Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Olen ajatellut erota ja alkaa elää omaa elämää, johon ei vain lapset kuulu :-(



Tietenkin rakastan lapsiani, mutta en vain jaksa elää tätä arkea heidän kanssaan. Mies on hyvä isä ja varmasti pärjäisi lasten kanssa paremmin kuin minä.



Onko kukaan jättänyt lapsia miehelle erossa?

Sivut

Kommentit (31)

viis siitä että miehen elämä menee pilalle, ja lastenkin.



Musta ap on ainakin fiksumpi kuin te jotka kyllästytte parisuhteen arkeen ja lähdette lasten kanssa riistäen heiltä vasten kaikkien tahtoa isän ihan itsekkyyttänne kun ette raski olla erossa pienistä.



ap:lle vois tosiaan tehdä hyvää se et johonkin melkein naapuriin muuttais jos on pakko lähtä.

Minustakin on kaikista kauheinta kun tulee kotiin illalla ja kaikki kitisee jaloissa, tietenkin niillä on ollut ikävä ja itselläkin mutta siltikin hermot on tiukalla, vielä lisäksi kun talo on mullin mallin.

Koita ap saada miehen kans sellainen järjestely nyt heti sovittua, että saat palautumisaikaa kun tulet kotiin, vaikka puoli tuntia. tai sitten et mene suoraan kotiin vaan poikkeat johonkin, vaikka kahville tai kävelylle hetkeksi niin että jaksat mennä kotiin iloisena.

Lapsesi saavat jossain vaiheessa ehkä paremman huoltajan,

jonkun joka jaksaa välittää heistä.

Toivottavasti heidän isänsä on täysjärkinen.

Huomautan myös, että tuo peräänkuuluttamasi vapaus on

urbaanilegenda, sitä ei ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ystäväni on naimisissa miehen kanssa, jolla on lapsia edellisestä avioliitosta. Edellinen liitto päättyi siihen, että perheen äiti lähti toisen miehen matkaan ja jätti lapset isälle. Nyt kun perheen isä on uusissa naimissa ja yhteisiä lapsiakin on tullut, on äiti tullut ilmeisesti katumapäälle, mustasukkaiseksi tms. ja yrittää kaikin tavoin hankaloittaa perheen elämää. Sanomattakin on selvää, että lapset kärsivät tällaisesta äidistä.



Eli jos lähdet, pystytkö antamaan miehesi jatkaa elämää ja sallitko uuden tärkeän aikuisen tulon lastesi elämään?

Olet rohkea ja vastuullinen äiti, jos voit todeta että penskat pärjää paremmin isän kuin sinun kanssasi. Eihän se tarkoita, että lyöt välit poikki! Sinusta tulee " viikonloppuäiti" .



Ei kaikkien tarvitse rakastaa sinappikoneita ja sitä kitinää...



minäkin olen lapseton palstailija ja MEILLÄ ON MYÖS OIKEUS KESKUSTELLA TÄÄLL

Kokemuksesta tiedän, että lapsiperheen arkea ja omia tunteita lasta kohtaan on aivan mahdotonta kuvitella etukäteen. Kyllä siinä aina joutuu hyppäämään tuntemattomaan, kun päättää yrittää lapsen saantia. Älkää nyt siis viitsikö! Mulla kävi hyvin: vaikka etukäteen toisin pelkäsin, rakastuin lapseeni, pariuhteenikin vielä pelaa ja vaikka arki onkin tuhat kertaa rankempaa kuin ikinä kuvittelin, otan sen mieluummin kuin lapsettoman elämän. Mutta kaikilla ei ole näin hyvä säkä.



Ap: kyllä erossa lapset voi jättää isällekin. Jos on tosi kurjaa avioliitossa, niin kyllä siitä lapsetkin kärsivät, monesti enemmän kuin avioerosta. Nimimerkillä kokemusta on. Itse toivoin vuosia, että vanhempani eroaisivat, mutta ei, kun piti vaan niitä onnettomia seurata ja niiden kanssa elää.



Yritä toki kaikki parannuskeinot: hanki ulkopuolista apua parisuhteen ongelmiin ja yritä helpottaa arkeasi esim. laittamalla lapset hoitoon, jos eivät ole. Mutta jos ei auta, niin ei erokaan ole aina huono ratkaisu.

Vierailija:

Lainaus:


Itse en pystyisi ikimaailmassa jättämään lapsiani, vaikka ero miehestä tulisikin.



Ja mitä se " oma elämä" oikein pitää sisällään, jos lapset eivät voi siihen kuulua?




Haluan elää ilman jatkuvaa ahdistavaa vastuuta. Haluan olla vapaa ja spontaani. En vain jaksa tällaista kamalaa kahletta eli perhettä.



Miksi miehet saavat jättää perheensä, mutta nainen ei???



ap

sättikö väsynyttä ihmistä.

En ole tehnyt samaa enkä aio mutta ymmärrän tunteesi ja kehottaisin sinua miettimään asiaa kauaskantoisesti ja kaikkien osapuolien kannalta.Onko mitenkään mahdollista että saisit etäisyyttä ja lepoa jollain vähemmän radikaalilla ratkaisulla?

Itsekin sanon noin harva se päivä että en jaksa enää..mutta yritetään.

Meille sopi ainakin tuo järjestely paremmin, isä ns. parempi tyyppi kuin äiti. Eikä ole traumoja jäänyt.



Yksi vaihtoehtohan on pitää lapset vuoroviikoin. Jos asuu lähekkäin, voi olla varsin toimiva ratkaisu.

Sitten parin vuoden päästä aloitte leikkiä kotia ja nyt olet huomannut että tuli tehtyä se liian aikaisin ja todennäköisesti väärän ihmisen kanssa.



Surullista, mutta näitä riittää.



(nämä ovat muuten niitä jotka paasaavat että 30-v. äidit ovat liian vanhoja kun perhe on itsellä ainoa saavutus ja pitää kateuksissa löydä sillä ainoalla mitä on annettu)

Ymmärrän kyllä tunteen, että haluaisi omaa elämää ja aikaa. Minun mieheni ei pärjäisi lapsen kanssa edes 2 tuntia kahdestaan. Äitiys on välillä todella rankkaa, ehkä joku loma auttaisi sinua. Sen jälkeen, hyvin levänneenä voit olla jo toista mieltä. Voimia sinulle ja minusta se ei ole väärin, että lapset jäävät erossa isälle, jos isä on hyvä. Jokainen perhe tekee omat valintansa.

En tosin voisi ikinä jättää lapsiani isälleen, mutta kaipaan hirveästi sitä, että saisin olla välillä ihan yksin ja tuntematta vastuuta.



Mutta minkäs teet...

elämäänsä ilman vastuuta lapsistaan. Lapsiani katsellessa olen ajatellut, että kumpa tämä vanhempi nyt kaikessa tässä vapaudenriemussaan edes ymmärtäisi osoittaa, että hän kaikesta huolimatta rakastaa lapsia. Eli jos päädyt siihen, että lähdet ja luovut lähivanhemmuudesta, niin yritä kaikin tavoin kuitenkin välittää lapsillesi sellainen tunne, että heitä rakastat. Tapaamalla heitä esim. joka toinen viikonloppu ja lomilla, pidät yllä vanhemmuuden ja välittämisen sidetttä heihin.

ottakaa ensin koira!! Ja mahdollisimman vaikeahoitoinen esim. border collie tai vastaava energiapakkaus.

Siinä oppii ymmärtämään mitä on vastuu ja miten se vastuu rajoittaa vapautta!

Olet vastuussa lapsistasi! Yhtälailla kuin heidän isänsäkin. Et voi saada mennyttä elämääsi takaisin - lapset ovat jo olemassa. Kun olet lapset hankkinut, niin sinun on heistä pidettävä myös huolta. En minäkään haluaisi kuunnella koulusta/töistä tullessani kahden pikkulapsen kitinöitä, ja tunnustan että joskus kuvittelen vain lähteväni, painavani oven mitään sanomatta kiinni, ja lähteväni! Ajaisin vaikka autolla jonnekin, kauas kauas, ja aloittaisin uuden elämän -ILMAN LAPSIA! Mutta ei se elämä niin mene! Nuoruus on eletty, ja nyt elämä on tätä: lapsia ja niitä rasittavia kitinöitä.

Ajattele, miltä sinusta lapsena tuntuisi, jos oma äiti lähtisi elämään " omaa elämää" , vain siksi, kun lapset ovat rasittavia??



Kasva aikuiseksi!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat