Seuraa 

Miten teillä ajatukset toisesta lapsesta on kehittynyt jos ei luonto ole tehnyt siitä jo pelkkää unelmaa?

Itse olen tässä joka vuosi vaan " tottunut" parempaan rytmien ja muutenkin lapsen suhteen, että ajatus siitä että kaikki alkaisi alusta vähän hirvittää, mutta silti sisarus lapselle olisi mukava, kun tietää kuinka tärkeitä omat sisarukset ovat itselle... mutta silti joku hankaa vastaan... no ehkä se siitä ajan myötä häviää.

Kommentit (7)

Lapsi kaipaisi pientä sisarusta, vaan vanhemmat eivät saa aikaiseksi mitään. Lapsella on kavereita hoitopaikassaan, mutta vapaa-ajallaan ei pahemmin tapaa ikäisiään. Hoivaaminen sujuu häneltä ja hän on kiinnostunut vauvoista. Ei tuonut joulupukki tänäkään vuonna pikkuveljeä tai -siskoa, jota kovasti kaivataan... Ehkä en ole itse täysin valmis taas uuteen tilanteeseen, kun tökkii, toisaalta olisihan niin ihanaa taas haistella pientä päätä...

meillä poika on vasta vähän yli kaksi vuotta ja jo nyt tuntuu, että kaikilla ketä tunnen on jo vähintään kaksi lasta tai tulossa. Siis kaikilla, joiden kanssa vauva-aikana törmäsi ja lasten ikäero oli korkeimmillaan pari vuotta..



en tiedä johtuuko tämä kuvitelma osin omista paineista (vähemmän silti tiedän yksilapsisia). Minä haluaisin kovasti toista, mies taas on vähemmän valmis. Lisäksi ärysttää, että lapsenteko on enemmän minulta, minun urasta ja taloudellisesta tilanteesta pois, se kuormittaa eniten minua ja sen lisäksi saan vielä kärsiä miehen vitkuttelusta.. " Lapsettomuus" tästä kakusta vielä puuttuisikin, mutta eipä voi kuin valittaa itsekseen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

vakaasti ollaan tultu siihen tulokseen, että ei varmaan enempää lapsia haluta, ellei sitten joskus vuosien päästä " erehdytä" . Järjellä ajateltuna olisi kyllä lapselle mukavampaa jos olisi kotona leikkikaveri, tiedän kun itse olen ainoa lapsi. Mutta toisaalta yhden lapsen kanssa on helppo reissata ja touhuta. Pelkään myös, etten pärjäisi kahden lapsen kanssa kun yhdenkin kanssa tekee joskus tiukkaa. Kai sitä pärjäisi jos haluaisi...

Minulla on hieman yli 2-vuotias poika ja vaikka oltiin jo varmoja ettei koskaan toista tai sitten vasta kun poika on ekalla niin nyt kuitenkin päätettiin että kyllähän pojalle kaveri täytyy saada kun meillä ei oikein tuttuja paljon ole keillä olisi pojalle kavereita.Toivon n.3 vuoden ikäeroa joka minusta olisi todella hyvä.Kyllähän se jaksaminen pelottaa ja se miten pystyy huomion jakamaan tasaisesti kahdelle,mutta eiköhän se siitä.Tulin tähän päätökseen kun huomasin miten kovati poika pitää pienistä vauvoista ja ajattelin kuinka heistä voisi olla seuraa toisilleen.Tietysti itsekkin olen vauvakuumeessa vaikka olen täysin tyytyväinen ja lumoutunut tähän poikaamme.Haluan vain vielä kokea sen mahan ja pienen tuhisevan vauvan rinnalla.Synnytys tosin pelottaa hirmuisesti!

joka jää ainoaksi. Nämä ovat niin suuria asioita elämässä, että en voisi kuvitellakaan ottavani mallia muista, tai mitenkään alistuvani esim. sukulaisten painostukseen... Itse tiedämme parhaiten, mikä on meidän perheelle paras ratkaisu.

Olen tosi ahdistunut asian suhteen. KAIKKI ystävämme/tuttavamme odottavat lasta ja kaikki joilla on jo yksi lapsi ovat halunneet ja jo saaneet toisen. Meillä poika 3v. Mies haluaisi toisen lapsen ja poikakin puhuu pikkuveljestä/-siskosta. Mies ei painosta minua, mutta olen luonut itselleni tästä sisarus-asiasta paineita. Ongelma on se, ettei minulla ole minkäänlaista vauvakuumetta, ei ole ikinä oikein ollutkaan. Lapsi tuli ajatuksella " jos on tullakseen" ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Lapsi on minulle erittäin rakas, parasta mitä on tapahtunut. Silti kaipaan " omaa aikaa" ja " omaa elämää" , on ollut aika raskasta, vaikka melko helppo lapsi onkin kyseessä. Ainoa syy, miksi voisin haluta toisen lapsen TÄLLÄ HETKELLÄ on se, että lapsi haluaisi sisaruksen. Silti olen itselleni joskus hankalana aikana luvannut (hankalaa aikaa on ollut paljon kun olen aika paljon yh-äitinä kun mies matkustelee työkseen), että teen toisen lapsen VAIN jos minulla tulee aito vauvakuume.



Ympäristön tekemät ratkaisut toisten lasten hankkimisesta/yrittämisestä mietityttävät, vaikka olenkin aidosti onnellinen heidän puolestaan siitä, että he ovat saaneet lisää lapsia. Mielestäni iso ikäero sisarusten välillä ei olisi ongelma, mutta mieheni on eri mieltä. Koirasta olemme jo luopuneet miehen matkustamisen ja arjen raskauden takia. Mielestämme se oli myös koiran edun mukaista.



Pelkään, että katkeroidun elämälle jos nyt yritämme ja saamme toisen lapsen. En tiedä miten selviäisin yksin kahden kanssa kun mies reissussa. Viihdyn hyvin työssäni, enkä ole kotiäitityyppiä vaan ahdistun kotona helposti. Ehkä en osannut äitiyslomallani harrastaa tarpeeksi. Eikä ollut hyviä mammakavereita. Kenelläkään lapsuudenystävistäni ei ole lapsia.



Olen lapselleni parempi äiti jos saan tehdä " omia juttuja" =työtä 8h päivässä. Töihin meneminen paransi minun ja lapseni välistä suhdetta ja koen, että työ on minulle henkireikä. Perhe on minulle elämässäni tärkeintä, vaikka ei ehkä siltä kuullostakaan? Ehkä näiden ajatusten takia olenkin niin ahdistunut. Olenko kauhea itsekäs akka jos en haluakaan toista lasta? Voiko poikani olla onnellinen jos hänellä ei ole sisaruksia, mutta sen sijaan häntä suuresti rakastava ja onnellinen äiti (ja isä)?

Ehkä sitä kaikkeen kasvaa ja sopeutuu -siihen toiseen lapseenkin? Nyt tietysti päästään 4v:n kanssa helpolla: ei vaippoja, syöttämistä jne. Toisaalta tykkäisi varmasti vauvasta. Olenkin ajatellut, että sittenhän meillä olisi koko perhe vauvaa odottomassa, kun esikoinenkin jo ymmärtäisi asian.

Meillä vauvakuume nostaa vasta nyt päätään: aiemmin olin ehdottomasti vastaan ja sitä mieltä, että yksi lapsi riittää meille. Itsekin kyllä tiedän, että sisarus olisi kiva.

Meillä joka tapauksessa vielä harkitaan;) Ei tosin kauaa, sillä ikä alkaa tulla jo vastaan ja riskit kasvavat.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat