Vierailija

Tai mieli melkein teki...

Monta kuukautta iltaisin nukkumaan mentäessä kestänyt hyppyytys purkautui tänään näin ikävästi =(

Nostin lapsen sängystä yhdestä kädestä ja ravistin =( hieman..pidin " järjen äänen" kyllä päässäni enkä ravistellut liikaa =( nyyh..

Tosin huusin kuin raivopää ja mieleni teki mieli lyödä mutten sitä tehnyt..lapsi nukkuu nyt ja luulen et äidillä on asiasta pahempi mieli kuin lapsella..

Mitä ihmettä tekisin?Välillä uuvuttavan päivän päätteeksi olisi kiva jos lapsi menee nukkumaan niin siellä nukutaan eikä pompita sängyssä/ravata veskissä/haluta juomista/pään silittäjää ym...

Tuun kohta hulluksi jos tää jatkuu...kertokaa vinkkejä please...ja saa haukkua ja kertoa kuinka typerä lehmä olen...

Ja lapsella ikää 4.5 vuotta..

Kommentit (14)

enkä ole nyt patologisoimassa sua. Oikeasti, sulla on vaikeaa ja ongelma lapsesi kanssa, tarvitset tukea tässä kasvatusasiassa! Ravistelu on väärin ja hyvä, että olet tajunnut oman hätäsi.



Ota yhteyttä vaikka mannerheimin lastensuojeluliiton vanhempien puhelimeen tai kotikuntasi perheneuvolaan ja kysy apua ja tukea tohon nukkumaan laittamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sullako on poika? Siksi puhuit pojasta?



Rakastan lapsiani yli kaiken,ohjaan heitä hellästi ja varmasti eteenpäin elämässä mut nyt vain napsahti..tuntuu tosi kurjalta =(



Sinä joka sanot että olet hirviöäiti..miksi ihmeessä??



Jaetaan tässä ketjussa negatiiviset kokemuksemme ja yritetään antaa vinkkejä jaksamiseen...



t.ap

nostamalla lapsen juuri kädestä ilmaan ja yrittänyt tukkia suun (kun lapsi itki) ja heittänyt metrin päähän sohvalle. Lapselle oli tullut mustelmia. Korkein oikeus laski tuoliota kolmella kuukaudella koska katsoivat ettei teko ollut törkeä. Lapsella ikää 4.5 kk.



Mies sai tuomiota kuitenkin muistaakseni yli vuoden.



Onko päivisin vastaavia ongelmia? Meillä lapsi rauhoittuu suht helposti aloilleen, muttei heti nukahda. Annan katsella kirjoja siihen asti, että nukahtaa. Vessassa saattaa käydä, muttei sitä voikaan kieltää. Joskus on äitille *asiaa*, joka pitää heti saada kerrottua. Noh sen kuuntelen sitten. Jos pitäisit sylissä ennen nukkumaan käymistä ja sitten peittelee niin kenties ei tarttis sitä päänpaijausta niin kovasti enää nukahtamisen hetkellä? Ilta kannattaa rauhottaa kokonaan, ei telkkaria. Eikä ulkoilua juuri ennen nukkumaan menoa. Palapelejä, piirtelyä tms rauhallista ennen iltapuuhia.

En tiedä, ärsyttääkö sinua se, jos koitan ammentaa sinulle ohjeita kirjaviisauden muodossa (minua sellainen ärsyttää!), mutta kun luin tuon kirjan äskettäin, ja siinä oli muutama juttu, jotka sopivat tähän (ehkä)



Niin, siinä Sinkkosen kirjassa puhutaan nimenomaan nukuttamisesta, että lapsi juoksuttaa vanhempiaan nukkumaan mennessä, mutta näihin vaatimuksiin vastaaminen itse asiassa aiheuttaa lapselle epävarman olon siitä, että eikö aikuinen olekaan tilanteen herra, eikö hän tiedäkään, mitä lapsi tarvitsisi rauhoittuakseen ja nukkuakseen. Ts. aikuisten tehtävä olisi varmistaa, että lapsella ei ole jano, pissahätä, kylmä, kuuma jne kun nukkumaan ruvetaan, ja kun nämä on hoidettu, voidaan nukkua, eikä vaatimuksiin tarvitse suostua.



Tämä kuulosti helpolta paperilla, ja ehkä siinä jotain perää onkin.

Raivo ja muutkin negatiiviset tunteet on ihan normaaleja. Paitsi meidän kulttuurissa. Nyt on hyvä alkaa miettiä asiaa. Älä turhaan sure!!!

Tuollaisesta tulee morkkis. Ja se tarkoittaa sitä, että sinulla on moraalikäsitys paikallaan, etkä halua lyödä lastasi ja tunnet, että kontrollin täydellinen menettäminen ja hänen hallitsemisensa väkisin on väärin. Joskus vaan pinna palaa lapselle, ei sille voi mitään, se on inhimillistä. Koita keksiä keinoja helpottaa iltoja jollain lailla, jotta sinun ei tarvitsisi pimahtaa häneen usein.



Luuletko, että poika jotenkin säikähti raivoamistasi? Kannattaisiko tapaus käydä läpi aamulla, että olet pahoillasi siitä, että suutuit niin kovasti tms?



Itse nukutusasiaan en valitettavasti osaa antaa vinkkejä, muuta kuin ehkä sen, että jotenkin vaan pitäisi olla hyppimättä lapsen pillin mukaan liikaa.



Luin hiljattain Jari Sinkkosen kirjan Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä. Se voisi sopia sinullekin, antaa ajattelemista ja armahtaa :)



Jaksamista, et ole mikään väkivaltainen hirviöäiti.

Oho, jotenkin olin lukevinani alkuperäisestä viestistäsi, että sinulla olisi ollut poika, mutta eihän siinä niin sanottukaan. :)



Ja minä en ollut se, joka sanoi olevansa hirviöäiti. Vaan sanoin kirjoituksessani, että sinä et ole, ja joku muu nappasi sen siitä. Miksiköhän hän on hirviöäiti?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat