Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Todella takertuva ja vaikea äiti...

Vierailija

Täältä varmaan löytyy kohtalotovereita... Jälleen tänään äitini soitti mulle itku silmässä. Huomenna pitäisi nähdä, kun häntä niin ahdistaa. Ei ole ihan eka kerta, ahdistanut häntä on vähintään viimeiset 15 vuotta, ellei jo pidempäänkin.



Ahdistuksen aihe on tällä kertaa se, että joku oli varastanut hänen autostaan bensat alkuviikosta, ja silloin jo asia käsiteltiin. Nyt ei sitten voi nukkua öisin, kun pelottaa, että joku taas siellä varastaa. Ja kun näkee mopopoikia, niin tulee kamala viha, että nytkö ne siellä hänen bensoillaan ajelee... ja yläkertakin oli pitänyt bileet viime viikonloppuna.



Ja niin edespäin ja niin edespäin. Veljeni kanssa just juttelin, ja tultiin siihen tulokseen, että äiti alkaa junnata ja ahdistua ja kriisiytyä koko ajan vaan pienemmistä asioista. JA takertuu meihin lapsiin.



Meihin ei tarvitsisi takertua, me olisimme oikein mielellään sellaisella normaalilla tavalla tekemisissä hänen kanssaan. Juteltaisiin vaikka joka päivä hänen kanssaan puhelimessa ja nähtäis usein JOS se kaikki ei aina olisi sitä samaa märisemistä ja takertumista.



Siis ihan sama mikä tilanne tai tilaisuus, äiti aina yrittää elää mun energioillani. Jos joku tajuaa mitä tarkoitan. Siis on aina vähän kuin mun selän takana ja sieltä kurkkii, ja mä saan hoitaa kaikki sen asiat. Esim. ravintolassakaan ei joko voi tilata itse ruokiaan, tai sitten ei voi edes katsoa sitä tarjoilijaa, vaan tuijottaa mua kun tekee tilaustaan, sillai typerästi ikään kuin mun pitäisi antaa hänelle hyväksyntä siitä, että hän on nyt tilannut oikean annoksen.



Mun on itse aina aivan turhaa yrittää saada häneltä tukea mihinkään, jos mulla on joku murhe, niin loppujen lopuksi mä lohdutan häntä, koska hänellä on niin paha olo, kun mulla on murhe...



Niin jotta. Eipä tästä tilanteesta ole varsinaista ulospääsyä. Äiti on äiti. En voi häntä hyljätä. Pelottaa vaan miten hurjaksi tämä voi vielä yltyä.



JA kyllä, puhunut olen äidille todella suoraan. Niin on myös veljeni. Ollaan tuettu häntä ja ollaan aina valmiita tukemaan, olisi vaan niin hienoa, jos äiti kaikella sillä tuella yrittäisi päästä itse eteenpäin, ja rakentaa itselleen elämää, jossa me oltaisiin terveellä tavalla mukana.



Kiitos kun luit.

Kommentit (5)

Vierailija

Oletteko minkäikäisiä veljesi kanssa? Entä minkä ikäinen on äitisi? Onko hän eläkkeellä, vai vielä työelämässä? Onko äitisi ollut aina tuollainen takertuva, vai onko kyseessä täysin uusi piirre? Vai onko niin, että on aina ollut takertuva, mutta vähitellen muuttunut hankalammaksi ja hankalammaksi? Mulle tulee nimittäin tästä tekstistä vahvasti se vaikutelma, että äitisi tarvitsisi ihan lääkärin apua tähän asiaan. Noi kertomasi asiat eivät kuulosta normaalilta, hänellä on käyttäytymisessään kaava, jää jumittamaan ikäviin asioihin, ei pysty päätöksiin jne. Kuulostaa masentuneelta ja ahdistuneelta. Myös tuollaisia epäluuloisia pelkoajatuksia vaikuttaa olevan.



Tää menee nyt av-kööki-psykologian puolelle, mutta voisin kuvitella että äitisi on masentunut tai kärsii jostain muusta mielenterveyden häiriöstä. Parasta apua olisi nyt yhteydenotto asiantuntevaan lääkäriin, menette vaikka yhdessä äitinne kanssa sinne käymään. Kyllä asiat järjestyvät, asialle voitaisiin varmasti tehdä jotain ja sekä äitinne että sinun ja veljesi elämä helpottaisi. Äidillesi nämä pelkoajatukset ovat ihan todellisia, niitä ei pidä vähätellä. Teidän ei kuitenkaan tarvitse toimia äitinne "kantajina":

Vierailija

Mulla kun ei enää ole äitiä joka ahdistelis.. Kuoli pois, äkilliseen sairaskohtaukseen.. Eikä ollut mikään helppo äiti. Oli skitsofreenikko. Et ei ollut helppoa olla hänen tytär, mutta on helvetillinen ikävä OMAA ÄITIÄ. Että ole onnellinen äidistäs, vaikka vähän hankala oliskin..

Vierailija

Kuten itsekin kirjoitit niin äitisi tarvitsee lääkärin apua. Sinulle ja veljellesi on helppo kaata kaikki niskaan mutta nyt äitisi on otettava itse vastuu omasta elämästään ja haettava apua. Kokeeko äitisi oman tilanteensa ongelmallisena? Oletteko suoraan veljesi kanssa puhuneet asiasta äidillenne. Selvästikäänäitisi ei pysyty itse ratkomaan ongelmiaan vaan tarvitsee jonkinlaista keskusteluapua. Kuten kirjoitit niin kuviot pienenvät äidilläsi kokoajan. Mitä jos tilanne menee siihen ettei kotoontaan enää ulos uskalla lähteä.

Vierailija

Me ollaan veljen kanssa kolmenkympin hujakoilla molemmat, äiti on 58-vuotias, ja on vielä työelämässä.



Noh, äiti itse asiassa lähti menemään, kun mä olin 14. Ei ne mun mielestä koskaan toisiaan oikeasti rakastaneet isän kanssa, ja sitten kun tuli lama ja taloudelliset vaikeudet, mutsi läks. Sen jälkeen sillä on ollut vaan käsittämättömiä itseään huomattavasti nuorempia umpiuunoja maalaistolloja miehinä. Nyt ei onneksi ole muutamaan vuoteen ollut ketään -tai toisaalta jos olisi edes joku sellainen, se vähän vähentäisi meihin lapsiin takertumista.



Äiti on aina ollut aika negatiivinen luonne. Ja aika huumorintajuton. Ollut paikalla muttei läsnä. Ja varmasti ollut jossain määrin masentunutkin aina. Se masennus on kyllä tiedossakin ja sitä on hoidettu ainakin lääkkeillä, terapiaan äiti ei oikein taivu, koska hän ei oikeastaan halua ratkoa ongelmiaan itse, vaan haluaa vain sysätä ne jollekin toiselle/ olla uhri.



Mä olen jo jonkin aikaa sitten sanoutunut emotionaalisesti irti noista äitini ongelmista, Kuuntelen kyllä ja olen ystävällinen, mutta en enää voi itkeä hänen kanssaan. Siis en sillä tavalla eläytyä hänen asioihinsa, kuten eläytyisin muiden läheisteni asioihin. Koska tuntuu, että äiti on itse suossa, ja jos sille ojentaa sinne keppiä, jolla nostaisi sen sieltä ylös, niin se ei sitä halua, vaan haluaa vetää sinne kaikki mahdolliset seurakseen.



Ja ei tee sitä ilkeyttään, vaan koska ei muuhun pysty.







Lainaus:

Oletteko minkäikäisiä veljesi kanssa? Entä minkä ikäinen on äitisi? Onko hän eläkkeellä, vai vielä työelämässä? Onko äitisi ollut aina tuollainen takertuva, vai onko kyseessä täysin uusi piirre? Vai onko niin, että on aina ollut takertuva, mutta vähitellen muuttunut hankalammaksi ja hankalammaksi? Mulle tulee nimittäin tästä tekstistä vahvasti se vaikutelma, että äitisi tarvitsisi ihan lääkärin apua tähän asiaan. Noi kertomasi asiat eivät kuulosta normaalilta, hänellä on käyttäytymisessään kaava, jää jumittamaan ikäviin asioihin, ei pysty päätöksiin jne. Kuulostaa masentuneelta ja ahdistuneelta. Myös tuollaisia epäluuloisia pelkoajatuksia vaikuttaa olevan.



Tää menee nyt av-kööki-psykologian puolelle, mutta voisin kuvitella että äitisi on masentunut tai kärsii jostain muusta mielenterveyden häiriöstä. Parasta apua olisi nyt yhteydenotto asiantuntevaan lääkäriin, menette vaikka yhdessä äitinne kanssa sinne käymään. Kyllä asiat järjestyvät, asialle voitaisiin varmasti tehdä jotain ja sekä äitinne että sinun ja veljesi elämä helpottaisi. Äidillesi nämä pelkoajatukset ovat ihan todellisia, niitä ei pidä vähätellä. Teidän ei kuitenkaan tarvitse toimia äitinne "kantajina":

Uusimmat

Suosituimmat