Vierailija

Joskus sitä on vaan niin hiton väsynyt tuohon poikaan. Olihan meidän esikoinenkin aika tempperamenttinen pakkaus, mutta poika on ihan omaa luokkaansa. Tai sitten se vaan tuntuu siltä, kun ei ehdi ehkä samalla tavalla huomioida kuin esikoista saman ikäisenä...



Tänään on ollut taas oikein superhuono päivä. Aamusta saakka poika on tahtonut kaiken, mutta mikään ei kelpaa. Kiljuu pää punaisena, jos ottaa syliin, kiljuu jos en ota. Repii mua milloin mihinkin ja itkupotkuraivari on valmis välittömästi, jos en lähde mihin pikkuherran mieli tekee. (Välillä tuskin tietää oikein itsekään...) Puolilta päivin yritin laittaa päikkäreille. Taintui lopulta hirveen tappelun ja neljän tunnin väsytystaistelun jälkeen sohvalle... Tänään on saanut jopa tavallista enemmän äitiannosta, kun iskä vei esikoisen kalaan iltapäivällä.



Ei halua olla sylissä, muttei taho olla lattiallakaan, ei halua syödä mitään, ei halua juoda mitään (ellei tarjolla ole herkkuja tietysti...) ei ei ei ei! Ja kutakuinkin koko päivän on kiljunut vain "Äiti, auta!" No auttasin, jos tietäisin mikä auttas... Hätäpäissään lykkäsin jo särkylääkettäkin pojalle, jos vaikka joku paikka on kipee... Viime aikoina on eka kertaa kehiin tullut myös väkivaltaiset raivarit. Repii, potkii ja lyö. Tähän asti on sentään vaan kolistellut omaa päätään lattiaan... Isi ei kelpaa, äiti vaan, enkä mä saa mennä edes vessaan ilman, että poika vetää siitä porot nokkaansa.



Kunnon raivarin iskiessä on vaan pakko ottaa syliin ja pitää kiinni, vaikka se tietää pahimmillaan tunnin taistelua. Onneks tavallisesti poika sentään on herkästi syttyvästä luonteestaan huolimatta myös herkästi leppyvää sorttia. Raivareita tulee usein, mutta ne on melko lyhyitä. (Isosiskolla niitä tuli harvemmin, mutta sitäkin raivokkaampina...)



Yritän pitää sen linjan, ettei ylenpalttisella raivoamisella saavuta mitään, mutta välillä ei vaan enää jaksaisi. Ei varsinkaan silloin, kun 5v alkaa taantua pikkuveljen kanssa samoille aalloille ja mulla onkin yhtäkkiä keittiön lattialla kaksi tenavaa, jotka huutaa suoraa huutoa, eikä hajuakaan mitä ne oikein on vailla... Joskus tekis niin pirusti mieli vaan lykätä joku jätski pojalle käteen ja istuttaa se vaikka sohvalle sitä syömään...



Poika ei vielä puhu kunnolla, joten sekin vähän on haittona tässä meidän välillä.



Mitä mä teen? Karkaan pariksi vuodeksi Siperiaan?

Kommentit (6)

Minulla vasta 1 v 4 kk tyttö mutta hyvää vauhtia on tulinen tempperamentti tulossa esiin ja kaipaan myös ihan käytännön neuvoja mitä tehdä kun raivari iskee. Hän ei ole vielä ollut väkivaltainen toisia kohtaan, mutta hakkaa päätään seinään tai lattiaan jos oikein joku suututtaa. Puree myös esim tuolia, jos ei saa siirrettyä sitä sinne minne haluaa tai heittää esineitä jos eivät käyttäydy niin kuin hän toivoisi. Olen huomannut, että jos minä huudan, hän huutaa kahta kauheammin. Eli pitäisi olla rauhallinen, mutta millä äänensävyllä kiellän jotta tehoaa. Hän vielä niin pienikin, että vaikea tietää mitä puheesta ymmärtää, yleensä ei ainakaan ole ymmärtävinään yhtään mitään. Hän on hirveän aktiivinen, koko ajan pitää touhuta jotain, kiivetä johonkin, jne. Vaikka olisimme kaksi kertaa päivässä ulkona, tuntuu ettei kotona keksi tekemistä tarpeeksi. Kuuntelemme paljon musiikkia, laulan ja leikitän häntä, tykkää tästä kovasti ja pystyy keskittymään, en kuitenkaan jaksa koko päivää leikkiä ja laulaa, kotihommiakin pitäisi ehtiä tekemään eikä vaan olla tytön perässä ja korjata jälkiä.

Tuossa aiemmissa viesteissä tulikin jo muutama käytännön vinkki, kiitos, niitä kokeilen kyllä - ja lisää kaivataan!

...on hyvin itsepäinen poika 2,5v. On ollut koko ikänsä hyvin tahtovainen ja vaativa. Lyhyesti ottaen olemme pärjänneet sen kanssa näillä eväillä:



- Ikinä ei anneta periksi, ei koskaan. Ei varsinkaan kiukuttelun perästä (vaikka joskus tuntuu siltä, että mitähän mä tämmöistä asiaa kävin kieltämään. Mut jos kerran kielsi, pitää seistä sanojensa takana)

- Varoitetaan ja kerrotaan asiasta etukäteen, tyyliin: "nyt seuraavaksi mennään nukkumaan", "kohta on ruoka-aika"

- jos on mahdollista, koittaa antaa valinnanvaraa

- koittaa olla komentelematta turhanpäiväisistä asioista, ellei riko jotain tms.



Näillä eväillä meidän poika ei käy kiukuttelemaan älyttömästi. Oma äitini tosin antoi enemmän periksi ja sai kokea kunnon raivareita...



Meidän poikakaan ei puhu vielä kauheen hyvin, mutta ymmärryksessä ei ole mitään vikaa. Kannattaa yrittää selittämistä. Eihän nämä tietty kaikille toimi, mutta kannattaa koittaa semmoista lempeää yksinvaltiutta. Vanhemmat määrää, ei lapset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En voi muuta kuin lohduttaa että kyllä se menee ohi.. Kolmas ikävuosi on huomattavasti helpompi.



Meidän kaksivuotias on myös hyvin tempperamenttinen, mielestäni isommalla ei ihan näin paha uhma ollut. Asiat pitää tehdä juuri tietyssä järjestyksessä. Usein kiukutellaan ilman mitään syytä. Iltaisin alkaa varmasti kiukuttelu 'haluan sitä ja tätä'. Isosiskoa tönitään (onneksi vähentynyt). Halutaan tehdä itse kaikki, auttaa ei saa (ärsyttävää varsinkin kun on kiire). Meidän neidillä 2v3kk on hyvin laaja sanavarasto ja välillä koko perhe saa kuulla kunniansa.



Minä en kyllä ole ollut kovin jyrkkä ja annan periksi välillä jos ei ole mistään isommasta asiasta kyse. Tönimiseen ja nimittelyyn kyllä puutun. Ei tuollainen kaksivuotias oikein itsekään tiedä mitä haluaa ja siksi en halua olla ankara.

ainoana erona että meillä poika ei lyö tai potki munua tai isäänsä, mutta isompia sisariaan kyllä kun saa raivarin. Toinen ero on että meillä saadaan useita raivareita päivässä pahimmillaan poika huutaa 2 min väein jostain mutta tyyntyy pian. Se ei paljoa lohduta jos/kun riidan aiheita tulee varsinkin isoveljen 5 v kanssa juuri 2 min välein. Oon myös ollu tosi väsynyt mutta aina kun isä on kotona (ei siis töissä) annan hänelle isomman hoitovastuun pojasta ja saan itse enemmän hengähtää eli oikeastaan vain viikonloppuisin. Mitään poppaskonstia en muuta ole huomannut muuta kuin sen että jos itse hermostun niin poika hermostuu kahta pahemmin. Aina en itseäni pysty hillitsemään vaan huudan pojalle ja silloin hänenkin raivarinsa ja huutonsa kestää kauemmin ja yltyy vaan. Koitan siis mahdollisimman pitkään hillitä oman kiukkuni..vaikeaa se on väsyneenä, mutta hyvin nukutun yön jälkeen jaksaa taas paremmin ja kun saan itse vaikka käydä yksin lenkillä, kaupassa tms tunnin ajan niin sekin helpottaa. Pojallamme siis ikää 2 v 3kk ja raivareita ollut jo pian puolisen vuotta. Loppua ei näy mutta onneksi välillä on seesteisempiä päiviä jolloin raivoamista ei niin paljoa ole. Minusta 2 v uhma on pahinta mitä uhmaikiä voi vaan olla. Sanon kolmen lapsen kokemuksella joista nuorin on juuri tuo 2 vuotias. Tosin paljolti kai tässä ratkaisee lapsen luonnekin ja se että pakkohan sitä 2 vuotiaan on jollakin tapaa yrittää saada itselleen se huomio pois ismommista sisaruksista.

Viime viikko juuri oli kauhea. Nukuttiin yöt huonosti ja aamulla herättiin aikasin. Päivärytmi oli hieman sekasin kun ei kunnolla ulos päästy vesisateiden takia. Olen siis vielä hoitovapaalla mutta töihin palaan syksyllä ja lapset menee hoitoon. Kun viikoloppu tuli kävin ensin perjantaina kaverin valmistujaisjuhlissa ja olin siellä monta tuntia. kun tulin kotiin lapset jo nukkui ja pääsin yksin saunaan. Sain myös lauantai aamuna nukkua jopa klo 9 vaikka muut heräsivät jo 7 lta. Tämäkin auttoi kummasti ja tänään ja eilen olen jaksanut paremmin. Myös poika on ollut paremmalla tuulella kun äiti on ollut nämä päivät.



Voimia kovasti. Tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu. Itselläkin meinasi itku päästä muutaman kerran viimeviikolla pojan takia. Onneksi et ole ainoa vaan muista että aina joku muu kamppailee samanlaisen uhmiksen kanssa jossain.

Meillä kotona myöskin 2-vuotias raivopää (tyttö) sekä 5-vuotias esikoinen (poika) ja juuri nyt elo noiden kanssa tuntuu kovin raskaalta. Tyttö on tosi tahtovaisessa iässä - haluaa koko ajan jotain ja jollei saa sitä, saa mielettömät raivarit, mihin ei tunnu auttavan mikään. Erityisen raskaaksi koen sen, että tyttö haluaa aina esikoisella olevat jutut itselleen ja huutaa suurin piirtein siihen saakka, kunnes kaikilla menee hermot ja esikoinen luovuttaa sen tavaran siskolleen. Olen pahoillani esikoisen puolesta, sillä tuntuu, että hänellä ei ole hetkenkään rauhaa siskostaan, jos olemme koko perhe kotona. Tyttö on myös hirveän mustasukkainen minusta ja jos näkee esikoisen lähestyvänkään minua, saa hän jo kamalan raivarin ja työntää veljeään pois... Tai saattaa käydä itse ärsyttämässä veljeään ja sitten jos veli vähän tönäisee (tai vaikkei tekisi mitään erityistä), saattaa tyttö tulla kantelemaan minulle lohduttomana, miten veli kiusaa. Aika raskasta.



Ei kai tässä muukaan auta kuin aika. Voisin pakata myös kamani ja häipyä kanssasi sinne Siperiaan...



Tsemppiä!



Pepper

Hei

Meillä on ihan samanlainen tahtopoika! Aivan järkkyjä raivareita, ikää himpun vähemmän 1,8v. Poppakonstia ei kai ole. On vain kestettävä. Pojan pillin mukaan ei missään nimessä kannata lähteä tanssimaan!!

Minua henkilökohtaisesti auttaa muutama asia.

Kun pojalla on pahin raivo päällä, kannan toiseen huoneeseen, jätän sinne (ovi jää täysin auki) ja menen itse muualle. Pojan raivo laantuu yllättävän nopeasti, kun paikalla ei ole yleisöä. Kokeilepa! Aluksi tuntui pahalta jättää yksin, mutta läsnäolo oikeasti vain pahentaa raivoa, syliin ei tule. Tämä konsti vain tuntuu toimivan niin käytän sitä. Takaa mullekin mielenrauhaa, kun ei tarvi olla ihan vieressä ja raivo tosiaan laantuu helpommin.

Toinen "kikka", jota käytän vaihtelevalla menestyksellä on kysymykset. Jos poika alkaa raivota, kun pitäisi ruokapöytään: "En, en". Ihmeellistä raivoa, kun tiedän, että nälkä kuitenkin on. Olen keksinyt kysyä siihen saumaan jotain: minkävärinen ruokalappu otetaan? Kumman lusikan otat? Ja tilanne menee ohitse.

Kolmas mikä on hyväksi havaittu on saman asian toistamisesti tekeminen samalla tavalla. Esim tuo vessaan meno on esimerkki. yhdessä vaiheessa poika tuli välillä mukaan, välillä raivosi ulkopuolella. Oli aika rasittavaa. Sitten päätin, että nyt loppui: enää ei tule mukaan koskaan kotona (kylässä kyllä). Tein niin, että sanoin tiukasti "Äiti menee vessaan. X odottaa tässä. Äiti tulee kohta". Kun tämän teki tiukasti muutaman kerran, protestointi lakkasi. Eli systemaattisuus asioissa auttaa myös.

Nämä kolme keinoa pelastavat paljon tilanteita meillä. Olisko näistä apua teillekin?.Kyllä minäkin tunnustan, että takki on tyhjä niinä päivinä kun aamusta iltaan poikaa huutaa ja raivoaa. Ja meilläkin vielä 4v esikkokin vaatisi oman huomionsa.

Siis lohtuhali!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat