Seuraa 

Minulla oli aamulla normaali neuvolakäynti, jossa vauvan sydämensyke huiteli koko ajan yli 190. Vauva oli kyllä kovasti vauhdissa ja liikkeellä koko sen ajan. Normaalisti sykkeet on olleet 150 molemmin puolin. Hoitaja sitten passitti minut Jorviin käyrille. Siellä sydänkäyrä sitten olikin ihan normaali. Eli tod näk korkea syke johtui vain siitä kovasta vauhdista :)

Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi lääkärillä, jossa tehtiin sisätutkimus ja ultrattiin. Sydämessä ei näyttänyt olevan mitään vikaa. Lääkäri otti myös mittoja vauvasta, ja sai painoarvioksi noin 3kg, sanoi että noin 10% saattaa heittää suuntaan tai toiseen. Lisäksi totesivat että lapsivettä on ehkä hiukan yläkanttiin.

No niin, tietysti sitten päättivät attä minun pitää käydä ensi viikolla sokerirasituksessa. Kävin viikolla 28 (ylipainon takia), jolloin arvot oli aivan loistavat, mutta silti joudun taas sinne! On niin inhottava juoda sitä litkua :(

Meinasivat että se lapsiveden määrä sekä lapsen iso koko tässä vaiheessa voi johtua sokereista.

Kun odotin esikoista 2,5 vuotta sitten, jouduin myös automaattisesti sokerirasitukseen, josta erinomaiset arvot. Tekivät vielä rasituksen uudestaan synnärillä synnytksen jälkeen, ja taas oli hyvät arvot. Lapsi oli syntyessään 4050g ja 55cm.

Eli millaisia painoarvioita muille on annettu näillä viikoilla? Onkohan tästäkin lapsesta tulossa reilusti yli nelikiloinen?

Ollaan kummatkin vanhemmat isokokoisia, eli ei ole mikään ihme jos meille myös tulee reilunkokoisia lapsia.

Mutta onko tämä 3kg nyt tässä vaiheessa ihan hirveän paljon? Sf-mitta oli tänään 34, eli yläkäyrillä. Painoa on tullut tähän asti n 10kg.

Ärsyttää niin nuo lääkärit kun aina pitää päästä sanomaan siitä painosta, ja sitten passitetaan heti sokerirasitukseen. Onko muitakin jotka on joutuneet ramppaamaan rasituksissa vaikka arvot on olleet hyvät?



Tästä nyt tuli aika pitkä vuodatus, toivottavasti joku jaksaa kommentoida ... :)



ronsu80 35+5

Kommentit (9)

painoarvio oli viikolla 36+0 3200-3300g. Toinen tyttö syntyi viikolla 39+2 ja painoi 3960g. Ja toinen tyttö syntyi rv 41+0 ja painoi 4360g.

Painavin meillä on ollut toinen poika,joka syntyi rv 39+6 ja painoi 4620g,mutta tuosta ei koskaan tehty painoarviota.

Mäkin oon joutunut sokerirasitukseen tämän tästä. Nyt meen tätä viidettä odottaessani jo ens viikolla,rv tuolloin 13 ja uudelleen vielä rv27. Kaikkeen tottuu...

Niin,myös mulla oli pojan aikana painoarvio 35+6 3,2 kg. Tosin arviot on arvioita. Poika antoi odottaa itseään niin että syntyi 42+2 ja hätäsectiolla suurenkokonsa ja ahtauden vuoksi. Painoa pikkusella oli 4970g ja 56cm. Esikoinen meillä oli 1,5kg pienempi. Sokerirasitus tehtiin mulle 2 kertaa odotuksen aikana.Arvot oli kuitenkin hyvät!



Voisin siis jo melkein onnitella kookkaasta vauvasta!

Onnea odotukseen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse odottelin esikoistani sekavin tuntein, kun sf-mitta huiteli alusta lähtien yli käyrien. Sokerirasitus oli ok. Painoarvio tehtiin 36+6, jolloin arvioitiin vauvan kooksi 3700 g. Sf-mitta oli tuolloin 37.



Olen normaalipainoinen, ja kokoinen, ja pelkäsin todella synnytystä. Mutta, 39 + 5 syntyi poika, jolla oli painoa 3730g, joten omalla kohdalla tuo painoarvio heitti yläkanttiin aikalailla. Olin varautunut isoon vauvaan.



Nyt menossa rvko 22, ja sf-mitta jälleen tutusti yli käyrien lähdössä kulkemaan...

neljättä lasta odottaessa (en jaksa kaivaa muita neuvolakortteja esille...mut isoja vauvoja olleet kaikki) rv 35+4 painoarvio 3300g, sf-mitta 33cm ja itsellä painoa noussut jo 20kg!

Eli vauva syntyi 40+2 viikolla, painoa 4890g ja pituutta 56cm.

Eli varmaan sulla iso vauva tulossa!

Ps: Ja kolmatta lasta odottaessa lääkäri arvioi 36.viikolla vauvan syntymäpainoksi alle 3 kg, sanoi että pieni vauva syntyy...no, vauva painoi 4850g että vähän heitti arviot!

Ja mennä heti ensi viikolla taas sinne sokerirasitukseen. Pitää muutenkin yrittää vähän keventää joulun jälkeen, ettei tulisi lisää painoa, tai vauva kasvaisi turhan isoksi.

Mulla on myös synnytystapa-arviointi 9.1. ja siellä varmasti katsovat taas uudestaan sitä vauvan kokoa.

Yritin katsoa esikoisen neuvolakortista mahdollisia kokoarvioita samoilla viikoilla, mutta sellaista ei silloin tehty, joten ei voi siitäkään päätellä että miten käy.

Ja onhan se niin että jokainen lapsi kasvaa erilailla, ei sitä voi vertailla.

Jotenkin käy niin kateeksi niitä jotka synnyttää semmosia kolme kiloa kaksisataa grammaisia :))) Heti kun syntymäpaino alkaa nelosella, niin ihmiset sanoo että olipa se iso. Vaikka nykyäänhän vauvojen keskimääräinen syntymäpaino on suurempi kuin esim 30 vuotta sitten, tai sitäkin aiemmin. Johtunee kait elintasosta ..

rv 34 ja vauva painoi 2190g, en tiiä onko meillä pieni vauva vai teillä iso...ensimmäinen tyttö painoi syntyessään(rv 40+4) 3190g. mutta mitäs mitoista kunhan on terve!!!!



kuumetta ja vauva tasan 35

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat