Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Mielenkiinnosta kysyn, en arvostelevasti, vaan koska haluan tietää (enkä voi henkilöltä suoraan kysyä).



Siis, tämä nainen " kammoaa" raskauttaan, syö minimaalisen vähän ja nyt ihan vikoille viikoille mennessä painoa on tullut 4 kiloa (ja jo ennestään todella hoikka ihminen). On joutunut erityisultriin koska vauvakin on viikkoihin nähden pienikokoinen. Äiti menee pelkosektioon, eikä käsittääkseni pelkästä pelosta vaan koska ei voi kuvitella mitään niin rietasta kun synnytys. Pelkää myös mitä kropalle käy. Hän ei halua imettää ja on nyt jo tullut puolihulluksi kun ei vikoilla raskausviikoilla ole saanut käydä juoksemassa. Haluaa heti alottaa kunnon treenauksen kun vauva on syntynyt eikä missään nimessä halua luopua omista hyvänyönunista.



Tämä ei ole vahinkoraskaus vaan monen keskenmenon jälkeen saatu toivottu vauva (siis syntyy tammikuussa). Keskenmenojen takia äiti on ollut terapiassa ja kärsinyt syömisongelmista jne.



Minusta siis tuntuu että hän ei edes pidä lapsista, saatika vauvoista eikä yleensä välitä mistään yhteiskunnan paineista jne. En myöskään tiedä miten minun pitäisi suhtautua, hän ei kestä jos häneltä kyselee raskauskuulumisia tai puhuu jostain vaipanvaihdoista ym. En todellakaan halua mennä neuvomaan tai antamaan vinkkejä mutta jotenkin tuntuu että jotakin pitäisi sanoa...

Kommentit (29)

siinähän se on että hän ei ENÄÄ kärsi lääkärin mukaan syömishäiriöstä. Pitäisikö mun mennä pakottamaan se uudestaan lääkärille, kai en nyt neuvolassakin jotakin osaa nähdä. Mikä korppikotka minä olen, mähän olen huolissaan, lähinnä siitä mitä käy synnytyksen jälkeen. Mutta kun tämä ihminen ei suoraan ole minun läheiseni ja kun yritän puhua tämän ihmisen läheisille niin pitävät minua vaan vainoharhasena.



Hänellä oli eka keskenmeno pari vuotta sitten. Sen jälkeen hän oli minusta selvästi masentunut, söi VÄHÄN, liikkui hirveästi jne. Minä yritin asiasta puhua monesti hänen läheisilleen mutta nämä antoivat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitten tämä tuleva äiti oli ihan jokin aika sitten itse ottanut puheeksi nämä keskenmenot, myönsi olleensa masentunut ja syömishäiriöiden takia kävi psykiatrilla ja läheisille asia tuli kauheana yllätyksenä.



Niin, tällä ihmisellä ei takuulla ole mitään käsitystä millaista vauva-arki on.



Ap

Olen omasta, ja muidenkin mielestä erittäin hyvä äiti, en vaan pitänyt ajatuksesta että minun pitäisi muuttua entisestä persoonastani mamma-ihmiseksi samalla hetkellä kun sain plussaa.

En myöskään ennen omieni syntymää pitänyt pätkääkään lapsista, pikemminkin kammosin niitä.



Hänestä tulee varmaan oikein hyvä äiti lapselleen, mutta myös ihminen lapsen takana on jäljellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En minä pelkää että hän lastaan satuttaa, pelkään enemmän että tämä äiti-raukka taas joutuu masennukseen ja vielä edellistä pahempaan.



Ap

Älä välitä asiattomista kommenteista.



Minunkin tuttuni on pian saamassa lapsen (esikoisensa) ja on aika samanlainen odottaja kun tuo kuvaamasi. Tämä ihminen on muutenkin sellainen että hän ei kovin näytä tunteitaan joten en yhtään yllättynyt ettei ole niin riemuissaan esittelemässä vatsaansa ja välillä tuntuu että hän jotenkin häpeää raskauttaan. Hän on myös aina pitänyt huolta itsestään ja on joskus melko itsekäskin (kukapa ei olisi).



Minustakin välillä tuntuu että vauva-arki saattaa yllättää hänet pahasti mutta uskon että kaikki kuitenkin sujuu vauvan synnyttyä. Varmasti sinunkin ystäväsi kuitenkin tottuu elämään vauvan kanssa ja rakastaa vauvaansa. Jos hän on alussa masentunut niin yritä tukea häntä parhaasi mukaan.



Ei siinä mitään, kyllähän täällä av:llä saa ihmetellä mitä haluaa.

En jakele ylhäältäpäin tuomioita vaan kerron omat mielipiteeni aiheesta (ks. esim. sana " minusta" ). Jos sinusta on normaalin, hyvän äidin merkki, että pitää tärkeämpinä omien rintojen kiinteyttä kuin sitä, että lapsi saa parasta mahdollista ravintoa, niin se on sinun asiasi.

Ja pyydän kaikkia herkkänahkaisia huomaamaa, etten viitannut mielipteilläni niihin, jotka ovat joutuneet sektioon tai athtoneet sitä lääketieteellisestä syystä tai niistä, jotka eivät ole voineet imettää vauvaansa. Tarkoitin niitä, jotka tieten tahtoen valitsevat oman turhamaisuutensa mukaan eikä lapsen parhaan. Siinä on vissi ero.

14

Vierailija:

Lainaus:


Hänestä tulee varmaan oikein hyvä äiti lapselleen, mutta myös ihminen lapsen takana on jäljellä.




Minusta nainen, joka panee jo tässä vaiheessa oman ulkonäkönsä ja mukavuutensa lapsensa parhaan edelle, ei ole hyvä äiti ja tuskin sellaiseksi salamaniskusta muuttuu. Toivoahan aina voi. Minusta nainen, joka etukäteen päättää, ettei tahdo imettää (ulkonäkösyistä), ei voi olla hyvä äiti. Samoin nainen, joka etukäteen omista mukavuussyistä haluaa sektion (oikea synnytyspelko on toinen juttu). Äitiys tarkoittaa mm. sitä, että pystyy asettamaan toisen, itsestä riippuvaisen ja haavoittuvaisen ihmisen edun omansa edelle.

Kaikkien ei todellakaan kannattaisi hankkia lapsia. Pitäisi puhua enemmän siitä, ettei jokaisesta ole äidiksi eikä jokainen äiti todellakaan ole lapselleen " se paras äiti" .

Vierailija:

Lainaus:


Vielä selvennän että tilanne on musta hankala kun tavatessamme mä en oikeen tiedä että mitä mä nyt saan sanoa ja mitä en kun koko vauva-juttu on joku ihme tabu... Ja entäs sitten kun vauva on syntynyt? Sen lisäksi mua pelottaa että äiti joutuu tosi pahaan masennukseen vauvan tultua ja haluaisin puhua siitä jollekin.



Ap




Kyllä, minulla on 4 lasta. piste.



Kiitos neuvoistanne ja kommenteistanne. Alunperin minua siis todellakin ihmetyttää miksi hän haluaa lapsen. Sain muutamia hyviä vastuksia, kiitos niistä.



Joku käski minun ruveta kannustamaan äitiä kritiikin sijasta. En ole koskaan antanut hänelle kritiikkiä asiasta vaan olen ollut todella iloinen hänen raskaudestaan - mistä hän ei kai pitänyt.



Aion tulevaisuudessakin kannustaa häntä ja toivon että lapsistamme tulee ystävät.



Mutta edelleenkään en tiedä millon pitää asioihin puuttua ja millon ei. Kun huomasin hänellä masennusta aikasemmin kukaan ei piitannut vaan kaikki sanoivat että kuvittelen harhoja.



No niin, jos se kiinnostaa niin kyseessä on mieheni sisko. Olemme aina olleet hyvissä väleissä mutta emme sillä tavalla läheisiä kuin sisarukset. Joo ja mieheni jos kenenkään tähän pitäisi puuttua mutta kun hän ei huomaa vaikka kuu putoaisi taivaalta. Varovasti olen asiasta hänelle puhunut mutta hän ei sano juuta eikä jaata. Nyt en enää halua puhua koska asia ei todellakaan minulle siinä määrin kuulu.



Eli minun puolestani juttu on nyt täällä loppuun käsitelty, kliseemäisesti totean vaan että kunhan kysyin. Aina ei ole helppoa laittaa sekaisia ajatuksiaan paperille järkevästi ja tosiaan noiden omienkin lasten kanssa aika menee hujauksessa.



Yritän olla hänen kanssaan kuten aina ennenkin ja jos hän haluaa olen valmis puhumaan mutta en tyrkytä neuvojani tai muutakaan.

Kukapa ekaa vauvaa odottaessa TIETÄÄ mitä vauva-arki on?? Kyllä sen sitten tietää ja oppii. Minua ärsytti myös kamalasti kun ei raskaana ollessa voinut muusta puhua kuin vauvasta, raskaudesta yms.! Jospa annat hänen elää tavallaan, tuntuu että olet jotenkin katkera??

Pelotti niin vietävästi!!! Pelkäsin siis aivan järjettömästi koko raskautta, kropan muuttumista, synnytystä. Jopa vauvasta puhuminen raskauden aikana tuntui ylivoimaiselta, kun en uskaltanut alkaa vielä rakentaa mitään tunnesidosta vauvaan (jos vaikka olisi tullut keskenmeno ja olisin menettänyt vauvan tms.).



Ystäväsi tarvitsee varmaan enemmän tukesi kuin kritiikkiäsi.

Joku ongelma hänellä varmasti on, mutta luulen että aika moni odottava äiti käy mielessään läpi noita asioita. Ei varmastikkaan kaikki, mutta monet.



Vaikka raskaus olisi kuinka toivottu, siihen voi liittyä silti myös negatiivisia tunteita.



Ja asiaan voi vaikuttaa myös se että on kokenut monia keskenmenoja. Kenties pelkoja että kaikki ei menekkään hyvin jne.

Mutta jos huomaat silloin kun vauva on maailmassa vakavia puutteita lapsen hoidossa niin yhteys sos. työntekijään lastensuojeluun. Nyt et voi tehdä muuta kuin rukoilla ihmettä.. valitettavasti

Vielä selvennän että tilanne on musta hankala kun tavatessamme mä en oikeen tiedä että mitä mä nyt saan sanoa ja mitä en kun koko vauva-juttu on joku ihme tabu... Ja entäs sitten kun vauva on syntynyt? Sen lisäksi mua pelottaa että äiti joutuu tosi pahaan masennukseen vauvan tultua ja haluaisin puhua siitä jollekin.



Ap

Asetat kysymyksen:miksi seuraavanlainen ihminen haluaa lapsen..

Ja sitten perään kerrot aika ikäviä yksityiskohtia ihmisen itsekkyydestä ja raskauden välinpitämättömyydestä. Kyllä sinulla on nimen omaan huoli millaisen äidin lapsi saa eikä se mitä tämä nainen elämällään tekee. JA se on TÄYSIN normaali reagtio tässä tilanteessa!



Myönnä tunteesi ja jos et voi astua sivuun ja olla ajattelmatta tätä naista niin sitten ehkä avaat sanaisen arkkusi hänelle ja kerrot empaattisesti olevasi huolissasi hänestä. Jos hän loukkaantuu moisesta niin onpa pieni ihminen.. Mutta tosiaan vasta kun vauva on maailmassa voi vielä tapahtua iso loppukiri siihen!

minä olen vaan huolissani ja uskokaa, toivon että olen väärässä. Minä haluan heille kaikkea hyvää! Tiedän tiedän, en minäkään ennen lapsiani ollut mikään mammaihminen (enkä kai vieläkään) enkä todellakaan halunnut jaaritella raskaudestani. Mutta pointti on että raskaudesta ja mistään siihen liittyvästä ei saisi laisinkaan puhua.



Lisäultrassa kävi vauvan painon takia. Niin, puutun liikaa/liian vähän mutta asia vain usein on mielessäni koska tämä ihminen liittyy perheemme elämään monella tavalla.

Vartalon muutokset ja lapsen riippuvuus äidistä voi tuntua kohtuuttomalta sellaisesta. Älä huoli. Kyllä äiti yleensä rauhoittuu lapsen synnyttyä. Hän ei varmasti tiedä mitä muutoksia se lopulta elämään tuo. Kyllä se lapsi äitiään opettaa.

Koska tässä yhteiskunnassa " lapsia kuuluu tehdä" . Koska jos hän ei niitä tee, niin hänestä voidaan luulla, että hänessä on jotain " vikaa" , ja sitä hänen perfektionisminsa ei voisi sulattaa.

lapsista ja vaivoista??!? minä raskaana ollessani suorastaan tuskastuin jos keskustelu jatkui " miten voit" " kiitos hyvin" -juttua syvemmälle, halusin puhua kaikesta muusta koska pian olisin joka tapauksessa syvällä siinä maailmassa.

Lapsen synnyttyä vasta oikeasti näkee miten asiat rupeaa menemään. Lapsen syntymä on aikamoinen herätyskello. Minäkin ajattelin että imetys on varmasti äärettömän äryttävää ja voin aivan hyvin antaa tarpeen mukaan tuttelia. Sitten kuitenkin päädyin imettämään ensin tissit verillä 2 kuukautta, kun tuttelia en saattanut antaa tippaakaan, ja sitten lopulta melkein kaksivuotiaaksi =).

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat