Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten 6-7- vuotiaasi reagoi häviämiseen?

Vierailija

Meillä kohta 7 täyttävä tyttö on opetettu häviämään eikä siitä mitään ongelmia ole koskaan tullut. Sen sijaan kaverin samanikäinen poika saa hirveän raivarin ja huutaa ja kiljuu ja haukkuu peliä. Äitinsä lohduttaa sanomalla, että peli on tyhmä ja että ei sinun tarvitse enää ikinä pelata sitä peliä.

Kommentit (7)

Vierailija

Sen sijaan nyt vajaa 6-vuotias tyttäreni ottaa häviön paljon helpommin. Varmaan ainakin osin luonnekysymys. Molempia olen yrittänyt opettaa sietämään myös häviöitä.

Vierailija

AINA on sotatila päällä jos tämä esikoinen häviää. Hän on luonteeltaan perfektionisti ja itselleen hyvin ankara muutoinkin. Saapa nähdä milloin nämä luonteenpiirteet laimenevat...



Tosin myös sekä minä että mieheni olemme tosi huonoja häviämään. Jos kehtais niin kaveriporukalla pelatessamme hävittyäni itsekin alkaisin rettelöimään :)

Vierailija

muttei tykkää myöskään, jos aikuinen yrittää pelata tahallaan huonosti. Älykäs ja hyvin kunnianhimoinen ja itselleen tosi armoton.



Samanlainen olin itsekin. En vieläkään tykkää häviämisestä.

Vierailija

Sitä on opeteltu kotona, hoidossa ja eskarissa. Hän vain on todella kunnianhimoinen ja vaatii itseltään todella paljon eikä ole tottunut olemaan häviäjä missään. Kerran hävisi tyhmänä pitämälleen veljelleen ristinollassa useita kertoja peräkkäin ja sanoi " kunpa sä kuolisit" hyvin hiljaa ja katsoi tuimasti. Että sellanen kullanmuru meillä.

Vierailija

ja olen muutaman kerran erehtynyt pelaamaan heidän sekä 4-vuotiaan kuopuksen kanssa Afrikan tähteä. Enpä tee sitä virhettä enää...

Vierailija

toisinaan häviöstä nousee silti hirveä meteli. Nykyään jo sietää paremmin kun paljon pelataan mut paremminkin voisi sen ottaa.

Vierailija

Mielestäni on omituista opettaa lasta "aina voittamaan". Yritin selittää näkökantaani, että häviämisen tarkoitushan on mielestäni paljon syvällisempi, lapsi oppii käsittelemään pettymyksen tunteitaan ja oppii ettei aina voi tai tarvitse olla kaikessa paras. Jokainen on jossain asiassa hyvä ja lahjakas, harva kaikessa mitä tekee. Lapsena näitä epäonnistumisen tunteita (vihaa, loukkaantumista jne) on mielestäni hyvä käydä läpi ja oppia elämään niiden kanssa. Kaverini taas perusteli näkökantaansa, että maailma on nykyään niin kova paikka, että vain kovat pärjäävät, miksi opettaa lasta häviämään, pärjää sitten vanhempana paremmin.

Olin taas hieman eri mieltä asiasta. Siis vaikka esim. työmaailma onkin kova (etenkin teityillä aloilla), niin miten se muu elämä? Mitataanko lapsen arvoa myöhemmin sillä miten ja kuinka korkealle hän sijoittuu työelämässä (viis siis muista ihmisistä, kyynärpäätaktiikalla eteenpäin)?

Eihän se, että osaa hävitä tarkoita sitä, etteikä haluaisi ja kykenisi myös voittamaan. Huhhei... En ymmärrä.

Uusimmat

Suosituimmat