Itkettää ja pa**a olo!! ;(((((

Vierailija

Eli mies ilmoitti haluavansa erota vajaa 2 kk sitten, haki tavaransa ja muutti 19-vuotiaan tytön luokse, kunnes saa oman asunnon. On sanonut että tyttö on vain kaveri hänelle, vaikka tuota on vaikea uskoa ja jossain vaiheessa sanoikin että kertoisi kyllä jos jotain kerrottavaa on heidän suhteestaan. Meillä on 2 lasta, kolmas syntyy parin kuukauden päästä. On tavannut nyt lapsiaan kerran viikossa parin tunnin ajan, ja melkein joka kerta tämä tyttö/nainen on ollut mukana. Nyt käytiin eilen miehen äidin luona, joka on itsekin eronnut miehen isästä aikoja sitten. Ajattelin sitten häneltä kysyä, miten heillä meni tapaamiset sun muut asiat. Juteltiinkin aika paljon siitä ja kertoi sellaisia asioita mitä en tiennyt ennestään, mm. eronsa syistä. Oltiin sitten parvekkeella,kun katsoin että meidän auto tai siis miehen auto ajoi pihaan, ja tämä toinen oli siellä kyydissä. Miehen äitikin jäi kulmat rytyssä katsomaan, kun ei siis oikein tiedä tästä meidän erosta mitään kun mies ei suostu hänelle puhumaan. Olisi pitänyt olla siinä vaiheessa ihan hiljaa ja olla kuin ei mitään, mutta ei kun piti tyhmänä mennä avaamaan suu ja alkaa puhumaan erosta.

Nimittäin mies, ex siis laittoi äsken viestin että mitä oikein luulen saavuttavani sillä, että marisen sen äidille meidän erosta. Olin ihan, että mitä vit**a, mitä olen marissu. Vastasi vaan, että menen lasten kanssa käymään siellä ja puhun erosta minkä ehdin. Ja että yritänkö saada sen mutsin mun puolelle, että onneksi se ei lähde siihen mukaan. Sitten tuli puhe eron syistä, ja kirjoitin että mieshän se minut jätti ja rikkoi lapsilta perheen, jonkun teinitytön takia. Koska tuolta minusta tuntuu, että se tyttö/nainen on osasyy eroon vaikka kuka väittäisi mitä muuta! Ja että silloin kun oltiin vielä yhdessä, niin ei miestä kiinnosta perhe, aina oli omissa hommissaan ja harrastuksissaan. Melkein koskaan ei tehnyt lasten kanssa keskenään mitään, eikä tehty perheenä eikä myöskään kahdestaan mitään. Minä hoidin lapset ja mies eli omaa elämäänsä siinä sivussa. Ja nyt onkin lähes tulkoon kokonaan vain ja ainoastaan minun syyni että mies halusi erota!

Kaiken huippu oli että tuohon viimeiseen viestiin vastaus tulikin tämän tytön puhelimesta. Että mikäs helvetin teinityttö se mulle on, ja että enemmän mussa on teinitytön tuntomerkkejä kuin siinä. Ja että mies ei jättänyt mua sen takia ja rakastaa lapsia, eikä todellakaan ole unohtanut niitä. Ja että vaikutan niin katkeralta että oikein naurattaa!

Mä oon niin loukkaantunut siitä, että mies sekoittaa tuon toisen meidän välisiin asioihin! Eikö se itse kykene selvittämään meidän välejä, kun pitää toinen nainen laittaa siihen väliin selvittämään? Ja totta helkkarissa olen katkera, eiköhän mulla ole syytä siihen, mutta olen yrittänyt laittaa sen taka-alalle ja unohtaa koko katkeruuden.



Kaiken lisäksi nyt mietin, että kun vauva on syntynyt niin en menisikään selvittämään isyyttä vaan ottaisin yksinhuoltajuuden vauvaan ja antaisin hänelle oman sukunimeni. Muilla lapsilla on isän sukunimi ja yhteihuoltajuus. Mutta ei tuokaan kovin kivalta tuntuisi, mutta nyt vaan tuntuu helpommalta vaihtoehdolta. Ei tarvitsisi tapella miehen kanssa mistään vauvaan liittyvistä asioista.

Ja oli puhetta että mies tulisi kuitenkin synnytykseen mukaan, mutta enhän mä tuota voi ottaa sinne kun en voi luottaa siihen yhtään.



Sitten vielä mietin raha-asioitakin. Meillä on paljon yhteistä velkaa ja sen takia ollaankin jo käyty pankissa, missä tilanne on vielä hiukan auki, mutta sen lisäksi meillä on uusi auto, joka on nyt miehellä mutta on molempien nimissä. Mies on kyllä vaihtamassa sitä halvempaan, heti kun vain sopiva löytyy. Kerran jo soittelin rahoitusyhtiöön ja kysyin miten saan nimeni pois autosta, mutta päädyin sitten odottamaan että mies vaihtaa auton kaikkien kulujen ja maksujen takia. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että soitan huomenna sinne taas ja sanon että tehkää mitä teette mutta minun nimeni lähtee autosta pois. Lisäksi miehellä on rinnakkaiskortti minun nimissäni olevaan bensakorttiin, nyt sieltä tuli 500€ lasku viime kuulta, ja mietin nyt jos huomenna soitan ja käsken sulkea rinnakkaiskortin (tiedä kuinka paljon sitä on jo tässäkin kuussa käytetty) niin mitä jos mies jättääkin laskun maksamatta. Ei minulla ole sellaisia rahoja, että sen saisi maksettua.



Kiitos jos jaksoitte lukea, laittakaas jotain kommenttia mitä mieltä olette ja miten minun pitäisi edetä.

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Lainaus:

Todellakin ymmärrän, että on paha olla. Yritä vain selvitä erosta päivä kerrallaan. Kannattaako tuollaisen paskan perään itkeä? Ja katkeruudella myrkyttää lopulta vain oman elämän. Kun olet itsellesi eron selvittänyt voit olla lapsinesi onnellinen.



Oletko siis naimisissa? Jos et, niin on mahdollista, että lapsi saa sinun nimesi ja isyyskin jää selvittelemättä. Avioeroa ei muutamassa kk:ssa saa ja silloin lapsi automaattisesti miehen. MUTTA lapsella on oikeus isään. Se on lapsen oikeus. Sinun ei tarvitse pitää hänen isästään, mutta kunnioitettava lapsen ja hänelle tärkeän ihmisen suhdetta. Lisäksi kaikki perintö yms. asiat menevät isyydenilmoittamisen mukaan.



Hoida talous kuntoon. Ei todellakaan kannata antaa kenellekkään oikeutta tehdä velkaa nimissäsi, etenkin, jos et luota häneen. Kuoleta kaikki yhteiset tilit ja vaadi häneltä rahojasi. Jos et saa rahojasi vie asia poliisin selvitettäväksi. Idiootin kanssa ei kannata kinata.



Vaikka se mies tekee mitä nyt (laastarisuhde teiniin), on teidän eronne keskiössä. Jos hän ei osaa käyttäytyä sinua kohtaan kunnioittavasti ja loukkaa tahalleen liikkumalla teinin kanssa, älä heittäydy samalle tasolle. Voit aina itse olla mukava, mutta päättäväinen ja tavoitteellinen. Voit erota tyylillä moisesta rotasta. Olet juuri sellainen kuin haluat. Ehkä hän joskus tajuaa kuinka arvokas olet ihmisenä tai sitten ei tajua. Se on hänen häpeänsä.



Lisäksi netissä on tosi paljon eroamiseen liittyvää kirjoittamista. Googlaa sanoilla ero tai avioero ja lue. Kun ymmärtää tilaansa on helpompi nähdä tulevaa. Nyt vain tähtäät kohti parempaa huomista sinulle ja lapsille.




Noniin, nyt pääsin takaisin kirjoittelemaan...



En mä sen miehen perään enää itkekään, olen jo käsittänyt sen että ei tosta meidän ns. perhe-elämästä mitään olis tullut. Ei siinä ollut kumpikaan onnellinen! Ja että mulla on paljon parempi ilman miestä! Ja juuri tuon takia en halua olla katkera, mutta välillä se tunne nostaa päätään tuolla sisällä. Pahempi olo siitä vain itselle tulee. Minä haluaisin vaan saada asiat järjestykseen, raha-asiat erilleen ja lasten tapaamiset rullaamaan että voisin jatkaa elämääni eteenpäin.

Ei olla naimisissa, molemmat lapset on isä tunnustanut ja on yhteishuoltajuus. Tämän vuoksi haluan kuitenkin loppujen lopuksi saman kohtalon kolmannelle lapselle. Olisi häntä kohtaan väärin jos ei isyyttä olisikaan tunnustettu. Vihoissani ja loukkantuneena ajattelin vain äsken toisin. Ja mietin sitäkin, jos tulee ex:n kanssa ongelmia passin saamisen tai pankkitilin avaamisen suhteen, niin ei olisi kolmannen kanssa sitä huolta jos olisi yksinhuoltajuus.



Noissa raha-asioissa luotan mieheen, mutta silti on pieni pelko että mitä jos kuitenkin jättää esim tuon bensalaskun minun maksettavakseni. Vaikka vaikea uskoa, koska tietää että siinä vaiheessa saa kaikki kuulla mitä on tehnyt, eikä tämän vuoksi taatusti kehtaa niin tehdä. Ja mietin sitäkin, kun miehen isällä on tuota omaisuutta, eikä ole mikään kovin köyhä niin jos jostain syystä lasku jäisikin minulle, ottaisin yhteyttä häneen jos voisi maksaa laskun ja periä ne mieheltä. Mutta siinäkin on se, että mistä minä tiedän jos minusta tehdään valehtelija eikä kukaan usko mitä sanon...

Vierailija

Sika mies, mutta no, ei puututa siihen enempää!



Nyt heti ensimmäiseksi PAPERILLE VELAT JA LASKUT JA ENNEN KAIKKEA LASTEN HUOLTAJUUS!!



Kyllähän lapsella pitää isä olla ja elaritkin jäisi saamatta, tai no kunnalta saisit, mutta silti!



Otatte nyt yhteyttä johonkin viralliseen tahoon ja teette kunnolliset huoltajuussopimukset ja elatussopimukset.



Tuosta teinitytöstä ja muutenkin. Ehdottaisin, että jätä vastaamatta aina kun tuollaisia viestejä tulee. Älä vastaa puhelimeenkaan jos tiedät sieltä tuollaista tulevan.



Jos isä lakkaa olemasta hyvä isä, hae yksinhuoltajuutta.



Mutta ennen kaikkea. PISTÄ hyvä nainen KAIKKI, ihan kaikki mitättömiltäkin tuntuvat asiat paperille. Virallisille papereille, joihin molempien nimet ja 2 todistajaa!



Ehdottaisin toimimaan näin. Sanot, että sinun oli pakko saada purkaa pahaa oloa hänen äidilleen, anteeksi, se oli väärin. Sanot, että on niin kovin raskasta yksin. Sitten annat kaiken moskan tulla ja mennä saman tien. Älä missään nimessä viilennä välejä lapsen mummoon. Jos hänellä suinkin riittää kiinnostusta olla yhteydessä, älä vähennä. Luulen, että miehesi reaktio äitinsä luona käyntiin oli tuollainen, koska äiti on varmasti nuhdellut poikaansa ja osui siis arkaan paikkaan.



Hän haluaa juuri sitä, että viilennät välit. Hän tietää toimineensa typerästi ja solvaa sinua kaikilla niillä sanoilla, mitkä ovat todella niitä mitkä katsovat HÄNTÄ itseään peiliin parhaillaan. Älä lähde tähän mukaan. Jos asiattomuudet jatkuvat, vastaat vain, että puhutaan kun on oikeaa ja asiallista asiaa ja keskusteluun osallistuu siihen osalliset vain.



Nyt peruutat tietenkin tuon bensakortin. Laita viestiä, ettei sulla ole varaa maksaa hänen laskujaan enempää. Vaikket ensimmäistäkään ole maksanut. Lisäksi irtisanot oman osuutesi tuosta autosta. Vaikka kuinka miestä olet rakastanut, hän voi oikeasti syöstä sinut sellaiseen taloudelliseen helvettiin, ettet uskokaan!



Joten irtisanot ihan kaikki rinnakkuusjutut mitä ikinä teillä on ollutkaan. Jos hänelle on jäänyt ihan mikä tahansa kirjastokorttikaan, sillä saa aikaan helvetinmoisen harmin halutessaan!



Tämä ei ole mitään kostoretkeä, vaan juridisesti järkevää suojellaksesi itseäsi ja häntä!



Vielä loppuun, olen todella pahoillani, että noin urpo mies! Mutta lohduttaudu sillä ajatuksella, että kun tuo ihana teinityttö rupeaa niitä lapsia pukkaamaan ja tulee ensimmäinen kriisi, miettii mies hartaasti öisin, miksi hän sinut jättikään!



Ja viimeistään kun tuosta aikuistuu, katuu syvästi, että hylkäsi teidät!



Mutta joo.. Kaikki asiat nyt paperille, lasten huoltajuudet yms. Jos toinen teistä esim. kuolee ja huoltajuusasiat on epäselviä, voi vakuutus evätä korvaukset lapsille..



Eli vaikka varmasti on raskasta, hoida itsesi irti kaikista siteistä tähän mieheen. Ja lapsille turvaat tulevaisuuden ja isälle myös oikeuden lapsiinsa!

Vierailija

Ensinnäkin toivon sinulle voimia tässä tilanteessa. Minusta on tosi hyvä, että sinulla on hyvät välit miehesi (tai ex-miehesi) äitiin. On tärkeää, että sinulla on paljon ihmissuhteita ja ylipäätänsä ihmisiä, joille voit puhua tästä tilanteesta. Näin et jää yksin murehtimaan tilannetta ja saat myös energiaa hoitaa lapsiasi ja itseäsi, jotta masuasukki myös voi hyvin.



Miehesi on täysi idiootti! Sika, joka teki anteeksiantamattoman teon. Jos hän jostain syystä palaisi kotiin ja haluaisit ottaa hänet takaisin, teidän olisi ehdottomasti mentävä pariterapiaan käsittelemään tätä asiaa. En kuitenkaan pidä miestäsi ollenkaan luotettavana ja siitä syystä ajattelen, että jatkat nyt elämääsi lasten kanssa ja iloitset niistä, ja tietenkin ystäväpiiri tukenasi.



Muista myös viralliset auttajatahot! Puhu tilanteestasi heti neuvolassa, soita sinne. Pyydä myös kotipalvelusta apua, yhteystiedot saat neuvolasta. Ehkä voit kysyä apua myös sosiaalitoimistosta, tarkoitan tukiperhettä tms. apua. Näistä kaikista saat siis sellaista tukea, jota tarvitset kun pyörität yksin arkea. Älä siis jää yksin vatvomaan asioita, vaan pyydä apua ja näin saat tukea. Sellaisia avustuskanavia on olemassa ja juuri näihin tilantesiin.



Taloudelliset asiat on hoidettava myös kuntoon. Pidä huoli, että et maksa miehesi velkoja. Hän saa itse vastata niistä.



Nyt siis miehesi kanssa keskustelu, jossa puhutte tilanteesta. Olipa nyt syy eroon mikä tahansa, tämä tytönhempukka tai ei. Miehesi on kannettava vastuu asioista. Lapset ovat hänen ja hänen on maksettava elatusmaksua yms. Jos hän on muuttanut pois kotoa, se ei todellakaan tarkoita sitä, että hän voisi luistaa myös maksuista. Hän siis maksaa lasten elinkustannuksia yms. harrastusmenoja ihan samalla tavalla asui kotona tai ei. Kysy neuvoja kunnan elatusturvatoimistosta, jos tässä asiassa tulee hankaluuksia.



Toivon sinulle onnea elämääsi ja sitä sinulla onkin! Pian kolme lasta! Iloitse niistä ja tottakai parisuhteen katkeaminen näin ikävällä tavalla sattuu, mutta ajattele, että miehesi ei ollut sinun arvoisesi. Ole vahva ja muista, että lapsesi arvostavat ja tarvitsevat sinua. Olet heidän rakas äiti. Voimia!

Vierailija

että sinulle käy vielä hyvin! Pura oikeutettua pahaa oloasi ja suuttumustasi kavereillesi ja vaikka täällä, jotta jaksat lastesi ja keskenkasvuisen ex-miehesi kanssa. Unohda se teinityttö kokonaan - häntä ei tarvitse sinulle olla olemassakaan. Keskity lapsiisi ja itseesi. Odota uutta vauvaa yhdessä isompien lasten kanssa - te olette oikea perhe! -10

Vierailija

niin tyhmä hän tuskin on, että vaikeuttaa tahallaan elämääsi, koska silloinhan hän aiheuttaa vain lapsillenne hankaluuksia. erossa on heille aivan tarpeeksi, ja tämän isä luultavimmin käsittää itsekin.



ota yhteyttä neuvolaan, perheasiain neuvottelukeskukseen, perheneuvolaan tms... voit saada tukiperheenkin avuksesi.



kaikki järjestyy ja sinä pärjäät kyllä :)

Vierailija

se bensakortti on tuossa tilanteessa aivan kohtuuton.



Sinulle on käynyt todella kurjasti, kun lapsikin on juuri tulossa. En voi kertakaikkiaan käsittää miestäsi. Toisaalta, ei ollut tähänkään asti ollenkaan mukana perhe-elämässä, joten ilmeiseti täysin sopeutumaton perhe-elämään. Olisiko siitä milloinkaan kuitenkaan onnellista tullut.



Vaadi mieheltäsi, että käytte selvittelemässä välejänne jossain parisuhdeneuvojalla. Seurakunnalla ja väestöliitossa ainakin on. Ovat kalliita, luulisin kyllä.



Miehesi on järkyttävän keskeneräinen teini itsekin. Taitaa olla nuori hänkin.

Vierailija

Kirjoitin jo tuon 7 tekstin..



Itse olen 25 ja mies on 23. En tosiaankaan ymmärrä mikä takia mies sotkee tuon tytön meidän väleihin ja ylipäätään mitä se tyttö ajattelee kun alkaa minulle laittamaan viestiä!??!

Olenkin onnellinen että minulla on hyvä tukiverkosto, on sisko, ystävät, vanhemmat, isovanhemmat ja muut sukulaiset. Yksin en tule ikinä jäämään =) Mutta nyt aloin miettimään tuota, että on ehkä parempi pitää tuohon miehen äitiin vähän etäisyyttä. Vaikka en tietysti tiedä mitä hän on pojalleen sanonut, mutta tuosta viestistä tuli mieleen vain että on "juorunnut" että olen puhunut erosta ja tuosta toisesta tytöstä hänelle. Saattaahan se olla niinkin, että on sanonut miehelle että miettii vähän mitä tekee ja miten käyttäytyy ja tästä mies on ymmärtänyt että olen jotain siellä puhunut. Vaikka tuossa viestissä jäikin mietityttämään tuo kohta että "menet lasten kanssa kylään ja puhut erosta minkä kerkiät"....?

En oikein usko, että mies haluaisi tulla takaisin. Vielä muutama päivä/viikko sitten olisin halunnut hänet takaisin, mutta en enää. En todellakaan pystyisi suhteeseen hänen kanssaan enää. Ja nyt kun näkee millaiseksi on vielä muuttunut. En nimittäin ikinä olisi hänestä uskonut että tekee noin, muuttaa toisen "naisen" luokse ja kertoo tälle ties mitä minusta, loukkaa tahalleen ja vetää vielä tuon toisen meidän välisiin asioihin. En todellakaan halua tuollaista miestä!! Pelkkä teini-ikäinen pojanretalehan tuo on =(

Taloudellisesti tulen pärjäämään paljon paremmin nyt yksin, kuin silloin pärjäsimme kun olimme yhdessä. Kunhan vaan tosiaan pankista ottavat yhteyttä, miten nuo lainat onnistuvat.

Kiitos kaikille tasapuolisesti, helpottaa lukea noita teidän kirjoituksianne ja kuulee muidenkin mielipiteitä (jotka ovatkin yllättävän samanlaisia kuin omani)!! =)

Vierailija

Todellakin ymmärrän, että on paha olla. Yritä vain selvitä erosta päivä kerrallaan. Kannattaako tuollaisen paskan perään itkeä? Ja katkeruudella myrkyttää lopulta vain oman elämän. Kun olet itsellesi eron selvittänyt voit olla lapsinesi onnellinen.



Oletko siis naimisissa? Jos et, niin on mahdollista, että lapsi saa sinun nimesi ja isyyskin jää selvittelemättä. Avioeroa ei muutamassa kk:ssa saa ja silloin lapsi automaattisesti miehen. MUTTA lapsella on oikeus isään. Se on lapsen oikeus. Sinun ei tarvitse pitää hänen isästään, mutta kunnioitettava lapsen ja hänelle tärkeän ihmisen suhdetta. Lisäksi kaikki perintö yms. asiat menevät isyydenilmoittamisen mukaan.



Hoida talous kuntoon. Ei todellakaan kannata antaa kenellekkään oikeutta tehdä velkaa nimissäsi, etenkin, jos et luota häneen. Kuoleta kaikki yhteiset tilit ja vaadi häneltä rahojasi. Jos et saa rahojasi vie asia poliisin selvitettäväksi. Idiootin kanssa ei kannata kinata.



Vaikka se mies tekee mitä nyt (laastarisuhde teiniin), on teidän eronne keskiössä. Jos hän ei osaa käyttäytyä sinua kohtaan kunnioittavasti ja loukkaa tahalleen liikkumalla teinin kanssa, älä heittäydy samalle tasolle. Voit aina itse olla mukava, mutta päättäväinen ja tavoitteellinen. Voit erota tyylillä moisesta rotasta. Olet juuri sellainen kuin haluat. Ehkä hän joskus tajuaa kuinka arvokas olet ihmisenä tai sitten ei tajua. Se on hänen häpeänsä.



Lisäksi netissä on tosi paljon eroamiseen liittyvää kirjoittamista. Googlaa sanoilla ero tai avioero ja lue. Kun ymmärtää tilaansa on helpompi nähdä tulevaa. Nyt vain tähtäät kohti parempaa huomista sinulle ja lapsille.

Vierailija

En ennätä nyt kauheasti valaista asiaa, mutta osoitteesta www. eroperhe. net löytyy paljon tietoa ja vinkkejä käytännön asioiden hoitamiseen.



Tuo yksinhuoltajuus-asia osui silti silmiin. Se, että mies tunnustaa lapsen isyyden, on tietysti hyvä juttu, jokaisella lapsella on oikeus isään. Ja vaikka mies on tunnustanut kaksi aiempaa lasta, ei tarkoita sitä heidän kohdallaan sen enempää, kuin tämän kolmannenkaan kanssa, ettetkö voisi erotilanteessa hakea yksinhuoltajuutta. Yksinhuoltajuuteen ei siis vaikuta se, että isyys onkin tunnistettu.



Mutta käypä tuolla eroperhe.netissä, toivottavasti sieltä löytyy lisäapuja.

Voimia, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä sinulle!!!

Vierailija

Anteeks nyt vaan mutta paska EX mies sulla ja pidä se myös ex:nä helpolla pääset.

Sä et tosta voi ku nousta vahvempana ihmisenä pystyyn ja sitä sä tulet olemaan. Et kertonu teidä ikäänne mutta tuo naikkonen on vain villitys ja parantava laastari, kenties helpotus omiin haluihinsa, oloihinsa. Kokemuksella voin sanoa.

Raukkamaista että miehesi sotkee tuon "naisen" teidän välillene ja erittäin typerää että "nainen" sotkeutuu asioihin jotka ei sille todellakaan kuulu, ei teidän eikä lasten asiat sille kuulu!!



Koeta jaksaa, halauksia

Vierailija

Niin, mies on siis 23-vuotias ja itse olen 25. Tämä tyttö on miehen siskon (17v) poikaystävän sisko ja tätä kautta tavannut tytön. Näin minäkin ajattelen, että aika erikoista jos heidän välillään ei ole muuta kuin ystävyyttä, niin miksi mies muuttaa hänen luokseen kun olisi voinut kotonakin asua sen aikaa, että saa asunnon (tätä kysyi minulta aluksi, sopiiko se minulle) ja miksi tyttö sekaantuu meidän välisiin asioihin jos on vain ystävä??!

Vierailija

Lainaus:

Sika mies, mutta no, ei puututa siihen enempää!



Nyt heti ensimmäiseksi PAPERILLE VELAT JA LASKUT JA ENNEN KAIKKEA LASTEN HUOLTAJUUS!!



Kyllähän lapsella pitää isä olla ja elaritkin jäisi saamatta, tai no kunnalta saisit, mutta silti!



Otatte nyt yhteyttä johonkin viralliseen tahoon ja teette kunnolliset huoltajuussopimukset ja elatussopimukset.



Tuosta teinitytöstä ja muutenkin. Ehdottaisin, että jätä vastaamatta aina kun tuollaisia viestejä tulee. Älä vastaa puhelimeenkaan jos tiedät sieltä tuollaista tulevan.



Jos isä lakkaa olemasta hyvä isä, hae yksinhuoltajuutta.



Mutta ennen kaikkea. PISTÄ hyvä nainen KAIKKI, ihan kaikki mitättömiltäkin tuntuvat asiat paperille. Virallisille papereille, joihin molempien nimet ja 2 todistajaa!



Ehdottaisin toimimaan näin. Sanot, että sinun oli pakko saada purkaa pahaa oloa hänen äidilleen, anteeksi, se oli väärin. Sanot, että on niin kovin raskasta yksin. Sitten annat kaiken moskan tulla ja mennä saman tien. Älä missään nimessä viilennä välejä lapsen mummoon. Jos hänellä suinkin riittää kiinnostusta olla yhteydessä, älä vähennä. Luulen, että miehesi reaktio äitinsä luona käyntiin oli tuollainen, koska äiti on varmasti nuhdellut poikaansa ja osui siis arkaan paikkaan.



Hän haluaa juuri sitä, että viilennät välit. Hän tietää toimineensa typerästi ja solvaa sinua kaikilla niillä sanoilla, mitkä ovat todella niitä mitkä katsovat HÄNTÄ itseään peiliin parhaillaan. Älä lähde tähän mukaan. Jos asiattomuudet jatkuvat, vastaat vain, että puhutaan kun on oikeaa ja asiallista asiaa ja keskusteluun osallistuu siihen osalliset vain.



Nyt peruutat tietenkin tuon bensakortin. Laita viestiä, ettei sulla ole varaa maksaa hänen laskujaan enempää. Vaikket ensimmäistäkään ole maksanut. Lisäksi irtisanot oman osuutesi tuosta autosta. Vaikka kuinka miestä olet rakastanut, hän voi oikeasti syöstä sinut sellaiseen taloudelliseen helvettiin, ettet uskokaan!



Joten irtisanot ihan kaikki rinnakkuusjutut mitä ikinä teillä on ollutkaan. Jos hänelle on jäänyt ihan mikä tahansa kirjastokorttikaan, sillä saa aikaan helvetinmoisen harmin halutessaan!



Tämä ei ole mitään kostoretkeä, vaan juridisesti järkevää suojellaksesi itseäsi ja häntä!



Vielä loppuun, olen todella pahoillani, että noin urpo mies! Mutta lohduttaudu sillä ajatuksella, että kun tuo ihana teinityttö rupeaa niitä lapsia pukkaamaan ja tulee ensimmäinen kriisi, miettii mies hartaasti öisin, miksi hän sinut jättikään!



Ja viimeistään kun tuosta aikuistuu, katuu syvästi, että hylkäsi teidät!



Mutta joo.. Kaikki asiat nyt paperille, lasten huoltajuudet yms. Jos toinen teistä esim. kuolee ja huoltajuusasiat on epäselviä, voi vakuutus evätä korvaukset lapsille..



Eli vaikka varmasti on raskasta, hoida itsesi irti kaikista siteistä tähän mieheen. Ja lapsille turvaat tulevaisuuden ja isälle myös oikeuden lapsiinsa!




Tämä oli ihana viesti, kiitos!! Tuli taas paljon parempi olo =)

Ajattelinkin,että jos tuo tyttö vielä alkaa lähettelemään viestejä, jätän vaan vastaamatta niihin, eihän minun ja miehen väliset asiat hänelle kuulu.



Parin viikon päästä ollaan menossa lastenvalvojalle (tai ainakin minä olen, saa nyt nähdä tuleeko mies paikalle) tekemään sopimukset elatuksesta ja tapaamisista.

Ollaan nyt noita velka-asioita hoidettu niin, että pankissa on lainapaperit vetämässä, laitetaan nuo kaikki (mitkä on ennen eroa tehty) puoliksi ja maksetaan molemmat omia lainojamme. Saa nyt vain nähdä kuinka siellä käy, pari viikkoa sitten kuullut sieltä viimeksi ja silloin johtajan piti tehdä päätös. Ilmeisesti tuo minun maksukykyni huolestuttaa siellä, heidän laskelmien mukaan tekee tiukkaa pystynkö maksamaan lainaa vaikka itse olen laskenut sellaisen lyhennyssumman että varmasti pärjään.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat