Seuraa 

Heips!

Onkos jollekkin sattunut vastaavaa? Eli meillä poika ens viikolla 5kk ja kiinteitä ollaan nyt maisteltu viikon verran perunaa ja nyt kolme päivää porkkanaa. Ja kakka on tullut viimeks keskiviikkona puolen päivän paikkeilla.



Poika on ihan tyytyväinen ja hymyilevä itsensä eli kakkimattomuudella ei oo ollu vaikutusta. Mutta äiti tietysti esikoisesta huolissaan..=(

Tähän asti pari kakkaa per päivä on ollu normaalia.



Tiedän kyllä, että täysimetyksellä oleva voi huoletta olla useita päiviä kakkamatta, mutta kun meillä nyt on tosiaan niitä kiinteitä maisteltu.

Oma äitini sanoi, että porkkana on hitaammin sulavaa tavaraa kuin peruna ja ettei kannata nyt viikonloppuna antaa muuta kuin äidinmaitoa lapselle. Soitin terveyskeskukseenkin ja siellä sairaanhoitaja taas sanoi, että ummetus on harvinaista näin pienillä ja että kyllä se kakka varmaan sieltä kohta tulee. Sanoi myös, että voin hyvin jatkaa porkkanan antamista viikonlopun yli.



Meillä on joka tapauksessa 5kk neuvola heti maanantaina eli silloin viimestään sitten päästään asiantuntijan puheille.

Mutta ennen sitä tahtoisin tietää onks muille sattunu samaa?

Eli että muuten täysimetyksellä ja kiinteitten maistelun jälkeen ollu kakkimatta? Mikä on ollu pisin aika? Ja miten siitä selvittiin, pitikö käydä lääkärissä tai jotain? Vai annoitteko kenties luumusosetta, kuten ystäväni neuvoi?

Lähinnä nyt haluaisin tietää, että miten te ootte menetelly..



Kiitti kaikille, jotka viitsii vastata!=)

Iloista Uuutta Vuotta!



terveisin, Zanniz ja poika 5kk

Kommentit (2)

Aloitettiin kiinteät perunalla, ja kakka katosi. Täysimetyksellä poika kakkasi 1-2 kertaa viikossa, mutta huolestuin, kun kiinteiden aloituksen jälkeen ei kakkaa ollut tullut viikkoon. Poika oli hyväntuulinen mutta äiti kovin tuskainen. ;o) Neuvolasta käskivät antaa luumusosetta ja muutaman päivän päästä kakka lähtikin sitten liikkeelle. Eikä tehnyt edes tiukkaa, hymyssäsuin poitsu väänsi sen hoitopöydälle. Eli yhdeksän päivän kakkatauko meillä.



Perunan tärkkelys kuulemma voi vetää vatsan kovalle. Meillä kakka tuli sitten lopulta tahnamaisena, mutta ei tosiaankaan heppua näyttänyt haittaavan. Nyt syö puoli purkkia luumua päivässä ja se pitää vatsan kunnossa, kakka tulee joka päivä, säännöllisesti kuin kello. Sokeroimaton luumusose on myös pojan mielestä myös tosi hyvää!



Hansulus ja poika 4kk+

annoin juuri tuota edellä mainittua sokeritonta luumusosetta,pari päivää meni ja kakka tuli,en tiedä johtuiko luumusta vai " tottuiko" vatsa itse uuteen ruoka muotoon..

p.s.kun aloitettiin kiinteät oli kakka aluksi sellaista pikku papanaa,ei siis löysää kuten maidosta,tämäkin hoitui luumulla ja ajalla,taas saadaan pestä kakkaa kainaloista asti:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat