Seuraa 

Oon lukenu aikasemmin noi lapsettomuudesta kertovat kirjat Haikara lentää ohi ja Rakkaustesti. Niitä lukiessa tuli voimakkaita samaistumisia ja tuntui siltä kun olis ite kirjottanu ne.



Nyt alotin lukemaan tota Puolinainen kirjaa (miehen siskon " ehdottamana" ) ja oon lukenu sitä 143 sivua. Olo on masentunut ja ahdistava... Aika paljon siinä on samaa kuin lapsettomillakin... " samanlaisten asioiden" kanssa painiskellaan, vaikka tilanne onkin eri. Toisaalta on jotenkin syyllinen olo, että kun tää lapsettomuus tuntuu niin pahalta, ja toiset saa keskenmenoja ym.



En tiä mitä varten tätä lähin tänne kirjottamaan. =0/ Ehkä vaan kaipaisin oikeutusta tunteilleni... että lapsettomuus saa tuntua pahalta ja että se ei oo yhtään vähempi pahempaa kuin keskenmeno!?! Ymmärrättekö mitä tarkotan?



Moni muukin on varmaan lukenu noi kirjat? Millasia ajatuksia ja tunteita teillä heräs?

Kommentit (6)


Mä oon lukenut muut, paitsi tuon Puolinaisen. Kirjat oli mielenkiintoisia ja herätti tosiaan samaistumisen tunteita. Sitten on sellainen kirja kuin Vauvahorkka, joka kertoo kans lapsettomuudesta. Nythän se Eve Hietamies on saanut pojan, eikös sillä ollut yhdeksän keskenmenoa tms. ?



Mulla ei oo keskemenoista kokemusta, mutta kyllä tääkin tuntuu pahalta, etten ole saanut ikinä plussan plussaa. Menkat tulee kirjaimellisesti aina samaan aikaan, ainakin melkein. Uskon, että yhtä pahalta kuin keskenmeno voi tuntua, kun ei ikinä onnistu edes tulemaan raskaaksi.

siis kesätuulen viestistä semmoinen, että yksi tuttuni pyysi yhteen kirjaan mua kirjoittamaan " meidän tarinan" . Tuollaiseksi " human touch" -osioksi. Hän vähän arastellen kysyi, ja painotti, että sano ihmeessä ei jos et halua. Päinvastoin olin iloinen, että hän kysyi ja mielelläni kirjoitan, jos joku siitä kirjoituksesta saisi edes pienen käsityksen tästä lapsettomuuden tuskasta. Tunnen jotenkin tekeväni koko lapsettomien joukolle omalta osaltani pienen palveluksen, jos joku heräisi ymmärtämään asiaa tästä näkökulmasta. Hmm... kuulostaapa pompöösiltä, niinkuin olisin joku esitaistelija... no ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

tuskan vertailusta. Sen ajatus oli jotenkin se, että kukaan ei voi sanoa, mikä tuska on pahin: lapsettomuus, keskenmeno, se että joutuu synnyttämään kuolleen lapsen... Pahin tuska on jokaisen oma tuska, koska se on se tuska, jonka kanssa joutuu elämään päivästä toiseen.



Itse joskus ajattelin myös, että kun edes kerran saisi sen plussan niin tietäisi, että se on mahdollista. Nyt kun takana on myös hoidoilla aikaansaatu plussa ja keskenmeno, en osaa sanoa, kumpi on pahempi... kumpaakin itketään, kumpikin sattuu, kummassakin jää sisälle epätietoisuuden tuska, entä jos en koskaan enää saa lasta.

mutta mun mielestäni noita lapsettomuudesta kertovia kirjoja on ihan liian vähän! Ja dokumentti, missä kerrottaisiin jonkun tarina siitä, kun hoidot eivät onnistukaan, on tietääkseni puuttumassa. Olen joskus aloittanut itse kirjaa omista kokemuksista mutten kestänyt kirjoittaa kuitenkaan. Kysyisin, eikö joku teistä jaksaisi? Se varmasti lohduttaisi muita, vaikka itselle olisikin tuskallista! En toki tiedä, mistä voisi kysyä sellaiseen rahoitusta, mikä on varmaan monille lapsettomille, itsellekin ollut, hyvin tärkeä tekijä kirjan valmistumiseen. Rahat on tarvittu muuhun kipeämmin.

Voimia kaikille teille!

Yksi itkevä sydän

Siinä painitaan samanlaisten asioiden kanssa, eli pohditaan, missä

vika. Itseäni ei ole paljoa lohduttanut se, että olen tullut raskaaksi.

Kuitenkin on tullut hetimiten keskenmeno.

molemmat on kovia paikkoja. taannoin onnistuin saamaan aikaan kunnon tappelun täällä kun kirjoittelin lapsettomuuspuolella vaikka olen onnistunut sitä plussaakin saamaan testiin. ja siis taysissa tutkimuksissa lapsettomuuspolilla ollaan oltu. jotkut lapsettomat kokevat asian niin että tuska on suurempi kun ei koskaan ole plussaa tullut, jotkut keskenmenon saaneet taas niin että plussa tulee- luvataan mutta aina viedään pois.



taitaa loppujen lopuksi olla niin että tuska subjektiivinen kokemus eikä ihmisten tuskia pysty vertailemaan tai pistämään niitä järjestykseen. ja molemmissa porukoissa on niitä jotka pystyy hyväksymään että muitakin voi sattua; samaa lapsenkaipuuta ja pettymys omaan kehoonhan se on. tuttua meille kaikille ne epätoivon aallot ettei se koskaan onnistu.





mulla itselläni on ollut 6 keskenmenoa. samaistuin tohon hietamiehen kirjaan aika voimakkaasti...



kestäviä plussia ja turvallisia raskauksia kaikille toivotellen,

mom

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat