Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

nimittäin koko tämän vauvaprojektin kanssa. Tässä kun rupeaa pelissä olemaan oma terveys, niin alkaa epätoivo vallata alaa (jos ei nyt kaikki jo tiedä niin viime torstaina mulla oli uusi epilepsiakohtaus, jonka yhteydessä satutin pääni pahemmin kuin yleensä). Kun ihan järjellä rupeaa ajattelemaan, en varmaan tällä lääkityksellä kestäisi raskautta :' -(



En edes uskalla ajatella mitä voisi tapahtua, jos kohtauksia alkaisi tulla ison mahan kanssa. Nytköhän vasta alkaa mennä tämän ihmisen päähän, ettei kaikkea voikaan saada?! Jos epilepsia on hallinnassa, raskautuminen on tosi vaikeaa, ja jos toisella lääkityksellä raskautuu, saa koko ajan olla sydän syrjällään että onko taas kumossa tuolla jossain.



Uuden vuoden aluksi saattaa siis mennä uusiksi taas puolet elämästä. Lääke ehkä vaihtoon ja heti luvan tultua hoidot päälle, ehkä myös IVF, vaikka jo mielessäni siitä luovuinkin. Mun järjellä ei oman hormonitoiminnan nyanssit ole niin merkittäviä jos aletaan tuutata hormoneja IVF:ää varten. Vai? Lisäksi ajattelin ruveta opiskelemaan lisää, aineenopesta luokanopeksi. Josko sitten pääsisi pois tuolta duunipaikasta, jota on niin vaikea kestää.

Kommentit (9)

jaksuja kovasti mitä sitten päätättekin vauvaprojektin tiimoilta! Kyllä varmasti alkaa miettimään jo muitakin vaihtoehtoja, jos terveydestäkin on kyse. Meillä lapsettomuutta on takana " vasta" puolitoista vuotta, 2 IUI:ta, 1 ICSI ja tammikuussa eka PAS, mutta silti käyn lueskelemassa välillä jo adoptiosivujakin..mies ei vielä halua juurikaan keskustella adoptiosta, kun sanoo, että katotaan nyt rauhassa ensin nää hoidot loppuun. Oikeassa tietysti, mutta mun tuska on silti suuri ainakin välillä. Mä olen harrastanut MLL-toimintaa muutaman vuoden, ja tänä vuonna on alkanut ekaa kertaa tuntumaan, että katin kontit. Mitä mieltä on duunata ilmaseksi tämmöistä työtä, varsinkin kun työkseni teen samaa.( olen lastentarhanope). Jotenkin kipeetä tekee, kun oma syli on tyhjä. No, taisi tulla melkosen negatiivinen viesti tästä, mutta tälläsissa mietteissä tällä kertaa.

Hei!



Olemme yrittää lasta vähän yli 2 vuotta. Marraskuussa 2005 sain epilepsitisen kohtauksen, jonka perusteella tehtiin epilepsia diagnoosi ja aloitettiin epilepsialääkitys. Joulukuussa aloitettiin lapsettomuushoidot ja tällä viikolla pitäisi aloittaa ensimmäinen clomifen kuuri.



Masentaa, kun epilepsia lääkkeet huonontavat entisestään mahdollisuuksia saada lapsia ja lääkkeet ovat vaarallisia sikiölle, mutta kohtaukset vielä vaarallisempia, joten lääkkeitä on syötävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Moi Heli



Tietenkin pahoittelut uudesta kohtauksesta, mutta muistelen kirjoittaneesi IVF angstista jossain viestissä. Koska oma IVF.ni tuntui ainakin fyysisesti kohtalaisen helpolta, ja ekasta tuoresiirrosta raskauduinkin, niin haluaisin kannustaa Sinua kohti IVF. Sinulla tn on tosi hyvät mahdollisuudet raskautua IVF:n avulla, koska olet tullut luomustikin raskaaksi, eikä sulla ole käsittääkseni endoa tms. Onko sulle osattu kertoa, mistä ku ja tuulimunasi ovat johtuneet - pelkkää huonoa tuuria, epilepsialääkityksestä johtuvaa vai kenties jotain muuta?



Parempaa uutta vuotta odotellen,

mirjana

olen sanonut, että olen niin kiitollinen teille ihanat ihmiset kun olette olemassa ja jaksatte potkia eteenpäin. Siis iso Kiitos, uudestaan!! Taas on helpompaa pitää päätä pinnalla...



Lene: menen neurologille ensi tiistaina kuulemaan hänen mielipidettään tilanteestani. Kun hän (toivottavasti!) omaa mielipidettäni kysyy, saatan kallistua vanhan lääkkeen kannalle, muita vaihtoehtoja kuin nämä kaksi ei taida oikein olla. Ja vaikka joku kolmaskin vaihtoehto olisi, kokeilumieli on pikkuisen vähissä, heh. Yhtäkään kohtausta en haluaisi enää ottaa, kun tästä viimeisimmästä taisi tulla aivotärähdys. Sitä menen vielä huomenna varmistelemaan. Ärgh, yhtä lääkärissäjuoksua tiedossa siis: tavallinen lääkäri, neurologi, Niklaskin varmaan taas jossain vaiheessa :-)



Tiitiäinen: mulla tämä opetustyö vaikuttaa tunteisiin aika lailla. Koulussa näkee vanhempina niin monenlaista hiihtäjää ja aina joskus kademieli nousee ja samalla kysymys: miksei minulle, miksi näille kaikille muille. Aika pian aloin muuten minäkin lukea adoptiosivuja, niin suuri on oman lapsen kaipuu... peukkuja PASsiin sinulle, ja Tirpalle myös! bd



Adoptio on kaiken tämän takia taas hiukan ajankohtaisempi, neuvontajonossahan me ollaan jo. Sen kohdalla tosin murehdin jo valmiiksi taloutta: tällä keskituloisella ei ole sitä pientäkään mahdollisuutta omaan asuntoon, jos adoptio alkaa niellä rahaa. En ihmettelisi, jos niillä neuvojilla kulmakarvat nousis siinä vaiheessa, kun asumisasioita käytäisiin läpi: että tänne vuokrakaksioonhan me ajateltiin adoptoida :-/ Mutta josseja on kuitenkin paljon: jos saisin äkkiä ne 35 ov kasaan uutta tutkintoa varten, jos muutettais pois Helsingistä ja ja jos saatais jostain rauhallisemmasta ja säällisen hintaisesta paikasta mulle duuni ja jospa sitten sieltä asunto...



mirjana: IVF on tosiaan ollut mulle aikamoinen peikko, miten muistitkin sen ja koko muunkin tarinani suunnilleen :-o Totta, endoa mulla ei ole eikä luojan kiitos muitakaan " mekaanisia" esteitä, vain hormonitoiminnan ongelmat ja tieto tavallista isommista riskeistä mahdollisessa raskaudessa. Tuntui hienolta lukea hyvät kokemuksesi IVF:sta kun olen lukenut ihmisten kurjiakin kokemuksia vaihdevuosioireista ja kaikista muistakin. Ehkä tässä on se sama juttu kuin monissa muissakin, että huonoista kokemuksista kerrotaan värikkäämmin tai ainakin ne jäävät lukijalle paremmin mieleen.



Tuulimuna oli pelkkää huonoa säkää, ku kai myös. Tosin olen jostain kuullut, että hoidoilla ku:t olisivat yleisempiä. Vai tarkoitettiinkohan siinä rankempia hoitoja, IVF tai ICSIä... meille ku tuli inssillä.



hymis: No ei mua IVF-ajatus sinällään hirvitä, vaan just ne mahd. sivuoireet. En ole kovin luottavainen fyysiseen kestokykyyni, vaikka mulla ei kai hormonit provosoi kohtauksia (niinkuin joillakin), ainakaan omat eikä insseissä käytetyt pienemmät määrät.



Sinultakin sonjaemma, hyvä kuulla positiiviset IVF-kokemukset! Muistankin sun plussaamisen :-) Olikos sulla nyt menossa 9-10 rv, jotain sellaista? Kävin netissä jo vakoilemassa eri IVF-versioita ja tuo lyhyt kaava kuulosti mahdolliselta mullekin...



Tulipas pitkä juttu, näyttää se olevan oma napa kaikkein kiinnostavin napa... kiitos vielä teille kaikille, jotka jaksoitte lukea loppuun ja tsempata <3<3<3<3<3

Olipas huono säkä. En tiedä tuosta epilepsiasta tarpeeksi jotta voisin analysoida vaikutusta raskautumiseen... mutta toivon joka tapauksessa, että sinullekin suodaan mahdollisuus omaan nyyttiin bd bd

Ja toivottovasti et kuitenkaan satuttanut itseäsi pahasti.



Minä odottelen ensimmäisiä " normaaleja" menkkoja epäonnisen IVF tuoresiirron jälkeen. Kun hoitajakaan ei oikeen tienny miten vaikuttaa kiertoon niin saa sitten side laukussa töpötellä jonkun aikaa :)

Tietää sitten millon mahdollisesti olisi PAS.



Joulu oli mukavaa miehen kanssa oleskelua ja telkun katselua. Sai hetkeksi rauhottua rakkaan viereen. Mitenkähän sitä oppis arvostaan muulloinkin kuin jouluna rakkaitaan :o



No niin täytynee alkaa valmistautuun töihin lähtöön. Oikein ihanaa vuoden vaihdetta ja oikein plussaonnista uutta vuotta!!!!

huomasin viestisi ja muistan kun piinailtiin yhdessä tuolloin viikolla 43/44 ivf pinossa, sinulla tosin oli luomukierto silloin. Ensinnäkin pahoittelut kohtauksesta ja varmasti laittaa miettimään ja pelottaakin miten raskaus ym. sujuisi.



Mutta halusin tulla tsemppaamaan, oma kokemukseni oli ensimmäisestä ivfstä hyvä. Rankinta oli ehkä tuo henkinen puoli, fyysisesti en sitä kovin rankkana pitänyt, tosin minulla olikin lyhyt kaava. Mutta vaikka vähäinen oli saalis eli vain kaksi viidestä hedelmöittyi ja molemmat siirrettiin niin plussaa tuli. Ja nyt tuntuu että oli kaiken sen väärti ja jos olisin negannut niin olisin ollut heti valmis uuteen hoitoon. Jos kovasti pelottaa niin kannattaa jutella vaikka jonkun psykolgin kanssa?



Joka tapauksessa toivon kaikkea hyvää ja jaksamista ja tsemppiä hoitoihin!

Todella kurjaa kuulla että olet taas saanut kohtauksen! Olihan se niin että niillä aiemmilla lääkkeillä voisi IVF:ää kuitenkin kokeilla? Eli että sinänsä hormonit eivät aiheuta kohtauksia? Kuvittelisi sinulla olevan mitä parhaat mahdollisuudet IVF:ssä kun luomustikin noin onnistaa... Hoitokerrat ovat minulla olleet hyvin erilaisia oireiden ja fiilisten suhteen, joskus on mennyt helpommin, alussa pettymykset olivat paljon karvaampia. Mikä sinua niissä IVF hoidoissa hirvittää? Ajatus vaiko mahdolliset oireet? Itse olen kaikkiin näihin asioihn kypsynyt aina pikkuhiljaa. Etukäteen en ole osannut oikein olla mitään mieltä, vasta kun on joutunut oikeasti miettimään vaihtoehtoja, on mielipidekin muotoutunut. Ja mieti tosiaan sitä adoption mahdollisuutta...





lämmöllä, hymis







Mä jo vähän ihmettelinkin että missä sitä luurataan ko ei oo sun tekstejä näkyny;) johonkin pinoon kommentoinkin sulle jo tuosta kohtauksesta, tosi ikävää=( Mutta sitten vielä tsemppaisin sua IVF:n, mullekin se oli tosi kova juttu, en halunnut sitä " ihan vielä" , kokeillaan vielä ovulaation induktiota jne kunnes nämä tuubat todettiin yllättäen tukkeutuneiksi jolloin ei muuta vaihtoehtoa jäänyt. No kun pää oli saatu mukaan niin ite IVF oli fyysisesti PALJON helpompi mitä olin ikinä kuvitellut. Itse toimenpide kivuton ja vaikka sumuttelinkin pitkään nekin oireet kesti. Vaikeinta oli lääkkeiden muistaminen monta viikkoa peräkkäin (sumut, piikit, tabletit, luget). Kuitenkin, vaikka olin päättänyt että yksi IVF tehdään olisin valmis toiseenkin. Noita alkioita nyt kuitenkin on vielä niin paljon pakkasessa että katsotaan tilannetta uudestaan kun pakastin on tyhjä. Kaikista vaikeinta koko hommassa oli piinisaika. En olisi osannut kuvitella että pää ei meinaa sitä kestää, varsinkaan sen jälkeen kun tuli tunne että ei tämä onnistu. Noh, pari viikkoa siitä ja nyt on taas ihan normaali olo, kaikinpuolin.



Jokainen itse tekee päätöksen niin mikä parhaalta itsestä tuntuu enkä halua mitenkään " painostaa" mutta tässä omat kokemukset. Tiedän kavereita joille punktio on ollut tosi kivulias ja vaikea mutta hekin menevät uudestaan toimenpiteeseen. Ehkä se on tämä lapsenkaipuu mikä saa naisen vaikka istumaan tikun nokassa=)



Kovasti tsemppiä ja jaksamista, maallakin on mukavaa;)



Waimo *íhmettelee kovasti aktiivista keskustelua parissa tunnissa=o*

Oli tosi kurja lukea uudesta kohtauksesta. :-( En tiedä hirveästi epilepsiasta, mutta eikö siinä ole juuri tärkeää pitää uudet kohtaukset poissa? Luuletko että lääkärisi suosittelee vielä uutta lääkettä vaiko paluuta vanhaan lääkkeeseen, jonka kanssa epilepsia pysyi hallinnassa? Olisiko mahdollista, että vielä löytyisi sellainenkin lääke, joka pitäisi kohtaukset poissa ja oman hormonitoiminnan normaalina?



Ymmärrän, että toivo on aika lailla poissa tällä hetkellä. Keskenmenosta toipuminen vie aina oman aikansa, joka voi olla pitkäkin. Lisänä sinulla on huoli omasta terveydestä, joka on kuitenkin se kaikkein tärkein asia. Rankkoja juttuja.



Kun itsellä oli paukut täysin loppu, ajatus adoptiosta toi hirmuisesti lohtua. Muistan sinun puhuneen asiasta. Olisiko aika aktivoida se asia? Se voi olla aikamoinen helpotus. Se prosessi vie kuitenkin monta vuotta, ja siinä ajassa epilepsiakin saadaan varmasti kuriin. Minulla se päätös (ei jatketa hoitoja, ja aloitetaan adoptio) oli henkisesti valtava helpotus, ja tuntui oikealta. Se toi paljon toivoa elämään.



Lähetän sinulle lohtuhaleja ja oikein paljon voimia. Olisipa uusi vuosi sinulle lempeämpi!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat