Vierailija

Laitanpa tämän tänneki tuolta vauvakuumepuolelta, kun varmaan monilla kolmen lapsen äideillä vielä tuoreessa muistissa, miten vauva nro 3 muutti perheen elämää vai muuttiko mitenkään..



Meillä on kaksi lasta ja alunperin ollaan miehen kanssa haaveiltu kolmesta lapsesta.

Kakkosen tulo kuitenkin tuntui mullistavan meidän perhe-elämää huomattavasti voimakkaammin kuin esikoinen aikoinaan ja nyt arveluttaakin, miten käy kolmannen vauvan kanssa..

Kun toinen lapsi oli syntynyt, mulle oli henkisesti todella vaikeaa sopeutua siihen, että esikoinen ei ollut enää meidän ainokainen, että mun täytyi olla äiti kahdelle ja alkaa jakamaan huomioni kahden lapsen kesken ja suru valtasikin usein mielen, kun alkuunhan se tietenkin oli vauva, joka ensisijaisesti sitä huomiota sai ja esikoinen jäi väkisinkin kakkoseksi.

Erityisesti lasten nukkumaan laitto iltaisin tuntui jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeilta tilanteilta, kun tuo kuopus sattui olemaan sitä sorttia, ketkä huutavat joka ilta tuntitolkulla elämänsä ensimmäiset 4 kuukautta. Säälitti niin meidän pieni 2,5-vuotiaamme, joka joutui iltaisin käymään yksin nukkumaan äidin nukutellessa vauvaa. Tästä kaikesta kuitenkin on selvitty ja arki rullaa jo ihan sujuvasti, joten kummasti on vauvakuume alkanu taas nousemaan.



Onko muilla ollu samoja tuntemuksia, kun uusi vauva on syntynyt? Vaikuttaako kolmannen lapsen syntymä yhtä voimakkaasti äitiin, tuleeko kolmannenkin lapsen myötä yhtä suuri riittämättömyyden tunne vai kenties vielä suurempi? Vai lohduttaako se yhtään, että kahdella vanhimmalla lapsella on silloin jo toisensa turvanaan ja seuranaan, lapsi ei kuitenkaan ole "yksin" äidin huolehtiessa vauvasta? Miten olette onnistuneet jakamaan huomion ja sylin silloin, jos kaikki kolme on tarvinnu äitiä samanaikaisesti?



Ja toinen, mikä vielä mietityttää mahdollisessa uudessa raskaudessa, synnytyksessä ja imetyksessä on oma palautuminen. Toki nämä kaikki asiat on yksilöllisiä, mutta millaisia kokemuksia teillä on, hidastuuko palautuminen entisestään jokaisen uuden vauvan myötä?

Itse olen tämän toisen lapsen syntymän jälkeen kärsinyt huomattavasti enemmän fyysisiä "vaurioita" ja palautuminen on huomattavasti hitaampaa kuin esikoisen jälkeen. Lisäksi väsymys ja stressi on tuonut mukanaan kaikenlaisia omituisia oireita mm. järkyttäviä nivelkipuja ja vähän ehkä pelottaakin, että jääkö musta mitään jäljelle, jos vielä kolmannen kerran lasta alan toivomaan ja odottamaan...



Ja vielä lopuksi: meneekö kolme siinä missä kaksikin?





Kokemuksista kiitollinen,



S ja lapset 3v ja 7kk

Kommentit (10)

Meillä on kolme lasta, vanhin on 6v, seuraava 4v ja nuorin nyt 7kk. Itsellänikin oli ihan samanlaisia tunteita aikoinaan kun esikoinen oli pieni ja toinen lapsi syntyi. Meillä tämä toinen lapsi oli vielä kaiken lisäksi sellainen että viihtyi koko ajan tissillä. Silloin kaikki lähdöt ja menemiset tuntuivat hirveän vaikeilta, usein itkettiin kaikki kuorossa ja uloslähtö saattoi joskus jäädä lopulta tekemättä.



Kolmas lapsi ei mielestäni muuttanut yhtä paljon. Lähdöt tuntuvat sujuvan siinä missä ennenkin, vaikka kolmen lapsen kanssa liikkuminen ei ole kyllä yhtä helppoa kuin kahden. Isommilla lapsilla on seuraa toisistaan ja he viihtyvät pitkiä aikoja keskenään leikkien. Helppoa tämä ei silti ole. Varsinkin keskimmäinen oli edelleen vauvan synnyttyä kovasti äidin tyttö ja itkee päivittäin kun ei pääse syliin silloin kun haluaa. Liian monta kertaa päivässä joutuu lapsille sanomaan, että ei äiti nyt ehdi, kun pitää hoitaa vauvaa. Joka ilta tunnen huonoa omaatuntoa siitä etten ole taaskaan ehtinyt antaa huomiota isommille lapsilleni tarpeeksi. Kaiken lisäksi vauvamme on erittäin helppo ja tyytyväinen lapsi, siltikään aikaa ei riitä kaikille.



Vaikeinta on silloin kun lapset sairastavat ja jokainen haluaisi äidin hoivaa. Meillä pienimmäinen onkin sairastellut paljon ja on vaatinut näinä aikoina erityistä huomiota ja saanut isommat mustasukkaiseksi. Eniten satutti se, kun esikoiseni sanoi, että isä on paljon kivempi kuin äiti ja kun kysyin häneltä syytä, hän vastasi että: No kun isä käy meidän kanssa ulkona ja leikkii, mutta äiti vaan koko ajan hoitaa vauvaa... Ja keskimmäinen on monta, monta kertaa sanonut, että ei olisi halunnutkaan meille vauvaa, kun se saa vaan koko ajan olla äidin sylissä. Molemmat lapset kuintenkin auttavat vauvan hoidossa ja tykkäävät siitä.



En halua tällä pelotella, mutta kerroin totuuden mukaisesti kuinka asia on. Valitettavasti riittämättömyyden tunne vain kasvaa mutta toisaalta monet asiat arjessa eivät tunnu kolmannen synnyttyä yhtä vaikeilta kuin kakkosen synnyttyä.



Oma palautuminen oli sikäli erilaista, että leikkaushaavani tulehtui ja jouduin sairaalahoitoon viikoksi. Aiemmat synnytykseni olivat olleet alatiesynnytyksiä. Muuten toivuin kuten aikaisemminkin ja raskausaika oli melko lailla samanlainen.



Jos siis vauvakuumetta on, niin anna mennä! Itsekin haaveilen vielä neljännestä, mutta pitää katsoa sitten parin vuoden päästä... Mies ei ole vielä lämmennyt ajatukselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sen kummemmin asiaa analysoimatta uskoisin, että arjen sujuminen on kiinni lähinnä lasten ikäerosta. Tietty jos sattuu olemaan helppo vauva, niin ei ole ikäerolla väliä, mutta mistäs sitä voi etukäteen tietää. Sanoisin kuitenkin, että 2+1 on enemmän kuin kolme!



Mulla kokemus on vielä tuore, esikoinen on 5v. kakkonen 2v ja vauva 5 viikkoa. Meillä kakkosen tulo perheeseen oli helpompi, ehkä osaltaan siksi, että esikoinen oli jo 3 ja siten aika järkevä jo omalla tavallaan, Nyt kun kakkonen on vasta 2, on ero huima. kakkonen vaatii paljon enemmän hoivaa, eikä ole ollenkaan niin omatoiminen. Lisänä vielä ihana uhma... Rankkuutta lisää varmasti myös se, että kakkonen heräilee öisin.



Paljon on myös kiinni vauvasta. meillä on tällä hetkellä vaativa tapaus, ei juurikaan viihdy yksin, vaan päivisin on syliteltävä. Vauva torkahtelee paljon, muttei juurikaan nuku kunnolla. Yöllä nukkuu n.5 tuntia hyvin, välillä syöden, mutta aamuyö menee känistessä. Toiset jäävät väkisin vähälle, ja väsymys painaa.



Ja se kroppa... Maha on kuin pommituksen jäljiltä, ja palautuminen on tosiaan hitaampaa. Toisaalta olen paremmassa kunnossa kuin kakkosen jälkeen, koska en raskausaikana kahden lapsen kanssa päässyt lorvailemaan



Mutta on se kaikki sen arvoista, ja kaksi vuotta menee nopeasti ja sittenhän taas helpottaa huomattavasti!

Sen kummemmin asiaa analysoimatta uskoisin, että arjen sujuminen on kiinni lähinnä lasten ikäerosta. Tietty jos sattuu olemaan helppo vauva, niin ei ole ikäerolla väliä, mutta mistäs sitä voi etukäteen tietää. Sanoisin kuitenkin, että 2+1 on enemmän kuin kolme!



Mulla kokemus on vielä tuore, esikoinen on 5v. kakkonen 2v ja vauva 5 viikkoa. Meillä kakkosen tulo perheeseen oli helpompi, ehkä osaltaan siksi, että esikoinen oli jo 3 ja siten aika järkevä jo omalla tavallaan, Nyt kun kakkonen on vasta 2, on ero huima. kakkonen vaatii paljon enemmän hoivaa, eikä ole ollenkaan niin omatoiminen. Lisänä vielä ihana uhma... Rankkuutta lisää varmasti myös se, että kakkonen heräilee öisin.



Paljon on myös kiinni vauvasta. meillä on tällä hetkellä vaativa tapaus, ei juurikaan viihdy yksin, vaan päivisin on syliteltävä. Vauva torkahtelee paljon, muttei juurikaan nuku kunnolla. Yöllä nukkuu n.5 tuntia hyvin, välillä syöden, mutta aamuyö menee känistessä. Toiset jäävät väkisin vähälle, ja väsymys painaa.



Ja se kroppa... Maha on kuin pommituksen jäljiltä, ja palautuminen on tosiaan hitaampaa. Toisaalta olen paremmassa kunnossa kuin kakkosen jälkeen, koska en raskausaikana kahden lapsen kanssa päässyt lorvailemaan



Mutta on se kaikki sen arvoista, ja kaksi vuotta menee nopeasti ja sittenhän taas helpottaa huomattavasti!

Hei! Meillä on kolme lasta, tyttö pian 7v ja pojat 3v ja 1v8kk. Eli esikoisen ja keskimmäisen lapsen ikäeo oli meillä melkein 4v ja keskimmäisen ja kuopuksen taas vain 1v5kk. Meillä rankinta onkin näiden kahden nuorempien kanssa, koska he ovat syntyneet niin lähekkäin. Syliä tarvitsivat molemmat paljon alkuun, edelleenkin toki ja kilpailevat myös kumpi ehtii ensin syliin. Usein otankin heidät molemmat samalla (jos siis istun tuolissa eli se onnistuu), vaikka nuorempi silloin yrittääkin tuuppia vanhempaa pois ja protestoi myös huutamalla alkuun. Sanoisinkin, että paljon varmasti riippuu lasten ikäerosta, miten helppoa/vaikeaa on kolmen kanssa.



Minusta vauva-aika oli helpompaa kuin nykyhetki. Vauva ei liikkunut vielä pitkään aikaan silloin, nukkui paljon (tosin yöllä meillä herättiin kyllä pitkään syömään usein, mutta se hoitui aika hyvin vauva viereen ottamalla) ja itki vain kun oli nälkä, väsy, ym. Nyt on rankempaa, kun on kaksi voimakastahtoista uhmaikäistä poikaa, jotka keksivät kaikenlaista jäynää (vetävät vaatteita vaatekaapista, ja milloin mitäkin, isompi yllyttää pienempää ja välillä toisinkin päin) ja esikoinenkin on ollut esiteini-iän uhmassa, nyt hänellä helpottaa kun on pian 7v. Ja toki riippuu lapsista, että onko voimakkaat uhmaiät. Meidän kaikki kolme lasta on tempperamenttisiä ja voimakastahtoisia. Rajojen kanssa saa olla tarkkana ja tiukkana.



Riittämättömyyde tunteita on aina välillä, eniten silloin kun kaikki haluavat juuri samaan aikaan äidin huomiota ja syliä, eikä isi tunnu kelpaavan. Silloin on todellakin vain yritettävä antaa kullekin lapselle se oma aika ja huomio vuorollansa. Ja isiäkin kyllä tarjotaan sylittelykaveriksi/rehaamiskaveriksi, välillä pojat kilpailevat siitä isin rehaamisajastakin niin että pitäisi molempien saada samaan aikaan olla "ratsastamassa cowboyna". Silloin vain sanotaan että vuorotellen, ja kyllä lapset siihen oppivatkin, että kukin vuorollaan. Pienimmällä on eniten harjoittelua siinä, ei vielä jaksaisi odottaa omaa vuoroaan, mutta tuntuu kyllä ymmärtävän monesti että kohta on hänen vuoronsakin. Äidin syliä pienin ei haluaisi yhtään odottaa, ja siksi isommat joutuvat joustamaan enemmän.



Iltaisin on hyvä kunkin lapsen kanssa istahtaa ihan rauhassa juttelemaan päivästä ja antaa aikaa iltahaleille ja pusuille ja sylittelylle, iltasatutuokiollekin.



Mulla palautuminen on ollut kaikista raskauksista ja synnytyksistä nopeaa. Eka oli hitain, koska jouduttiin tekemään eppari. Vikasta palauduin kaikista nopeiten, koska synnytys oli hallittu (ponnistusvaihe siis) eikä tullut yhtään repeämiä. Painoakaan ei ole jäänyt yhdestäkään, imetys on mulla hoitanut ne vähäiset kilot mitä on raskaudesta jäänyt.



Mutta siis kolme ei mene siinä missä kaksikin. Ja tietenkin pyykkiä tulee enemmän, kaupasta saa ostaa ruokaa enemmän, ym. Neljättä meille ei tule, tässä on meille maksimi, mutta hyvä näin kuitenkin. Ei ilman tuota pienintä ilopilleriä enää voisi olla, mutta helppoa ei aina ole. Toisaalta ajan myötä varmaan helpottaa, juuri nyt meillä on aika vauhtivaihe poikien kanssa menossa.

Yritän hiukan (sekavasti) miettia tätä kolmen lapsen perheen elämää. Toivottavasti on apua ajatuksiisi.



Meille muutti kolmas lapsi viime lokakuussa. Ihana vauva. Esikoinen oli juuri täyttänyt 5 ja keskimmäinen 3v ja 8kk. Kahden ekan lapsen välillä on ikäeroa 1v ja 5kk.

Meille työläin aika oli juuri tuo kakkosen syntymän jälkeinen aika. Minun kokemukseni kahden lapsen kanssa oli se, etten ehtinyt antamaan aikaa riittävästi vauvalle. Hän oli helppohoitoinen lapsi ja jäi jatkuvasti isomman uhmaikäisen tättähäärän jalkoihin huomiossa ja ajassa. Hän vain hymyili tyytyväisenä lattialla. Ja äidin sydäntä särki. Kolmannen tulo on ollut paljon helpompi siirtymä. Nykyisin isommat ovat jo aika omatoimisia, viihtyvät paljon yhdessä, auttavat paljon vauvan hoidossa. Jälleen on helppo vauva ja hänestä olen ehtinyt nauttia aivan valtavasti. On ihanaa nähdä sisarussuhteen ja -rakkauden puhkeavan. On ollut ihanaa saada vielä tuoksutella vauvaa ja hoitaa häntä yhdessä isojen lasten kanssa. Niin en juurikaan tarvitse viihdyttää vauvaa enkä isompiakaan. En leiki juuri lainkaan lasten kanssa. Eivät he tunnu kaipaavan minua leikkiseurakseen.



Silloin kun lapset sairastavat on tietysti valtavan rankkaa, kaikki tarvitsevat hoivaa ja huomiota. Hyvin lapset ovat kuitenkin oppineet odottamaan vuoroaan. Yritämme jatkuvasti antaa aikaa vuorotellen jokaiselle lapselle erikseen. Tyyliin isi käy pyöräilemässä kakkosen kanssa, äiti ykkösen, äiti nukuttaa isot ja isä hoitaa silläaikaa kolmosta. Yritämme aina vaihdella eri askareiden tekijää kunkin lapsen kanssa.



Synnytyksestä toivuin mainiosti.



Kolmas lapsi on siinä mielessä erilainen että molempien vanhempien sylit ovat jo täynnä. Kolmannen kanssa jonkun on pakko oppia jonottamaan, vaikka molemmat vanhemmat olisivatkin paikalla. Muuten kolmas lapsi on mahtava juttu. Kuten tietysti jokainen!

terv peikkoäet

Hei!

Kuten kirjoititkin, jaksaminen riippuu ihan tilanteesta - siitä miten vaativa vauva on, mitkä ovat isompien lasten temperamentit jne. Mutta omasta mielestäni muutos aiempaan ei sinänsä ole ollut valtava, sillä kaaoshan oli nyt jo valmiina, vauva sitä ei ole paljon lisännyt. Meillä lapset ovat ikää 4,5, 2,5 ja vauva 3 kk.



Vauva on ollu tosi mahakipuinen, onneksi isä oli isyyslomalla 5 vkoa vauvan synnyttyä. Huomaan olevani tosi kireä ja kiukkuinen vauvan itkemisen takia (myös öisin valvotaan usein), mikä on tosi harmi isompien lasten takia. Sitten kun vauva nukkuu, en millään jaksaisi leikkiä isompien lasten kanssa. Tulee tiuskittua ja tuiskittua isommille ihan kohtuuttomasti.



Tilanne helpottuu koko ajan, huomaan sen jo nyt. Mutta siihen on turha luottaa, että kolmas menee siinä missä kaksikin!

En ehtinyt koko pinoa lukemaan, mutta mun mielestäni arjen sujuminen riippuu vielä ikäeroakin enemmän lasten luonteista. Ikä vaikuttaa ehkä just uhmakausiin jne. Mutta lyhykäisesti.. meillä on kolme tytärtä kahden vuoden ikäeroilla, eli ovat syntyneet helmikuussa 2004, 2006 ja 2008. Meillä on mennyt erittäin hienosti. Mustasukkaisuutta ei ole ollut yhtään. Lähinnä isommat ovat olleet liiankin kiinnostuneita vauvanhoidosta :) Heille tulee kinastelua lähinnä siitä, kumman vuoro on antaa vauvalle tutti, kumpaako vauva milloinkin katsoo jne. Kaikki ovat myös olleet ns. helppohoitoisia vauvoja, nukkuneet yöt ympäri 1½-3kk iässä jokainen. Yöt ovat olleet aina rauhallisia ja katkottomia. Ja tosi terveinä ovat olleet aina, ei nuhia ja yskiä kummempia oikeastaan koskaan. Uskoisin, että rankempaa olisi, jos isommat tappelisivat koko ajan, pienellä olisi koliikki ja muutenkin ns. haastavia luonteita kaikki. Siihen siis perustan väitteeni siitä, että arjen sujuvuus riippuu paljon lasten luonteista. Meillä on tuo 2 vuoden ikäero ollut hyvä juttu. Isommat leikkivät kovasti yhdessä ja minä saan rauhassa imettää ja tehdä ruokaa jne. Nyt kun vauva on pian 3kk, häntä alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän isosiskojen touhut. Usein teenkin niin, että laitan vauvan sitteriin tai leikkimatolle tai vain lattialle lastenhuoneeseen jossa isommat leikkii, ja itse esim. silitän samassa huoneessa.Mutta nyt imettämään.. tässä siis meidän perheen kokemukset asiasta. Mukavaa kesänalkua!

Itsellä ei hirmu hyvässä muistissa ole tuo kolmannen tulo mutta jos jotain muistuu...



Meillä esikoinen oli 2,5v kun toinen syntyi. Poika oli helppo niinkuin oli tyttökin aikoinaan ollut joten ei suurempia muistikuvia ole. Toki esikoinen oli 3x vkossa hoidossa muutaman tunnin jotta emme olisi menettäneet hoitopaikkaa vuoropäiväkodissa jonne lapset sitten palasivat kun menin töihin. Tämä oli pk:n ehdotus ja minulle se sopi.



Ehkä lasten helppoudesta johtuen aloin odottamaan kolmatta kun poika oli 9kk. Tuosta lyhyestä välistä johtuen oli kolmas odotus rankka kun ei edellisestäkään ollut ehtinyt kunnolla palautumaan. Toki paino oli palautunut mutta kroppa sisältä ei. Lantionpohjalihaksia olisi pitänyt treenata huomattavasti enemmän!!



Kolmas oli myös vauvana helppo eikä suurempia ongelmia tullut. Ilta rutiinitkin sujuivat hyvin kun kuopus oli tottunut olemaan isän sylissä hän otti siinä unet kun syötin ja pesin vanhemmat nukkumaan. Laulut ja tarinat ehdittiin hyvin ennen kuin nuorin kaipasi. Meillä vanhemmat lapset nukkuivat samassa huoneessa keskenään ja jos ei heti nukuttanut annoimme heidän touhuta rauhassa kunhan vain pysyivät huoneessa eivätkä lähteneet edestakas juoksuun.

Varmasti olen paljon ehtinyt jo unohtamaankin mutta eiköhän kaikki palaudu mieleen syksyllä kun uusin tulokas syntyy :)



Nyt kun lapset ovat jo isompia 8v, 6v ja 4v joudun jakamaan vuorot sen mukaan kuka ensin kysyi tai pyysi jotain. Toki lapsissa on eroja sen mukaan hyväksyvätkö he tuon vuoronsa. Tytöt huonommin kuin poika keskimmäisenä antaa helposti periksi asiassa kuin asiassa. Iltaisin istun sängyn reunalla ja jutellemme päivän tapahtumista tai seuraavasta päivästä jos siihen on jotain suunniteltu.



Toivottavasti oli apua :)



Moschino

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat