Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Äitini isä kuoli jokin aika sitten sydänkohtaukseen, ikää oli jo 70 v. Äitini ja hänen isänsä välit eivät kovin läheiset olleet, ei myöskään meidän lapsien ja papan suhde, vaikka usein häntä tapasimmekin.



Kun pappa kuoli, äitini soitti ja kertoi asiasta. Asia jäi mieltäni vaivaamaan, koska äitini ei kuulostanut lainkaan surulliselta, vaan touhukkaalta ja selitti " innoissaan" =reippaasti mitä oli tapahtunut. Myöskään hautajaisissa hän ei itkenyt. Tuntuu vaan niin pahalta, että ihan kuin äitini olisi ollut jotenkin helpottunut, että pappa kuoli. Mitä mieltä olette?

Kommentit (5)

Eiköhän kukin meistä sud´re tavallaan ja ajallaan. Joidenkin suruaika voi tulla vasta myöhemmin. Ehkä näin äidilläsikin kun hän alkaa kelaamaan suhdettaan isäänsä ja suru voi iskeä kuukausienkin kuluttua yllättäen...

Sen kaiken jälkeen, mitä näin ja koin, päällimmäinen tunne oli helpotus. Ihan normaalia mielestäni, mikäli välit olivat viileät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

muutenkin, oma suremistapa kullakin. Ei tuota kannata ihmetellä, itsekin olen miettinyt et mitenhän sitä sitten ajatukseen suhtautuu, toivottavasti ei tarvitse vielä pitkään aikaan tietää.

sikäli että alkuvaiheessa ihminen on ihan lukossa kaikkien tunteittensa kanssa, niin hyvien kuin pahojenkin. Myös silloin kun välit ovat jo olleet viileät, kuolemalla on melko massiivinen vaikutus. Se saattaa tosiaan aiheuttaa jopa sellaista tunnetta ettei ihminen tunne yhtään mitään- nämä ovat psyykkisiä suojelumekanismeja.



Oma äitini kuoli nuorena, 47-vuotiaana, lyhyen ja rajun sairauden jälkeen. Hänen kuolemansa jälkeen en nähnyt isäni itkevän kertaakaan vaikka hän muuten hyvin tunteikas mies onkin, ja itkee usein ihan julkisesti. Isä oli ihan rauhallinen, hieman hajamielinen ehkä mutta muuten " kuin mitään ei olisi tapahtunut" . Niin myös me lapset. Nyt kun äidin kuolemasta on kulunut jo 4 vuotta, vasta alkaa itku irrota isästä ja meistä lapsista. Se kuoleman käsittely vie oman aikansa.

Voi olla että et tiedä kaikkea äitisi ja hänen isänsä väleistä.

Omalla kohdallani voin sanoa että rankan lapsuuden jälkeen välillä edelleenkin ahdistaa omien vanhempieni tunkeutuminen edelleenkin elämääni, jatkuva tuomitseminen, lapsuuteni uudelleen kuvittelu, mitätöiminen...

Ruma sanoa, mutta luulen että kun isäni kuolee, on päällimmäisen tunne helpotus.

ehkä äidilläsi on samankaltainen tausta? ehkä siksi ette olleet läheisia papan kanssa.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat