin jokin nettiporno ja vaikka mitkä teinijutut yms. YÖK!Onneksi en ole meidän koneelta koskaan löytänyt mitään pornoon viittaavaa, en kyllä etsikään. Ja yhdessä ollaan oltu 13 v. ja tietokone omistettu 7 vuotta. Mieheni kyllä kuvaiee minua koko ajan ja katselee minun kuviani. Se on ihanaa!!! :)



Minusta tuollainen kuvien/videoiden katselu ihan luvalla on jotenkin outoa ja varsinkin jos se toista häiritsee. Mikä ihme tarve tai pakko miehellä on katsella jotain kuvia? Hyväksyisikö mies sinun tarpeesi katsella jotain kullin ja toiste miesten videoita itsestään jatkuvasti tietokoneelta, jos sitä tarvitsisit masturbointiin säännöllisesti? En ymmärrä.Ehkä jotkut naiset on liian kilttejä? Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Jokainen tehkööt niinkuin haluaa, mutta meidän huushollissa ei moinen olisi mahdollista. Siinä lentäsi tietsikka äkkiä pellolle. Minä en tätä vekotinta tarvi.



Ajatele: miehesi oli rohkea kun uskalsi edes ehdottaa sinulle jotain mitä hänen teki mielensä. Ehkä hän on kerännyt rohkeutta jo pidemmän aikaa. Hän varmaan tiesi, vaimonsa tuntien, että et kilju riemusta uusien kokeilujen edessä - mutta ehkä ajatteli että keskustelunne ovat saaneet sinut ymmärtämään häntä ja hänen tarpeitaan?



Kauhistelemalla ja kieltämällä hänen seksuaalisuuttaan ajat hänet taatusti vain etäämmälle sinusta ja pakotat hänet olemaan jotain muuta kuin mitä hän on!



Höllää pipoa, pyydä häntä opastamaan sinua, ja nauttikaa yhdessä! Näin tämä koko porno-episodi kääntyykin teidän parisuhteenne eduksi.

Meillä ollaan sillain avoimia tämän asian suhteen ettei mulla ole syytä olla vihainen tai loukkantunut miehelleni..en ole edes ajatellut koskaan että siinä olisi jotain minua loukkaavaa..?



Joskus " näpäyttelen" jotain suutuksissani ohi mennen mutta ei ne meillä riitaa aiheuta tai ole riidan syitä!



Minä olen raskauksien jälkeen vartaloltani muuttunut hyvin paljon " rumemmaksi" enkä oikein hyväksy itseäni mutta mieheni saa minut tuntemaan asian toisin silloin kun olen hänen kanssaan alasti..seksiä tai ei mutta hänen kanssaan ollessa..Enkä koe jääväni " kuvien/videopätkien" sisältävien kauniiden naisten varjoon.



Hyväksyn siis mieheni ja ehkä itsenikin surffailemassa sellaisilla sivuilla..sanottakoon kyllä etten ole käynyt (siis yksin) mutta mikä etten voisi..

Kerrotko miksi valokuvat loukkaavat sinua, senkö takia kun pornokuvien naiset ovat niin kauniita ? Sinulla on itsetunto-ongelma. Selvitä se ja sen jälkeen pornokuvat eivät sinua häiritse.

Itsetyydytys kuuluu elämään vaikka olisit parisuhteessa, ei se ole sinulta pois, joitakin vain haluttaa useammin kuin toista ja parempi masturboida kuin lähteä vieraisiin , vai ? Sitäpaitsi itsetyydytys ja yhdyntä toisen kanssa ovat eri asioita, niitä molempia on hyvä harrastaa.

Pornokuvissa olevat naiset, eivät välttämättä ole huoria , niinkuin heitä nimitit. Opettele nauttimaan seksistä ja omasta vartalostasi, saat tällöin paljon enemmän irti myös miehestäsi.

Älä turhaan ahdistele miestäsi moisilla asioilla, mene leikkiin mukaan !

niin,tottahan he ovat yleensä kauniita, jotka kiihottaa.tosin kyllä koen olevani itsekin kaunis, jopa useamman lapsen jälkeen (edell.synn kesältä), ja silti. ei siitä sinänsä oo kyse. kyllä mieheni musta kiihottuu ja tosi helposti...ei paljoa tarvi pukeutua,veikistellä, tai riisuutua....Mut silti joskus ne silikonipovet, tai alapäät vähän harmittaa. riippuu..on me joskus yheskin kateltu lehtiä tms... kyllä nautin seksistä mieheni kans paljon. silti ne nettipornot ei oo musta kamalan ok asia. ja liian moni mies jopa addiktoituu tms. ei hyvää. ja ne teinitytöt...lähentelee lapsipornoa. hyväkö asia? mietin lapsianikin noihin asioihin liittyen---mitä toivot heille? hyvää miestä, vaimoa, mut eipä tollasia juttuja juurikaan...kerran oli 11 v eksynyt pamela sivuille..oli kamalaa hänelle itselleenkin-itki sitä aluksi, vaikka salaa kiinnostikin.mut eipä ollu sen ikäselle sopivaa ja hyvää tekevää! onneksi paljastui.ja luulen että poika siitä oppi ainakin jokskin aikaa. mut liikaa tollasta pahaa netissä . eksyinköhän nyt aiheesta...



iloa elämäänne, mieluiten ilman nettipaskaa.

Ja ihan asiaakin: Ei miehen eikä naisen pidä eikä saa tehdä mitään mikä loukkaa toista osapuolta. Puhu ja vaadi miestäsi jättäämään moiset kuvat, sano että ne loukkaavat sinua, etkä tahdo niitä enää koneelta löytää. Kyllä puolisoaan´rakastavan ihmisen näin kuuluisi tehdä.

Hei!



Kiitos jälleen vastauksista. Mulla on tosi helpottunut olo siitä, että täällä on ymmärtäväisiä naisia, jotka saavat munkin ajatusmaailman vähän avarammaksi.



Mietin sitä, mitä sanoitte mieheni pyynnöstä sängyssä. Ja totta tosiaan, edeltävä juttelumme siihen varmaan johti ja tein tosi tyhmästi tyrmätessäni sen niin kylmiltään. En ole sellaiseen valmis ainakaan vähään aikaan, mutta teidän vastauksenne saivat mua ajattelemaan sitäkin eri tavalla.



Mun täytyy nyt päästä siitä piinaavasta ajatuksesta, että aina kun lähden ulos, mieheni hyökkäisi koneelle. Nyt täytyy höllätä vähän otetta.



Olet saanut paljon ja pitkiä vastauksia, jotka luen kunhan pääsen rauhassa koneen ääreen...



Olen samanlaisessa tilanteessa, enkä olisi uskonut, että jollakin muullakin voi olla samoin.



Minua nämä samat asiat ovat seuranneet vuosia ja välillä asiasta riidellään. Kun tulee riitaa, minä olen " syyllinen" ts. turhasta loukkaannun ja mieshän ei tee mitään väärää jne.



Myönnän, että olen mustasukkainen. Sen luulen johtuvan huonosta itsetunnosta. Oletan, että muut naiset ovat viehättävämpiä ja kiinnostavampia. Mustasukkaisuuteni ei kuitenkaan vie minua, en jatkuvasti selaa sivuhistorioita (tosin niitä ei kyllä jätetäkään) ym.



Yritän elää ajattelematta (teinityttöjen katselua netistä ym.) yleensä se sujuu ihan hyvin, mutta välillä tietenkin pulpahtaa pintaan. Minulla ei ole keinoja oikein suhtautua asiaan.





En osaa olla mustasukkainen siitä, millaisia kuvia mieheni katselee. En koe, että se on minulta pois. Olen oikeastaan aika tyytyväinen siitä, että mieheni on joskus maininnut katselevansa pornoa. Siis että ei valehtele. Vaikka en kyllä pysty ymmärtämään - minut ne kuvat saavat voimaan pahoin. Mutta eihän mieheni minua vaadikaan niitä katsomaan.



Mutta: Minä väitän, että näkemämme ja kuulemamme asiat vaikuttavat meihin. Tahdoimme tai emme. Siinä mielessä minua arveluttaa, että miten nuo kuvat vaikuttavat mieheni seksuaalisuuteen ja myös haluihin. Siis pelkään, että hän tarvitsee aina " suurempia" ärsykkeitä kiihottuakseen ja jossain vaiheessa minä en enää " riitä" .



Toisaalta seksuaalisuus on jokaisen oma juttu. Myös parisuhteessa elävillä. (Siis niin kauan kuin ei ole kyse hyväksikäytöstä tai laittomuudesta!)

onko mieheni pornon katselu vaikuttanut herran haluihin, mielestäni meillä sujuu miehen puolelta yhtä hyvin kuin ennenkin ja mainitsemiasi ongelmia ei ole, mutta omiin haluihini on vaikuttanut. Itselläni menee fiilikset välillä vallan kun pahoitan mieleni siitä että mies katsoo koneelta leffoja kun en ole paikalla. Kun herralla on niin hatara muisti, että ei edes muista aina siistiä historiaa :-)



Ennen kuin tulin raskaaksi ja synnytin minua ei edes häirinnyt pornon katselu, mutta nyt kun pää on täynnä hormoonihuuruja ja vauvanhoitoa, en varmaan ole sinut oman seksuaalisuuteni kanssa vaan pahoitan mieleni. Olen myös raivonnut (lähinnä raskausaikana) ja puhunut miehelle, mutta aina ajoittain huomaan että taas on katseltu. Koitan kuitenkin hillitä itseni nykyisin.



Tuohon haluttomuuteen tai siihen että mieheltä loppuu into kesken kaiken: Kannattaa jutella miehen kanssa rauhallisesti vaikka se varmaan hankalalta tuntuukin. Minusta tuntuu, että takana on muut syyt (huolet, muut ongelmat parisuhteessa tms) kuin pornon katselu. Ei sen pitäisi vaikuttaa oman vaimon kanssa puuhailuun jos muuten kaikki on ok. Kyllä ns. normaali mies pystyy normaaliin seksiin siitä huolimatta. Mutta tää on vaan kotipsykologiaa, parasta olisi ottaa asiat puheeksi miehen kanssa, muuten asiat menee vielä enemmän solmuun.



Ja tosiaan: Jos koneelta löytyy ihan selkeästi tosi nuorten " naisten" kuvia, pitää toimia vaikka kyse onkin omasta miehestä. Pitää siinä asiassa kiitellä omaa miestä kun ei ole erehtynyt samaa tekemään, jos meidän koneelta löytyisi tosi nuorten tyttöjen kuvia, ei edes Suomen laki suojelisi siinä vaiheessa miestäni minulta... Enpä nyt tiedä oliko mun tekstistä suoranaista hyötyä, mutta toivottavasti jotain lohtua.



Kaisu

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat