Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Kun sanot näin, niin mitä ajattelet, että sen jälkeen tapahtuu (olettaen kohteen tottelevan ohjetta)?



Saavatko ihmiset mielenterveystoimistosta aidosti apua? Auttavatko mahdolliset lääkkeet? Entä jos lääkkeet eivätkään auta? Saako siitä puhua? Jos kaikkien lääkkeiden vaikutukset ovat joko nolla tai hirveät sivuvaikutukset, niin mikä neuvoksi? Ovatko sivuvaikutuksista inisijät kuvitelleet huonot vaikutukset?

Kommentit (18)

ja kenties jollain kivoilla pilsuilla? Jotta hän ei vain olisi rasittava lähiympäristönsä mielestä. Asiathan, kuten masennus, pitää hoitaa ripeästi pillereillä pois päiväjärjestyksestä, jotta kukaan ei häiriintyisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

mielenterveystoimistoihin yleensä tarvitset lähetteen ja sen saat omalta lääkäriltäsi terveyskeskuksesta. Voithan ensin kokeilla keskusteluhoitoa ja sitten jos tuntuu, ettei olo sillä helpota, niin lievä lääkityskin voisi olla avuksi. Ja tosiaan, kun tässä on puhuttu lääkkeiden sivuvaikutuksista, niin merkin vaihtaminen usein auttaa. Julkisella puolella palvelu on maksutonta, mutta jonot voivat olla esim. 1 - 2 kk. Yksityiselle pääset nopeammin, hinta kieppuu siellä 70 e:n korvissa. Lääkärin hoidosta saat kela-korvauksen, mutta kyllä se omavastuu on silti aika iso.

miksi olet masentunut, siihen auttaa just se keskusteluterapia. Mutta kun ihminen on niin masentunut, että elämä ei enää maistu ja on itsetuhoisia ajatuksia, kaikki kaatuu päälle, ei saa nukuttua, on jatkuvasti itkuinen tms. niin lääkkeitä tarvitaan ahdistuksesta nousemiseen. On totta, että lääkkeitä määrätään liian helposti. Mutta monelle niistä on todellista apua.



Ainut syy, miksi masennus pitäisi " hoitaa pois päiväjärjestyksestä" on se, että itse voisit paremmin. Siis oma elämäsi. Se on tärkein.



enemmän kyse ollut itseinhosta johon on liittynyt runsas tupakointi ja ajoittainen melko reipas alkoholin käyttö.



ap



enää en tupakoi, ja tosi harvoin tulee juotuakaan

Olen yksinhuoltaja, enkä TODELLAKAAN voi saada mistään meille kotiin viikkokausiksi apua siksi ajaksi, että oksennan enkä voi hoitaa lasta!



Outoa, mutta minulla on kaveri, jolla samat kokemukset (tosin emme tunteneet toisiamme silloin). Hän sanoi havahtuneensa cipramilin kanssa yhtäkkiä siihen, että makasi vain lattialla pienen vauvansa kanssa. Hän ei jaksanut edes nostaa verhoja ylös. He kävivät välillä ostamassa lisää tuttelia kaupasta, mutta eivät muuten ulkoilleet. Pöly kasaantui, koska äiti ei jaksanut siivota.



Kun tätä oli kulunut 8 viikkoa hän ajatteli ettei hommasta mitään tule. Kun hän lopetti kyseisen cipramilin käytön, pirteys palasi (tosin sitten alkoi taas ketutus) ja hän sai riivittyä itsensä ulos ovesta (vauvan kanssa).



Kyllä mä sen tiedän, että erittäin monella on paremmat kokemukset, mutta kukaan ei tunnu koskaan kuuntelevan, ettei yksinkertaisesti kaikilla ole mahdollisuuksia ryynätä montaa viikkoa sivuvaikutusten kourissa!

En usko, että tuo on takana, vaan se, että ihminen saisi todellista apua, mitä ystävä, läheinen tai työtoveri ei pysty antamaan. Masennus on sairaus ja siitä voi parantua, oikea masennus on eri asia kuin se, että vähän vaan ahistaa...

Esimerkiksi minä haluan ihan oikeasti tuntea kaikki tunteet vahvoina, vaikka ne sitten olisivat negatiivisia. En todellakaan sano, että muiden pitäisi olla kuin minun, mutta en vain voi sietää sitä, että kaikki aina tyrkyttävät pilsuja " nopeana tienä onneen" .



Eihän se elämä yhtä auvoa ole ei-masentuneenakaan.



Tiedän miltä itsetuhoiset ajatukset tuntuvat. Ne ovat poistuneet kun ikää on tullut lisää.

Tuossa tilanteessa varaisin ajan tk-psykologilta ja kävisin siellä joitakin kertoja juttelemassa. Ei pilsuja. Mutta jos ei mene ohi, niin pilsut kehiin.

Onko terv.keskuksessa psykologia, jolle voi varata ajan? Vai pitääkö pyytää lähete lääkäriltä? Itse olen harkinnut ajan varaamista tk-lääkärille koska epäilen potevani lievää masennusta, joka ei välttämättä tarvitse lääkitystä vaan keskustelu voisi auttaa. Yleisinä oireina jatkuva v*****s ja itkuisuus; ilman mitään syytä. Onko kunnalliselle puolelle helppo päästä? Paljonko yksityinen keskusteluapu maksaa ja mistä sitä voi kysyä? Nimim. tiedosta kiitollinen apua tarvitseva.

Vaikea se on kenenkään ulkopuolisen sanoa, mikä on kenellekin oikeaa hoitoa masennukseen. Melkein se on niin, että kokeilemalla täytyy selvittää. Joillekin riittää muutama kerta keskusteluapua, jotkut tarvitsevat elinikäisen lääkityksen, joillakin ratkaisu on psykoterapia. Iso osa masentuneista paranee itsekseen ja hoitamatta, mutta hoitamaton masennus on aina riski.



Sairastin masennusta tosi kauan ilman, että kukaan oikeastaan otti tosissaan. Sitten lopulta yllättävä taho tajusi tilanteeni ja sen pitkäkestoisuuden ja suositteli psykoterapiaa. Neljä vuotta intensiivistä psykoterapiaa on nyt takana ja masennus on tiessään. yhtäkään pilleriä en ole suuhuni masennuksen lääkitsemiseksi pistänyt.



Minulle lapsi oli tärkein motiivi hakea sinnikkäästi apua vaikkei sitä mistään tuntunut saavan.

lääkkeet auttavat useimmille ja jos on sivuvaikutuksia, merkkiä voi vaihtaa. Ketään ei pakoteta lääkkeitä syömään. Toivoisin kyllä itse, että terapeuttista apua olisi saatavilla enemmän. Pelkällä lääkehoidolla tulee harvemmin hyviä tuloksia. Toisaalta pelkkä terapiakaan ei hankalissa tilanteissa auta.

ja niitä sivuvaikutuksia voi tosiaan olla alkuun, ennen kuin elimistö tottuu. Kyllä suosittelisin lääkehoitoa pitkäkestoiseen masennukseen, koska useimmilla lääkitys kuitenkin auttaa kohentamaan mielialaa aika nopeastikin ja silloin voi olla myös enemmän voimavaroja terapiassa käyntiin ja omiin itsehoitokonsteihin.



Toki ystäviä tarvitaan, ja mielestäni on ajattelematonta töksäyttää " mene hoitoon" , jos toinen haluaa keskustella asioistaan. Mutta rajansa ystävilläkin siinä, mitä jaksavat kuunnella. Masennus on voimakas tunne ja se tarttuu hyvin helposti. Ammatti-ihmisellä on paremmat resurssit kuunnella ja enemmän taitoa auttaa eteenpäin.

Olin itse todella PITKÄÄN masentunut ja aina jos jotain yritin sanoa, vastassa oli kommentti " mene mielenterveystoimistoon" tai " hae lääkkeet, niin olet parempi" . Kukaan ei todellakaan viitsinyt kuunnella hetkeäkään, yhtään mitään. Eivät edes omat vanhempani.



Kerran kokeilin lääkitystä, mutta oksensin kaikki pihalle koska tuli niin huono olo. Eräs kaverini on syönyt lääkkeitä muutaman vuoden ilman mitään apua, hän on kokeilllut varmaan jo kymmentä eri merkkiä. Tosin pikku hiljaa hänelläkin on masennus hellittänyt, kiitos pitkäkestoisen terapian.



Mille tahansa keskustelupalstalle menen, aina joku tyrkyttää niitä cipramilejä (tmv) ihan kuin tosi kivana instant-ratkaisuna. " Kokeilet niin kauan kun sopii" . Mun elämässä ei ikävä kyllä ole saumaa oksennella edes yhtä viikkoa vain siksi, että kokeilen jotain pillereitä, jotka ehkä auttavat kuuden viikon syönnin jälkeen!



Viimeisen vuoden tosin olen enimmäkseen tuntenut itseni ei-masentuneeksi, vastapainona useamman vuoden masennukselle.



Silloin kun oli pahin kausi ajattelin, että kumpa olisi edes yksi hyvä kaveri, jonka kanssa voisi kerran, pari viikossa tavata ja jutella niitä näitä. Tunsin itseni hemmetin yksinäiseksi ja siksikin masentuneeksi. Ja sekö olisi mennyt ohi jollain pillerillä?

Mun kokemuksen mukaan masennuksen itsestään hoitumiseen meni muutama vuosi, taitekohtaa alamäestä ylämäkeen en oikein osaa hahmottaa. Yo-kirjoitusten jälkeen alkoi alamäki, mutta sitä en muista milloin pysyvä nousu alkoi.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat