Seuraa 

Hei,



tahtoisin tiedustella kaikilta kokemuksia matkustamisesta raskaana ollessa. Meillä tehtaillaan kovasti ensimmäistä mukulaa, yrityksessä on ollut nyt neljä kuukautta. Meillä on matka varattuna Tunisiaan kesäkuun alussa. Tässä olisi siis nyt puolisen vuotta aikaa tärpätä...



Kuitenkin vähän huolettaa, että kuinka sujuu matkailu, jos vaikka niin hyvin kävisi, että plussaisin jo nyt tammikuussa. Kertokaahan kaikki siis kokemuksianne, uskaltaako haaveilla yhtä aikaa matkasta ja vauvasta!

Kommentit (1)

ja silloin tuntui kaikilla menneen matkat oikein hyvin! Joku oli matkustanut ihan loppumetreilläkin... Eiköhän neuvolassa opasteta ruokien kanssa, ja likaista vettä on syytä välttää (siis uimamielessäkin). Eli normaalilla varovaisuudella varmaankin pärjää... Eikä kukaan muistaakseni kertonut mistään ongelmista lentämisen/supistelun kanssa tai muuten kuumuudesta tai muusta olleen suurta haittaa omalle ja vauvan olotilalle.



Sitä vastoin gyneltä asiaa kysyttyäni hän totesi matkustamisen keskikolmanneksella olevan ihan ok. Viimeisellä kolmanneksella lento alkaa olla riski (tosin oli kyse 10h lennosta). Ensimmäisellä 12 viikolla hän kehotti välttämään matkustamista keskenmenoriskin vuoksi. Tai oikeastaan lähinnä sen vuoksi, että kun riski keskenmenolle on suurempi, on ulkomailla myös riski, ettei saa asianmukaista hoitoa keskenmenon sattuessa. Tosin tämä asia taisi vähän ylikorostua, koska hänellä oli tuttava, joka oli saanut rv8 keskenmenon ja jotakin ongelmia siinä sivussa... oli kuulemma ollut aika järkyttävä se lääkärikokemuskin sitten, kun on tottunut Suomen huippuoloihin.



Juup, itselläkin on se matka vielä edessä eikä raskautta ole kuulunut. Sen verran kuitenkin tuo gynen kehoitus vaikutti, että yritykseen tulee tauko, ettei sitten ihan siinä alkuraskaudesta olla matkalla. Eipähän tule kurjia kokemuksia " bambusairaaloista" pienessä turistikohteessa, jos silleen on sattuakseen.



Hyvää matkaa sinulle! Toivotaan, että saat matkalle salamatkustajan mukaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat