Seuraa 

availenpa tänne uutta keskustelua, kun on ollut niin hiljaista ;)



Eli: kysymys kuuluu, kuinka sateenkaariperheellisyys näkyy teidän lastenkasvatuksessa, jos näkyy?



Meillä on esikoinen vasta vauvaiässä, joten meidän kohdalla kyse on vielä toistaiseksi enemmän hyvistä aikeista kuin todellisuudessa koetelluista asioista. Mutta yritänpä vastata omalta osaltani vähän:



- meillä pyritään välttämään voimakasta kasvattamista sukupuolirooleihin. Eli ei mitenkään itsestäänselvästi tytölle pinkkejä vaatteita ja prinsessa-aiheisia tavaroita ja pojalle Spiderman-kuteita ja kilpa-autoja - eri asia tietenkin on, jos itse vaativat (sitten kun osaavat puhua ;) Täytyy sanoa, että itse asiassa en ymmärrä koko ajatusta tyttöjen ja poikien väreistä. Värit ovat värejä, ne ovat kaikki erilaisia eivätkä jakaannu kahteen kategoriaan.



- ja tulevaisuudessa, jos lapsia on useampia ja eri sukupuolta, tekevät ja harjoittelevat yhtä lailla kaikkia kotitöitä



- kerromme myös lapselle että sukupuolia on enemmän kuin kaksi



- Uskoisin että kasvattaisin aktiivisesti lastani joka tapauksessa suvaitsevaisuuteen erilaisia ihmisryhmiä kohtaan, olisi seksuaalinen suuntautumiseni mikä tahansa, mutta sanoisin että nyt sillä on erityinen painoarvo (eli käytännön esimerkkejä: lapsi menee elämänkatsomustietotunneille koulussa ja hänelle kerrotaan kotona erilaisista uskonnoista ja maailmankatsomuksista ja käydään matkoilla paikoissa joissa niistä voi oppia; eikä meillä hyväksytä isonkaan riidan keskellä lapselta haukkumasanoja ' vammanen' , ' vajo' , ' homo' , ' vinosilmä' , ' hullu' - ja selitetään miksei)



Ana





Kommentit (8)

Minä en usko, että vauvat ymmärtävät hölkäsen pölähtävää väreistä, ja sinisen puseron pukeminen tyttövauvalle olisi sellaisen vaatteen väkisin pukemista josta hän ei pidä? (kuten kirjoitin, meillä siis kuunnellaan lapsen mielipidetä sitten kun hän on vanhempi)



Kun olin itse lapsi, ei tehty näin valtavaa eroa tyttöjen ja poikien vaatteiden välillä. Minusta on olennaisempaa lapsen ikä, vaatteen käyttötarkoitus (ulos / sisälle, pakkaseen/ loskaan/ helteeseen tai konttaavalle/ kävelevälle) yms. kuin vaatteiden ' sukupuoli' (väreillä ja kuvioilla sukupuolen merkitseminen), mikä ainakin tällä hetkellä on lastenvaateliikkeiden tapa järjestää lasten vaatteet...



Mutta vastaisiko joku galluppiin?



Olen kanssasi Tyttökullat täysin eri mieltä siitä että lapset kasvavat ilman asennekasvatusta " suvaitsevaisiksi" (joka muuten sanana on ihan puosta: ihminen joka suvaitsee, katsoo että hänellä on valta joko jättää suvaitsematta tai suvaita. Hän siis asettaa itsensä suvaitsemisen kohteen yläpuolelle). Ilman asennekasvatusta, ilman tietoista omien ajatusten ja arvojen kyseenalaistamista siirretän vain omia rajoittuneita arvoja eteenpäin sukupolvelta toiselle.



Ihmiselle luonteenomaista on stereotypioiden tekeminen. Se on suorastaan välttämätöntä, helpottaa jatkuvassa informaatioärsykkeiden tulvassa selviytymistä. Hankalaksi asian kuitenkin tekee se, että ihminen usein kaventaa toisen mahdollisuuksia omilla ennakkoluuloillaan ja tartuttaa oman erilaisuuden pelkonsa lapsiinsa.



Hyvä esimerkki tästä on kirjoittajan kysymys " miksei pojat saa olla poikia ja tytöt tyttöjä" . Mitä pojat sitten on? Tai tytöt? Onko poika tyttö, jos haluaa pukeutua kirkkaanpunaiseen (tunsin kerran erään kolmivuotiaan pojan, jonka lempiväri oli punainen)? Tuleeko tytöstä poika, jos hän kiipeilee puissa ja tappelee pihalla? Onko pojilla lyhyt tukka ja tytöillä pitkä?



Kaikki tutkimukset osoittavat, että äidit ja hoitajat puhuvat jo imeväisikäisille lapsilleen aivan eri tavalla näiden sukupuolesta riippuen. Sukupuoli siis tuotetaan lapselle jo syntymästä alkaen ja hänelle tuhat kertaa päivässä osoitetaan mikä on hänen sukupuolelleen oikea tapa olla, käyttäytyä, ilmaista itseään. Sama päti muuten vauvoihin, jotka olivat koehenkilöille vieraita eivätkä nämä tienneet vauvan sukupuolta. Jos sama vauva oli vaaleanpunaisessa potkupuvussa, sille puhuttiin enemmän ja sitä helliteltiin. Jos taas vauva oli vaaleansinisessä, sitä nosteltiin ilmaan ja nauratettiin, sille annettiin vahvempia ärsykkeitä.



Voisi siis sanoa että pojat ovat poikia siksi että heistä TEHDÄÄN poikia, sama tytöillä. Olen varma että kukaan sateenkaariperheen vanhempi ei kiellä lapseltansa vaaleanpunaista prinsessamekkoa jos tämä siihen haluaa pukeutua, ainoana erona vain on se että me suomme sen yhtä mieluusti pojalle kuin tytöllekin. Me nimittäin tiedämme että lapsesta kasvaa onnellinen ja tasapainoinen ihminen varmemmin, mikäli tuemme häntä aidosti ja annamme hänelle mahdollisuuden itse luoda oma identiteettinsä. Emme esimerkiksi kiusaa seitsemänvuotiasta poikaa tyttöystävästä, jos hänellä on läheinen suhde tyttöön. Emmekä välttämättä kysele teini-ikäiseltä tytöltä onko hänellä poikaystävää (niinkuin meiltä on kyselty) vaan osaamme kysyä seurusteleeko hän.



Mitä sitten tulee rasismiin ja muuhun syrjintään, siinä ikävä kyllä sateenkaariperheet eivät välttämättä ole sen valveutuneempia kuin muutkaan " vähemmistöt" . Se, että itse on marginaalissa, saattaa tietoisilla ponnisteluilla saada aikaan sen että pystyy kunnioittamaan heidän elämäänsä, jotka myös ovat eri tavalla marginaalissa. Se ei kuitenkaan ole automaatio.



Tämän palstan tarkoituksena on olla sateenkaariperheiden tai sellaisiksi haluavien kohtauspaikka. Minä toivoisin heteroperheenemäntien keskustelevan omista kasvatusmenetelmistään ja ennakkoluuloistaan jollain niistä sadasta muusta palstasta, jotka heille on tälläkin sivustolla suunnattu. Alkuperäinen gallupintekijä kysyi miten sateenkaariperheellisyys näkyy kasvatuksessa - jos et siis ole sateenkaariperhe ei sinun tarvitse tähän vastata. Täälläkin on hyviä esimerkkejä kunnioittavista ja kohteliaista ulkopuolisista, ikävä kyllä sinun kirjoituksesi ei sellainen ollut. Tulit meille kertomaan miten väärässä me olemme suurine aatteinemme. Se on tarpeetonta sillä me tiedämme olevamme enemmän oikeassa :-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei siis ole lastenhoitajalla moraali sen enempää kohdallaan kuin muutkaan arvot :-) No, sainpahan vaahdota. Kiva olisi jos joku tähän gallupiin osallistuisi, minä olen jäävi itse vastaamaan kun meillä lapsi on vasta työn alla (viimeisimmän IVF-hoidon jälkeen nega tänäaamuna).

Hei Almi,



ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.



Haluan kuitenkin varmuuden vuoksi täsmentää (lähinnä muille listaa sivusta seuraaville), että ei meilläkään, vaikka naispari ollaan, tässä mitenkään *seksuaalisuus* päällimmäisenä ole!!!



... tai edes välttämättä meidän rakkaussuhde tai parisuhde. Tietenkin, kun olemme naimisissakin ja kaikki kollegat yms sen tietää niin meidän sateenkaariperhellisyys on varsin näkyvää.



Keskeisempaää on varmaan se, että meillä molemmilla on niin kutsuttu poliittinen lesboidentiteetti + olemme molemmat vapaa-ajalla erittäin aktiivisia monenlaisessa k.o. vähemmistöpolitiikassa + nykyään se myös koskettaa meidän molempien ammattia tavalla tai toisella. Joten ei voi sanoa että me nyt vain ' sattuisimme' seurustelemaan naisen kanssa, ja muuta muuttujaa suhteessa perusydinperheeseen ei olisi (+ lisäksi lapsellamme on etävanhempana homoisä).



Ai niin, ja olemme feministejä, se selittää kriittistä suhtautumista sukupuolirooleihin.



kyse on siis maailmankatsomuksellisesta arvojen paletista.

Ana













Minä olen pojan sinkkuäiti. En näe tuota sukupuolirooli/identiteettiasiaa ongelmaksi ollenkaan, uskon että itse ja muut läheiset kyllä osaavat kohdella häntä omana itsenään. Miehet kovasti korostavat usein että hään on " pikku mies" mutta en usko että se estää häntä alkamasta vaikka balettitanssijaksi aikanaan jos häntä se kiinnostaa. Olen koettanut viihdyttää häntä kaikella mikä häntä näyttää huvittavan - sekä halitellut että telminyt. Leluissa on sekä pehmoja että autoja jne.



Minua huolestuttaa se, miten osaisin ohjata hänet ajattelemaan hyvällä tavalla " biologisista juuristaan" , hän kun on syntynyt paitsi lahjoittajan siittiöillä niin myös lahjamunasolun avulla. Olisin halunnut hänelle tutun miesluovuttajan (kaverini), mutta se ei sopinut klinikalle. Periaatteessa ajattelen että eivät geenit tee perhettä tai että ei vanhempien määrällä tai sukupuolella ole väliä, vaan ihan muilla asioilla. Mutta kun maailmasta löytyy yllin kyllin ihmisiä, jotka ajattelevat toisin, tuntuu raskaalta taakalta opettaa ajattelemaan valtavirrasta poikkeavasti. Nyt vasta olen alkanut huomata, miten paljon viihdetarjonta ja asiakirjallisuuskin pyörii perinteisen ydinperheen käsitteen ympärillä. Ihmisellä ei ole ikään kuin lupa kuvata perheensä sellaisena kuin se on, vaan käsikirjoitukseen kuuluu aina " äiti oli sitä ja sitä ja isä sitä ja sitä" , " I never knew my father" , " oikea isäni on se ja se" . Ottaen huomioon miten tavallisia muut kuin kahden heterovanhemman perheet ovat, on aika jopa syrjivää tuo varsinkin medioissa vallitseva ajattelu. Vähän samoin kuin että amerikkalaisissa sarjoissa aina esitellään afroamerikkalaiset " mustina" - valkoiset ovat vain perustapauksia, heidän etnisyytensä ei edellytä kommenttia.

Olen yksinhuoltajaäiti, minulla on kaksoset ...hmmm... epänormaalin heterosuhteen seurauksena ja kuitenkin siis koen olevani lesbo enkä edes bi. Kaikkiaan tämä seksuaalisuus on elämässäni niin taka-alalla, etten osaa ajatella sen vaikuttavan lastenkasvatukseen tai tällä hetkellä mihinkään muuhunkaan mitenkään erityisesti. Minulla on tyttö ja poika, ja vaikken erityisesti heitä muotita mihinkään sukupuoleen, he nyt jo alle 2-vuotiaina toteuttavat paljolti tyttöjen ja poikien stereotypioita =). Kaikki lelut meillä on yhteisiä, eli kummallakin on täysi vapaus valita, hoivaako nukkea vai vanhaa radiota.



Omassa lähipiirissäni suurempaa suvaitsevaisuutta (kääk, käytän nyt kuitenkin tätä hankalaa sanaa) on kaivattu vammaisuuden yhteydessä, ja se on omassa elämässäni suurempi missio kuin seksuaalisuuteen liittyvä vähemmistöisyyteni. Ehkä siksi, että olen yksin lasten kanssa, en kuitenkaan elä sellaista sateenkaariperhe-elämää, joka ideaalitilanteessa saattaisi johtaa muunlaisiin kasvatuksellisiin ajatuksiin. Nyt se kaikki on jotain uinuvaa seksuaalisuutta vaan, joka ei kuulu lapsiin tai lapsille (eikä minullekaan näköjään). Nythän en siis ole oikeastaan kenenkään valvovien silmien alla, koska näytän ihan normien mukaiselta yksinhuoltajalta, vaikka lähipiirini tietää suuntautumisestani eikä se mikään salaisuus ole muulloinkaan.



Tämä meni nyt ohi varmaan kaikkien aiheiden, mutta on hiukan vaikea selittää mitä tarkoitan. Pointti lienee se, että kun en kerran elä aktiivisesti parisuhteessa, perhe-elämässä ei ole sellaisia tekijöitä, missä erityisesti näkyisi sateenkaarikuviot. Onkohan kukaan muu lainkaan samassa tilanteessa tai ymmärtääköhän joku mitä tarkoitan?

Tuota edellistä " Tyttökullat-nimimerkillä" kirjoitettua viestiä en kirjoittanut minä, vaan päiväkodissa työskentelevä lastenhoitajamme. Klikkailin koneelta huvikseni sivuhistoriaa ja löysin hänen viestinsä. Oli sitten viimeisen kerran meillä hoitamassa, kun ryöstää toisten tunnukset (on tallennettuna valmiiksi sivustolle). Itse en ole asiasta nyt ihan tuota mieltä. Anteeksi ja kuulemiin.



Terveisin Jenni (vierailin vaimot vaihtoon ohjelman tiimoilla sateenkaariperheessä ja tykkäsin) alias Tyttökullat

Ei kumpiakaan mitenkään mollata sukupuolensa vuoksi; pojat eivät itke tai tyttöjen tulisi kyllä käyttäytyä nätimmin. Mutta miksei pojat saa olla poikia ja tytöt tyttöjä, väkisin vedetään päälle jotain sellaista mistä ehkä eivät pidä. Joskun suuremman aatteen nimissä? Eiköhän ne lapset kasva ihan ilman minkäänlaista asennekasvatustakin suvaitsevaisiksi.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat