Seuraa 

Nyt on neidillä sellainen känkkäränkkävaihe että ei pahemmasta väliä. Kaikki on JYRKKÄ EI hänelle. Tai joskus se on AIVAN VARMASTI KYLLÄ, mutta vain silloin kun minä olen ei-mieltä. Vaateshow on aivan uskomaton, ja äiti pitää aamukampaa siitä että milloin kevään lämpöiset tulevat ja pynttäämisen voi lopettaa. Armoton hiki joka kerta kun tenavan saa vihdoin ja viimein puettua KUN HÄN EI HALUA PUKEA. Ja sitten alkaa toinen huutokierre, kun itse en saa nappulan mielestä tarpeeksi nopeasti päälleni KUN HÄNEN TULEE HIKI ja HÄN HALUAA MENNÄ ULOS HETI. Ja päiväunia EN SITTEN NUKU. Ettäs tiedät äiti! Puhumattakaan ruokailusta. Siinä vasta valtataistelua käydäänkin ja isolla kirjaimella. Huhhuh.



Näin nukkuessaan on vaikeaa kuvitella mitään yhtä ihanaa kuin pieni rakas tyttöseni, mutta odotas kun hän herää ja alkaa polkemaan jalkaa ja silmät leimuamaan....

Kommentit (7)

uma alkoi alle 1-vuotiaana ja on edelleenkin hyvin vahvana päällä. Ikää on nykyään 5,5 vuotta. Pienemmät sisarukset ovatkin hieman rauhallisempia tapauksia. Pikkuveli 3,5v on tosin nyt vaihtelevasti hyvinkin vahva uhma päällä. Pikkusisko 1,5v alkaa saamaan otetta hiljalleen omaan tahtoon. Välillä on hermot hyvin kireällä, kun kaikilla kolmella sattuu känkkis samalle päivälle. Ja kuitenkin jokaista heitä pitäisi käsitellä eri tavalla, niin erilaisia kun ovat. Sellaisien päivien iltoina on erittäin onnellinen, kun on vihdoin saanut heidät nukkumaan ja alkaa siunattu rauha ja hiljaisuus.

Ja " äiti huutaa" -kommentteja täälläkin vaan kuullaan. ;)

Mikä tähän auttaa... isovanhemmillaan käyttäytyy aluksi kuin herran enkeli ja kylässä kunnes saa maagisen vapautumisen yhtäkkiä. Isovanhemmilla siihen menee viikon vierailulla n. 2 päivää jos sitäkään kun alkaa tottua. Ja kotihoidossa siis muutoin. En halua laittaa hoitoonkaan, kun sitten pelkään että illat on kahta kauheampia. Vauva siis talossa myös, ja mustasukkaisuus aiheuttaa lisää vielä kaikkea kivaa..



Välillä auttaa kun seurustellaan tarpeeksi. En tiedä, miten te pärjäätte näiden kanssa? Tai miten sitä pitäisi yrittää? Huijaus, kiristys, jäähyt, lahjonta ja silitys kaikki käytössä. Ja päikkäriiaikaa koitetaan säätää edes takaisin rauhalliseen tahtiin, kun ei siitä mitään tule että huudatetaan lasta ja äitiä koko iltapäivä 12-18. Kun väsyttää mutta ei käy nukkumaan ennenkuin vahingossa korkeintaan jos nukahtaa... :( Ja syömään ei suostu myöskään, ja jos vauva ottaa kesken onnistuvankin syömisen huomion, niin ruokahan on tasan tarkkaan jossain katossa. Uloskin tekee mieli, mutta sitten sielä vaan maataan hangessa ja syödään koirankakkalunta. Rattaissa ei onneks pysty roikkumaan, ostimme vasta sellaiset, että ei vaan pysty. Ja tämä on rauhalliseksi ja empaattiseksi kuvailtu lapsi aina, ujon ulkokuoren takia, itse on tiedetty kyllä alla piilevän hurjan temperamenttinen tyttö... nyt kun pahin ujous väistyy, niin totuus paljastuu niille kaupan tädeillekin pikkuhiljaa...



Voi sentään, meidän pieni suloinen tyttö...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että jos tästä vielä tormenee lisää,, neito 1v11kk on ollut koko ikänsä itsepäisyyden ja temperamentin ruumiillistuma. Turvaistuimeen laitto kestää useamman minuutin kun neito kiemurtelee ja riekkuu niin etten saa napsautettua vyötä, kiipeää pöydälle 30 kertaa varttitunnin aikana, ei syö, jos pakottaa, sylkee pois tai patoaa poskeen niin ettei niele.. tälläista ihan päivittäin. Ystävättäreni on lastentarhanopettaja ja hänkin sanoi meillä käydessään että jo on neidillä sinnikkyyttä, hän ei jaksaisi nostaa vaikka sieltä pöydältä pois nanosekunnin välein. Mutta minkäs voi, pakko vaan on jaksaa toistaa loputtomiin ja loputtomiin.

Esim rattaissa istuminen ja vaikka jokin kauppakeskuksessa käynti on äidin kannalta melkoista lopunaikojen hävitystä, hän ei suostu istumaan rattaissa vaan killuu putoamaisillaan vaikka laittaisin 200 kertaa istumaan. Vöistä kiemurtelee ulos, laiha kun on , huuedttuaan sitä ennen puoli tuntia niin että vieraat ihmiset katsovat mua kuin teurastajaa.



Ja kaikki nää jutut on kestäneet jo KUUKAUSIA, siis ei mitään pari kolme kertaa. Nyt ollaan aloittamassa hoito 2 v kotonaolon jälkeen ja siinä kuulemma käy niin että hoidossa ollaan kuin herranenkeli ja kotona sitten se mustempi tyyppi sieltä tulimeriosastosta... Jee, eipä tuu elämästä tylsää.



meillä vielä edes huutaminen ja räjähtäminen ei auta mitään, joka nyt tietysti ei olekaan suositeltava mutta ihminen kun minäkin olen (?????) välillä olen revennyt ihan reippaasti. tyttö ei pelkää eikä käytöstään muuta, kommentoi vaan (ivallisesti?) " äiti huutaa"

... en viitsi toistella kaikkea edellämainittua, mutta samantyyppistä taistelua meilläkin on, ja rauhoittelumetodeina harhautus ja jäähy taikka välinpitämättömyys, tilanteesta riippuen.



Lohduksenne, rakkaat kohtalotoverit, voin kertoa lukeneeni, että jos lapsi uhmaa kovasti tässä varhaisessa leikki-iässä, voi seuraava uhma ollakin sitten jo helpompi! Eli jos rajat on kokeiltu moneen otteeseen nyt, niin välttämättä myöhemmin ei tarvitse niin kovin kokeilla, muistutella vaan.

Tähän tukeutuen ja tätä aikaa odottaen minäkin. *huoh*

Kiitos, kiitos, kiitos!!!!!!!

Luulin jo hetken että meidän 2,5 vuotiaalla tytöllä on pakko olla päässä vikaa, että hänen käytös EI voi olla normaalia uhmaa. Kenelläkään ei voi olla kotona toista samanlaista terroristia, mutta tässä se taas nähtiin jälleen kerran, kuinka äitikin voi olla väärässä. Näyttää niitä löytyvän muidenkin hermoja repimästä...:)



Itse istuin viime yönä kahdelta keittiössä täynnä pyhää raivoa, kun rakas kullan murumme päätti tulla äitin ja isin väliin nukkumaan. Siinä hetken pyörittyään se s****n ärsyttävä tekoitku alkoi, jolloin olin vielä kärsivällinen ja yritin hyssytellä jotta " Shhh, nukutaas nyt, ettei pikkuvelikin herää" , jolloin tyttö kiljuu kurkku suorana " MÄ HALUUN ITKEEEEEE...." Sit kun tää terroristi nukahti niin mamma kävi itte niin kierroksilla että oli pakko nousta vetää happee!



Jos elettäis jollain toisella aika kaudella, mä oisin jo kiikuttanut ton tytön jollekin poppamiehelle että manais ton pahan hengen pois siitä. Miten ennen niin kultaisesta pikku tytöstä voikin tulla tollainen kauhukakara, vaikka miten kasvatat, opetat, olet kiltti, tiukka, kärsivällinen jne.



Mulla alkaa loppua iteltäni jo keinot! Miten te muut niitä kullannuppuja yritätte pitää kasassa?

Kyllä onkin p*rkeleelliset aamut meilläkin. Tänään meni tarhaan lähtö loistavasti, eilen en tiennyt, että mikä osa päälle pukemisesta voidaan laskea perheväkivallaksi. Jos lapsonen ei saa itse pukea, hän heittäytyy veteläksi, silloin vielä on kohtuullisen helppo jatkaa haalareiden pujottamista, mutta että se huutaminen ja veivaaminen ja potkiminen alkaa! Apua. Yritän viimeiseen asti olla jämäkkä ja ystävällinen, mutta puolen tunnin kamppailun jälkeen räjähdän aina. Ja kyllä harmittaa viedä surullista loukkaantunutta lasta tarhaan.



Näitä kausia tulee ja menee, mutta nyt kun oikeasti pakko ehtiä 7.15 bussiin tarhasta aamulla, ei oikeasti tiedä miten ihmeessä ne vaatteet saadaan sinne päälle. Olen aina ollut aika nipo ja dominoiva äiti, nytkö se kostautuu sillä, että kersa todellakin haluaa kapinoida ja pukea ITSE omaan tahtiinsa. Ja tehdä kaikki asiat ITSE juuri niinkuin haluaa. Sääli vaan, että se oma tahti pukemisessa kestäisi tunnin, ja töihin on päästävä. Hyviä neuvoja tännekin vastaanotetaan.


... muissa perheissä (" ;)!



Tyt' r 2 v 9 kk ja aika ajoin olemme viime kuukausina huomanneet, että ' hetkinen, mitäs tämä oikein on' ?



Me molemmat vanhemmat olemme olleet ihmeissämme kun pieni suloinen tytär onkin yhtä äkkiä ' pam, pam, potku, potku, en tee, en tee, oot pissikakka, lällällällää, viuh, viuh, *karkuun juksua*, en anna, en anna, *itkua ja samalla itsensä katsomista peilistä ja lisää itkua* jne.



Tilantieta esiintyy juuri ennen nukkumaan menoa, ennen iltarutiineita, ennen ruokailua, ennen pukemista.



Ihan alkumetreillä kun meille vanhemmille ei vielä oikein ollut selvää mistä tässä oikein voi olla kysymys, oma kärsivällisyys loppui melko nopeasti ja sitte tyttärelle vain huudettiin käskevästi. Jonkin aikaa kun tätä oli tapahtunut, minä äitinä tajusin, että näin ei voida jatkaa.



Sen jälkeen olen kysynyt monissaa tilanteissa muiden vanhempien kokemuksia omista lapsistaan ja poiminut sieltä mielestäni parhaimpia kikkoja selvitä uhmakautisen lapsukaisen kanssa.



Yritämme nyt näin; mitä enemmän lapsi hangoittelee ja uhmailee, sitä rauhallisempia yritämme olla. Puhumme rauhallisesti, matalalla äänellä ja pyydämme häntä tekemään mitä tuleman pitäisi. Jos asia ei kohta puolin etene, kerromme hänelle, että jos nyt tämä aamupukeminen ei onnistu niin Henna-pupusi ja Haukku-koirasi jäävät kotiin kaappiin ja saat ne vasta illalla takaisin kun tulet tarhasta kotiin. Pari kertaa kun tämän asian hänelle selvittää niin homma etenee. Joskus voi tulla pikkuisen itkua mutta sitten selitämme, että kaikki on ihan hyvin nyt vain puetaan ja sitten niistetään nenä ja mennään. Vaatii harjoittelua ja hermoja mutta toimii meillä.



Toisinaan hän on aika fyysinen ja ottaa kontaktia, jolloin tietysti kiellämme häntä asiallisesti ja toteamme, että ellei hän lopeta niin menemme istumaan 2 minuutiksi ' rauhoittumistuoliin' (ihan mikä tahansa tuoli käy. Olen siinä kyykyssä hänen vieressään ja rauhoitan hänet selittämällä, ettei toisia lyödä jne. Siinä tyttäremme yleensä itkee ja ei todellakaan haluaisi istua tuolissa mutta tavoite on saada hänet istumaan hetki ja pyytämään anteeksi. Sitten sovitaan ja halataan.



Nyt jo tuntuu siltä, että hän ymmärtää hieman tästä toimintamallistamme ja mm. sen, että rauhoittua kannattaa heti kun äiti sanoo sanan rauhoitustuoli (" ;). Toivossa voi siis elää ...



Eräänä päivänä hän mm. kärräsi eteeni yhden ruokapöydän tuolin ja mainosti sen olevan rauhoitustuoli ja kovasti pyyteli, että ' istu sinä äiti siihen, istu vaan ...' . Ajattelin, että ehkä joinain päivinä tämän pitäisi toimia myös näin päin, että äiti ensin rauhoitustuoliin ja sitten hommat taas jatkuu ...



(" ;) Iloista tulevaa vuotta ja lykkyä uhmakkaiden kanssa!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat