Vierailija

Olen ikionnellinen. Tiedän, että vauvalla on kehitysvamma, mutta se ei onnea himmennä millään tavalla. Tiedän myös, että tuleva vauva on tyttö. Maltan tuskin odottaa.

Sivut

Kommentit (87)

Eli 39, tulisin hulluksi jos murehtisin koko ajan tulevaa =)

Elämä on tässä ja nyt, tietenkin varaudun siihen, että vaikeampiakin aikoja tulee, mutta se on sen ajan murhe.

38

Onhan se nyt hienoa vetää yksi yksittäistapaus joka asiaan esimerkiksi, vaan taitaapa olla, että tähän mennessä kuitenkin vanhemmat on paljon enemmän niitä ihan terveitä lapsiaan ja perheitään hengiltä ottanut kuin vammaisia.



Eli kun sun kaverisi kertoo olevansa raskaana, niin kai muistutat sitäkin parista Porvoon tapauksesta ja Olarin tapauksesta ja Espoon keskustan tapauksesta jne. jne.



Lainaus:

olet nyt ruusunpunaiset lasit silmilläsi puskemassa vammamista lasta maailmaan, yksin.



mutta KUKA hoitaa kun et enää jaksa /kykene??



onko lopputulos sama kuin ylitornion tapauksessa?

mitä muita vaihtoehtoja jää, rakastaa sitä vammaista lastaan?



mitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että hänen ÄO:nsä on 75-79 ja hänet on näin luokiteltu kehitysvammaiseksi. Vaikka hän tulisi elämässään pärjäämään paremmin kuin se heikkolahjainen, jolle ei koskaan annettu diagnoosia?

Mihin vedätte rajan, kuka on tarpeeksi vammainen kuolemaan ennen kuin saa syntyäkään ja kuka tarpeeksi "normaali", jotta kelpaa tähän maailmaan?

sinutkin olisi ollut hyvä abortoida omien perusteluidesi mukaan aikanaan... Se on harmi kun ei voida tietää miten tunnekylmiä ja julmia ihmisiä lapsistaan syntyy.



Todella kuvottavat jutut... Mukamas "terveellä" ihmisellä...

Minä olen tehnyt töitä aikuisten kehitysvammaisten kanssa ja vaikeaa oli + että se mahdollinen lapsuuden onnellisuus ja huolettomuus oli poissa, kuten muillakin ikätovereilla.

Lainaus:

eikö YHTÄÄN muka epäilytä,että olet tehnyt väärän valinnan?




Ja ap:lle, todella paljon onnea tulevalle äidille ja tsemppiä elämään lapsen kanssa! Toivon kyllä, että nämä tähän ketjuun kirjoittelevat tollot eivät edusta enemmistöä...Itse olisin sijassasi varmasti päätynyt samaan ratkaisuun :)

ja kyllä sinulla on täysi oikeus onneen ja lapsellasi elämään. Äitiys on ihanaa ja elämä arvokasta. Sisareni sai kuusitoista vuotta sitten vammaisen lapsen ja silloin ajattelin kovasti lausetta "pääasia että on terve" ja mietin että mikä sitten on pääasia kun ei olekkaan terve. Tulin siihen tulokseen että "on pääasia että on olemassa". Elämä on arvokasta ja on rikkaus että olemme erilaisia!

minä vedän rajan siihen,että jos seulonnoissa tulee esiin vikaa, esim. juuri down, niin raja on siinä:abortti.



mielestäni se saisi olla vaikka laki.



mutta-- tämä oli siis vastaus kysmykseen, mihin MINÄ vetäisin rajan.



piste













.

Lainaus:

että hänen ÄO:nsä on 75-79 ja hänet on näin luokiteltu kehitysvammaiseksi. Vaikka hän tulisi elämässään pärjäämään paremmin kuin se heikkolahjainen, jolle ei koskaan annettu diagnoosia?

Mihin vedätte rajan, kuka on tarpeeksi vammainen kuolemaan ennen kuin saa syntyäkään ja kuka tarpeeksi "normaali", jotta kelpaa tähän maailmaan?

ja työskenellyt myös vammaisten ihmisten parissa enkä missään nimessä ole sitä mieltä että kehitysvammaiset tai muuten sairaat ihmiset pitäisi eliminoida jo ennen syntymäänsä. Kuullostaa kieroutuneelta "rodunjalostamiselta", natsismilta. En silti tuomitse raskauden keskeytyksiä, asia on mielestäni kovin henkilökohtainen

Niinhän monet ajattelevat että "down saa syntyä, hän on kuitenkin muuten ihan terve". Samoin on ajatellut kirjoittamasi äiti kun synnytti sydänvikaisen!

Lainaus:

Ne, joilla vika on liian paha, menehtyvät monesti raskauden alussa jo. Leikkaushoito on kehittynyt huikeasti viimeisen viiden vuoden aikana, vaikeatki epämuodostumat sydämessä voidaan korjata. Toki siihen tarvitaan useita leikkauksia, mutta lapset toipuvat niistä ällistyttävän nopeasti.



Sukulaisellani on 3 v. tyttö, joka syntyi sydämen toinen puolisko vaikeasti alikehittyneenä. Tää vika huomattiin ultrassa ja joku ehkä olisi siksi tehnyt abortin...mutta tytön äidille oli selvää että hän pitäisi lapsen, Tyttö on leikattu nyt kolmesti, mutta hän on todella reipas ja ihan tavallinen tyttö. Seuraava sydänleikkaus on edessä joskus 50-vuotiaana, jos silloinkaan. Perhe elää täysin normaalia elämää, jota tytön sairaus ei mitenkään rajoita.

jos äitini olisi ajatellut asiaa, hän ei olisi minua synnyttänyt vaan abortoinut minut.



Tämän asian käsitin vasta nyt kun luin tämän ketjun. Kiitos silmieni aukaisemisesta.

olet nyt ruusunpunaiset lasit silmilläsi puskemassa vammamista lasta maailmaan, yksin.



mutta KUKA hoitaa kun et enää jaksa /kykene??



onko lopputulos sama kuin ylitornion tapauksessa?

mitä muita vaihtoehtoja jää, rakastaa sitä vammaista lastaan?



mitä?

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat