Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

On pakko purkaa päätään tänne jos vaikka auttais.

Niin me menetimme pienen poikamme viime helmikuussa rv 37.

Uusi olisi saanut tulla heti muttei ole vielä kuulunut. Kaikki sanoo että lakatkaa yrittämästä niin sitten tärppää. Mutta eihän sitä pysty olemaan ajattelematta, kokoajan se on tuolla takaraivossa.

Luulin jo olevani sinut pojan kuoleman kanssa, kun kuulin että eräs naapuri odottaa neljättään. Taas huomasin olevani erittäin katkera.

Ensimmäinen ajatus oli et jos me ei saada vauvaa ni kenenkään muunkaan tarttis. Ja huomaan että odottajat joilla on jo useita lapsia saavat aikaan enemmän kuohuntaa kuin esikoistaan odottavat.

Kommentit (1)

Meillä oli vajaa puoltoista vuotta sitten sama tilanne. Menetimme poikamme rv39. Tuo tunne, ettei koskaan saa enää elävää vauvaa toiveista ja yrityksestä huolimatta, on niin tuttu. Ja reilu vuosi meni ennen kuin " raskauduin" .

Mun piti tehdä tosi kovasti töitä sen eteen, etten jatkuvasti ajattelisi raskaaksi tulemista. Ystävilleni syntyi lapsia ja ulkopuolisena olemisen tunne oli välillä tosi raastava.

Sitten vihdoin kuin pääsin jollakin lailla asian kanssa sinuiksi, etten ehkä enää lasta saa, hain kouluun ja suunnittelin tulevaisuutta ilman vauvaa.

Ja kun muita huolenaiheita tuli surun lisäksi, niin sain sen plussan.

Nyt sit odotellaan pienokaista... Onnellisena, joskin pelokkaana.

Tuolta pähkinä- ja tuntematon-enkeli sivulta olen saanut valtavasti tukea omaan menetykseen ja toivoa tulevaan. Suosittelen kaikille jotka vauvansa tai lapsensa on menettänyt...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat