Vierailija

Syvät keskustelut vaimon kanssa paljastivat, että hän on jo vuosien ajan saattanut ajatella rakastelumme aikana, että hän rakastelee jonkun muun kuin minun kanssani. Erityisesti eläimellinen takaapäin polvillaan -asento laukaisee hänelle mielikuvia. Tunnustus ei ollut minulle yllätys. Tunnustin ajattelevani muita naisia toisinaan kun menomme on kiihkeää ja rajua. Masturboidessa ajattelen erittäin usein tuttuja naisia.



Vaimoni ei meinannut uskaltaa ensi alkuun tunnustaa, koska pelkäsi, että olisin mustasukkainen. Mielikuville en kuitenkaan osaa olla vihainen, koska uskon että melkein kaikilla on niitä, etenkin jos ollaan oltu jo vuosia pitkäaikaisessa ja uskollisessa suhteessa.





Miten teillä muilla? Ajatteletteko, ja jos ajattelette niin kuinka usein? Kerrotteko kumppanillenne? Onko ollut mitään vaikeuksia pitää asioita fantasian tasolla? Nolottaako teitä ajatuksenne, vai onko se vain ilon asia elämässä?

Kommentit (18)

On ilo keskustella siitä, kuinka hämmentävää elämää on ja kuinka pelottavaa on kertoa syvimmistä salaisuuksistaan edes rakkalleen. Siis muistakin salaisuuksista kuin seksuaalisuuteen liittyvistä. On ihana tunnustaa olevansa äärimmäisen inhimillinen olento ja ihana huomata. että todellakin voi hyväksyä myös toisen inhimillisyyden.



Keskustelu päättyi siihen, että hieroin pitkään vaimoni selkää, kaulaa, kulmia jne. tismalleen niitä herkkiä pisteitä, joita hän pyysi koskemaan. Lopulta rakastelimme rajusti kaksi kertaa peräkkäin, käperryimme yhten ja mietimme kuinka hyvä on ollut olla jo yli 10 v. yhdessä.



Juuri nyt tuntuu, että voisin kuolla hyvällä omallatunnolla.

oma mies ei kiihota yhtään. Kun masturboin, saatan ajatella jotain lihaksikkaampaa ja rajuotteisempaa miestä.



Ei tulis mieleenikään avautua miehelleni näistä. Ja tunnen hiukan epäonnistuneeni puolisovalinnassa.



Voi rähmä..



En toteuta fantasioitani, kun olen kotiäiti enkä tapaa ketään miestä missään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hänkin oli helpottunut. On suunnattoman vaikea yrittää olla rehellinen toiselle, mutta toisaalta on ihanaa ajatella, että maailmassa on yksi ihminen, joka ehkä hahmottaa kuka minä todella olen. Kaikki muut näkevät vain joitain pintapuolisia välähdyksiä minusta.

fantasiani ovat useimmiten... noh, melko fantastisia :)



En ole kertonut niistä miehelle, mutta nautin itse ihan surutta enkä vaivaa päätäni sillä, ketä mies kenties ajattelee. Ihan sama, rakastelee kuitenkin vain minua <3

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat