Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Piipahdinpa Imetystuen sivuilla etsimässä vastauksia pariin mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen.



Meillä on kuukauden ikäinen vauveli, jolle isä on välillä pullosta syöttänyt iltaisin vaihtelevasti 40-100 milliä korviketta. Äiti on ollut tuossa vaiheessa jo aivan puhki vauvan hengattua tissillä seitsemänkin tuntia lähes yhtäjaksoisesti. Näin äiti on päässyt vihdoin ja viimein rauhassa vessaan ja hieman syömään isän nukuttaessa lasta. Imetys on sujunut hyvin, imuote säilynyt ja vauva kasvanut hienosti.



Olin siinä uskossa, ettei moinen korvikemäärä ole haitaksi ja että vauvan on hyvä oppia syömään myös pullosta ja isän osallistua lapsen hoitoon. Joskus olen lypsänyt omaa maitoani illaksi, mutta aina en ole ehtinyt sillä vauva viihtyy päivisinkin rinnalla tunnin välein.



ITU:n sivuilta jäi nyt sellainen maku, että koko imetys on nyt tuhoon tuomittua ja että olen altistanut vauvani kaiken maailman myrkyille. Ennen kaikkea olen huono äiti, kun en jaksa yrittää riittävästi. Onko puhki kulunut, väsymyksestä tiuskiva mutta täysimettänyt äiti sitten parempi vaihtoehto lapselle?

Sivut

Kommentit (22)

Jo pieni määrä korviketta oikeastikin vaurioittaa suolinukkaa ja vatsalaukkua varsinkin kun kyseessä pieni vauva! Se johtuu lehmänmaidon proteiineista ja valkuaisesta ja korvikkeethan ovat lehmänmaitopohjaisia tuotteita.

Minusta aapeen kirjoituksessa ei ollut pointti se pitääkö lasta nälässä vai ei vaan korvike vs äm ja miten ne toimivat elimistössä.

-2-

allerginen korvikkeelle TAI jollekin äidinmaidossa olevalle asialle, esim. viljoille tai muulle, mitä äiti syö.



Kakkonen puhuu siis paskaa. Ja vaikka olisikin allerginen, suolinukka harvoin tuhoutuu pienestä altistuksesta tai varsinkaan kokonaan/parantumattomasti.



Sitä kyllä mietin, että jos on uskoo oman ratkaisunsa olevan oikea, ei niin helposti syyllisty siitä, mitä ulkopuoliset sanovat. Että itsetuntoa vain kehiin ap! Joillekin vauvoille pulloruokinta ja korvike aiheuttavat kyllä tissivaikeuksia, mutta jos teille ei, niin hyvä niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sama se on juotatko korviketta vai imetät,niin ihan yhtä terveitä lapsia tulee. MINÄ EN VOI YMMÄRTÄÄ noita imetys-fanaatikkoja!!! Minulla 3 lasta joista eka sai kumpaakin,toinen korviketta ja kolmas täysin tissillä(edelleenkin vaikka yli 1v.)Kaikki ovat aivan yhtä terveitä yms...

Maalaisjärkeä käyttäen ja lankaa vääntäen vaurioituneeseen pintaan tarttuu vaurioittava tekijä helpommin ja hanakammin kuin ei vaurioituneeseen.

Ja sinä joka komensit minua menemään paapimaan niin ota se pää sieltä hanurista ja hyväksy tosiasiat kuten aikuinen, ts älä ammu sanansaattajaa ei asia ole minun keksintöäni tai minun totuus vaan paljon asiaan perehtyneempien lausuntoja.

-2-

Olen vain niin jumalattoman poikki välillä, että pullo tuntuu suunnattomalta helpotukselta, vauva nukahtaa ja äiti pääsee viimein hetkeksi lepäämään.



Tiedän äidinmaidon olevan sitä parasta evästä lapselle ja siksi itseäni ruoskinkin kun mietin, luovutanko liian helpolla vai pitäisikö itkua vääntäen imettää vielä tuntitolkulla lisää lapsen nälkä- ja väsymyskitinää kuunnellen. -ap

mutta järki käteen silti. AP:lla taitaa olla sama ongelma kuin mulla, jos lapsi on jatkuvalla syötöllä tissin kimpussa. Maito on niin laihaa, ettei sillä voi pysyä nalkä pois kovin pitkään, joten on saatava myös stydimpää. Me annoimme aina illalla 60-100 ml korviketta (NAN), että sain yöllä nukkua hiukan pidempään kuin tunnin. PÄivisin lapsi vaati vartin välein ruokaa, eikä se ollut mitään huvi-imua, vaan ihan silkkaa nälkää. En halunnut tappaa lastani nälkään, joten... Katsoin maitoani, ja se oli yhtä harmaata kuin rasvaton maito, eikä siihen pinnalle tullut jääkaapissa kuin juuri silmin havaittava rasvakerros.

Vierailija:

Lainaus:


tottahan se on että jo pieni määrä korviketta aloittaa sen että suolinukka ja vatsalaukku alkaa vaurioitumaan.

Teet niinkuin parhaaksi näet.




Kun moent imettävät äidit yleensä käyttävät maitotuotteita, niin kyllä sitä " suolinukkaa tuhoavaa" maitoa joutuu joka tapauksessa äidinmaidon mukana vauvan elimistöön.



Jos lapsi on maitoallerginen ja täysimetyksellä, niin yleensä myös äidiltä kielletään maitotuotteet.



Joten missä on logiikkanne?

Vierailija:

Lainaus:


mutta järki käteen silti. AP:lla taitaa olla sama ongelma kuin mulla, jos lapsi on jatkuvalla syötöllä tissin kimpussa. Maito on niin laihaa, ettei sillä voi pysyä nalkä pois kovin pitkään, joten on saatava myös stydimpää. Me annoimme aina illalla 60-100 ml korviketta (NAN), että sain yöllä nukkua hiukan pidempään kuin tunnin. PÄivisin lapsi vaati vartin välein ruokaa, eikä se ollut mitään huvi-imua, vaan ihan silkkaa nälkää. En halunnut tappaa lastani nälkään, joten... Katsoin maitoani, ja se oli yhtä harmaata kuin rasvaton maito, eikä siihen pinnalle tullut jääkaapissa kuin juuri silmin havaittava rasvakerros.




Luuletko, että monin eri tavoin käsitelty lehmän maito näyttää siltä miltä SINUN maitosi " pitäisi" näyttää??



Mielestäni tämä on yksi suuri juttu johon jo äitiysneuvolassa/synnytysvalmennuksessa tulisi perehdyttää, eli rintamaito EI näytä samalta kuin tölkkimaito! Rintamaito on harmaata, kun siinä oleva rasva kertyy maidon pinnalle. Lehmän maito on käsitelty niin, että siitä jää tasaisen valkoista.

Sekä äitien maidon laatu heittelee hyvin vähän! Omalla ravitsemuksella voi vaikuttaa lähinnä rasvahappojen koostumukseen, eli syötkö " hyvää vai pahaa" rasvaa, sitä on sitten maidossasikin enemmän..

On tutkittu, että kehitysmaiden nälkäänäkevien äitien maito on yhtä LAADUKASTA kuin länsimainenkin, huono ravitsemus näkyy maidon MÄÄRÄSSÄ, eli jos itse olet todella aliravittu, niin maitoa erittyy huonommin.



Monet asiantuntijat uskovat, että tuo korvikkeen " taika" pidemmissä yöunissa johtuu lähinnä siitä, että vauvan elimistö joutuu paljon kovemmalle työlle sulattaessaan korviketta (vieraita proteiineja) ja korvike sulaa todellakin huonommin, kuin että se olisi mitenkään laadulliseti " stydimpää" eli kai energiaitoisempaa kirjoittaja tarkoitti.

mietippä jos olisit synnytyksen jälkeenn tosi sairas - kyllähän on hyvä että lapses osaa pullosta syödä. Ja jos vain onnistuu niin sä varmasti voit vielä alkaa täysimettää vauva vaikka vasta 3 kk iässä, vähennät vaikka korviketta pikkhiljaa



mulla 1.lapsi täysin korvikkeella kasvanut (ei kertaakaan korvatulehdusta, ei allergioita), 2. lapsi täysimetyksellä

suolinukka-juttu puuttuu siitä, koska se ei yksinkertaisesti pidä paikkansa. Suolinukan tuhoutumiseen tarvitaan voimakas allergia ja reipas altistus sille aineelle, mille on allerginen. Ja siltikin suolinukka usein palautuu.

mutta se on totta, että vieraat proteiinit kuten korvikkeen lehmänmaidon, tuhoavat herkkää suolinukkaa.

Eikä ap:n tarvitse kokea syyllisyyttä, jos on mielestään toiminut parhaimmain tietonsa ja taitonsa mukaan. Jos syyllistyy siitä faktasta, että täysimetys ON ihmisvauvalle parasta ruokintaa niin ei voi mitään.

kun en ole omissa pullovauvoissani mitään vikaa hoksannut. vai alkaako ne ongelmat vasta koulu-ikäisenä tai vanhempana voi kääk!



pyh!! pääasia että olette onnellisia eikä lapsi näänny nälkään. fanaatikkojen jutut voi jättää omaan arvoonsa.

Ajatellen kakkosen vastausta niin oliko ihan pikksen syyllistävä. Ei varmana vaurioidu pienistä määristä suolinukka tai vatsalaukku. Viljoja en suosittele aloittamaan ennen 5kk ikää mutta korviketta voi kyllä antaa jos siltä tuntuu. Sitä maitoa ei tule jos äiti ei ehdi syödä/juoda/nukkua. ITU:n sivut ovat kyllä himpun verran syyllistäviä.

kuitenkin se kokonaisuus ratkaisee, pelkkä korvikkeen antaminen/osittaisimetys kun ei tarkoita että lapsesta tulisi allerginen, korvatulehduskierteestä kärsivä, ylipainoinen, vähemmän älykäs jne.



Ja imetystukilistalle vielä terveisiä, että se rintamaito ei ole aina parasta ravintoa lapselle, useimmiten kyllä.

Vauvan nälkä/läheisyyskaipuuimuista ei kai kukaan osaa sanoa, mikä on mitä.

Ja se äidinmaidon rasvaprosentti on riippuvainen siitä, miten tyhjäksi rinta on imetty/lypsetty jo. Yhdestä katsomisesta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä.

Itu:n sivut on kokoelma tietoja, joita voit käyttää vauvasi ja itsesi hyväksi. Yhtä yksittäistä suolinukkanäkökulmaa ei voi pitää tärkeimpänä.

Uskon, että jatkossa vauvasi voi päästä ihan sellaiseen uni-valverytmiin kiinni, ettei korviketta enää tarvitse. Isompi lapsi pystyy ottamaan tehokkaammin ja nopeammin sen ravintonsa riinnasta ja on kiinnostuneempi muusta ympäristöstä, joloin äiti pääsee huilaamaan vaikka päivällä kun joku muu seurustelee lapsen kanssa. Meillä oli havaittavissa sellainen ilmiö kylläkin vähän aikaa, ettei vauva hahmottanut yön alkamista ellei saanut tuttipullosta pientä korvikemäärää. Minunkaan rinnoistani ei päivällä juuri ehtinyt lypsämälä saada iltaevästä.

Jos jää askarruttamaan, suosittelen että soitat itu:n sivuilla annettuun puhelinnumeroon. Sieltä varmasti saat tukea ja apua siihen että voit imettää voimiesi mukaan.

Vierailija:

Lainaus:


tottahan se on että jo pieni määrä korviketta aloittaa sen että suolinukka ja vatsalaukku alkaa vaurioitumaan.

Teet niinkuin parhaaksi näet.




Vierailija:

Lainaus:


Kun moent imettävät äidit yleensä käyttävät maitotuotteita, niin kyllä sitä " suolinukkaa tuhoavaa" maitoa joutuu joka tapauksessa äidinmaidon mukana vauvan elimistöön.



Jos lapsi on maitoallerginen ja täysimetyksellä, niin yleensä myös äidiltä kielletään maitotuotteet.



Joten missä on logiikkanne?




Sinun LOGIIKALLASI siis on aivan sama syökö äiti pizzaa vai annetaanko pizzaa vauvalle ;). Totta on, että herkimmät reagoivat vieraille proteiineille (vaikkeivät suoranaisesti olisikaan allergisia) jo äidinmaidon kautta, ja äidin kannattaa noudattaa välttämisdieettiä.

ratkaisuistanne, miksi sitten syyllistytte siitä, mitä ITU:n sivuilla lukee?? Luulisi teidän tosiaan tietävän itse oman tilanteenne paremmin.



On tärkeää, että edes jossain todella sanotaan suoraan, mitä riskejä korvikkeen annosta ja tuttipullosta _saattaa_ _joidenkin_ imetykselle koitua. Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kaikille tulisi ongelmia.



Mistä muusta valistuksesta syyllistytte?

Minulla imetys sujui ongelmitta ja lopetin äskettäin tytön täyttäessä 1 v. Täältä AV:lta sain kimmokkeen käydä ITU:n sivuilla ja voihan pyhä sylvi, mitä fanatismia.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat