Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

vanhempana käyttää. Eli juttua iltiksessä:



" Erittäin surulliset luvut, sanoo tutkija Tuuli Pitkänen Jyväskylän yliopistosta. Mannerheimin lastensuojeluliiton Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan peräti kaksi kolmasosaa aikuisista antaa lastensa maistaa alkoholia kotona aikuisten seurassa.



Kolmannes sallii lasten alkoholikokeilut kavereiden kanssa.



Kolmannes on sitä mieltä, että viimeistään 15-vuotiaana voi ottaa ensimmäisen lasillisen.



Runsas kymmenesosa ostaisi alkoholia alaikäiselle.



- Sen verran olen kiertänyt vanhempainilloissa, että uskon lukujen pitävän paikkansa, Pitkänen sanoo.



Hän on mukana tutkimuksessa, jossa on seurattu 369:n vuonna 1960 syntyneen ihmisen ryhmää jo 34:n vuoden ajan.



Tulokset ovat yksiselitteisiä. Jos jo kotona opitaan " eurooppalaiset juomatavat" , sujuu siirtyminen " suomalaisiin juomatapoihin" jouhevasti.



Kysymys ei ole geneettisestä herkkyydestä.



- Tulos on sama, vaikka olisi äitipuoli tai isäpuoli. Sosiaalinen, alkoholille myönteinen ympäristö vaikuttaa, Pitkänen sanoo.



- Mitä aiemmin on aloittanut käytön, sen suuremmat riskit, Pitkänen tiivistää."

Kommentit (4)

Uskon, että myös tapa maistattaa vaikuttaa. Meillä ei tosin ole vars eurooppalaista juomakulttuuria, ainakaan siinä mielessä että viini nyt ihan elintarvike olisi toisten joukossa. Sitä siis juodaan tosi harvoin.



Mutta tarjoaisin kyllä sen pienen lasillisen viiniä (noin 6-8cl kun normaali annos 12cl) 15v täyttäneelle (mieluummin 16v) esim jouluna, juhannuksena ja uutena vuotena. Muulloin meillä on poikkeuksia...öööh...ehkä 1-2 kertaa puolessa vuodessa. Tuon ikäinen siis ei saisi automaattisesti " perjantaipohjia" kotona. Luulen, että joissakin perheissä tehdään jopa näin ihan sen " yleiseurooppalaisen juomatradition" nimissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ei tässäkään pidä pelkästään mammoja syyttää, kyllä ne isät hyvin " ansioituneesti" juottavat lapsukaisiaan, etenkin poikia, ihan kotioloissa.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat