Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Perheessämme on sattunut n. kuukausi sitten läheisen ihmisen kuolema ja nyt viikko sitten kissamme jäi auton alle. Näitten seurauksena 3-vuotias tyttömme on alkanut pitää aikamoista showta iltasin. Iltarutiinit on säilyneet samoina, mutta silti nukahtiminen venyy klo 22 asti, ennen nukahti n. klo 21. Eli klo 20.30 - 22.00 lapsemme komentaa, itkee, karjuu. Välillä käymme häntä rauhoittamassa, mutta jokaiseen komennukseen emme hyppää. Mitä pitäisi nyt tehdä ja ennenkaikkea miten voisin auttaa lastani surussa?

Kommentit (2)

ootko töissä vai kotona? Ajattelin, että jos ei päiväsaikaan jää paljon aikaa jutella niin voi purkautua illalla koko juttu. Siis, voitko ottaa pari päivää tai viikon aikaa olla vaan lapsen kanssa? Siis pitää paljon sylissä ja tehdä yhteisiä juttuja ja olla vaan. Se vois helpottaa asiaa. Jos on jo useemman illan mennyt nukahtaminen noin vaikeeks, niin on varmaan jo yliväsynyt valmiiksi. Siis koita laittaa vaikka tuntia normaalia ennen nukkumaan, että menee " hyvillä mielin" eikä väsyneenä sänkyyn. Mä en yrittäis tuossa tilanteessa " kasvattaa" siis sillai, että pitäisin tiukasti iltarutiineista ja yksin jäämisestä kiinni, vaan odottaisin vaikka vieressä että saa kivasti nukahtaa. Lapsella on varmasti ja ihan syystäkin surullinen ja sekava olo. Voit selittää, että on poikkeus ja nyt tehdään näin. Meillä kolmevuotias ymmärtää " poikkeus" - jutun, joten tietää, että se ei tule tavaksi jos tehdään poikkeus. :) Kuulostaa, että on turvallisuuden tunne vähän järkkynyt, mutta elämälle ei mahda tuollaissa tilanteissa mitään. Siksi mun mielestä ainoa mitä voit tehdä on lisätä turvallisuutta, tämän tapaisilla extrajutuilla. Luulen, että muutamasa viikossa rauhoittuisi tilanne. Voimia!

Lastemme isoisoisä kuoli tässä syksyllä ja se tuntui olevan myös meidän 3 -vuotiaalle aika kova paikka. Juteltiin paljon asiasta (poika on varsinainen papupata), siinä oli äidilläkin miettimistä, että mitä se kuolema nyt oikein tarkoittaakaan... Poika ei onneksi kuitenkaan reagoinut menettämällä yöuniaan tms., varoinkin kovasti, etten vaan puhu tyyliin " vaari on nyt nukkunut pois" , ettei alkaisi pelkäämään unille menoa. Yölamppu tosin pojalle hankittiin, kun ei halunnut enää jäädä pimeään, käytiin yhdessä ostamassa ja sai itse valita parista vaihtoehdosta. Samoin pojan huoneen ovi jätetään nykyisin auki, jotta kuulee meidän vanhempien iltajutustelut ja telkkarin. Poika oli myös mukana hautajaisissa, sai jättää arkulle oman kukkansa ja sen jälkeen sitten keskittyä sukulaislasten kanssa leikkimiseen:). Lapsille on kirjoitettu kirjoja kuolemasta ja surusta, auttaiskohan jos lukisitte yhdessä jotakin? Ja tietysti vakuuttelut, että äiti ja isä eivät ole menossa minnekään (omaa kuolevaisuutta on tässä tilanteessa ihan turha mainostaa...). Tsemppiä, toivottavasti löydätte jonkun toimivan surunpurkukeinon!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat