Seuraa 

Niin kun ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä nyt 15 vuotta ja yhdessäoloon on mahtunut sekä ylä-että alamäkiä. Lapsia meillä on 3 joista kaksi nuorinta on alle 2-vuotiaita...Muuten menee ihan hyvin ja hän on hyvä mies eli käy töissä, auttaa kotona, harrastaa jonkun verran, on lasten kans ja antaa mun harrastaa ja käydä omissa menoissa jne. eli sillai ihan hyvin kaikki. Mutta varsinkin nyt viimeisen vuoden aikana meillä ollu kauheesti riitoja...ja hän eli mieheni suuttuu tosi paljon aina ja niinkä " kiuhuu yli" vois sanoo...Onhan tää vuosi ollu raskas ku on ollu kaks noin pientä ja molemmilla on hermot ollu kireänä! Minusta varmasti kans löytyy vikaa....ja mielialat heittelee välillä hirveesti:( Sen sisko sanoki, ettet sääkään mikään helppo ihminen oo, et silleen. Niin mieheni mielestä meillä ei oo ongelmia ja kaikki on ihan hyvin. Itse vaan olen aika kypsynyt tilanteeseen ja osalta tässä varmaan on jotain 30 kympin kriisiäkin...mietin hirveesti asioita! Hänen mielestään ainut ongelma on se, että nalkutan ja valitan jatkuvasti, vaikka hän kuinka yrittää tehdä ja auttaa. Ja niin kauan jatkan, että hältä menee hermot!! Ja sit tulee kaikki haista paskat ym. sellaiset mukavat...että tästä ei tuu enää vittuakaan jne. ja sit minä itken ja tuntuu että koko maailma kaatuu päälle... Rakastan miestäni ja lapsiani yli kaiken ja en haluaisi erota...mitä tässä pitäis tehdä...???!! On niin paljon vaan riitoja ja kyllä minunkin tulee sanottua tosi pahasti nykyään hänelle...Sit seuraavana päivänä sanotaan, ettei tarkoitettu ja meni vaan hermot! Se sanoo aina, että voisit antaa olla mun rauhassa, ettet sitte hiillostais ku sanon, että nyt alkaa riittää, mutta että jatkan vaan sitte...ja niin siinä käy, että ollaan ilmiriidassa! Oon vaan aika väsynyt tähän ja itse en tahdo pystyä unohtaan niitä loukkauksia ym. mitä tulee sanottua riidan keskellä...Ollan vaan niiiin erilaisia; minä puhuisin aina ja hän on hiljainen, minä oon tosi herkkä ja hän paljon kovempi luonne. Onko tää normaalia tuntemusta ja avioliiton arkea vai pitääkä ajatella jo eroa, joka on kyllä välillä mielessä......!!?? Eli lyhyesti sanottuna mun mies on niinkö eri ihminen suuttuessaan:(( Ikään ei oo lyöny tai mitään sellaista mut henkisellä puolella niinkö! Tässä vähän ajatuksia tässä lasten keskellä, mut saimpahan vähän purkaa..... Kertokaa kokemuksia please !!

Kommentit (7)

Lapset 4v, 2v ja vauva 7 viikkoa. Miers yrittäjä ja tosi paljon poissa. Oon ollut ihan HIRVEEN tympääntynyt ja väsynyt. Meillä kans riidellessä tulee sanottua rumasti, minä olen meillä se kovempi luonne. Muuatman kerran on tullut heitettyä ukko pihalle, oon siis viskonut vaattet ym rappuun jne. ja sit tullut katumus...Eli vauhtia on piisannut. Ollaan oltu myös n. vuosi erossa ekan lapsen syntymän jälkeen ja totesin et mieluummin miehn kanssa kuin yksinhuoltajana. Ja nyt varsinkin kun on 3 pientä teen mitä vaan etten jää yksin. Se ois kaikista kauheinta.



Asioissa pitäis nähdä niiden koomiset puolet, huumori pelastaa monta tilannetta.



tsemppiä!!Ja koittakaa harrastaa koko perhe jotain yhdessä. me käydään iltasin lenkillä, lapset vaunuissa ja jutellaan kaikki asiat. Kannattaa! Tulee liikuttua ja kun aivot saa happea ei niin paljoo tuu riideltyäkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse olen yrittänyt opetella muutamia hyviä keinoja, joilla ilmapiiri pysyy parempana. Ensinnäkin sanon asioista heti ja suoraan. Vihjaukset ei toimi, kumpaankaan suuntaan, vaan asioista on pakko kyetä sanomaan suoraan. En enää odota, että mies ymmärtää auttaa kotitöissä ilman komentoa, vaan pyydän häntä tekemään asioita.



Kuulostaa kliseiltä, mutta monta kertaa olen huomannut, että mieheni ei vaan tajua, että samalla kun hän katsoo tv:tä, niin minä teen ruokaa, levitän pyykit kuivumaan, tyhjennän astianpesukoneen ja siinä sivussa viihdytän lattialla köllivää pienokoista. Perinteisten raivareiden sijaan pyydän miestäni auttamaan. Ja kas vain sohvalta pääsee yllättävän ketterästi ylös ja pyykit on hetkessä kuivumassa. Kunhan vain avaan suuni.



Olen ennen elänyt suhteessa, jossa kotitöistä tuli aina riitaa. Ja edelleen meinaan lipsua siihen käyttäytymismalliin. Ja alkaa riidellä, vaikka nykyisen kumppanini kanssa ei tarvitse riidellä. Hän on itse sanonut, että ei haittaa vaikka komentaisinkin (yritän kyllä pyytää, mutta jotenkin ne asiat tulee suusta ulos komentoina...).



Puhumisen lisäksi asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen auttaa. Toisinaan otan liikaa stressiä pesemättömistä pyykeistä ja likaisista astioista ruokapöydällä... ne ei (valitettavasti) katoa mihinkään, vaikka hetkeksi istuisi sohvalle miehen viereen. Sen sijaan mies voi joku päivä kadota, jos yhteistä aikaa ei koskaan löydy.



Tsemppiä arkeen!



Muistakaa:



" Elämä ei ole yhtä juhlaa - se on myös ruusuilla tanssimista."

onko kellään mitään vastaavaa....olis niin helpottavaa kuulla::))))



Niin ja sit mulla alkanu jo tulee fyysisiäki oireita tästä stressistä, tuntuu että korvissa soi ja huimaa ja joka paikkaa särkee....olo on jotenki kurja...ja kyllä lapsetki kärsii riitelystä;( En tiedä oonko vaan niin herkkä ihminen, niinkö mun yks tuttu sano, että mietit vaan liikaa asioita, antaisit niiden olla...en tiedä sit.....

kirjoitin jo aiemmin pitkähkon viestin, joka ei jostain syystä lähtenytkään. En nyt ehdi enempi kirjoittelemaan, mutta sen verran kuitenkin, että mielestäni se että miehesi sanoo, ettei ongelmia ole,ei tarkoita sitä etteikö niitä voisi olla paljonkin. Siis toisin sanoen, jos sinusta tuntuu pahalta, niin silloin se on todellista. Tuskin miehesikään tilanteeseen kovin tyytyväinen on, muttei ehkä välittäisi ajatella asiaa sen enempää. Vaikea näin ulkopuolisena on sanoa, kummassa teissä on enempi " vikaa" parisuhteen toimimattomuuden kannalta. Yleensähän tietysti vikaa löytyy kummastakin. Oletko miettinyt, että menisit keskustelemaan tilanteesta jonnekin? Esim. kirkon järjestämään perheneuvontaanhan voi mennä yksinkin, jos puoliso ei suostu lähtemään mukaan.

En yhtään ihmettele, jos oletkin välillä väsynyt - ja viimeinen vuosi on ollut rankka, jos teillä on kaksi alle 2 vuotiasta ja vielä kolmaskin vanhempi lapsi. Ensinnäkin kommentti tähän:



Onko tää normaalia tuntemusta ja avioliiton arkea vai pitääkä ajatella jo eroa, joka on kyllä välillä mielessä......!!??



Minusta tuo kuulostaa ehdottomasti väsähtäneen äidin vuodatukselta - perheessä, missä kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta arki on tullut vastaan ja siitä pitää päästä eteenpäin. Jos miehesi sanoo, että hänen mielestään ei ole ongelmia - hän voi hyvinkin olla oikeassa - mitään suuria ongelmia ei ole - ainoastaan riitoja väsymisen/arjen " harmauden" takia.



En ole muutenkaan kovin helposti eron kannalla - enkä luettuani tekstisi löytänyt ensimmäistäkään syytä, miksi sinun pitäisi sitä edes miettiä. Joku on joskus sanonut, että vaikka arki tuntuu kovin puulta - alle 3 vuotiaiden vanhempien ei kannata erota - asiat helpottavat sitten, kun se nuorimmainenkin vähän kasvaa. (eri asia olisi, jos olisi väkivaltaa - alkoholismia tms.)



Kerroit, että teillä on miehen kanssa molemmilla omia harrastuksia - eli kyse ei liene siitä, että olisit mökkihöperöitynyt sisällä (ymmärrät varmasti ajatuksen). Oletko miettinyt, onko sinulla kenties liikaa vai sopivasti harrastuksia ? - Ovatko ne todella sinulle henkireikä - vai tuntuuko joku niistä sellaiselta, että pitääkö tuonnekin nyt lähteä, kun olisi vaikka mitä tekemistä kotona... Ja tällä en tarkoita, että kaikkia pitäisi missään nimessä mennä karsimaan (enkä myöskään tiedä, kuinka paljon harrastat) - tuli vain yksi vaihtoehto mieleen.



Toinen asia - onko teillä miehen kanssa yhtään yhteistä harrastusta / tekemistä - sen lisäksi, että hoidatte lapsia, kotia - siivoatte, tiskaatte, pesette pyykkiä tms. Jotakin, mikä kuuluu vain teille kahdelle ? Jotakin yhteistä tekemistä, mistä löytää voimaa - eikä vain pelkkää arjen suoritusta ? - Helpottaisiko sinua, jos päättäisit tehdä jonkun asian ihan eri tavalla ? - Karkea esimerkki - vaikka aina olisit täyttänyt pesukoneen pyykeistä näin - teenpä piristykseksi tällä kertaa ihan eri tavalla ? - Ja tällä en nyt tarkoita, että nimenomaan pyykinpesua pitäisi muuttaa - itse sinä löydät varmasti sen, mitä voisitkin muuttaa...



Muistele myös niitä hyviä hetkiä - kyllä niitä tulee teillekin takaisin - kunhan väsymys molemmilla teillä helpottaa ? - Saattehan molemmat nukutuksia riittävästi ?



Itsekin " arjen harmauden" kanssa välillä taistelleena ajatuksia yritti herätellä...



Tupuliini

Alkaa meillä mennä vaan niin överiks jo että soitan huomenna perheneuvolaan ja varaan ajan.Täytyy meidän mennä jonnekin parisuhdeleirille ja vihanhallintakurssille ku alkaa kummallakin jo nyrkit viuhumaan.Onneks muksut 2v3kk ja 9kk ei ole vielä saaneet traumoja (käytettiin pojat yksityisellä lastenpsykologilla).Kaikki muut asiat kondiksessa, lapset turvallisesti kiintyneitä meihin, talous, harrastukset, seksi yms.kunnossa, mutta mua ottaa päähän ku mies ei ota vastuuta mistään, ei kodista eikä lapsista.Istuu vain sohvalla ja odottaa että mä komentaisin sitä.Jos mä en itse esim.tee lapsille ruokaa tai käske sitä tekemään, niin se jää tekemättä.Mun vastuulla kaikki.Aina.24/7.Kiehuu yli.Burn Out or something....silti ei haluta erota, rakastetaan toisiamme.Yritämme aina ensin keskustella rakentavasti, mutta se aina päättyy rähinään ja tavarat lentää.Me ei päästä itse tästä noidankehästä pois, me tarvitaan joku ulkopuolinen ammattilainen auttamaan meitä.Me ollaan valmiitä nielemään ylpeytemme lasten takia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat