Avautuminen.. Kun en muillekaan voi puhua.

Vierailija

Mä olen avioliitossa elävä kolmen pienen lapsen äiti. Meidän liitosta on kauan sitten kadonnut se "kipinä", hyvä olo ja kumppanuus. Me ollaan kuin kaksi vierasta ihmistä saman katon alla. Mitään varsinaista vikaa meidän liitossa ei ole, kränää kotitöistä ja ainainen väsy, mutta oletan sen kuuluvan lapsiperheen arkeen muutenkin.



Meillä ei vain ole enää hellyyttä.. Seksistä puhumattakaan. Ja se haluton osapuoli on aina mies. Ei saa pusuttaa, ei saa halata. Vielä vähemmän on toivoa mistään petipuuhista. Eikä sit ole kyse siitä että emännän takapuoli olisi levinnyt raskauksien myötä tms, itse asiassa se on kapeampi nyt. ;) En mä tiedä mitä tässä on takana, syytä en ole löytänyt, enkä keinoa millä tilanne paranisi. Kotikonstit on kokeiltu, pariterapiaan mies ei halua lähteä.



Mä olen ollut tässä liitossa yksin nyt varmaan pari vuotta. Tänä keväänä mun elämään sitten saapasteli sellainen mies, joka haluaisi antaa mulle sitä hellyyttä, jota olen kaivannut.. Hän on herkkä, keskustelee ja on kaikkea sitä, mitä tuo oma karvakorva ei ole. Ihana pakkaus kaikenkaikkiaan.



Nyt onkin sitten ajatukset sekaisin. Mä en haluaisi erota, en ainakaan nyt kun lapet ovat vielä todella pieniä. Enkä myöskään haluaisi erota siksi, että mulla on joku uusi kiikarissa, vaan haluan että jos niin käy, se on päätös jonka mä teen itseni ja lasteni takia, en jonkin ihastuksen vuoksi.



Mitään fyysistä tämän toisen miehen kanssa ei ole tapahtunut. Me ollaan puhuttu.. Ja tuijoteltu toisiamme silmiin kuin pahaiset teinit :) Hölmöä.



Mä en todella tiedä mitä mä tässä tilanteessa tekisin.. Teeenkö mitään. Oman miehen kanssa ollaan suunniteltu talon rakentamista, nyt asutaan vanhassa jota rempataan tasaiseen tahtiin. Ajatus uudesta talosta ja sitä kautta itseni sitomisesta yhä tiukemmin mieheen hirvittää.. Etenkin kun ko. uusi talo tulisi olemaan hänen sukunsa mailla. Mä en tiedä riittääkö mulla rakkaus, etenkään tässä tilanteessa, siihen että anoppi asuu naapurissa ja muukin suku parin kilometrin säteellä.. Jos mä jonkin ratkaisun teen, sen pitäisi varmaan tapahtua ennenkuin mitään talohanketta aloitetaan.



Kiitos jos joku jaksoi lukea.. En mä tiedä miksi tämän kirjoitin..Ei vain tosiaan ole ketään aitoa ihmistä, jolle puhuisin.. Mun ystävät ovat myös mieheni ystäviä jne. Jos jollakulla on jotain älykästä sanottavaa, niin kuuntelen mielelläni.

Kommentit (11)

Vierailija

että talohanke laitetaan jäihin siihen asti, että joku ratkaisu liittonne tämänhetkiseen tilaan löytyy - teet siis selväksi, että tää ei voi enää jatkua; "odotan elämältä enemmän ja myös ansaitsen enemmän". Jos mies ei edelleenkään suostu harkitsemaan pari-, perhe- tmv. terapiaa, niin eiköhän hän sen päätöksen sitten ole sillä tehnyt? Siis eroatte. Mutta koita nyt vielä puhua miehesi kanssa (vaikka heti; parisuhteenne ja perheenne ON jotain hemmetin potkupalloa tärkeämpää!!), mutta älä missään nimessä hyväksy nykyistä menoa ja anna sen jatkua, muuten sinusta tulee myöhemmin vain katkera ja onneton. :(

Vierailija

Lainaus:

Miten luulet hänen reagoivan? Mitä sellaista hän voi tehdä, että tilanteenne muuttuu vielä huonommaksi? Onko aggressiivinen, väkivaltainen?i




Ei ole koskaan ollut väkivaltainen, joskus hieman kovakourainen.. Muuten tosi lempeä ja pitkäpinnainen, mutta suuttuessaan muuttuu kuin eri ihmiseksi. Siksi kai pelkäänkin, kun en tiedä millainen reaktio sieltä tulisi.



Itseni puolesta en koskaan ole pelännyt, mutta muutaman kerran mies on toiminut lasten kanssa niin, että mä olen älähtänyt.. Siis "heittänyt" uhmaikäisen sohvalle jäähylle.. En siis tarkoita oikeaa heittämistä, mutta otteet ovat olleet mielestäni turhan rivakat, ja nimenomaan siksi että hänellä on mennyt hermo..



-ap-

Vierailija

mun mielestä kannattaa mieluummin erota nyt kun lapset on pieniä eikä odottaa sitä, että ne kasvaa!

Lapset sopeutuu tilanteeseen paljon paremmin, kun ne on "kasvaneet eroon".

Isompina ero on niille paljon vaikeempi

Vierailija

Mä olen ollut niin ahdistunut siitä, ettei ole ketään kenelle puhua..



Ja ihanaa, ettette ole syyllistäneet. Morkkis on itsellä kova, vaikka tavallaan mitään pahaa en ole tehnytkään.. Mutta ne tunteet..



Mä olen miehelle puhunut, kaikesta oikeastaan mitä pään sisällä liikkuu, mutta en tästä "toisesta" miehestä. Ehkä se herättäisi. Mä kuitenkin pelkään miehen reaktiota.. Pitäisi varmaan rohkaistua. Ja odottaa, että potkupallokisat loppuvat, niiden aikana ei saa keskustelua edes säästä.



Huh, vaikea tilanne. Kiitos kommenteista..



-ap-

Vierailija

Ja lopulta päätin erota enkä ole katunut hetkeäkään! Pari vuotta oli meilläkin exän kanssa ollut todella hiljaista ja ahdistavaa. Puhuin hänelle tunteistani ja mietin eroa päivittäin itsekseni. Ex ei ottanut puheitani todesta. Lopulta tapasin miehen, johon rakastuin. Tilanne muuttui todella vaikeaksi. Pähkäilin ja pähkäilin. Päätin erota - en tämän uuden miehen takia, vaan itseni takia. Mietin tilanteen niin, että vaikka juttu uuden rakkauden kanssa ei tuottaisikaan mitään, haluaisin jatkaa omillani, ilman exääni.



Välillä tietysti mietitytti, teenkö virheen, mutta nyt tiedän, että tein oikein. Oma elämänlaatu parani huomattavasti. Toki uuden rakkaani kanssakin onnisti, vaikka on meilläkin vaikeita aikoja ollut. Silloin olen aina miettinyt, että entä jos jään yksin. Silti sekin tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta kuin exän kanssa kituuttaminen.



Kannattaa siis miettiä, haluatko erota miehestäsi ja jatkaa elämää yksin lastesi kanssa. Ei pidä miettiä uutta miestä ollenkaan, koska sen pysyvyydestä ei ole tietoa. Mulla oli vasta yksi lapsi erotessani. Kolmen kanssa eroaminen on tietysti aina haastavampaa. Sun täytyy, ap, kuitenkin miettiä omaakin elämääsi. Sulla on vaan yksi elämä elettävänäsi ja jos elät sen onnettomana, tulet varmasti katumaan myöhemmin.



Voimia päätöksentekoon!

Vierailija

...eihän hän ole mitenkään osallinen, ainakaan vielä, tuohon teidän liittonne huonoon tilaan. Jos olet "vain" ihastunut häneen eikä mitään ole tapahtunut, niin turhaan puhuisit hänestä. Sitä paitsi tuollainen ihastuminen on vähintään normaalia silloin kun oma liitto on tuossa tilassa.



Mielestäni tuossa yksi aiemmista kirjoittajista kirjoitti asiaa. Kun sinä kerrot asioista ja ehdotat tiettyjä parantavia keinoja (kuten terapiaa), niin kyllä miehellä pitää jotain munaa olla, että edes ottaa kantaa. Siis joko sanoo, että kyllä, mennään vain terapiaan tai vaihtoehtoisesti sanoo, ettei moinen huvita.

Ja kun teidän tapauksessa sanot, ettei mies ole osoittanut kiinnostusta terapiaa kohtaan/tai muita keinoja kohtaan, niin tässä kohtaa sinun pitää tehdä seuraavaa: Teet miehelle ehdottoman selväksi, ettei nykyinen meno kerta kaikkiaan voi jatkua. Jos jatkuu, niin seurauksena on vääjäämättä ero, mitä et toivo, voit sanoa.



Kun mies tämän tajuaa, niin sen jälkeen tullaan ratkaisevien vastausten äärelle: miten hän reagoi? Onko halua parantaa asioita vai ei?



Se nyt on sanomattakin selvää, ettei mistään taloprojekteista tms. tule tällä hetkellä puhua. Se, että mies moisesta puhuu, osoittaa mielestäni sen, ettei hän taida edes tajuta sitä, miltä sinusta tuntuu. Teepä se nyt kerta kaikkisen selväksi.

Vierailija

Eli parempi lasten ollessa pieniä. Mun mielestä nyt kannattaisi ruveta keskustelemaan avoimesti oman aviomiehen kanssa. Voisit kertoa myös tästä ihastumisesta ja mainita, että mitään fyysistä ei ole tapahtunut. Ehkä se herättää miehesi. Sitten pohditte miehesi kanssa jatkatteko liittoa vai ette. Jos mikään ei muutu ja mies edelleen pysyy kuoressaan, voit sitten alkaa harkita eroa.

Vierailija

Hänen kommenttinsa ovat "niin, onhan se kurjaa" ja "eihän tässä enää mitään teinejä olla" -linjaa jos kerron kuinka paha mieli minulla on siksi, etten enää saa edes halauksia. Ei hän ota tuon kummemmin kantaa.



-ap-

Vierailija

Miten luulet hänen reagoivan? Mitä sellaista hän voi tehdä, että tilanteenne muuttuu vielä huonommaksi? Onko aggressiivinen, väkivaltainen?



Jos ei, niin eihän muutosta voi tapahtua kuin parempaan suuntaan!

Ota vaan kaikki keinot käyttöön, että saat edes jotain tunteita kaivettua miehestäsi

Vierailija

Itse olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa. Minä erosin, enkä ole sitä katunut. En usko, että meidän liitosta olisi enää tullut mitään, vaikka kuinka oltaisi yritetty. Olin siihen aikaan myös ihastunut erääseen toiseen mieheen, mutta se juttu kariutui heti alkumetreille - jälkeenpäin ajatellen ehkä käytin häntä vain tekosyynä itselleni päästäkseni eteenpäin. Myöhemmin tapasin "sen oikean" ja ollaan yhä yhdessä. Ja kyllä, lapsiakin mulla on ensimmäisen mieheni kanssa, mutta mitään isompia ongelmia siitä ei ole tullut. Olivat pieniä kun erosimme ja minusta se oli pelkästään hyvä asia - myöhemmin olisi varmasti ollut vaikeampaa. Minusta ei kannata jäädä roikkumaan epätyydyttävään suhteeseen, jos tunnetta on jatkunut vuosia. Jos taas käänne on tapahtunut vasta viime aikoina, voisi ehkä vielä yrittää puhua miehen kanssa. Mutta viestini on siis, ettei eroa kannata pelätä...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat